Ihanat ihmiset

Ihmiset on sitten ihania: työpaikan naisten vessassa on harrastettu wc-paperivuorausta. En ollut ennen kuullut kyseisestä ilmiöstä, kunnes eräällä (naisvaltaisella) keskustelufoorumilla minulle kerrottiin millaisia estoja joillakin voi olla julkisten vessojen suhteen. Joillain tekee ilmeisesti pahaa ajatus, että paljas pepa koskettaisi istuinrengasta, jossa on ollut muitakin itselle tuntemattomia paljaita pepoja. Niinpä wc-pöntön rengas pehmustetaan wc-paperilla, jotta peppu ja reunus eivät ottaisi kontaktia.

Lisäksi joitain inhottaa se, että vessasta saattaa kuulua erinäisiä molskahduksia, kun kiinteä aines putoaa veteen. Silloin naapurikopissa istuja ikävästi arvaa, että sitä ollaan kakkosella. Mikä on noloa. Ratkaisu: vuorataan myös pöntön pohja wc-paperilla. Ei kuulu molskahdusta, vaan korkeintaan vieno mässähdys. Ja koko komeus tietysti sitten huuhdellaan alas pöntöstä itse tuotoksen ja asiaankuuluvien papereiden kera.

Tätä on nyt harrastettu täällä.

Seuraus: koko naisten vessa pois käytöstä, kun viemärit on tukossa.

Pistin miesten vessan yhteiskäyttöön. Sielläkin oli omat ongelmansa. Yksi wc-pönttö jää nyt käytännössä myös pois käytöstä. Kas kun jollain on mennyt tähtäys vähän pieleen. Tästä on seurannut se, että varpusparvi on pelmahtanut pöntön reunuksille eikä sinne itse pönttöön. Asiaa toimittaessa on myös polteltu tupakkia ja juotu viinaa. Jäljet on nähtävillä.

The End of the World

Huomenna on sitten maailmanloppu. Jos siis mayojen kalenterit ja aikakäsityksen väärinymmärtäneitä länsimaalaisia on uskominen.

Sanoin esimiehelle, että maailmanloppu on varmaankin palkallinen vapaapäivä, jolloin saa jäädä kotiin. Ei kuulemma saa. Pitää tulla töihin.

Ihme nillitystä.

Onneksi en ole kaikkia laskujakaan maksanut, koska kyllä se harmittaisi, jos ensin harmittaa laskujen maksaminen ja sitten tuleekin maailmanloppu.

Ja kyllä minua nyt nolottaa, jos huomenna oikeasti tulee maailmanloppu.

Moniosaaja

Olen kyllä aika multitalentti. Tänäänkin sujuvasti keskustelin Facebookissa samalla kun tein lihakeittoa ja pesin pyykkiä.

Mutta siksihän minä olenkin teologian maisteri

Aamupahoinvoinnista

Olen ennenkin vauhkonnut tässä blogissa siitä, miten nykyaikana on vaan oikeuksia, ei velvollisuuksia. Omia mielihaluja ja -tekoja halutaan toteuttaa viis siitä loukkaako se jotain muuta. Perusteena käytetään milloin mitäkin oikeutta, esimerkiksi vaikkapa sananvapautta.

Esimerkkinä vaikkapa tanskalaisen television tekemä pila Pentti Arajärvestä, jossa Arajärvi tuijotti jollain juhlaillallisella jonkun tanskalaisen prinsessan rintoja ja jäi sitten nolosti kiinni tuijottelustaan ja yritti "huomaamatta" paikata tilanteen tähyilemällä kattoon. 

Ja sitten kävi ilmi, että kys. videonpätkä oli editoitu kasaan lukuisista eri pätkistä joita oli kerätty pitkin iltaa, jotta saatiin aikaiseksi sketsi. 

Viis siitä, että se loukkasi Arajärveä. 

Sananvapautta.

Nyt sitten australialaisen radiokanavan juontajat soittivat sairaalaan esiintyen kuningatar Elisabetina ja prinssi Phillipinä ja kyselivät sairaalassa aamupahoinvoinnin vuoksi olleen prinsessa Catherinen vointia. Sairaanhoitajat vastailivat kysymyksiin, julkisuuteen vuosi luottamuksellisia tietoja Catherinesta ja mahtava pila oli valmis.

Viis siitä, että pilan onnistuminen tarkoitti, että Catherinen hyvin intiimejä yksityisasioita soitettiin radiotaajuuksille ja sitten raportoitiin lehdissä ja netissä. Viis siitä, että pilan onnistuminen todennäköisesti tarkoittaisi kurinpidollisia seurauksia - mahdollisesti jopa potkuja ja oikeushaastetta - salassapitovelvollisuuden rikkoneille hoitajille. Joiden "olisi pitänyt" tajuta olla antamatta luottamuksellisia tietoja puhelimitse, koska kuka tahansa voi soittaa ja esiintyä kenenä tahansa. 

Sananvapautta.

Seurauksena oli vain nyt sitten se, että toinen pilapuheluun vastanneista hoitajista (ei se joka kysymyksiin vastaili, vaan se joka puhelun yhdisti vastuuhoitajalle) tappoi itsensä. Kokeneelta hoitajalta jäi kaksi lasta. Omaiset ja työkaverit ovat kertoneet, että hoitaja oli ottanut erittäin raskaasti pilan kohteeksi joutumisen, vaikka hänelle ei ollut koitumassa mitään seurauksia tapahtuneesta. 

En usko, että pelkkä puhelu yksikseen johti hoitajan tekemään tämän ratkaisun. Viimeinen niitti se kuitenkin taisi olla, pila, jossa hänen ammatillinen osaamisensa joutui kyseenalaiseksi. 

Toisaalta on tietysti turhaa - ja mautontakin - spekuloida tämän enempää kunkin ihmisen tekemistä ratkaisuista. 

Muistuttaa vain kuitenkin siitä, että teoilla saattaa olla seurauksia. 

Julman ironista on se, että samat tahot, jotka uutisoivat Catherinesta saatuja paljastuksia rahankiilto silmissä nyt uutisoivat paheksuvasti sormea heilutellen radioaseman pilasta ja hoitajan kuolemasta. Niinhän se taitaa mennä, että haaskalintu syö mitä vaan. 

P.S. Ja osuupa muuten Päivän sanakin aiheeseen kuin nakutettu. Kopioidaan se nyt tähän, koska kohta se kuitenkin katoaa:

"Rahanhimo on kaiken pahan alkujuuri. Rahaa havitellessaan monet ovat eksyneet pois uskosta ja tuottaneet itselleen monenlaista kärsimystä." (1.kirje Timoteukselle 6:10)

Palkanalennus

En ymmärrä tätä palkanalennuksiin liittyvää keskustelua, jossa työntekijöiden palkanalennuksia on perusteltu talouden pelastamisena.

Millä ihmeen perusteella talous pelastuu laskemalla palkkoja?

Kun kuitenkin asumiskustannukset Suomessa ovat korkeat, "lähiruoka" on ylihinnoiteltu ja verotus on kireää, niin eikö palkkojen alentamisella ole se välitön seuraus, että se ah-niin-ihana ostovoima heikkenee entisestään, jolloin myös talous heikkenee?

Tai ainakin osan talous heikkenee. Osalla se luultavasti vahvistuu, koska palkkoja alentamalla kulut pienenevät, eli osakkeidenomistajat ja ns. "sikariporras" voi tilittää itselleen entistä suurempia voittoja, jotka voi sitten ohjata veroparatiiseille.

Jos tässä nyt oikeasti halutaan ostovoimaa parantaa, niin miksi esimerkiksi yt-lakia ei muuteta niin, että yt-neuvotteluja ei saisi käynnistää kun vasta sitten kun firma on oikeasti talous- tai tuotannollisissa vaikeuksissa? Ja talousvaikeuksia ei ole se, että sikariporras ei ole saanut niin paljon voittoja ja osinkoja kuin se tahtoisi. Nythän yt-neuvotteluja käydään jotta tulosta saataisiin parannettua, eli sikariporras saisi enemmän rahaa pienemmillä kustannuksilla.

Mutta tuota muutosta ei ole tulossa, koska yhteiskuntavastuu (joka edellyttää rahallisia uhrauksia) koskee vain osaa kansasta.

"Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset" kirjoitti George Orwell "Eläinten vallankumouksessa" ja oli oikeassa. Sillä samaan aikaan toisaalla...

Helsingin kaupunginjohtajalle myönnettiin kymmenen prosentin palkankorotus. Se tarkoittaa sitä, että Jussi Pajunen saa ensi vuoden alusta palkkaa 15 865 euroa kuukaudessa.

Samaan aikaan toisaalla Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja esittää, että talouden pelastaminen edellyttää, että palkkoja ei nosteta, vaan mieluummin lasketaan. Mutta jos itsekkäät duunarit eivät tätä ymmärrä ja ajavat palkankorotukset läpi ja vielä lakkoilevat, niin "toivo talouden pelastamisesta on pitkäksi aikaa mennyt".

Feministi

Jännästi sitä oppii uusia asioita itsestään.

Huomasin, että minä en pidä siitä, kun naiset heittäytyvät "pelastettaviksi prinsessoiksi".

"Voitko sä ruuvata tän auki, kun sä oot tollanen MIES" sellaisella hunajaisen keikistelevällä "muka-avuttomalla" äänellä ja silmäripset sanoo räps-räps.

Itse kiristelin hampaita ärtymyksestä eikä tullut lainkaan sellainen ritarillinen olo siinä ruuvia aukaistessa. Olisi tehnyt mieli ärähtää, että älä ole lapsellinen. Kyllä minulta voi apua pyytää ihan ilman näitä sukupuoliroolileikkejäkin ja että kyllä minä näen noin läpinäkyvän manipulaation läpi vaikka olenkin MIES.

Taidan olla feministi.

Kristinusko vapisee

Paavi on tehnyt yllättävän ulostulon. Ainakin jos uskomme Iltalehteä.

Uusimmassa kirjassaan paavi Benedictus XVI kirjoittaa, että Jeesus tuskin syntyi vuonna 0 vaan ajanlaskumme perustuu laskuvirheeseen. Iltalehden toimittaja on hämmästynyt tästä paljastuksesta, joka minulle kerrottiin jo yläasteella tai ainakin viimeistään lukiossa. Ja jonka katolinenkin maailma on tiennyt jo viimeistään 1900-luvun alusta asti historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen myötä.

Paavi on myös mennyt toteamaan, että seimen äärellä ei luultavasti ollut härkiä tai aasia. Kas kun Raamatussa ei mainita kyseisiä elikoita. Tätäkin paljastusta toimittaja pitää ilmeisen järisyttävänä ja pohtii vaikuttaako paavin kannanotto peräti nyt kristilliseen joulunviettoon.

Joskus täytyy kyllä oikeasti ihmetellä toimittajien yleissivistyksen tasoa.

Sähköä ilmassa

Kun asuntoni omistaja vaihtui, meille asukkaille annettiin tehtäväksi solmia sähkösopimus. En ole tähän ikääni asti sellaista(kaan) tehnyt (minäkö uusavuton), mutta eikun härkää sarvista ja toteuttamaan.

Jo kesäkuussa, hyvissä ajoin ennen määräaikaa, olin sähkösopimuksen ylpeä omistaja. Vuokranantajakin kiitteli räväkkää toimintaani. Määräaika tuli ja meni ja minulla sähköt hurisi niin kuin tähänkin asti. Boratia lainaten: "Great success". Lasku tuli ja sen maksoin; ei niin mukavaa, mutta edelleen, suuri menestys jatkui.

Sitten vuokranantaja pisti uuden viestin: en ollut tehnyt kuulemma sähkönsiirtosopimusta. Hän oli ystävällisesti maksanut siirtolaskun (tms.) ja pyysi minua maksamaan siirtolaskun takaisin hänelle ja tekemään siirtosopimuksen ensitilassa.

Joten eikun toteuttamaan.

Tällä kertaa menestys ei ollut ihan yhtä hyvä.

Ensinnäkin sähköntoimittaja oli sitä mieltä, että en voisi tehdä pelkkää siirtosopimusta. Teimme siis sähkösopimuksen. Vasta puhelun jälkeen tulin ajatelleeksi, että taisin olla nyt kahden sähkösopimuksen ylpeä omistaja. Mutta sitten asia unohtui, koska olin töissä.

Tulin töistä klo 20.00. Kävelin sisälle asuntooni ja kokeilin sytyttää eteiseen valot. Ei syttyneet. Harmillisesti oli lamppu palanut. Kunnes menin keittiöön ja avasin jääkaapin. Ei syttynyt valo sielläkään ja jääkaappi ei ollut enää edes jää vaan pelkkä kaappi.

Kokeilin muitakin lamppuja. Ei syttynyt mikään. Tajusin siinä vaiheessa, että kahden sähkösopimuksen ylpeän omistajan asunnossa ei ollut sähköjä.

Soitto palvelunumeroon ratkaisi asian ja sähkö lähti jälleen hurisemaan. Mutta aika harmillista silti, varsinkin kun töissäkin oli ollut kaikkea muuta kuin mukava päivä. 

Tomaatti

Kävin syömässä tuollaisessa pikaruokaravintolassa grillipihvin. Listassa luki, että pihvi + tomaatti. Ajattelin tietysti, että pihvin lisäksi ruokaan kuuluisi sellainen grillillä paistettu tomaatti. Olin väärässä. Pihvin päällä oli ketsuppia. Se siis edusti sitä tomaattia.

No eihän se väärin ole, ketsuppi tehdään tomaatista, eli sinällään lista oli ihan oikeassa, mutta mutta...

Holhoamisesta

Millan pohti blogissaan valvontaa. Jossain tutkimuksessa oli todettu, että suomalaiset olivat sitä mieltä, että valtiovalta holhoaa liikaa. Toisaalta samanaikaisesti ollaan järkyttyneitä siitä, kun kävi ilmi, että D-vitaminiivalmisteissa ei ollut sitä D-vitamiinia.

Ihmiset on vekkuleita. Nykyajan maailmankatsomus tuntuu korostavan voimakkaasti sitä yksilön itsemääräämisoikeutta ja kaikenlainen puuttuminen siihen nähdään jotenkin sietämättömänä valvontana ja holhoamisena.

"Täällä on tosi surkee palvelu" sanoi humalainen nuori nainen, jota kiellettiin tanssimasta huteralla pöydällä.

Ihmisiltä vain tuntuu monesti unohtuvan se, että holhoamisen/valvonnan tarkoituksena on usein suojelu. Tietyt säännöt ovat voimassa, jotta kaikilla olisi mukavaa ja turvallista olla. Yhteiskunta ei vain pelitä sillä tavalla, että tämä maailma on jonkun ikioma pomppulinna, jossa voi tehdä mitä haluaa. Koska maailmassa on muitakin. Ja maailma, jossa jokainen pomppii ikiomassa linnassaan välittämättä muista on aika epämiellyttävä paikka.

Monesti ihmiset toki silmää räpäyttämättä kiertävät tämänkin. Ei tulekaan olla niin, että kaikki saavat. Mutta minun olisi silti hyvä saada. Koska minä olen minä.

"Mä otan vastuun jos jotain tulee" sanoo asiakas, joka haluaisi tehdä jotain todella typerää, mutta minunkaltaiseni koulukiusatut pikkunatsit eivät anna.

Eikä holhoamisessa ole aina kyse edes muiden mukavuudesta tai joidenkin teoreettisten "yleishyödykkeiden" puolustamisesta. Joskus valvonnan tarkoituksena on suojella myös sitä tekijää. Huteralla pöydällä tanssija ottaa sen riskin, että pöytä romahtaa, jolloin hän voi loukata itsensä pahasti, jopa menehtyä. Yhteiskunta tai yhteisö haluaa suojella häntä tällaiselta riskiltä Varsinkin jos hän on sellaisessa tilassa, että ei kunnolla tajua tekojensa seurausta.

Ja toisekseen kyllä näitä "mä otan vastuun"-huutajia aina riittää, mutta johonkin ihmeeseen ne katoavat aina siinä vaiheessa kun verta alkaa valua. Ja päätyypä siinä vaiheessa kovin moni myös huutamaan yhteiskuntaa tai yhteisöä vastuuseen. 

Valittajien kuoro

Valittamisesta on nyt tehty laulu.

Kissa vs. kissa vs. varikset

Tappeluissa tuntuu niin kovin usein olevan mukana innokkaita kannustajia.

Se tunne

Se tunne, kun tajuat lähettäneesi piispalle väärät paperit...

ei ole kiva.

Asiakaspalvelua

Helppoa tämä työnteko ja ihmisten miellyttäminen.

Ennen minulla oli tapana töissä hymyillä ihmisille. Lopetin sen, kun sain kaksi (2) kertaa seuraavankaltaisen palautteen:

"Olet ylimielisin ihminen jonka olen koskaan nähnyt."

Olen Asiakaspalvelija, enkä halua vaikuttaa ylimieliseltä. Siirryin murjottaviin ilmeisiin. Sain siitä sitten palautteen. "Olet todella töykeä."

Todistaa vanhan vartijaviisauden. Koskaan et ole hyvä. Jos et hymyile, joku tulee sanomaan "Kyllä täällä saa kuule hymyilläkin." Otat onkeesi ja hymyilet. Seuraava asiakas vimmastuu: "V*ttuakos siinä virnuilet?"

When keeping it real goes wrong

Dave Chapellen komediasarjassa oli eräs sketsi "When Keeping it Real Goes Wrong" jossa seurattiin mitä tapahtuu, kun yritys olla "real" eli "katu-uskottava" ym. kovanaamailu ja impulssien noudattaminen menee pahasti pieleen.

Tässä videonpätkässä oman elämänsä sankari päättää työntyä ilmeisesti oikeussaliin videokameransa kanssa keskustelemaan syyttäjän kanssa (jutusta ei selviä että mistä hän ja syyttäjä aikoivat puhua, mutta epäilemättä asia oli tärkeä). Ovella vaan sattui seisomaan poliisi, joka ei suostunut päästämään Oikeutensa tiedostavaa kansalaista sisälle kameran kanssa, koska kuvaaminen oli salissa kielletty.

Joskus vaan olisi hyvä uskoa, kun sanotaan...

Ulkoistamalla tehokkaampaa

Vantaan kaupunki luopui nyt sitten yhteistyösopimuksestaan Blue Service Companyn kanssa. Fazeriin kytköksissä oleva kiinteistöalan yritys oli ulkoistettu tuottamaan Vantaan kaupungille siivous- ja ruokapalvelut kouluihin ja päiväkoteihin.

Ulkoistamisella haetaan tietysti tehokkuutta ja säästöjä, kuinkas muuten. Ja tulosta onkin syntynyt: Vantaan kaupunki irtisanoi sopimuksen, kun julkisuuteen nousi tieto, että erään päiväkodin lakanoita ei oltu vaihdettu kahteen kuukauteen. Muussakin siivouksessa on ollut jatkuvia ongelmia.

PAM-lehti kertoi jokin aika sitten millaista työskentely Blue Servicen riveissä on Mäntsälän kunnan toimeksiannossa: yritys valmistaa ruoat kunnan kouluihin ja valituksia on tullut mm. mauttomasta ruoasta. Se taas johtuu kunnasta ja palveluntuottajasta, jotka ovat päättäneet, että suolan määrä ei saa ruossa olla 0,5 -0,8 prosenttia korkeampi: se taas tarkoittaa että jo nakkisopan tekeminen on haastavaa, koska riittävän suolattomia nakkeja ei oikein ole olemassa.

Lisäksi yritys säästää Mäntsälässä työehtosopimusten avulla: työntekijöihin sovelletaan kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta eikä matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalvelujen työehtosopimusta, joka on varsinaisesti tarkoitettu mm. suurkeittiötöihin. Kiinteistöpalvelualan tessin käyttöä yritys perustelee sillä, että osa sen työntekijöistä työskentelee myös siivoojina. Lisäksi kipan tessin mukaan työntekijälle ei tarvitse maksaa palkkaa ensimmäisestä sairaslomapäivästä kahden ensimmäiden työvuoden aikana, mikä on iso säästö yritykselle, jolla on paljon työntekijöitä.

Toki aika paljon vastuuta on myös palvelun tilaajalla. Mäntsälän kuntaa ei PAM:in jutun mukaan kiinnostanut tietää mitä työehtosopimusta Blue aikoo käyttää. Se ei myöskään vaatinut, että Bluen olisi otettava töihin entisen palveluntuottajan työntekijät vanhoina työntekijöinä. Niinpä Sodexon riveistä Bluelle siirtyneet - Mäntsälässä jo vuosikausia työskennelleet - työntekijät ovat virallisesti "uusia työntekijöitä", joiden lomapäivät ym. edut ovat nollautuneet. Peruskuvio siis, joka tuntuu Suomessa olevan nykyisin jo ihan tapana. Ja siinä vaiheessa kun vaihtoehtoja ei ole, työntekijän on otettava vastaan tämänkin kaltainen "puhallus".

Mäntsälässä Bluen tarjous oli huomattavasti halvempi kuin kilpailijoiden: se lupasi toimittaa tarvittavan palvelun 1,3 miljoonalla eurolla, kun toiseksi halvin Sodexo lupasi sen 1,6 miljoonalla ja kolmanneksi tullut ISS 1,7 miljoonalla.

Monesti tuntuu, että nuo "hyvät ja halvat" palvelut pystytään tarjoamaan vain uudenlaisilla "puhalluksilla": työntekijältä aletaan vaatia kohtuuttoman kovia työsuorituksia tai sellaisten töiden tekemistä, jotka eivät hänelle kuulu. Jälkimmäisestä ei luonnollisestikaan aiota myöskään maksaa mitään. Uloste iskee tuulettimeen siinä vaiheessa, kun työntekijät eivät työnantajan painostuksesta huolimatta suostu ylimääräiseen tai eivät yksinkertaisesti pysty.

Ja sitten sen halvan ja tehokkaan tuotoksia ihmetellään, kuten nyt Vantaalla. Kun ei olla siltä mammonan kumartamiselta vielä päästy siihen ajatukseen, että joskus ne yhteiset sopimukset ihan oikeasti suojelevat kaikkia: työntekijää, työnantaja ja asiakasta. Ja niiden rikkominen ja yritykset keksiä pyörä uudelleen saattavat oikeasti johtaa siihen, että jopa sitä iki-ihanaa mammonaa palaa turhuuden roviolla.

Lasinen lapsuus II

Nämä on hyvin tehtyjä videoita ahdistavasta aiheesta

Sankariopettaja ja editointivirhe

Ilta-sanomat uutisoi, että Orimattila hakee opettaja Tommi Kuusistolle hengenpelastusmitalia. Kuusisto oli pitämässä oppituntia Orimattilan yläasteella, kun luokan oveen koputettiin. Kuusiston mennessä avaamaan ovea luokkaan yritti työntyä kiväärillä aseistautunut mies, jonka tarkoituksena oli ampua kolme luokassa ollutta oppilasta, joiden hän uskoi kiusanneen hänen 15-vuotiasta entistä tyttöystäväänsä. Opettaja pysäytti miehen, jolloin tämä käänsi kiväärinsä kohti opettajaa ja veti liipaisimesta. Aseeseen tuli kuitenkin toimintahäiriö eikä se lauennut; Kuusisto sai miehen työnnettyä ovesta ulos ja suljettua oven niin että ovi lukittui. Sen jälkeen ampuja sai aseensa toimimaan ja ampui viisi kertaa suljetusta ovesta läpi luokkaan.

Ilta-sanomat on julkaissut nettisivuillaan tallenteen Kuusiston hätäkeskuspuhelusta, jonka taustalla kuuluu mm. luokanoveen ammutut laukaukset. Kuusisto ehdottomasti ansaitsee vähintään mitalin toiminnastaan.

Tallenteen voi kuunnella tästä.

Samalla nauhalla kuuluvan hätäkeskuspäivystäjän toiminta on saanut  nettisivun lukijoiden täystyrmäyksen. Luultavasti omankin uransa kovimmassa paikassa ollut päivystäjä on tuomittu ammattitaidottomaksi luupääksi, koska sohvalta on helppo jälkikäteen huudella. Varsinkaan jos ei mitään tiedä.

Ihmiset eivät ilmeisesti edelleenkään tiedä sitä, että hätäkeskus voi ja usein hälyttääkin apua jo puhelun aikana. Poliisia ei hälytetä paikalle vasta puhelun päätyttyä, vaan erittäin todennäköisesti jo heti puhelun alussa, jossa hätäkeskuspäivystäjä pyytää opettajaa pysymään linjalla. Tässä vaiheessa hän katkaisee oman puheyhteytensä soittajaan ja hälyttää poliisin. Sitten hän "palaa linjalle" (lainausmerkit, koska päivystäjä on koko ajan linjalla: soittaja ei vain kuule häntä, mutta päivystäjä kuulee koko ajan mitä linjan toisessa päässä tapahtuu). Sitten päivystäjä alkaa kysellä lisätietoja.

Lisätietojen saaminen on välttämätöntä, koska niiden avulla poliisikin tulee toimimaan. Avunsaannin nopeuteen vaikuttaa se, että auttaja tietää että missä apua tarvitaan, millaista apua tarvitaan ja miten paljon apua tarvitaan. Puhelun aikana kuuluu päivystäjän puolelta jatkuvaa tietokoneen näppäimistön nakutusta, kun hän kirjaa ylös opettajan vastaukset ja lähettää ne poliisille.

Miksi päivystäjä sitten toistaa samoja kysymyksiä?

Koska kuolemanvaarassa olevan ihmisen elimistö on täydessä "taistele tai pakene"-tilassa. Elimistö pumppaa itsensä täyteen adrenaliinia ja muita suorituskykyä parantavia hormoneja, kaikki sellainen elimistön toiminto, joka ei ole ehdottomattoman välttämätöntä hengensäilymiseksi pysähtyy ja vapautuvat energiavarastot elimistö työntää eloonjäämistaisteluun: veri kerääntyy suuriin lihaksiin, havainnontikyky terävöityy, refleksit nopeutuvat. Mutta samanaikaisesti ns. hienomotoriikka heikkenee ja havainnointikyky myös kapenee: myös aivot keskittävät kaikki voimavaransa vain välttämättömyyteen. Ihminen, joka ei ole tottunut stressireaktioihin, ei osaa tietoisesti "pakottaa" havainnointikykyään laajemmaksi. Ilmiötä kutsutaan "putkinäöksi", vaikka itse asiassa kaikkien aistien havainnointikyky kapenee. "Putkinäön" vallassa oleva ihminen saattaa kiinnittää huomionsa ja jälkeenpäin muistaa täysin irrelevantteja asioita, kun taas todella tärkeät asiat jäävät kokonaan huomaamatta. Hän saattaa esimerkiksi muistaa, että uhkaajan vasemmassa kämmenessä oli arpi, mutta ei sitä, että minkä värinen takki tällä oli. Tai kuinka monta hyökkääjää itse asiassa edes oli.

Kysymysten toistaminen ja vastausten vaatiminen pakottaa "putkinäön" vallassa olevan ihmisen rauhoittumaan ja hidastamaan tahtia. Silloin aivoilla on aikaa järjestellä tekemiään havainnointeja ja ihminen huomaa asioita, jotka kuumimmassa stressitilanteessa ohitti. En väitä, että opettaja oli "putkinäön" vallassa (joka siis on täysin normaali reaktio), vaan opettaja vaikuttaa hyvinkin kylmähermoiselta.  Hätäkeskuspäivystäjä ei voi kuitenkaan laskea sen varaan, että soittaja ei olisi esim. shokissa ja uskoa automaattisesti tämän ensimmäistä vastausta. Minkä lisäksi tuossa tilanteessa myös päivystäjä on "taistele tai pakene"-tilassa ja kysymysten toistaminen on osa hänen koulutustaan ja ammattitaitoaan: se pakottaa myös hänet keskittymään ja rauhoittumaan. Vain siten päivystäjä voi tehdä työnsä oikein niin että apu tulee oikeaan paikkaan ilman että avuntuojat vaarantuvat tarpeettomasti.

Päivystäjää kritisoitiin myös siitä, että hän ei missään vaiheessa rauhoita soittajaa ja sano avun olevan tulossa: ehkä tämä johtuu siitä, että vaikka apu onkin tulossa, hengenvaara jatkuu. Sanomalla että "älä pelkää, apu on tulossa" voi olla se seuraus,  että elimistö lopettaa "taistele tai pakene"-tilan, heikottava helpotus humahtaa kehoon ja kuitenkin yhä shokissa (jonka takia ajattelukyky on "jäässä") oleva ihminen menee esim. avaamaan poliisille valmiiksi oven, jonka takana ampuja yhä seisoo.

Ja kolmas syy miksi päivystäjä vaikuttaa aika luupäältä, on Iltasanomien tekemä editointivirhe, joka menee kyllä ohi monenkin kuuntelun jälkeen. Mutta kuunnelkaapa tarkasti kohdassa 1:58 alkavaa keskustelua. Ja sitten kuunnelkaa keskustelua joka alkaa 2:24. Kyseessä on yksi ja sama keskustelu, joka tässä nauhassa soitetaan kahteen kertaan.

Lukemalla Iltalehden litteroiman version hätäpuhelusta käy ilmi, että Iltasanomien versiosta on editoitu pois ne osat, jossa opettaja kertoo päivystäjälle ampujasta ja tämän suhteesta 15-vuotiaaseen. Editoijalle on sitten yksinkertaisesti käynyt virhe ja hän on äänittänyt saman keskustelun kahteen kertaan peräkkäin. Ja sen vuoksi päivystäjä vaikuttaa... - noh, aika omalaatuiselta. 

Lasinen lapsuus

Jeesuksen vaimo

Teologien maailma kohisee (vai kohiseeko) tällä hetkellä noin käyntikortin kokoisesta papyruksenpalasta, joka on ajoitettu 300-luvulle. Siinä mainitaan Jeesus niminen henkilö, joka käyttää tekstinpätkässä Maria-nimisestä naisesta sanaa "vaimoni". Marian voisi tietysti ajatella tarkoittavan Magdalan Mariaa ja repaleisen tekstinkappaleen suorastaan todistavan, että Dan Brownin kristinuskokriittinen teos "Da Vinci koodi" voisikin olla totta (tosin kirja edelleen vilisisi ihan käsittämättömiä asiavirheitä, mutta ei siitä enempää).

Kirkko- ja kristinuskokielteiseksi usein syytetty Hesari revitteli heti oikein kunnon otsikot: papyruksen pala kuulemma todistaa nyt, että varhaiset kristityt uskoivat Jeesuksen olleen naimisissa. Näkemys on täysin Hesarin toimittajien tekemä karkea yleistys,  papyruspalaa (jonka tutkijat ovat nimenneet kunnianhimoisella nimellä "Jeesuksen vaimon evankeliumi") tutkinut Harvardin yliopiston professori Karen King ei - evankeliumille annetusta nimestä huolimatta - väitä mitään sellaista. Sen sijaan hän toteaa tieteellisen maltillisesti, että papyruspala osoittaa ainoastaan sen, että jo 300-luvulla kristityt kiistellessään aviosäädystä ja selibaatista vetosivat Jeesuksen siviilisäätyyn.

Teksti on käsialatutkimuksen perusteella ajoitettu 300-luvulle, mutta King itse teoretisoi, että se voisi olla kopio 100-luvulla tehdystä käsikirjoituksesta. Tämä puhdas hypoteesi perustuu siihen, että King näkee n. kahdeksan rivin mittaisessa tekstinpätkässä yhtäläisyyksiä gnostilaisiin evankeliumeihin ja toisaalta vastineen kirkkoisien kirjoituksille. Me kun tiedämme, että 100-luvulla eläneet kirkkoisät kirjoittivat Jeesuksen aviottomuudesta. Tieteellinen päättely siis lähtee siitä, että jos jotain puollettiin ,niin täytyi olla myös vastustajia. King teoretisoi, että "Jeesuksen vaimon evankeliumi" olisi sellaisen ryhmittymän teksti, joka mahdollisesti suhtautui myönteisesti ajatukseen Jeesuksen avioliitosta ja naisten opetuslapseuteen. Mitään muuta tekstinpätkä ei oikeastaan todista.

Eikä uutisessa sinällään ole edes mitään yllättävää teologille. On ihan yleistä tietoa, että Uudessa testamentissa olevien neljän evankeliumin lisäksi oli olemassa  lukuisia muitakin evankeliumeita, joita ei ole säilynyt jälkipolville kuin korkeintaan viittauksina kirkkoisien kirjoituksissa tai sitten repaleisina kappaleina. Välillä on löytynyt kokonaisiakin evankeliumeita (kuten mm. Tuomaan evankeliumi).

Yhteistä näille kaikille löydöksille on ollut se, että viime kädessä ne puhuvat hyvin toisenlaisesta Jeesuksesta mitä evankeliumit. Ne edustavat ns. gnostilaista kristillisyyttä, joka oli kovin kovin erilaista kuin Uuden testamentin kristillisyys. Gnostilaisuus sisälsi uskomuksen siitä, että Jeesus toi tullessaan "salaista tietoa" (gnosista) jonka hän uskoi pienelle sisäpiirilleen. Tämän tiedon avulla ihmisen oli mahdollista kokea eräänlainen "valaistuminen" jossa hän pääsi kosketuksiin todellisen Jumalan kanssa.

Gnostilaisuus suhtautui hyvin kielteisesti maalliseen maailmaan, jota pidettiin alemman "luoja-jumalan" luomuksena ja siten epätäydellisenä, josta "irtaantuminen" salaisen tiedon avulla eräänlaiseen filosofiseen ideoiden maailmaan oli gnostikkojen tavoitteena. Gnostilaisuus siis tuskin piti sisällään oppia ihmis-Jeesuksesta, joka meni naimisiin ja hankki lapsia ja josta myöhemmät kristityt vallanhimoissaan tekivät "Jumalan" (niin kuin Brown hengenheimolaisineen väittää). Gnostilaisuus kun myös piti sisällään sen uskomuksen, että Jeesus oli "yliluonnollinen olento".

Lisäksi sanottakoon vielä se, että kaikki nämä gnostilaiset evankeliumit ovat nuorempia kuin Uuden testamentin evankeliumit. Markuksen evankeliumi on evankeliumeista vanhin, kirjoitettu todennköisesti 70-luvulla. Millä ihmeen perusteella siis 300-luvulla kirjoitettu teksti olisi enemmän "oikeassa" kuin 230 vuotta aiemmin kirjoitettu teksti?

Nämä kaanonin ulkopuolelle jääneet evankeliumit eivät siis "kumoa" tai "mullista" sitä mitä kristinuskossa tiedetään Jeesuksesta. Ne tuovat esille ainoastaan sen, että kristinuskon alkuvaihe oli paljon värikkäämpi ja monenlaisten tulkintojen kattama. Mutta se, että tämä kirjavuus osoittaisi kristinuskon kestämättömäksi tai valheelliseksi, on historian vääristämistä. Sen käsittäminen ei vaadi kristillistä uskoa, vaan ainoastaan historian lukutaitoa. Ja se taas tuntuu suomalaiselta medialta puuttuvan.

Repomies sen jo sanoi

Siitä huolimatta latina meni läpi ja on nyt suoritettu.

Varusteet

Vartiointialan erikoisuus on, että vartiointiliikkeet eivät yleensä anna sinulle mitään muita työvälineitä kuin vaatteet päälle. Onnekkaimmilla saattaa olla kohteissa yhteiskäyttöön tarkoitettuja varusteita, mutta valitettavan usein ne ovat huonokuntoisia. Jos niitä edes on, yllättävän moni vartija "unohtaa" vyölleen tai taskuunsa yhteiset, hyvät varusteet. Varsinkin kohteissa, joissa ei ole ns. vakiporukkaa töissä, vaan keikkalaisia. Niinpä jos vartijanalku haluaa itselleen omat varusteet, hän ostaa ne itse.

Minulla on ollut aina vikana olla vähän "hifistelijä" eli tavaran ostaja ja kerääjä. Vartiointikamani olen kerännyt pikku hiljaa vuosien varrella lukemalla suosituksia ja työkavereilta kyselemällä. Kerrotaan nyt sitten kaikille mitä minä omistan ja töissäni kannan:

Ensinnäkin kengät. Ensimmäinen työnantajni vartiointialalla oli siitä harvinainen työnantaja, että se antoi tuolloin työvaatteiden lisäksi vartijoilleen ikiomaksi turvakengät. Minä sain lyhytvartiset, koska olin menossa myymäläkohteisiin. En ole kovin montaa tavannut, joka olisi niitä kenkiä kehunut. Itse niitä käytin aikani, kuuliainen kun olin, kunnes siirryin käyttämään omia maihareitani, joita olen siitä asti pitänyt pukukohteissakin. Hyvät kengät on aika tärkeät työssä, jossa seistään ja kävellään koko ajan. Firman turvakengistä minulle tuli yhden ikimuistoisen kerran rakko jalkaan vuorosta, jossa istuin koko ajan pysäköidyssä autossa. Toisella kerralla kävelin tasaista maata pitkin ja nilkka pyörähti yhtäkkiä sydäntäpysäyttävän inhalla tavalla. Onneksi ei sattunut mitään. Turvakenkien nyt tulisi kuitenkin tukea myös nilkkoja. Sen jälkeen siirsin ne kengät eläkkeelle.

Ensimmäiset itse kustannetut kenkäni olivat Haix Airpower Pro kengät. Kalliit, mutta todella mukavat jalassa. Vedenpitävät Gore-tex-kalvon ansiosta (tosin rehellisyyden nimissä en tätä ominaisuutta juuri tarvinnut, niitä myymäläkohteita kun tein). Kuivuivat nopeasti. Tämä tuli testattua rippileirillä, jossa kahlasin polvea myöten vedensekaisessa lumisohjossa hakiessani rautakankea, jonka muistaakseni Valtteri oli unohtanut jäälle avannon viereen. Olivat ainoat kenkäni koko leirillä ja työtoverit lohduttivat, että ne olisivat varmaan kesällä kuivat. Mutta ähäskutti, olivat jo illalla kuivat.

Huono puoli: kovassa pakkasessa kengän pohjat jäätyivät nopeasti ja lumi pakkautui pohjien uriin niin, että sisälle astuessa hetki oli kuin olisin ollut luistinradalla. Hyvin epämiellyttävä tunne.

Kengät hajosivat kahden vuoden säännöllisen käytön jälkeen. Uskoisin hajoamisen taustalla olleen valmistusvirheen, koska molempien kenkien pohjalliset halkesivat täsmälleen samasta kohdasta. Takuu oli kuitenkin jo mennyt, joten se siitä. Suutari taas arvioi, että kenkien korjaaminen tulisi kalliiksi ja olisi ajantuhlausta, koska liimaus tuskin pitäisi kovin kauaa.

Uudet kengät ovat nyt palvelleet puoli vuotta. Pitkään mietin että sijoittaisinko rahani taas Haixiin, mutta päätin sitten kokeilla halvempaa mallia. Ostin sitten Magnum Classic-merkkiset maiharit. Päinvastoin kuin Haixit, jotka olivat turvakengät, nämä ovat ihan tavalliset kengät. Niissä ei ole Gore-texiä, mutta nahkakengät nyt saa vedenpitäviksi plankkaamalla. Ja edelleen, työskentelen 99% ajastani sisätiloissa.

Toistaiseksi kenkien suhteen ei ole mitään muuta valittamista, paitsi että toisen kengän pohja on alkanut narisemaan kävellessä. Se ottaa ärsyttävällä tavalla korviin, kun tallustaa yksin huoltokäytäviä tarkastamassa.

Kun luottamus menee

Junassa humaltunut nainen tilittää koko junaosastolle miehistä:

"En luota miehiin. Miehet pettää aina. Yhteen mieheen luotin 20 vuotta. Sitten se meni ja kuoli. Enää en luota. Aina ne pettää."

Nainen, tiedä rajasi!

Tämä video taisi olla kerran Millanin blogissa, mutta laitan sen nyt tännekin, koska video on hauska/traaginen, koska siinä esitetyt mielipiteet on oikeasti joskus esitetty "tieteellisissä" piireissä. Ja löytyyhän edelleenkin paljon ihmisiä, jotka uskovat suurin piirtein samalla tavalla mitä videossa kuvataan.

Mediakriittisyys

Mediaan voi luottaa. Vai mitä?

Hyvä esimerkki puolueettomasta mediasta, tuosta vallan vahtikoirasta ja sen "pikkuveljestä", kansalaismediasta, on "tapaus Trayvon Martin". Lyhyesti kys. amerikkalainen tapahtuma: Trayvon Martin oli 17-vuotias tummaihoinen poika, jonka 28-vuotias latinomies George Zimmerman ampui kuoliaaksi Sanfordissa, Floridassa helmikuun 26.päivänä 2012. Trayvon Martin oli kylässä isänsä ja tämän morsiamen luona Sanfordissa sijaitsevassa aidatussa yhteisössä, jossa toimivan "kodinturvajoukkojen" johtaja George Zimmerman oli. Tuona iltana Martin oli poistumassa kaupasta ostettuaan sieltä karkkia, kun Zimmerman näki hänet.  Zimmerman lähti seuraamaan Martinia soittaen samalla poliisille ja kertoi seuraavansa "oudosti käyttäytyvää, mahdollisesti huumeissa olevaa nuorta miestä". Samaan aikaan Martin puhui puhelimessa tyttöystävänsä kanssa ja kertoi häntä seuraavasta oudosta miehestä. Tyttöystävä kehotti Martinia juoksemaan karkuun. Zimmerman puolestaan kertoi omassa puhelimessaan poliisille, että Martin juoksee. Tähän poliisi totesi, ettei Zimmermanin tarvinnut seurata Martinia, sillä partio oli jo tulossa. Zimmerman kuitenkin lähti takaa-ajoon ja pian puhelu poliisin kanssa päättyi.

Ensimmäisen poliisin saapuessa paikalle Zimmermanin nenästä ja takaraivosta valui verta ja Trayvon Martin makasi kuolleena maassa. Zimmerman kertoi Martinin hyökänneen hänen kimppuunsa ja että hän oli itsepuolustuksena ampunut tätä kerran rintaan. Poliisi kuulusteli Zimmermania tuntien ajan ja vapautti tämän sitten, koska katsoi, että Zimmerman oli toiminut itsepuolustukseksi. Myöhempi tutkimus osoitti, että Martin ei ollut minkään päihdyttävän aineen vaikutuksen alaisena ja hän oli aseeton.

Asiasta nousi kohu. Mustaihoinen 17-vuotias aseeton poika ammutaan ja poliisi katsoo, että rikosta ei ole tapahtunut? Useat tahot aina presidentti Barack Obamaa myöten vaativat, että asia oli tutkittava kunnolla. Tuhannet ihmiset osallistuivat protestimarsseille, joissa vaadittiin George Zimmermanin pidättämistä. 45 päivää Trayvon Martinin kuolemasta Zimmerman antautui uudelleen poliisille ja hänet asetettiin syytteeseen epäiltynä murhasta.

Koska oikeuskäsittely on yhä kesken ja tiedot tapahtumista ovat ristiriidassa (julkisuuteen tulleet todistajat ovat antaneet asiasta erilaisia tietoja) media on pyrkinyt valitsemaan puolensa.

Osa tätä taktiikkaa on ollut kuvamanipulaatio. Lehdet ja tv-uutiset ovat esittäneet molemmista osapuolista ilmeisen tarkkaan valittuja kuvia: joissain kuvissa esiintyy roteva Zimmerman vangin haalarissa ja vastapuolella lapsenkasvoinen Trayvon Martin. Paitsi että molemmat kuvat ovat useita vuosia vanhoja: Zimmermanin pidätyskuva on useita vuosia vanha liittyen täysin toiseen tapaukseen; Martinin babyface-kuva on niin ikään useita vuosia vanha. Kuvien tarkoitus lienee selvä: roteva, vaarallisen näköinen mies ampuu kiltin pojan. Samoin Zimmermanin väkivaltarikostaustaa on retosteltu: vuonna 2005 hän oli tönäissyt baarissa alkoholitarkastajaa ja kuukautta myöhemmin hän sai lähestymiskiellon tyttöystävältään.

Netissä taas bloggaajat ovat esitelleet kuvia, jossa poseeraa puoli alaston nuori mies reteään ja rehvakkaaseen "gängstä"-tyyliin tupakka huulella roikkuen keskisormet pystyssä. Kuvan väitetään esittävän Trayvon Martinia. Tämänkin kuvan tarkoitus lienee selvä: tällainen gangsteri Trayvon Martin oikeasti oli, hänestä on helppo uskoa, että hän hyökkäsi Zimmermanin kimppuun ja tämä toimi itsepuolustuksena.Samalla on kerrottu myös Martinin rikostausta: hänet oli erotettu koulusta, koska hänen hallustaan oli löytynyt pieni määrä marihuanaa ja aiemmin koulun vartija oli löytänyt hänen hallustaan naisten koruja ja ruuvimeisselin, jota kuvailtiin "murtovälineeksi".

Paitsi että kuvassa esiintyvä nuori mies ei ole Trayvon Martin, vaan joku aivan toinen asiaan millään tavalla liittymätön teinipoika.

Tuota valheellista tietoa esitti "kansalaismedia", siis bloggaajat ja keskustelupalstoilla kirjoittelevat ihmiset. Mutta onneksi oikea media ei sorru väärään informaation levittämiseen.

NBC ja siihen kytköksissä oleva uutistaho julkaisivat omissa ohjelmissaan pätkän Zimmermanin ja poliisin puhelinkeskustelun nauhoitusta, jossa Zimmerman kuvailee Martinia sanoen: "This guy looks like he's up to no good. He looks black." Zimmermanille annetaan siis selkeä motiivi: hän oli rasisti, joka rotuprofiloi Martinin rikolliseksi, koska hän oli mustaihoinen nuori mies ja päätti toimia. CNN puolestaan väitti ja uutisoi, että nauhoilta kuulee miten Zimmerman käyttää Martinista nimitystä "fucking coons" mikä on tummaihoisista ihmisistä käytetty rasistinen nimitys.

Paitsi että CNN korjasi myöhemmin uutisointiaan: "coons" olikin itse asiassa "cold" (kylmä) tai sitten "punks", joka ei ole rasistinen haukkumasana, vaikka toki haukkumasana onkin.

Ja mitä sitten taas NBC:n uutisointiin tuli? Paljastui, että koko juttu olikin vain editointia. Zimmerman ja poliisi käyvät puhelimessa seuraavanlaisen keskustelun:

Zimmerman: "This guy looks like he's up to no good. Or he's on drugs or something. It's raining and he's just walking around, looking about."
Poliisi:  "OK, and this guy, is he black, white or Hispanic?"
Zimmerman: "He looks black."

NBC siis editoi pois kokonaan ne osiot, jotka osoittivat, että Zimmerman kuvaillessaan Martinin ihonväriä vain vastasi poliisin kysymykseen, joka koski Martinin ihonväriä. 

NBC pyysi myöhemmin anteeksi "virhettään". Fox-kanavan Geraldo Rivera puolestaan ehätti syyttämään NBC:tä siitä, että nämä olivat valinneet puolensa ja halusivat saada Zimmermanin tuomituksi.

Tosin ei kauaa mennyt, kun Rivera itse oli kohun keskellä. Hän meni ja totesi, että Trayvon Martin oli pukeutumisensa johdosta ainakin yhtä paljon vastuussa kuolemastaan kuin George Zimmerman. Martin oli nimittäin pukeutunut huppariin, mitä Rivera kutsui gangsteri-pukeutumiseksi, jota mustien ja latinoiden tulisi välttää. Asiasta nousi valtava kohu ja USA:n kongressissakin jotkut edustajat pukeutuivat huppariin protestina.

Myös Rivera pyysi anteeksi. 

Urpous ja välinpitämättömyys

Ajankohtainen Kakkonen kertoo:

Oulussa Osuuskauppa Arina on kyllästynyt liikkeidensä jatkuviin ryöstelyihin. Ratkaisun nimeksi on keksitty vartijamyyjä. Suomeksi: kassalla istuu myyjän töitä tekemässä henkilö, joka on myös vartija. "Tarkoituksena on ehkäistä ryöstöjä" kertoo Osuuskauppa Arinan Sale-ryhmäpäällikkö Ylelle. "Kun henkilö huomaa vartijan, hän ei tule lähemmäs".

Oulun kokeilun ideanikkarit ovatkin vahvasti sitä mieltä, että vartijamyyjä on pelote ja Kaupan liittokin on myönteinen: onhan sitä jotain tehtävä, kun jatkuvasti ryöstellään eikä pelkästään yhden työntekijän kauppoja, kuten Arina on muistanut kertoa. Oulun poliisipäällikkö vahvistaa tämän - tavallaan. Ryöstöjä sattuu muihinkin kauppoihin, mutta valtaosa ryöstöistä osuu edelleen kauppoihin, joita yhdistävät seuraavat piirteet: myöhäinen aukioloaika, keskustan ulkopuolella, vähän henkilökuntaa.

Mitä siis tehdä?

Jos vaikka palkattaisiin useampia myyjiä + se vartija?

Ei käy, maksaa. Eipä vartijan näkyvyyden ennaltaehkäisevää vaikutusta ylistävä ryhmäpäällikkökään kertonut mitään syytä siihen, että miksi se vartija on myös myyjä.

Ettei vaan olisi raha vaikuttanut tähän päätökseen?

Tehdään sitten näin: otetaan myöhään yöhön auki olevaan liikkeeseen töihin se 1 myyjä ja tehdään siitä myös vartija. Tehdään tää vielä ulkoistamalla kys. palvelu vartiointiliikkeelle. Ei maksa yhtään niin paljon ja saadaan mainetta vastuullisena ketjuna, joka ottaa turvallisuusasiat vakavasti. 

1.5 kuukautta alalla ollut vartijamyyjä vahvistaa ideanikkareiden idean nerokkuuden: jo nyt huomaa, että "tuntosarvet värisee" joidenkin henkilöiden kohdalla.

Joo-o. Haluamatta olla mitenkään ilkeä uransa aloittanutta kollegaa kohtaan, mutta kai se on pakko vähän olla: kyllä se pahin yhdistelmä on laittaa vasta-alkaja, joka puolentoista kuukauden työssäolon jälkeen uskoo jo osaavansa hommat, ehkäisemään ryöstöjä. Paitsi että ai niin, eihän niitä tule, koska asiakkaan edustaja tietää: "Kun henkilö huomaa vartijan, hän ei tule."

Paitsi että kyllä se nipa voi silti tulla. Ihminen on aika idiootti ja aika havainnointikyvytön, jos se on tarpeeksi ahdistunut/humalassa/aineissa. Ja sillä on kokemusta siitä, että täältä se viimeksikin onnistui. Paitsi että nyt siellä on vartija-myyjä, joka luultavasti pistää ryöstön tullen hanttiin: sitä kun ehkä "alitajuisesti" kuitenkin odotetaan. Kun on kyseessä sentään vartija!

Lopputuloksena on puukotettu vartija.

Ryöstöjä ei voida koskaan estää kokonaan, mutta ennaltaehkäisynä uskoisin että toimisi paljon paremmin henkilökunnan lisääminen ja myös näkyvän vartioinnin lisääminen. Myös aukioloaikoja on ehkä syytä miettiä uudestaan. Sekä muuntorangaistus on saatava takaisin. Rangaistuksia olisi muutenkin tiukennettava.

Tämänkaltaisella kahden ammatin yhdistämisellä tavoitellaan vain säästöjä. 

Voi marja

Ensin marjat mätänee metsiin ja uutisissakin ihan puhutaan, että ei suomalaisia enää kiinnosta marjoja poimia.

Sitten metsiin iskee "keltainen vaara": thaimaalaiset poimijat vievät kaikki marjat, myyvät ja saavat rahaa. Alkaa yleinen poru ja itku, vaaditaan jokamiehenoikeuksien kaventamista, ettei kukaan poimisi meidän marjaa, viritellään lakanaa ja varoituskylttiä että et vie minun marjoja. Nyt on huomattu jopa sellainen epäkohta, että marjanpoimija voi saada 5000 euroa kuukaudessa verottomana. Väärin on se. Missä on verottaja ja poliisi?

Kun niitä juttuja nyt olen lukenut, niin heti heräsi minussakin pieni anarkisti ja aloin miettimään, että lähtisikö marjaan. En sitten kuitenkaan viitsinyt. Minä kun olen vielä sitä ikäluokkaa, jolle opettaja on peruskoulussa voinut antaa kotiläksyksi: "poimi kilo puolukoita". Nykyisinhän sellaisia kotitehtäviä ei taideta enää antaa. Sellaisen antanut opettaja saisi varmaan nykyisin jo potkut ja iltapäivälehdet revittelisi viikkotolkulla. Lehtien palstoilla olisi isoja kuvia järkyttyneistä pikkuisista, jotka kuvassa esittelisivät käsivarsiaan: niihin puri joku ihmeellinen tosi pieni lentävä lintunen. Otsikoissa järkyttyneet vanhemmat ja kasvatusasiantuntijat kauhistelisivat  moista ihmisoikeusrikosta ja orjatyötä. Meidänkin puolukoilla tehtiin vispipuuroa, jota sitten meille syötettiin.

Näiden läksyjen ja muiden yhteisten marja- ja sieniretkien jälkeen muistan kuitenkin yhä millaista on käydä marjassa. Se on hirveää.

Siinä tulee selkä kipeäksi, polvet kipeäksi, kädet kipeäksi, sormenpäät kipeäksi. Ensin sataa vettä että vaatteet kastuu. Sitten paistaa aurinko niin että tuulitakki muuttuu selästä tulikuumaksi. On niin kova jano, että heikottaa, mutta vesipullo jäi reppuun ja reppu jäi autoon. Kaiken maailman itikat purevat ja pistävät. Loppuilta kuluu kiskomalla hirvikärpäsiä irti päänahasta (okei, niitä ei tosin ollut vielä silloin kun minä kävin luonnon antimia keräilemässä). Ja kaiken vaivan palkaksi saat marjoja niin että ämpärin pohja ei ihan joka paikasta näy (olisit saanut enemmänkin, mutta kun tuli tosiaan nälkäkin ja eväät jäi keittiön pöydälle).

Jos joku tosiaan onnistuu 5000 euron edestä keräämään marjoja, niin kyllä se on sen silloin ansainnut. 

Päätalo

Luen Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa taas läpi pitkästä aikaa. Olen nyt päässyt romaanisarjan alkuosan ylitse ja ollaan kohdassa jossa Päätalo on armeijan harmaissa, välirauhan aikana.

Olen samaa mieltä joidenkin kriitikoiden kanta siitä, että Päätalon vahvinta tarinankerrontaa ja toisaalta myös vahvin historiallinen anti on hänen sarjansa alkuosissa "Huonemiehen poika", "Tammettu virta", "Kunnan jauhot", "Täysi tuntiraha" ja "Nuoruuden savotat". Niissä hän kertoo omasta lapsuudestaan Kainuussa 1920-1930-luvuilla, millaista tuo elämä siihen aikaan oli ja mitä tapahtui niille perheille, jotka putosivat yhteiskunnan eläteiksi, sen ajan "sossun luukulle" eli hakemaan kunnan jauhoja. Samalla kirjoissa näkyy välähdyksenomaisesti kuvia entisajan (joka ei ole edes kovin entisaikaa) psykiatrisesta hoidosta ja siitä miten mielisairaus on ennen ymmärretty.

Päätalon kirjojen teemaksi voidaan ainakin alkuosien kohdalla varmasti nostaa kaksi asiaa: nälkä ja perheen menettämisen pelko. Ne kiertyvät yhteen ja saavat alkunsa jo Päätalon vanhempien kohtaloissa. Jos perheellä ei ollut rahaa hankkia elantonsa, edessä oli nälkä, ehkäpä ihan aito nälkäkuoleman pelkokin. Yhteiskunta auttoi kitsaasti, antamalla verovaroin kustannettuja kunnan jauhoja - mutta vain tiettyyn rajaan asti. Jos kunta laski että perheellä ei ollut itsensä elättämisen mahdollisuuksia (perheen pää oli esimerkiksi kuollut tai  - kuten Kalle Päätalon isän tapauksessa - psyykkisesti sairas) koko perhe eli "kattilakunta" hajotettiin.

Se tarkoitti sitä, että perheenlapset "huostaanotettiin". Lainausmerkit, koska huostaanotto oli aika lailla karumpaa kuin nykyaikana. Ne lapset, joiden katsottiin olevan riittävän vanhoja selviämään omillaan (eli siis jopa 13-14-vuotiaita) jätettiin oman onnensa nojaan, hankkimaan työtä ja elättämään itsensä. Näin kävi Päätalon isälle, Herman Päätalolle aikoinaan, kun hänen lapsuudenperheensä hajotettiin. Vain kaikkein pienimpien lasten, sylivauvojen ja siitä muutama vuosi ylöspäin, saatettiin sallia jäädä äidin kanssa (äidin oletettiin myös menevän töihin tai jäävän kunnanelätiksi, "huutolaiseksi"). Isommat lapset myytiin huutolaisiksi eli luukoiriksi. Näin taas kävi Päätalon äidille, Riitu Päätalolle, omaa sukua Neulikko.

Mitä se tarkoittaa: kerran kaksi vuodessa kunta keräsi kaikki yhteiskunnan elätit (lapset, sairaat, vanhukset) yhteen tilaisuuteen, jonne saapuivat kaikki isot talolliset. Sitten kunnanedustaja kertoi että tämän lapsi A:n vuoden elättämisestä kunta on ajatellut maksaa kerran kuussa X summan rahaa. Sitten alkoi huutokauppa. Tällä kertaa hintaa tosin yritetään saada alas. Se talo, joka lupasi elättää lapsen tai muun holhokin halvimmalla sai itselleen ihka oman orjan.

Orja on osittain ruma nimitys, koska oli myös kunnollisia, nykyajankin vaateet täyttäviä taloja, mutta yhtä paljon oli niitä, joissa lapsi kustansi elantonsa ja asumisensa tekemällä ilmaista työtä. Ja sitä työtä riitti. Päätalo muistelee erästä perhetuttua, jonka halua punoa verkkoa "kasvattiperhe" vahvisti kietomalle pojalle tarkoitetun leiväpalan verkkolankaan. Leivän sai irti (ja syödäkseen) vasta kun verkkoa oli punottu niin paljon, että leipäpala putosi.

Kun lukee näitä muisteluja, voi olla vain kiitollinen siitä miten pitkälle tämä suomalainen yhteiskunta on edennyt. On syytä muistaa, että huutolaisajasta ei ole vielä sataakaan vuotta ja luukoirina elämänsä aloittaneita elää yhä edelleen. Ja on syytä muistaa, että tuosta on tultu ja on kehitytty, mutta aina voi taantua. Että niillä veroilla, joita mekin maksamme, me pidämme yllä systeemiä, jossa ketään ei myydä luukoiraksi. Kovia voivat olla vain ne, jotka voivat olla satavarmoja että heille ei tapahdu mitään pahaa. Mutta he eivät ole lukeneet Päätaloaan ajatuksella.

Alkaahan koko kirjasarja pikkuhiljaa vaurauttaan kasvattavan perheen kuvaukselle. Miten isä-Hermanni niittää mainetta ahkerana ja tunnollisena työmiehenä, kunnes astuu "herranpaskaan" eli pääsee lähes ennen kuulumattomalle kuukausipalkalle ja työnjohtajaksi. Kunnes onnettomuus iskee: isä saa keuhkokuumeen, jonka seurauksena jo entuudestaankin hieman hataralla pohjalla ollut mielenterveys sortuu. Ja perhe putoaa kunnanelätiksi ja suorastaan kerjäläisiksi ja ainoastaan se, että talossa on lähes aikuinen mies (13-vuotias Päätalo itse) joka lähtee töihin, pitää perheen kasassa.

Päätaloja kannattaa lukea, kerronta on värikästä jo kadonneen maailman kuvausta monine värikkäine hahmoineen. Kirjojen pituutta ei kannata pelästyä eikä kuvauksia: kuvaukset eivät ole kovinkaan puisevia, tai jos ovat, niin niiden yli voi hyppiä.

Julmuutta

Keskustelupalstoilla kohistaan. Ilmeisesti joukko savonlinnalaisia esiteinejä (12-14-vuotiaita pojankössejä) latasi Youtubeen videon hupaisasta tempauksestaan. Huojuvassa kamerakuvassa näkyy kadunvarrella kävelevä mummo ja taustalla kuuluu kuvaajan ja kavereiden hermostunut hihitys. Sitten yksi pojista juoksee mummon luo ja kaataa tämän ojanpientarelle. Sitten juostaan nauraen karkuun ja kokoonnutaan vähän matkan päähän nauramaan ja ihastelemaan kaverin rohkeutta. Sitten koko seikkailu ladattiin nettiin muidenkin naurettavaksi.

Youtube poisti videon sivuiltaan, mutta mikä on internettiin laitettu, jää internettiin. Moni oli kerinnyt videon jo ladata itselleen ja se on postattu muille videopalvelimille. Linkkiä levitetään ahkerasti eri foorumeilla, mutta ei ihastelumielessä. Poikia yritetään tunnistaa ja osittain on siinä ilmeisesti onnistuttukin. Yleinen lynkkausmieliala leviää.

Toisaalla Amerikassa joukko teinejä päätti pitää hauskaa 68-vuotiaan bussivalvoja Karen Kleinin kustannuksella. Teinipoitsut ja -pimatsut huutelivat erilaisia solvauksia valvojalle niin kauan kunnes tämä alkoi itkeä. Tämäkin huvittelu kuvattiin ja pistettiin nettiin, mistä sen löysivät ne, joiden mielestä itkevässä mummossa ei ollutkaan mitään hauskaa. Syntyi meteli ja yleinen lynkkausmieliala.

Mutta ei saa erehtyä luulemaan että tämä on vain tämän ajan ilmiö. Olen tavannut useita aikuisia, jotka muistelevat miten hekin kouluaikoina kiusasivat armotta sijaisopettajia. Olenpahan siihen itsekin omalla tavallani osallistunut, jos en muuten, niin nauramalla mukana. Jotkut kertovat myös opettajien itkuun purskahtamisista ja se on jäänyt kertojan mieleen elämään jonkinlaisena sankaritarinana. Tuonkaltaiseen julmuuteen on syyllistynyt meistä varmaan jokainen.

Se miten nykyinen julmuus eroaa entisestä julmuudesta on tämä taipumus kuvata ja levittää oma hauskanpito. Ilmiölle on kuulemma nimikin, "Happy Slapping", joka alkoi kuulemma levitä Britanniasta vuonna 2004.

Kaiketi siitä omasta julmuudesta ja pimeydestä kertoo sekin, että sitä toivoo, että nämä tämän maailman mummojen itkettäjät saisivat kunnolla köniinsä. Samanaikaisesti omissa ajatuksissaan tajuaa ristiriidan: väkivallallako ratkaistaan väkivallan aiheuttamat ongelmat? Ja samanaikaisesti siinäkin tajuaa ristiriidan: jossainhan sen rajan on mentävä, jonka ylittämisen jälkeen palaute ei ole enää ymmärtävää ja oikaisevaa, vaan välitön ja ankara. Jos ymmärrys ei riitä niin monimutkaiseen asiaan kuin empatiaan, niin tulisiko sitten pelon hallita? 

Päiväkirjaa

Television värimaailma oli muuttunut kovin punertavaiseksi, kun tänään siihen virrat kytkin katsastaakseni Simpsonit pitkästä aikaa. Onkohan menossa rikki? Kannaattaakohan edes korjata, vai ostaa vain suosiolla uusi?

Eipä sitä nyt enää tule juuri edes katsottua, muutaman kerran ehkä viikossa pistän sen päälle. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin televisio pauhasi yötä päivää tuossa nurkassa ja suosikkiohjelmani rytmittivät viikkoa. Eipä enää. Nykyisin kaikki aika menee joko töissä tai netissä tai lukiessa. Tutustun kovasti nyt paaviuden historiaan vuodesta 1830-1914 ja samalla keskiajan paaviuteen. Jälkimmäisessä kirjassa minua tuppaa jo hieman naurattamaan usein toistuva fraasi, joka menee suurinpiirtein niin, että tähän asiaan emme nyt tarkemmin paneudu. Vaikka ymmärtäähän fraasin tarkoituksen: jos tavoitteena on kirjoittaa keskiajan paaviudesta (noin vuodesta 500 noin vuoteen 1500) niin ihan kaikkeen ei ole syytä kovin seikkaperäisesti paneutua ellei halua kirjoittaa 12.osaista teossarjaa ja tai yksinkertaistaa asiat ihan olemattomiksi. Onneksi on Wikipedia, josta voi sitten tarkastaa että mikä se investituurariita oikein olikaan, kun siihen kirjassa viitataan. Varsinkin kun olen onnistunut hävittämään kirkkohistorian perusopintojen muistiinpanoni, jossa oli (muistaakseni ainakin) jotain kirjoitettu tuostakin.

Kävin tänään myös pällistelemässä Yoshihiro Takahashia. Ostin samalla reissulla Takahashin uusimman suomennetun sarjakuvan. Ja hain siihen nimikirjoituksen. Pitkään mietin, että kehtoonko minä, aikuinen äijä, mennä jonottamaan nimikirjoitusta, mutta sitten päätin, että perkules. Kehtaan. Ja menin. Enkä ollut onneksi edes ainoa hieman iäkkäämpi fani. Nyt minulla on sitten hyllyssä "Ginga Densetsu Riki" ja siinä tekijän nimmari. Kai tuota voisi pitää jonkinlaisena hatunnostona omalle 10-vuotiaalle itselle, jolle tuo kirja olisi merkinnyt valtavan paljon enemmän aikoinaan.

Ja söin jäätelöä.

Tuottelias päivä siis.

Enkeli-Elisa ja Hesari

Hesarin kuukausiliite teki pitkän jutun netissä ja julkisuudessa suurta huomiota saaneesta Enkeli-Elisasta. Jos ette tiedä, niin Enkeli-Elisan tarina lähti liikkeelle blogista ja päätyi kirjaksi. Elisa oli yläasteikäinen tyttö, jota kiusattiin julmasti koulussa ja joka teki lopulta itsemurhan. Vanhemmille totuus Elisan koulunkäynnistä selvisi vasta kun he löysivät tytön päiväkirjan. Perheen isä tapasi myöhemmin yhteisen tutun kautta Minttu Vettenterän, jota oli itse aiemmin koulussa kiusannut. Yhdessä he päättivät, että Elisan kohtalosta on kerrottava. Vettenterä alkoi tehdä päiväkirjamerkinnöistä kirjaa ja pitää blogia, isä ja äiti alkoivat kirjoittaa myös blogia.

Tekstit ovat sydäntäsärkevää luettavaa. Syntyi internet-kansanliike, Facebookiin perustettiin "Enkeli-Elisa"-ryhmä, joka keräsi kymmeniätuhansia jäseniä. Minäkin siellä olen.

Mutta nyt Hesari esittää aika hurjan kysymyksen/väitteen: onko Elisaa oikeasti ollut edes olemassa?

Epäilys on hurja ja kaamea, kun kyse on koulukiusaamisen takia henkensä menettäneestä lapsesta ja tämän vanhemmista. Mutta Hesari nostaa esiin kieltämättä outoja seikkoja Elisan tapauksesta.

Kukaan ei ole tavannut, tai edes puhunut Elisan vanhempien kanssa. Kaikki yhteydenotot, kontaktit jne. tapahtuvat Minttu Vettenterän kautta. Kaikkien neljän kirjoittajan (isä, äiti, Elisa, Minttu) teksteissä on tyylillisiä samankaltaisuuksia, lehden haastatteleman tutkijan mukaan jopa hätkähdyttävää samankaltaisuutta. Esim. kaikki hallitsevat pilkkusäännöt yleisesti ottaen hyvin, mutta tekevät kuitenkin yhden tietyn pilkkuvirheen säännöllisesti. Kaikki käyttävät tiettyjä kerronnallisia tehokeinoja, tiettyjä sanoja. Elisalla ja Vettenterällä on yhteisiä kokemuksia koulukiusaamisesta.

Vanhemmat eivät Vettenterän kertoman mukaan halua esiintyä julkisuudessa, myöskään koulun nimeä ei ole suostuttu paljastamaan. Edes luottamuksellisesti Hesarin mukaan. Elisan kuolema ei noussut uutiseksi missään vaiheessa ennen blogia, vaikka media yleensä tykkää herkutella mieltäkuohuttavilla tapauksilla. Kuolinpäiväkään ei Hesarin tietojen mukaan täsmää: 7.helmikuuta 2011 - Elisan kuolinpäivänä - ei Suomessa kuollut ainuttakaan 14-, 15- tai 16-vuotiasta tyttöä. Tosin Facebookissa nyt kirjoittavat, että päivä on väärä, perheen suojelemiseksi vaihdettu.

Jotkut Hesarin esittämät väitteet ja niiden tueksi esitetyt väitteet ovat aika pinnallisia. Esimerkiksi väite siitä, että Elisan kokema koulukiusaus olisi ollut poikkeuksellisen raakaa ja väkivaltaista (ja siksi siis lehti kyseenalaistaa kertomuksen todenperäisyyden).

Silti osa väitteistä tuntuu vakuuttavilta ja synnyttää kieltämättä ainakin minun mieleeni epäilyksen: mitä jos sittenkin...? En tiedä mihin uskoa, mitä ajatella. Jos Enkeli-Elisa on sepitystä, on se väärin ja minusta myös mautonta. Jos taas Enkeli-Elisa on totta, tuntuu hirveältä ajatella, että joidenkin ihmisten menetys ja suru on kyseenalaistettu ja riepoteltu. Että tämä meidän aikamme Moolokin kita eli ihmisten uteliaisuus ja skandaalinhalu ei tyydyty kun vasta sitten, kun saamme nähdä kuvassa surevat vanhemmat lapsensa haudalla.

Toivon kuitenkin, että Hesari on oikeassa. Koska se tarkoittaisi, että nuoren ihmisen elämä ei ole päättynyt traagisesti.

Osoitteen vaihto

Kokeilin tuossa eilen että jos vaihtaisi blogin osoitetta. Sain palautetta eri puolilta, että huono idea. Olen tietysti ihan otettu tästä palautteesta ja siksi palautin taas tuon vanhan osoitteen takaisin.

Edelleen haluaisin kuitenkin tuota osoitetta vaihtaa. Vaihtelun vuoksi vaikkapa. Aattelin niin, että osoite vaihtuu (jos onnistuu) ensi viikon alussa välissä kun kerkiän eli viitsin.  Osoite olisi muotoa jussinjorina + tuo loppuosa.

Häätökartta

Helsingin sanomat on julkaissut Häätökartan. Sinne voi kuka tahansa (lähtökohtaisesti kuitenkin nuori) lähettää oman kertomuksensa siitä, mistä hänet ovat vartijat häätäneet. Häätöpaikat sitten merkitään karttaan ja myöhemmin on varmaan luvassa artikkeleita siitä, missä teineillä on vaikea olla. Mistä vartijat heidät aina häätävät.

Toki vartijat ja järjestyksenvalvojat tekevät poistoja, joiden perusteita ei aina löydy sieltä rivien välistäkään, mutta lähtökohta kuitenkin on, että vartijalla ja järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa toimialueeltaan henkilö, kun tietyt ehdot täyttyvät. Vartijan kohdalla ehdot ovat seuraavat:

1) Jos on ilmeistä, että henkilöllä ei ole oikeutta oleskella vartioimisalueella;
2) Jos alueen omistaja, haltija tai heidän edustajansa on kehottanut henkilöä poistumaan ja hän ei ole noudattanut tätä kehotusta.

Järjestyksenvalvojalla on oikeus poistaa toimialueeltaan henkilö, joka

1) Päihtyneenä häiritsee siellä yleistä järjestystä
2) joka uhkaavasti esiintyen, meluamalla tai väkivaltaisuudella häiritsee toimialueella yleistä järjestystä ja turvallisuutta

(perusjärkkäreillä on kolmaskin peruste, mutta koska Häätökartta koskee nimenomaan kauppakeskuksia ja siellä olevia järjestyslain mukaisia järjestyksenvalvojia, ei puututa nyt portsareihin).

Ongelma tulee siinä, että ihmiset eivät ikinä, milloinkaan tunnu ajattelevan, että vartija/järjestyksenvalvoja voisi olla tekemässä jotain luvallista, kun he näkevät kys. ammatin edustajat toimimassa. Lähtökohta on aina se, että univormu on nyt tekemässä jotain väärin. Ja se tullaan kertomaan tai sitten tivaamaan toimenpiteen syytä. Hurjimmat tulevat jopa kiinniottotilan oveen kolkuttamaan, että "hei, näin kun veitte sen miehen sinne. Saanko tietää miksi?"

Ja tässä tulee ongelma kaksi: ei järkkärillä tai vartijalla ole lupa kertoa kaikille ulkopuolisille utelijoille, että miksi Reiskaa nyt viedään ("se huuteli tuolla kännissäpäiten ihmisille törkeyksiä"; "pölli röökiä"; "uhkas vetää kassatyttöä turpaan, kun ei saanut kaljaa"). Sillä kiinniotetulla ja poistetulla on yksityisyydensuoja, jota vartijan/järjestyksenvalvojan on suojeltava. Niinpä se vastaus on yksinkertainen murahdus: "et saa." Eikä se vartija/järkkäri voi mennä puolustautumaan minnekään Helsingin sanomien keskustelupalstalle, että itse asiassa nimimerkki "yx vaan" poistettiin, koska se konttasi kännissä pitkin lattioita ja yritti sen jälkeen hakata vartijat. Ja hävisi.

Niinpä näissä poistotarinoissa kuullaan aina vain se yksi versio. Ja yleensä lähes poikkeuksetta se versio on aikalailla siloteltu ja omia tekemisiä ei muisteta tai niillä ei nähdä olevan mitään yhteyttä siihen mitä kohta tapahtui.

"Ihan kaikessa rauhassa vaan seisoin, kun joku läski kaljupää tuli takaa ja kuristi." Vartijan näkökulma: "tappelit verissäpäin ja yritit juuri parhaasi mukaan potkia tyrmätyn taistelukumppanin naaman sisään."

"Istuttiin vaan kaikessa rauhas, kun joku steve tuli huutaan pää punasena." Vartijan näkökulma: "maattiin pitkin penkkejä ja lattioita, heiteltiin roskia, huudettiin ja kiljuttiin ja räittiin lattialle."

"Kävelin kaikessa rauhassa pitkin asemaa." Vartijan näkökulma: maalattuasi ensin seinän täyteen töhryjä.

Näissä Häätökartan kertomuksissa tullaan nyt kuulemaan vain ja ainoastaan se poistetun subjektiivinen näkemys. Toki vartijankin näkemys on subjektiivinen, en sitä kiistä. Mutta Häätökartta tulee olemaan yksipuolisen subjektiivinen ja mustavalkoinen ja pitämään entisestään yllä sitä kuvaa, että vartija/järjestyksenvalvoja ei koskaan, ei ikinä, ei milloinkaan, ole lähtökohtaisesti oikeassa vaan aina väärässä, vallan väärinkäyttäjä, natsi ja lastenvihaaja. Joita tulee vihata ja pelätä ja nauraa, jos niille joskus käy huonosti.

Mielenkiinnolla odotamme minkä kauppakeskuksen tai alueen vartijat/järjestyksenvalvojat Hesarin tulevat artikkelit tulevat nostamaan nuorten vihaajiksi ja lainrikkojiksi. Kamppi ja Rautatieasema ovat varmaan aika korkealla, luultavasti myös Itis. Toisaalta kaikki kolme paikkaa ovat myös sellaisia, joissa järkkäreillä on niin paljon muutakin duunia, että pieniin järjestyshäiriöihin (joita nuoret yleensä aiheuttavat ja joiden vuoksi tulevat poistetuiksi) ei ole aikaa eikä kiinnostusta puuttua. Niinpä voittajaksi voikin nousta yllättäen joku pieni kauppakeskus, jossa asiakasmäärät ovat pieniä ja aikaa riittää puuttua myös "pieniin väärinkäytöksiin."

Jatkan vielä vähän: on totta, että nuoria kontrolloidaan enemmän kuin muita kauppakeskuksissa kävijöitä. Heitä vahditaan tarkemmin. On totta, että aina poistoille ei ole mitään muuta syytä kuin nuoruus. Ja se on tietysti väärin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuoria poistetaan aina ainoastaan siksi, että he ovat nuoria. Heitä poistetaan, koska he antavat siihen aiheen/syyn. Heitä vahditaan, koska Siperia on monelle vaksille opettanut, että kannattaa vahtia. Se, että jossain kauppakeskus X:stä poistetaan paljon nuoria ei välttämättä tarkoita sitä, että kys. kauppakeskus ja sen JV:t eivät siedä nuoria, vaan esim. siitä, että siellä käy paljon nuoria, jolloin myös järjestyshäiriöitä on enemmän.

Kuten eräs kirjoitti toisaalla: nuoret haluavat että heitä kohdellaan kuin aikuisia. Mutta jos aikuinen juoksisi pitkin kauppakeskusta, huutaisi välillä täyttä kurkkua, seisoisi kavereineen ovien tukkeena, kävisi leikkipainia näiden samojen kavereiden kanssa, sylkisi ja kylväisi roskia pitkin lattioita, niin kyllä se lähtö tulisi aika nopeaan hänellekin.

Keskustelun avaus on sikäli kyllä hyödyllinen - nostaa esiin avoimen julkisen tilan puute ja kaupallistuminen sekä kulttuurien yhteentörmäys, mutta toteutus ei toimi. 

Silmälasi ostoksilla

Päätin ostaa sitten taas uudet silmälasit Zenni Opticalista. Ensimmäinen ostokerta meni hienosti, nää sieltä ostetut lasit taitaa nököttää nyt neljättä vuotta jo tässä nenänvarren päällä.

Toinen ostokerta meni ihan suhkuksi. Naputtelin PD:n eli pupillien välin ulkomuistista, mikä osoittautui virheeksi. Neljän millin heitto on paljon. Laseja ei voi käyttää kuin hetken, muuten seurauksena on päänsärkyä ja pahaa oloa.

Kolmannen kerran tuloksista en vielä tiedä. Uskaltauduin vaihtamaan tyyliä ja se jännittää. Tähän asti olen käyttänyt vuodesta 1992 (jolloin taisin ensimmäiset lasini saada nopeasti laskettuna) kultasankaisia ja muodoltaan kapeita laseja. Nyt ostin mustasankaiset ja muodoltaan hieman pyöreämmät ja isommat lasit. Järkeilin, että kun minulla tätä naamaa nyt on siunaantunut, niin kapeat lasit eivät välttämättä imartele. Mutta mitäpä jos ne lasit eivät nyt sovikaan? Tai saan jotkut hirveät televisioruudut?

Siihen ei kantti sentään riittänyt, että olisin ottanut leveät sangat, vaikka sitäkin kyllä mietin. Leveillä sangoilla olisi ehkä saanut vähän piiloon näitä pullonpohjia, jollaiset minun lasini aina ja väistämättä tulevat olemaan.

Salainen ystävä

Sain tänään kirjeen, jonka päällä ei ollut nimeäni, vaan ainoastaan osoite. Sisällä oli lappu, jossa kerrottiin, että ystäväni oli ilmoittanut minut saamaan 15 euroa johonkin Kolikkopelit.comin nettipeleihin. Rekisteröidyn vaan ja pääsen pelaamaan 15 eurollani ilmaiseksi mm. pokeria.

Ystäväni ei ilmeisesti muistanut kertoa nimeäni ilmoittaessaan minut tämän palkinnon saajaksi. Tai sen puolin omaansakaan. Keskustelupalstoilla kerrotaan, että muutkin ovat saaneet 15 euron lahjoituksia ystäviltään. Osa ystävistä on saatekirjoissa jopa nimetty. Kaikkein hurjinta on, että keskustelijat eivät kertomansa mukaan ole edes tienneet että heillä on sen nimisiä ystäviä.

Jäi rekisteröitymättä.

Flash mob

"Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennaltasovittuna ajankohtana jotain odottamatonta." (lähde Wikipedia)

Flash mobeja järjestetään eri tarkoituksessa. Jotkut ovat kantaaottavia, jotkut mielenosoituksellisia, jotkut viihdettä. Jotkut kaupallisia.

Tässä joitain esimerkkejä minusta hyvistä flash mobeista:

Ja yksi Belgiasta

Tää ei ole flash mob, vaan aika vanhahko vakuutusyhtiö mainos Hollannista. Jostain syystä sijoittuu Suomeen:

Facebook

Yli vuoden kestäneen työtoveruuden jälkeen olen nyt pikkuhiljaa, varovaisesti tuntemuksiani kuunnellen, alkanut kutsua muutamia työkavereitani Facebook-kavereikseni. Olen miettinyt ja pohtinut asiaa monelta kantilta. "Voinko jo pyytää, olemmeko niin hyviä kavereita, enhän vain aiheuta kiusallisia tilanteita," mietin ennen kuin lähetän pyyntöni.

Taidan ottaa koko Facebookin liian vakavasti. En tajua sitä. Sitten jotkut tulevat töihin, tekevät muutaman oppivuoron ja heti koko työyhteisö on niiden Facebook-kavereita. Minä mietin tykönäni että onko "suhteemme" jo edennyt sille asteelle, että voimme olla Facebook-kamuja. Ja olen toisaalta kateellinen, koska ei minua perhana kukaan kutsu Facebook-kaveriksi.

Tunnistan itsessäni Rauno Repomiehen dilemman. Repomies avasi Facebook-tilin eikä kehdannut pyytää ketään kaverikseen, koska hänen Facebook-sivunsa on niin suttuinen. Niin on minunkin. Enkä kehtaa laittaa päivityksiä, koska kaikenmaailman puolitutut lukevat niitä. Ja entä sitten omien kavereiden sivut! Kaikenmaailman puolitutut Facebook-kaverit pääsevät sieltä minun sivultani nyt lukemaan niiden minun kavereiden Facebook-päivityksiä.

Pirullinen keksintö on tuo naamakirja. 

Jäbä hei

Televisiosarja "Pasilassa" on eräs roolihenkilö, mainostoimisto Buddhan toimitusjohtaja Jerppe Stoltenstolten, joka kertoessaan erinäisiä viisauksiaan aloittaa lauseensa aina sanoilla "Jäbä hei..." Sellaisella vähän narisevalla intonaatiolla.

Luulin että ei niin kukaan oikeasti puhu, kunnes...

Olin lähikaupassani ja lastasin juuri kassalinjalle sitä mitä kasvava nuori mies tarvitsee selviytyäkseen, kun selkäni takaa kuului :" jäbä hei ostaa aika paljon Pepsii." Katsoin taakseni ja koska ketään muuta ei ollut näkösällä (ja minä todellakin ostin Pepsiä) päättelin olevani selkäni takana seisovan nuoren miehen tarkoittama "jäbä".

Myönsin ostavani Pepsiä. Tähän uusi ystäväni totesi jotain tyyliin "ei kannattais hei, se on aika epäterveellistä." Ihan Stoltenstoltenmaisesti ääntäen.

Myönsin tämänkin väittämän oikeaksi, ja totesin vain, että jokaisellahan meistä täytyy olla omat paheemme. Tämän keskustelukumppanini hetken harkittuaan myönsi todeksi. Sen jälkeen hän osti vuoronsa tultua askin tupakkaa.

Kreikka

Niin siinä sitten kävi että kreikka otti ja meni läpi. Suoritettu.

Lakia on rikottu!

Elokuvateatterit ovat keksineet uuden kikan: vauvakino-näytökset. Näytösten idea on simppeli: aamupäivisin pidetään erityisiä elokuvanäytäntöjä, jotka on tarkoitettu vauvoille ja ennen kaikkea heidän vanhemmilleen. Elokuvan äänen volyymia on laskettu, valoja pidetään päälle, tuodaanpa saliin jopa mikrokin, jossa lämmittää maitoa. Vauvat ovat äitiensä tai isiensä sylissä ja valkokankaalla pyörii joku hömppäelokuva, jonka mukana pysyy hyvin, vaikka välillä jäisi kohtaus tai kohtauksia katsomattakin. Eli leffat on viime kädessä tarkoitettu siis sylivauvojen vanhemmille. Vauvat lähinnä nukkuvat.

Mutta nyt on virkamies ja lastensuojelun asiantuntijat älähtäneet Rauno Repomiehen sanoin: "Voi jumalauta! Lakia on rikottu!" Nimittäin elokuvasaleissa on esitetty K-7 tai jopa K-12 luokituksen saaneita elokuvia. Ja siellä on ollut sylivauvoja. Jumalauta. Ovat nähneet rankkaa kamaa ne sylivauvat nyt ja luultavasti kieroutuivat.

Virkamies on nyt ohjeistanut, että tällainen peli ei vetele, vaan lakia totellaan eikä tulkita. Vauvakino-näytökset ovat kuulemma sen myötä vaarassa loppua kokonaan.

Myös lastensuojelun asiantuntija on herännyt ohjeistamaan ajattelemattomia vanhempia. "Vauvat tarvitsevat rauhallisen elinympäristön.... Vauvan ei kuulu kulkea suurissa väkijoukoissa, eikä häntä tule altistaa liian voimakkaille ärsykkeille, kuten koville äänille, kirkkaille valoille ja äkillisille muutoksille"  hän kertoo Iltalehden mukaan. Elokuvien lisäksi vauvoja ei saisi viedä myöskään supermarketteihin, koska siellä on "vilkkuvia värejä ja paljon ihmisiä." Sekä tietysti "basilleja". Mutta asiantuntija lohduttaa kuitenkin langenneita: hänkin ymmärtää, että joskus nuorten perheiden on välttämätöntä käydä supermarketissa vauvan kanssa.

Kielijuttuja

Kreikka on nyt suoritettu ja nyt odotellaan tuloksia.

Edessä on enää latina, mutta minua huolestuttaa. Olen lukenut latinan alkeiskurssin (5 op), jonka pääsin läpi aika pitkälti onnella. Viime syksynä. Sen jälkeen en ole latinaa enää lukenut, vaan olen keskittynyt ensin hepreaan ja ruotsiin, sitten kreikkaan. Nyt minulla olisi kuukausi aikaa kerrata ja opetella latinaa niin että saisin jatkokurssin suoritettua.

Jos se onnistuu, voisin valmistua kandidaatiksi alkukesästä 2012 ja sitten lokakuussa 2012 voisin valmistua maisteriksi. Mutta jos siinä käy niin, että en pääse latinaa läpi, niin aikataulut siirtyvät. Silloin se tarkoittaisi, että kandidaatiksi voin valmistua lokakuussa 2012 (aikaisintaan) ja maisteriksi aikaisintaan marraskuussa tai joulukuussa. Olisin silloin jo 30-vuotias, mitä olen pitänyt sellaisena aikamerkkinä itselläni "en voi olla olla 30-vuotias perusopiskelija".Pahaa pelkään, että niin siinä käy.

Tai no joka tapauksessa olisin 30-vuotias valmistuessani, sillä yliopiston nykyisten sääntöjen mukaan ensin on suoritettava alempi korkeakoulututkinto (joka teologisessa siis on teologian kandidaatin tutkinto) ennen kuin voi suorittaa ylemmän tutkinnon (eli teologian maisterin tutkinnon). Ja molempiin tutkintoihin ei voi valmistua samassa publiikissa (eräänlainen todistusten jako kaiketi).

Koirayhteensattuma

Millanin blogia "Suklaamuru ja Kermakaramelli + yks salmiakkipastilli" lukiessani olen oppinut että lapinkoiria löytyy monissa eri väreissä. Olen tainnut kyseiset koirat henkilökohtaisesti jopa tavata (tai no en vissiin salmiakkipastillia). Lapinkoiria näkyy täällä Helsingissäkin aika paljon, mutta oli silti aika yllätys nähdä tässä kerran taluttaja plus koirakolmikko, jotka olivat kuin yksi yhteen Millanin koiraporukan kanssa. Yksi parkinvärinen, yksi kermanvärinen ja yksi musta merkkivärein. Jos en olisi paremmin tiennyt, niin olisi voinut epäillä että koirat on lähteneet Helsingin reissulle Pohjanmaalta.

Trolli

Joskus kyllä ihmettelen, että miksi ihmeessä tälle entiselle taistolaiselle, nykyiselle kapitalisti Nalle Wahlroosille annetaan niin paljon palstajulkisuutta? Miehen lausunnut kun on järjestään sitä luokkaa, joiden esittämisestä esim. netin keskustelupalstoilla saisi lisänimen trolli.

Tai no luultavasti siksi.

Wahlrooshan on nyt tässä viime aikoina ehtinyt ehdottamaan iäkkäiden äänioikeuden kaventamista, vanhusten hoidosta tinkimistä, köyhien ja rikkinäisten perheiden tukemisen lopettamista, toimeentulotuen lakkauttamista alle 25-vuotiailta, opintotuen lakkauttamista yli viisi vuotta opiskelleilta, kehitysavun lakkauttamista ynnä muuta, jotka kaikki tähtäävät vain yhteen päämäärään: että köyhiltä vietäisiin pois enemmän, jotta rikkaat saisivat pitää enemmän.

Nyt hän leikkaisi julkista sektoria. Sillä poikkeuksella tosin, että järjestys-, puolustus- ja oikeuslaitos jätettäisiin julkiselle sektorille. Totta kai. Yhteiskunta, joka toimii siten, että muutamalla prosentilla on millä mällätä ja enemmistöllä ei ole, tarvitsee vahvan väkivaltakoneiston toimiakseen. Muuten ne, joilla ei ole, saattaisivat ikävästi häiritä niitä harvoja, joilla on.

Suomalainen tapa auttaa

Eräällä keskustelupalstalla on käynnissä vireä keskustelu auttamisesta. Vartijoita moititaan. Monilla on kokemuksia siitä, miten on käyty ilmoittamassa vartijalle milloin mitäkin vaaratilannetta (epäilty sairaskohtaus/tiessä kuoppa) ja vartija ei ole tehnyt mitään. Harva on huomauttanut siitä, että koko keskustelu paljastaa myös toisen suomalaisen auttamistavan: sen, että itse ei tehdä mitään, vaan aina haetaan joku muu, "auktoriteetti", jolle käydään ilmoittamassa havaitusta epäkohdasta. Jopa hätänumeroon soittaminen omalla puhelimella tuntuu olevan monelle työlästä.

Tarkkailu

Olin ratikassa, kun se tavalliseen tapaansa pysähtyi Hakaniemen torin pysäkille, mutta ei jatkanutkaan matkaansa normaalisti, vaan jäi seisomaan siihen paikoilleen. En tiedä miksi. Oliko jokin tekninen ongelma, oltiinko edellä aikataulussa, oliko kuljettajien vuoronvaihto käynnissä. Kohtuullisen kauan siinä kuitenkin seistiin. Pieni ratikkajonokin tuli.

Kuten arvata saattaa, ratikassa alkoi pian näkyä levotonta liikehdintää. "Mikä maksaa?!" huusi takarivistä vanhempi rouva. Tosin äänensä oli niin hento, että tokkopa kuljettaja sitä kuuli, hyvä jos edes viimeinen takaneljännes.  Tuohtuneena osa matkustajista nousi vaunusta pois ja kapusi seuraavana vuorossa olevaan raitiovaunuun. Josko se kulkisi nopeammin kuin tämä ensimmäinen.

Harmittaa, että en voinut olla kärpäsenä katossa, kun vaununvaihtajat jossain vaiheessa tajusivat tuon suunnitelmansa heikkouden.

Hauskoja mainoksia

Helsinkiläinen yksityinen hammaslääkäriklinikka Hammaspeikko on tehnyt aika hauskoja mainosvideoita. Niissä esiintyy "Ketonen ja Myllyrinne"-sarjassa niin ikään näytellyt Ville Myllyrinne.

Videot löytyvät mm. Youtubesta.

Hammaspeikon nukutushoito

"Kirpeä suihku"

Kallis hoito
 

Syömässä

Kävin hienostoravintolassa syömässä. Mielenkiintoinen kokemus. Noissa ravintoloissa selvästi on tarkoitus, että sinne tullaan porukalla, istutaan iltaa ja jutellaan, ruoka tulee siinä sitten jossain vaiheessa jne... Kun menet sinne yksin, olo tulee aika yksinäiseksi ja aika kuluu hitaasti. Onneksi on kännykkä, siinä matopeli ja pöytään tuodaan leipää.

Henkilökunta oli ystävällistä, mutta liiankin huolehtivaista minun makuuni. Kun kävivät pari-kolmekin kertaa varmistamassa että minulla on kaikki hyvin ja kivaa - ja joka kerralla olin onnistunut sullomaan posket täyteen leipää tai ruokaa ja siinä sitten nyökyttelin tai mutisin suu täynnä että kivaa on. Se oli hieman kiusallista. Olisi tehnyt mieli sanoa, että minulle riittäisi kun vain toisitte sen ruoan pöytään ettekä huutaisi minulle, niin olisin onnellinen pikku leiriläinen.

Tippaamiskulttuuri... Kun muutin maalta kaupunkiin, olin kova tippaamaan, koska ajattelin että niin täytyy tehdä. Tippasin ihan sellaisissa "lähes" pikaruokapaikan tasoisissakin paikoissa ja sain aika yllättyneitä katseita henkilökunnalta. Sitten lopetin tippaamisen.

Mutta nyt tuli jotenkin sellainen olo, että olisi pitänyt tipata.

Kuuluuko se kulttuuriin täällä, rikoinko jotain ravintolasääntöä?

Nemesis

Muinaiskreikka eli koinee-kreikka, vanha nemesikseni, iskee jälleen. Ankaran lukemisen jälkeen menin tänään tenttiin. Ensimmäisen osion uskon menneen läpi (syytäkin olisi näillä toistomäärillä). 2.osio osoittautui himpskutin hankalaksi. Kas kun siinä kävi sitten niin, että minulta oli jäänyt koealue vähän vajaaksi. En huomannut opiskella partisiippia lainkaan. Ja tietysti melkein puolet kokeesta käsitteli partisiippia ja sen jännittäviä muotoja. Ei indikatiivin imperfektiä (jonka muotoja olen 1.5 kuukautta tankannut ulkoa). Ei konjunktiivia. Ei infinitiiviä. Ei imperatiivia. Vaan partisiippia.

Ja tietysti 2.aoristia, jota sitäkään en osaa kunnolla. Ja taisi siellä vilahtaa myös nominatiivien 3.deklinaatio.

Onneksi tämä ei nyt tähän kaadu, aina voi käydä uusimassa, mutta harmittaa silti ihan vietävästi.

Suositus

Kannattaa kyllä tutustua tähän kirjaan.

Miksi; vihje löytyy tuon arvostelun loppupuolelta :-)

Huhuu

Kohta yli viikon kestänyt omituisen ahdistunut olo on johtanut aikamoiseen blogipäivitysvillitykseen. Nyt muutaman päivän sisällä olen julkaissut viisi höpötys/mielipidetekstiä ja yhden novellin, kun riittävästi keräsin rohkeutta. Puolet siitä mitä viime kuussa yhteensä. Tästä taitaa tulla nyt seitsemäs päivitys.

Outoa kommunikointia, hapuilua pimeässä.

Kirja-arvostelu: Cop in the Hood

Peter Moskos on amerikkalainen kriminologian professori, joka nykyisin työskentelee ja opettaa John Jay Collegessa. Valmistuttuaan Harvardin yliopistossa hän ennen jatko-opintojensa aloittamista työskenteli  n. vuoden ajan Baltimoren kaupungin poliisilaitoksella. Näistä kokemuksistaan hän kirjoitti vuonna 2008 kirjan  "Cop in the Hood: My Year Policing Baltimore's Eastern District". Siinä hän kertoo millaista oli työskennellä poliisina Baltimoren kaupungin köyhimmässä ja huumerikollisuuden riivaamassa kaupunginosassa.

Kirja on mielenkiintoinen kurkistus amerikkalaisessa ghetossa työskentelevän poliisin maailmaan ja Moskos esittää kirjassaan myös kovaa kritiikkiä poliisitaktiikoita ja huumesotaa vastaan. Kuitenkaan kirja ei täysin täytä antamiaan lupauksia: Moskos ei ole jutuniskijä parhaimmasta päästä ja kertoo loppujen lopuksi kovin vähän esimerkkejä elävästä elämästä. Hän kertoo, ettei aikoinaan tullut tehneeksi riittävän selkeitä muistiinpanoja, vaikka olikin jo tuolloin aikeissa joskus kirjoittaa kokemuksistaan. Ja valitettavasti tämä kyllä näkyy teoksessa.

Kun muistelmaosio jää siis aika vajaaksi, niin mielenkiintoisemmaksi osioksi nouseekin sitten Moskosin kommentointi poliisitaktiikoista ja ajattelumaailmoista. Hän kritisoi poliisitaktiikan muuttumista tilastotieteeksi, jossa yksiköiden ja jopa yksittäisten poliisimiesten tehokkuutta tarkastellaan tilastojen valossa. Hän huomauttaa sen johtavan siihen, että esimiesten painostuksen alaisena poliisit pyrkivät tekemään mahdollisimman paljon pidätyksiä. Kuitenkin valtaosa näistä pidätyksistä menee suoraa päätä roskalaatikkoon, eli syytteitä ei ikinä nosteta ja ainoa hyöty jää tilaston tasolle. Tämänkaltaisesta pidätyskeskeisestä ajatusmaailmasta tulisi hänen mukaansa luopua: määrän sijaan laatua. (Kirjassaan Moskos käsittelee myös vanhaa urbaanilegendaa: onko poliisilla pidätyskiintiöt? Virallinen totuus oli ja on, että ei ole. Samanaikaisesti hän kuvailee laitoksen sisällä alkanutta "kurinpitokampanjaa", jossa kaikkien sellaisten poliisimiesten, jotka olivat tehneet tarkkailujakson aikana vähemmän kuin kaksi pidätystä, tuli laatia selvitys toiminnastaan esimiehilleen)

Moskos myös kuvaa nykyaikaisen poliisitaktiikan olevan liian autokeskeistä ja reaktiivista: että nykyajan ihmiset odottavat poliisin tulevan paikalle aina hätänumeroon soitettaessa ja poliisit puolestaan pelkästään reagoivat näihin ilmoituksiin. Tämän vuoksi poliisitoiminta on muuttunut radioautokeskeiseksi: radiolla välitetään tiedot ja autolla liikutaan nopeasti paikasta toiseen. Samalla Moskosin mukaan on menetetty kokonaan ns. yhteisöllinen poliisitoiminta.  Tilalle hän ehdottaa ainakin osittaista autopartioinnista luopumista ja jalkapartiointiin palaamista.

Moskosin kirjan kiistanalaisimmat kohdat liittyvät huumeisiin. Hän kuvaa katupoliisien turhautumista huumekauppiaisiin ja huumesotaa vastaan, kun reaktiivinen poliisitoiminta ei pysty estämään huumekauppaa tai lopettamaan huumeiden käyttöä tai huumeväkivaltaa. Hän jopa sanoo, että amerikkalainen huumeiden vastainen sota on aiheuttanut enemmän kurjuutta kuin huumeet itsessään, sillä viranomaisten huumesota yhdistettynä tilastotieteelliseen poliisitaktiikkaan on johtanut valtavien ihmisjoukkojen kiinniottoihin ja vankilatuomioihin: ja että nämä toimenpiteet ovat iskeneet kaikkein kipeimmin köyhiin alueisiin. Koko "War on Drugs" on hänen mukaansa jo lähtökohdiltaan syrjivä ja tuomittu epäonnistumaan. Tilalle Moskos ehdottaa, että huumeet tulisi laillistaa ja huumeidenkäyttäjille tulisi tarjota nykyisten vankilatuomioiden sijaan hoitoon. Vain siten - Moskos argumentoi - huumeväkivalta voisi päättyä ja poliisi voisi keskittyä taas ihmisten auttamiseen.

Oma arvio on, että Moskosin väitteet huumeiden laillistamisen puolesta osuvat ja uppoavat, jos jo valmiiksi olet sen kannalla. Vastakkaista kantaa edustava tuskin vakuuttuu. Mutta ajattelemisen aihetta Moskos kyllä antaa. Toisaalta jossain määrin huumekeskustelu menee ohi suomalaiselta: täällä huumeidenkäyttö ei ole (ainakaan vielä) noussut lähellekään samoja mittasuhteita mitä se on Yhdysvalloissa.

Hieman ristiriitainen, pettymyksen sukuinen lukukokemus: sisäpiiritietoa tulee jonkin verran, mielenkiintoisia ajatuksia, joitain mielenkiintoisia tarinoita. Mutta ei tarpeeksi paljon, ei tarpeeksi värikkäästi kerrottuna.

Police Women of Maricopa County

Ameriikoissa tehdään paljon reality-sarjoja ja paljon myös poliisi-reality-sarjoja. Ensimmäinen sellainen (kenties myös ensimmäinen tosi-tv-ohjelma) on tv-kanava Foxilla vuodesta 1989 asti pyörinyt Cops. Siinä kameraryhmä hyppää poliisipartion kyytiin ja seuraa partion seikkailuja vuoron aikana. Tätä ideaa on sitten kopioitu ohjelmasta toiseen (Suomessakin, Poliisi-tv:n Poliisin matkassa-osiosta aina Lainvalvojiin ja Poliiseihin).

Hyvääkin ideaa pitää aina välillä päivittää, jotta löytyisi se uusi menestysresepti. Yksi tällainen päivitysviritelmä on TLC kanavan Mall Cops, joka nimestään huolimatta kertoo erään kauppakeskuksen vartijoista. Mutta yrityksistäni huolimatta en ole löytänyt jaksoja netistä, ainoastaan pätkiä ja arvosteluja (jotka kyllä kaikki kertovat, että sarja ei ole vaivan arvoinen). Mutta jonkinlainen masokismi ja uteliaisuus nyt vain ajaa eteenpäin.

Sen sijaan löysin erään toisen sarjan, jota niin ikään on esitetty TLC:llä. Police Women of Maricopa County noudattaa Cops-sarjan perusideaa, eli kameraryhmä seuraa poliisipartiota, mutta päivitys on nyt siinä, että kaikki seurattavat poliisit ovat naisia. Police Women of Maricopa County on sarjan toinen tuotantokausi ja se seuraa Arizonan osavaltiossa sijaitsevan Maricopan piirikunnan sheriffinviraston naispoliiseja/apulaissheriffejä.

Maricopan piirikunnan sheriffinvirasto on itsekin mielenkiintoinen luku amerikkalaisessa poliisi-, rikos- ja rangaistuspolitiikassa. Sen johdossa on sheriffi Joe Arpaio, joka kaikkien piirikuntien sheriffien tapaan on vaaleilla virkaansa valittu virkamies. Arpaio on ottanut käyttöön piirikunnassaan yhden Mustanaamion Viidakon sananlaskuista: hän on "kova koville". Hän kutsuu itseään ylpeästi "Amerikan kovimmaksi sheriffksi " ja on tehnyt siitä yhden vaaliaseistaan, jonka avulla Arpaio on pysynyt sheriffinä vuodesta 1992 lähtien. Samalla hän ja hänen johtamansa laitos ovat saaneet niskoilleen useita syytöksiä ja myös tuomioita oikeusistuimilta vankien ja pidätettyjen julmasta ja epäeettisestä kohtelusta, vankilan huonosta kunnosta, liiallisesta voimankäytöstä, ihmisoikeusrikoksista ja rasismista.

Arpaion visioita on esitelty myös Suomen televisiossa: niihin kuuluu mm. piirikunnan vankilan jatkoksi tehty "telttakaupunki", jossa vangit majoitetaan armeijalta ostettuihin ylijäämätelttoihin. Telttojen lämpötila voi kesäisin nousta 65 asteeseen, minkä vuoksi telttoihin tuodaan kesäisin tuulettimia. Arpaio on itse kutsunut visiotaan "keskitysleiriksi". Lisäksi hänen aloitteestaan Maricopan piirikunnassa toimii "kahlejengi", jossa vangit viedään niin kuin "wanhaan hywään aikaan" kitkemään rikkaruohoja ihmisten ilmoille kytkettyinä toisiinsa jalkakahleilla. Ruokaa piirikunnan vankilassa tarjotaan kaksi kertaa päivässä ja mahdollisimman huonolaatuista, jopa pilaantunutta.Ihan siis tarkoituksella.

Piiirikunnan vankilalle (County Jail) ei ole oikein vastinetta Suomessa. Se on eräänlainen putkan/poliisivankilan/tutkintavankilan/vankilan yhdistelmä, jonne tuodaan niin juopumuksen kuin järjestyshäiriöiden takia kiinniotetut ihmiset, vakavimmista rikoksista epäillyt, oikeudenistuntoa odottavat ja vähäisistä rikoksista lyhyitä tuomioita saaneita vankeja.Eli vankilassa on paljon myös vielä tuomiota odottavia, myös niitä, jotka todetaan lopulta syyttömiksi.

Mutta takaisin aiheeseen, eli Maricopan piirikunnan naispoliiseista tehtyyn sarjaan: täytyy sanoa, että uhoa ja leuanlouskutusta riitti ainakin ensimmäisessä jaksossa vaikka muille jakaa. Testosteronin käryinen "machismo" löyhkäsi kaikista sarjan "päähenkilöistä" eli niistä poliiseista, joita kamera seuraa sarjan ajan. Ja kaikki olivat tosiaan naisia.

Ehkä se on Maricopan sheriffinviraston normaalia käytöstä, ehkä näiden naisten omia ominaisuuksia, kenties kameroiden mukanaan tuomaa pullistelua... Mene ja tiedä, mutta myötähäpeää sitä tunsi sitä katsellessaan ja kuunnellessaan.

Kuulimme mm. tämän helmen, jossa apulaissheriffi Kelly Bocardo selittää toimintatapojaan: "I have the attitude that I will definitely give you an ass-beating if you need one". Tässä jaksossa emme päässeet vielä näkemään pieksäjäisiä, mutta Bocardo pääsi vetämään esiin ampuma-aseensa uhatessaan sillä n. 80-vuotiasta mummelia, jonka muutaman kuukauden vanhaa lapsenlasta apulaissheriffit ja lastensuojeluviranomaiset olivat tulleet hakemaan, koska lapsen isä oli tuomittu seksuaalirikollinen. 

Jonkun ajan päästä Bocardo seuraa sivusta, miten vankilan luottovangit pesevät hänen partioautoaan pukeutuneena mustavalkoraitaisiin vanginvaatteisiinsa ja vaaleanpunaisiin alusvaatteisiin, mikä on yksi Arpaion visioista. Bocardo selittää värin tarkoituksen kommentoidessaan: "it makes them feel like less of a man." Millainenkohan meteli olisi syntynyt, jos tuonkaltaisen kommentin olisi laukonut mies naisvangeista?

Ja sitten mennäänkin seuraamaan kovan luokan pidätystä, jossa etsivä Deb Moyer ja kuusi muuta poliisia piirittävät aseet heiluen talon, huutavat ja karjuvat ja kliks-klaks, mies on raudoissa. Pidätyksen ja koko operaation syy: mies ei ole maksanut elatusmaksujaan. Väärin hänen puoleltaan, mutta todellakin koko tuon operaation arvoista?


Joko virastolla ei ole ollut mitään näytettävää kameroille ja siksi on pitänyt järjestää vähän "toimintaa" kameroille tai sitten tämänkaltainen "ylireagointi" on viraston normaalia toimintaa. Kenties vähän ensimmäistä, mutta ilmeisesti vähän myös jälkimmäistä. Tuskinpa Maricopan sheriffinviraston maine ihan tyhjästä on syntynyt, todistaahan siitä jaksossa cameon tekevä sheriffi Arpaio itsekin, joka julistaa ehdistötilaisuudessa:  "you come into Maricopa County, you will be arrested, so I advise you go somewhere else."

Heti alkoi kiinnostaa turistimatka Maricopaan, vai mitä?

Viattomuuden loppu

Työskentely vartijana on tarkoittanut minulle myös tietynlaisen viattomuuden/sinisilmäisyyden päättymistä. Esimerkki:

Tässä päivänä muutaman tallustelin Helsingissä, kun luokseni tuli nainen, joka lausui seuraavat vuorosanat: "Anteeksi, herra, voisitteko lainata minulle sen verran puhelinta, että voin soittaa rakkaalle ystävälleni, josta olen eksynyt?"

Ennen olisin kenties halunnut auttaa tai kokenut sen velvollisuudekseni, en olisi kehdannut kieltäytyä tai olisin halunnut tuottaa lähimmäiselle iloa, vaikka tämä hieman humaltuneelta tuntuikin. Koska eihän yksi puhelu nyt paljoa maksa, pieni summa isosta ilosta ja maailma olisi ollut vähän parempi paikka.

Nyt kuitenkin bongasin että nainen oli ilmiselvästi narkomaani (huumeiden käyttö jättää selvät merkit ihmisen kasvoihin ja ääneen, jos tietää mitä etsiä) ja myös aineissa. Huomasin myös lähistöllä "hengaavat" kaksi miestä. Mietin kyynisesti, että mahtoiko "rakasta ystävää" olla olemassakaan. Mietin paranoidisena, että mikä mahtoi olla puhelimen pyynnön oikea tarkoitus. Ja suvaitsemattomana mietin, että vaikka ystävä olisikin olemassa, en tahdo numeroni päätyvän yhdenkään tuntemattoman kännykkään. Joten vastasin: "Sori, akku loppu."

Naisen kasvoilla ollut hymy katosi, hän pyörähti ympäri tuhahtaen ja marssi miesten luo. "Vittu, että nuo suomalaiset on sitten tyhmiä!" nainen ärähti heille niin kovaa että varmasti kuulisin. Minä jatkoin matkaani pieni hymy huulillani. Ja puhelin pysyi taskussa.

Mitä olisi voinut tapahtua? Nainen olisi vienyt puhelimeni ja mukana olleet miehet olisivat pitäneet huolen siitä, että en yrittäisi ottaa omaani takaisin (näin on tapahtunut muille). Tai sitten puhelinta pyydettiin, jotta nähtäisiin minkälainen se on ja missä se on, eli olisiko aihetta taskuvarkaudelle tai ryöstölle (näinkin on tapahtunut muille). Tai puhelimella olisi soitettu, saisin sen takaisin ja vasta laskun tullessa huomaisin, että puhelimellani on tilattu pizzat koko porukalle tai hommattu pikavippi (näinkin on tapahtunut muille). Tai olisin myöhemmin illalla ja yöllä saanut nauttia erinäisistä puheluista, nyt kun numeroni olisi lähtenyt "maailmalle".

Tai sitten nainen olisi oikeasti soittanut ystävälleen ja olisin tehnyt jostain ihmisestä onnellisen. Ja miehetkin olivat paikalla vain sattumalta, ohikulku matkalla, vailla rikollisia aikeita.

Kaiken kaikkiaan maailma on alkanut vaikuttaa aika kavalalle paikalle. Enkä ole ihan varma siitä, että onko se hyvä vai huono asia.