Suomalainen tapa auttaa

Eräällä keskustelupalstalla on käynnissä vireä keskustelu auttamisesta. Vartijoita moititaan. Monilla on kokemuksia siitä, miten on käyty ilmoittamassa vartijalle milloin mitäkin vaaratilannetta (epäilty sairaskohtaus/tiessä kuoppa) ja vartija ei ole tehnyt mitään. Harva on huomauttanut siitä, että koko keskustelu paljastaa myös toisen suomalaisen auttamistavan: sen, että itse ei tehdä mitään, vaan aina haetaan joku muu, "auktoriteetti", jolle käydään ilmoittamassa havaitusta epäkohdasta. Jopa hätänumeroon soittaminen omalla puhelimella tuntuu olevan monelle työlästä.

Hupsista

Teen nykyisin aika paljon ilta/yövuoroja töissäni. Ei siinä mitään, valvominen on ollut minulle aina helppoa ja on mukava välttyä aamuvuorojen vastenmielisiltä heräämisiltä. Ongelmaksi se vain tulee, kun vuorokausirytmi menee sekaisin ja kuitenkin yliopisto odottaisi läsnäoloani aamuisin.

Vaikeaa oli jo ruotsin kurssilla (jonka tuloksia odotellaan) ja vaikeaa on nyt myös kreikan kurssilla, jossa jälleen olen. Varsinkin kun motivaatio kreikan alkuosan kanssa on siinä mielessä jo hukassa, että olen tämän osion jo käynyt aika monta kertaa ja tenttinyt hyväksytysti läpi (en ole vielä kysynyt opettajalta voisiko näitä suorituksia edes jotenkin lukea hyväkseni). En yksinkertaisesti enää jaksa istua luennolla kuulemassa viidettä kertaa oppituntia aktiivin indikatiivin preesensin muodostamisesta oo-verbeillä ja mi-verbeillä.

Eli asenneongelmia siis on. Tänään kuitenkin revin itseni sängystä ylös. Pakko on mennä kurssille. Ja minä menin. Kävin suihkussa ja matkasin rauhassa paikalle ja olin silti luentopaikalla ajoissa. Kovin vaan oli hiljaisen näköistä. Epäilys alkoi hiipiä mieleen. Tarkistus tietokoneelta varmisti asian. Luennot on peruttu tältä päivältä.

Law and Disorder

Iltalehtikin uutisoi nyt poliisin raha- ja resurssipulasta. Jutussa oli maininta, joka oli hirvittävän ja hilpeän välillä:

"Poliitikot ovat jo pohtineet, minkä asioiden poliisitoiminnassa sallitaan huonontuvan. Eduskunnan budjettiesityksessä todetaan, että rikosten selvitysprosentit saavat laskea ja rikosten tutkinta-aika kasvaa."

Että voi terve... No onhan se hyvä että ne siellä pohtii asioita...

Poliitikoiden pohtiessa eduskunnassa minkä asioiden annetaan huonontua täällä voidaan pohtia millainen tulevaisuuden Suomi ehkä tulee olemaan. Jonkinlaista osviittaa/uhkakuvaa voi hakea katselemalla vaikkapa BBC:n dokumentin "Law and Disorder in Johannesburg", jossa toimittaja Louis Theroux tutustuu muutaman viikon ajan Etelä-Afrikan pääkaupungissa Johannesburgissa toimivien turva-alan yritysten toimintaan. Johannesburgilla on kunnia olla maailman "murhapääkaupunki", siellä tehdään väkilukuun suhteutettuna eniten murhia koko maailmassa ja raiskaus- sekä ryöstötilastoissa maa ja pääkaupunki komeilevat myös korkealla sijalla. Poliisi on alimitoitettu ja alipalkattu eikä kykene suojelemaan ihmisiä tai ehkäisemään rikoksia. Tyhjiötä ovat pyrkineet täyttämään yksityiset turva-alan yritykset.

Johannesburgissa Theroux seurasi "Bad Boys" nimistä turva-alan yritystä. Sen erikoisalana oli vallata takaisin vallatut kerrostalot. Vallatuissa kerrostaloissa valtaa pitävät erilaiset rikollisjengit, jotka keräävät vuokrarahat itselleen ja päättävät kuka niiden "omistamissa" taloissa asuvat. Ränsistyneissä taloissa (vuokrat kun menevät suoraan rikollisten taskuihin) kukoistavat myös prostituutio, huumekauppa ja ihmiskauppa. Jossain vaiheessa vuokranantajat sitten kyllästyvät rikollisten vallanpitoon.  Silloin he palkkaavat Bad Boysin, joka ensin poliisin avustuksella tyhjentää vallatun kerrostalon laittomista vuokralaisista ja sen jälkeen pitää huolen siitä, että rikolliset eivät palaa taloon poliisin poistuttua. Dokumentissa paljastuu, että toimintatavat ovat toisaalta brutaaleja, toisaalta "hyvien" rikollisten kanssa tehdään yhteistyötä, jotta kauhun tasapaino kerrostalojen ja katurikollisuuden kanssa säilyisi. Bad Boys ei puutu katuhuumekauppaan ja huumekauppiaat pitävät omalta osaltaan huolen siitä, että heidän toimintansa ei leviä Bad Boysin suojelemiin kerrostaloihin. Palveluksia tehdään puolin ja toisin. Kun Theroux mainitsee tapauksen, jossa ensin Bad Boysin työntekijä tapettiin ja pian sen jälkeen myös tappaja ammuttiin, Bad Boysin johtaja kieltää, että firmalla olisi ollut murhan kanssa mitään tekemistä, vaikka huhut niin väittävätkin. Tietävä pikku hymy huulillaan.

Johannesburgin laitamien slummikaupungeissa lakia ja järjestystä ylläpitää Mapogo-niminen turva-alan yritys, joka opastaa kiinnijäänneitä rikollisia (murtovarkaita, näpistelijöitä jne.) antamalla näille "lääkettä". "Lääke" on tässä tapauksessa sjambokilla annettu reipas piekseminen. Mitään muuta ei ole kuulemma tehtävissä, koska poliisi ei pysty puuttumaan tai sitä ei kiinnosta. Niinpä ainoastaan väkivallan pelko pitää rikolliset poissa alueilta, joiden turvallisuudesta vastaa Mapogo.

Niillä, joilla ei ole varaa Bad Boysin tai Mapogon palveluihin, jää ainoaksi vaihtoehdoksi katujen oikeus. Kun yhteisön sietokynnys ylittyy, raivostunut väkijoukko ottaa kiinni epäilemänsä rikoksentekijät kiinni ja tappaa nämä. Suosittu metodi on elävältä polttaminen.

Se, minkä dokumentti opettaa, on se, että valtatyhjiön täyttää aina joku.

Nightwishin uusin kappale

Ja tapahtui niin, että vihdoin ja viimein Nightwishin uusin albumi ollaan julkaisemassa. "Imaginaerum" on albumin nimi ja siltä julkaistu single on "Storytime". Jonka musiikkivideo on tässä.

Minä tykkäsin

Poliisin ydintehtävä

Poliisin ylijohtaja Mikko Paatero ihastutti ja vihastutti monia noin viikko sitten linjaamalla, että näpistysrikosten ei tulisi kuulua poliisille, vaan vastuun saisi kantaa yksityinen turvallisuusala, joka voisi näpistelijälle kirjoittaa huomautusmaksun näpistämisestä.

Nyt Paatero tykittää entistä kovemmin blogissaan: poliisin resurssit vähenevät tasaisen tappavaan tahtiin, joten tulisi keskustella mikä on poliisin ydintehtävä. Ydintehtävien ulkopuolelle Paatero laittaisi seuraavat asiat:

1) Juopuneiden kuljetus ja säilöntä. Sen voisi hoitaa kuljetuksen osalta yksityinen turva-ala, säilönnän ajalta sosiaaliala.

2) Pienet peltikolarit. Niiden tutkimisen voisi hoitaa vakuutusyhtiö.

3) Pienet liikennerikkomukset. Kunnat voisisvat hoitaa ne ja kerätä maksut itse.

4) Järjestyksenvalvontatehtävät erilaisissa festareissa, urheilutapahtumissa ja vastaavissa. Niistä poliisi voisi kirjoittaa maksuja. Jos järjestät festivaalin, maksat jos haluat sinne poliisin.

5) Näpistelijät. Maksun voisi kirjoittaa vartija, koska poliisin sakolla ei ole enää juuri arvoa, koska ei ole muuntorangaistusta, Paatero kirjoittaa. Viime vuonna poliisin tietoon tuli 73 000 näpistysrikosta. Siirretään siis koko homma pois poliisin vastuulta.

6) Sellaiset pienet rikokset, jotka olisi voitu estää parempaa suojausta käyttäen. Ilmeisesti tässä sitten toteutettaisiin periaatetta "oma vika, pikkusika" tai "mitäs läksit".

7) Vankien kuljetus.

Sen sijaan Paatero ei ehdota karsittavaksi poliisin johtotasoa. Siellä ollaan kaiketi korvaamattomia. Se, että Paatero ei esitä tätä tai muiden tehtävien siirtämistä pois poliisilta (esim. ajokorttien myöntäminen ), nostaa esiin kysymyksen siitä, että kuinka vakavasti otettavia hänen ehdotuksensa loppujen lopuksi on. Hänen ehdotustensa edes osittainen toteutus edellyttäisi valtaisia muutoksia lainsäädöntään ja myös oikeuskäsitteeseen, jos kansalaisten oikeus ilmoittaa rikokseksi kokemansa asia vietäisiin pois.

Ja jos ajatellaan säästöjä, niin Paateron ajatuksillahan niitä ei synny. Esimerkiksi juopuneiden kuljettaminen ja säilöönottaminen edellyttäisi kokonaan uuden järjestelmän rakentamista ihan jo tiloista ja muusta infrastruktuurista alkaen. Ja tietysti niille vartioimisliikkeillekin pitäisi maksaa siitä juopuneiden keräämisestä. Ja muuttaa lakia (koska yksityisellä henkilöllä ei ole oikeutta rajoittaa toisen liikkumisvapautta ilman syytä. Humalassa olo ei ole rikos ja poliisi tekee nämä talteenotot poliisilakiperusteisesti). Ja kuka sitä sitten valvoisi, että ketä tuolta oikein roudataan pahnoille lepäämään?

Jännästi on kyllä ääni Paateron kellossa muuttunut. Ei siitä montaa vuotta ole, kun Paatero vakuutti, että Poliisiammattikorkeakouluun kannattaa hakea, kaikilla on kyllä töitä, vaikka jo silloin soraäänet huusivat kentällä, että ei pidä paikkaansa eikä tule pitämään. Olisiko mitään tekemistä sisäasianministerin vaihtumisen kanssa?

Poliisi

Paateron avaus siitä miten näpistelijät siirtyisivät poliisilta vartijoille juontaa juurensa luultavasti tähän: "Uusin uhkakuva: Suomi menettää 1000 poliisia lähivuosina." IS:n jutussa kerrotaan, että seuraavan neljän vuoden aikana poliisien määrä putoaa n. 1000 miehellä. Tällä hetkellä poliiseja on virassa n. 7500 ja jos mukaan lasketaan erilaisissa kansliatehtävissä toimivat, myös siviilityöntekijät, saadaan Suomen poliisivoimien vahvuudeksi n. 10 000. Saman aikaisesti Poliisiammattikorkeakoulu on tuntuvasti vähentänyt opiskelijamääriään niin, että ensi vuodesta uhataan tulevan ennätyksellisen hiljainen.

Opiskelijoiden määrän vähentäminen on tietysti järkevää, jos kerta vahvuuksia aiotaan pienentää, mutta samalla se aiheuttaa entistä suuremmat ongelmat poliisille. Onhan julkisesti tiedetty salaisuus, että moni poliisilaitos pystyy takaamaan suhteellisen riittävän poliisitoiminnan ainoastaan, koska koulusta tulee joka vuosi "ilmaista tykinruokaa" eli nuorempia konstaapeleita suorittamaan kahta pakollista työharjoitteluaan. Ne ajat, jolloin työharjoittelua suorittava poliisikokelas seurasi takapenkillä kahden vanhemman työtä ovat olleet ja menneet ja opiskelija toimii nykyisin ohjaajansa työparina. Liikkuupa jopa huhuja partioista, jotka koostuvat kahdesta opiskelijasta. Nyt, kun opiskelijamäärät tyrehtyvät, ovat laitokset kohta ihmeissään.

Joskus on myös uhottu, että henkilötyövuosia vähennetään, mutta ei poliisimiehistä, vaan siviilityöntekijöistä. Jolla on sitten kivasti kierretty se seikka, että ne poliisin kansliatoiminnot ovat sellaisia, että ei niitä voi jättää tekemättä. Jos kansliassa ei ole kanslian tätiä tekemässä niitä kansliatöitä, niin kukakohan ne sitten tekee? No se poliisimies tietysti. Eli siviilivirkojen vähentäminen ei tarkoita, että säästyneillä rahoilla palkattaisiin lisää poliiseja kenttätyöhön. Pikemminkin päinvastoin.

Jo tällä hetkellä Suomi alittaa YK:n suositukset riittävästä poliisimäärästä. YK on arvioinut, että poliisin riittävä minimivahvuus sataa tuhatta asukasta kohden  on 222 poliisimiestä. Tässä luvussa ovat mukana siis ainoastaan varsinaisia poliisintehtäviä tekevät poliisit, hallinnolliset työt jätettiin ulkopuolelle. Tällä hetkellä Suomessa on sataa tuhatta asukasta kohden 153 poliisia ja siten Suomi on Euroopan hännänhuippu yhdessä Norjan kanssa, jossa poliiseja on 154. Myös Ruotsi alittaa minimikynnyksen, mutta silti siellä on poliiseja jo 196 sataa tuhatta kohden. Kaukana ollaan "huippumaista" Venäjästä, jossa on 976 poliisia, puhumattakaan Valko-Venäjästä, jossa sataa tuhatta ihmistä vartioi 1446 koppalakkia.

Poliisien määrällä on varmasti yläraja, jonka jälkeen voidaan jo hyvällä syyllä puhua poliisivaltiosta ja diktatuurista. Suomessa yritetään ilmeisesti nyt löytää se alaraja, jota poliisien määrä ei voi alittaa. Vaikka ainahan voi siirtää hommia vartiointialalle. Joka bisneksenä ei kyllä p*rsettään penkistä nosta ellei sille siitä tuntuvasti makseta. Eli kun säästetään yhdestä, joudutaan saman homman tekemisestä maksamaan toiselle paljon enemmän. Ajattelun logiikan näkee ilmeisesti vain poliitikko.

Kaikissa näissä Paateron ja muiden vastaavien ulostuloissa on myös yksi toinen huomionarvoinen asia: puhutaan järjestäytyneestä rikollisuudesta ja harmaasta taloudesta ja pelotellaan, että ne tulevat kohta tänne. No itse asiassa ne ovat jo täällä. Ovat olleet jo kauan. Mutta ilmeisesti ainoastaan sitä uhkakuvaa, että valtio voisi menettää rahaa talousrikosten takia pidetään riittävän merkittävänä rummuttaa. Sen sijaan sitä, että meno on jo nyt monissa kylissä ja kaupungeissakin aikamoista Villiä länttä, ei mainitse kukaan. Vaikka touhu menee vain pahemmaksi ja vaikka juuri se on se, mikä meidän jokaisen arjessa eniten näkyy. Ei se tavallisen ihmisen arjessa kovin huomiotaherättävästi näy, jos mopokerhot tekevät kuittikauppaa. Sen sijaan se näkyy, kun Arska-Alkoholisti heiluu puukko kädessä kaupassa mölisemässä toista tuntia, kun lähin poliisipartio on kiitämässä paikalle 300 kilometrin päästä.

Mutta ei siinä sitten mitään. Näillä mennään. Alkakaa harrastamaan itsepuolustuslajeja ja hankkikaa hyvät vakuutukset.

Sota

Urheilu, varsinkin maajoukkuetasolla, on omiaan herättämään nationalistisia tunteita. Niissä ei välttämättä ole mitään pahaa niin kauan kun urheilu-nationalismissa pysyy pilke silmäkulmassa eikä oikeasti lähdetä kadulle hakkaamaan ruotsalaisia, koska ne on "meitin vihollisia". Joskus tämä urheilunationalismin koomisuus (jossa urheiluvoitot oikeasti rinnastetaan johonkin talvisodan torjuntavoittoihin) vaan tahtoo unohtua. Ja silloin syntyy tällaisia mainoksia.

Okei, mainos on taidolla tehty ja synnyttää varmasti monissa "kansallisylpeyttä", mitä siinä tietysti haetaan. "Nyt nousee lätkäkuume!" kirjoitti yhdellä foorumilla eräs katsoja. Mutta jos mainosta alkaa miettiä niin...

Mitä sodalla ja lätkällä nyt ihan oikeasti on tekemistä keskenään? Onko todellakin rinnastettavissa toisiinsa se, että lähdetään taistelemaan jääkiekkovoitosta ja itsenäisyydestä? Toisessa lajissa ihmisiä kuolee, toisessa luistellaan nuuska huulessa kumisen lätkän perässä.

"Miksi Suomen sodista ei saa puhua? Niistä pitäisi olla ylpeä", kirjoitti eräs toinen kritisoidessaan mainoksen saamaa kritiikkiä. Saa sodista puhua ja olla varmaan ihan ylpeäkin siitä mitä veteraanit ovat kestäneet. Mutta tässä mainoksessa sota on rinnastettu jääkiekkoon, kaupalliseen viihteeseen. Sota ei ole viihdettä ja nationalismikin taitaa olla rintamalla aika kaukana (jos veteraaneja on uskominen).

MTV3:lta on jo selitetty, että mainos on karikatyyri. Epäselväksi jää vain se, että minkä karikatyyri mainos on?

Idioottien yö

Tänään on idiootti... ei kun siis Taiteiden yö. Tuo loppukesän vappu, jolloin kaupungilla on paljon kulttuuria ja silloin pitää tietysti kulttuurijanoon juoda olutta. Ja tietysti paljon, että voi nauttia paljosta kultturia. Koska olemmehan eurooppalainen maa ja täälläkin juodaan alkoholia sivistyneesti, ja varsinkin olutta, joka nyt on vain virvoitusjuoma ja pienessä pöhnässä on hauska olla ja se on ihan normaaliakin jos joskus  vähän ottaa silloin tällöin kun pitää hauskaa.

En mennyt katsomaan taideinstallaatioita. Sen verran jouduin keskustassa käymään että sain taas täyden annoksen taiteiden ystävistä. Yksi yritti silmät killissä kävellä ilmeisesti tahallaan päin Asematunnelissa. Olisi kai pitänyt kävellä kanssa päin ja sitten aloittaa päähänlyöntikilpailut, koska "eihän sitä nyt mies siedä, että tolleen päin kävellään." En ole kuitenkaan "mies" ja väistin kilttinä poikana. No, Ilta-sanomat kertovat että nyt Tappelut ovat alkaneet. Mahtavaa.

Alan olla aika lailla täynnä näitä Helsingin juoppoja, joita ei kerta kaikkiaan voi välttyä näkemästä tai kuulemasta. Juoppo ei ole välttämättä tällainen viimeksi 1980-luvulla suihkussa käynyt metsien mies. Juoppo on röyhkeä, ylimielinen, sotkeva, muista ihmisistä ja laiesta piittaamaton alkoholin käyttäjä. Tyypillinen juoppo on yleensä hyvin pukeutunut nuori aikuinen mies tai nainen, joka kuvittelee kaikkien katsovan ihastellen hänen orastavaa päihdeongelmaansa. Jos joku ei katso, se on "kukkahattutäti".  "Hei, ei tää oo mikään Pohjois-Korea!" juoppo huudahtaa närkästyneenä, kun joku kehtaa kritisoida juopon tapaa lipittää oluttaan kaikkialla, missä juoppo keksii liikkua: elokuvateatterissa, metrossa, ratikassa, linja-autossa, kauppakeskuksessa.

Juoppo nauttii oluttaan häpeilemättä missä tahansa muiden oikeuksista piittamatta. Kun on niin hauskaa ja oluthan vaan parantaa hauskuutta. Muillakin on hauskaa, kun juopolla on hauskaa. Sitten tulee pissihätä ja käydään kusella jonkun ulko-oven eteen. Kun kritisoidaan, juoppo sanoo "No enhän mä ny housuihin kuse!". Sitten onkin aika korkata uusi bisse.

Mallikansalainen

Lehdet kertoivat tänään, että vuonna 1994 elinkautisen vankeusrangaistuksen saanut mies on paennut Sörnäisten vankilasta. Tai oikeastaan "paennut" on hieman väärä sana kuvaamaan tapahtunutta, mies oli lomalla vankilasta ja jätti palaamatta takaisin.

Lehtijutuissa kerrottiin myös, että hän olisi päässyt pian koevapauteen ja sitten ehdonalaiseen vielä tämän vuoden puolella.

Lehden haastattelema vankilanjohtaja kertoo karanneen miehen olevan ns. "kovan luokan rikollinen", "osa järjestäytynyttä rikollisuutta" ja "mahdollisesti vaarallinen."

Havaitseeko joku muukin näissä jutuissa jonkunlaisen ristiriidan?

Siltä varalta että ei, pistetään nuo määreet tähän järjestykseen: mahdollisesti vaarallinen elinkautiseen vankeuteen tuomittu kovan luokan rikollinen jätti palaamatta vankilaan lomilta, vaikka hänet oli määrä vapauttaa ihmisten ilmoille ihan lähiaikoina.

Toivottavasti tämä ikävä välikohtaus (=karkaaminen) ei nyt pilaa tulevan mallikansalaisen mahdollisuuksia päästä vapauteen. Onneksi meillä on humaanit oikeusoppineet.

Ehkä noin

Kävin jokin aika sitten yhden koulutuksen, josta minun oli saatava merkintä vartijakorttiini. Lähdin sitten käymään Helsingin Pasilan poliisiaseman lupapalvelupisteellä. Mukanani oli kaikki tarvittava: todistus kurssin käymisestä, kaksi passivalokuvaa, henkkarit, täytetty anomus ja rahaa, jolla maksoin käyttämäni palvelun.

Toimistontäti otti hakemukseni vastaan, löi leimaa ja sanoi sitten taikasanat: "Kortti on noudettavissa ehkä noin kolmen viikon kuluttua." Sitten hän antoi minulle paperilapun, jossa oli puhelinnumero. "Tuohon voit soittaa ja tiedustella, että onko kortti valmis." Niin ei tarvitse sitten turhaan reissata. Helppoa ja kätevää.

Ja paskat.

Ehkä noin kolmen ja puolen viikon kuluttua (koska tiedän että on kesäloma-aika ja parempi pelata varman päälle, kun annetaan vähän epämääräinen aikamääre, vai mitä) soitin siihen numeroon kyselläkseni kortin perään.

Tuut....tuuut.....tuuut....tuuut. Kukaan ei vastaan. Ei parin yrittämisenkään jälkeen. Noh, ei näillä lakeuksilla lannistuta, ajattelin, minäpä haen sen kortin niin ei tarvitse sitten ensin soittaa ja sitten hakea.

20 minuutin vastaanottoaulassa istuskelun jälkeen pääsin tädin juttusille. Selitin mitä olen hakemassa.

"Koska olette jättäneet hakemuksen?"
"Noin kolme viikkoa sitten."
"Ahaa. Sanoitteko että se toimitetaan Pasilaan?"
"Kyllä sanoin."

Täti kävi penkomassa takatilaa, naputteli tietokonetta ja sanoi: "Joo, ei ole vielä tullut. On valmis ehkä noin viikon kuluttua." Ja antoi minulle paperilapun, jossa oli puhelinnumero, se sama kuin aiemminkin, johon voin soittaa ja tiedustella onko kortti valmis. Niin ei tarvitse sitten turhaan reissata. Hieman pettyneenä lähdin.

Ehkä noin viikon kuluttua tästä soitin taas siihen Pasilan lupapisteen palvelunumeroon.

Tuut....tuut....tuut...tuuut. Kuului luurin toisesta päästä. Kukaan ei vastaa. Ei ensimmäisellä, ei toisella, ei vielä viidennelläkään soittoyrityksellä. Noh, välillä kuului kyllä "tuut-tuuut-tuut-tuuut". Varattu. Joku oli päässyt läpi. Kun soitit itse kaksi minuuttia myöhemmin, numeroon ei enää vastattu.

Puolen tunnin soittelun jälkeen pinna paloi ja lähdin liikkeelle. Seisoskelin raitiovaunupysäkillä, kun päätin yrittää vielä kerran ja soitin taas. Nyt vastattiin. Samat kyselyt kortin jätöstä ja onko sanottu että haetaan Pasilasta. On.

"Joo ei ole vielä tullut", vastasi henkilö luurin toisesta päästä. "Ehkä ensi viikon alussa on tullut. Soitelkaa ja kyselkää."

Tänään oli sitten sen ehkä ensi viikon alku. Kello 12 aloin soittamaan kyselläkseni. Kello 14.09 joku vastasi. Ja kun sanon, että soitin kello 12-14.09 välisenä aikana, en tarkoita, että soitin yhden-kaksi puhelua siinä tunnin/puolen tunnin välein. Ehei.

Ensin soitin kymmenen minuutin välein. Puhelin hälytti, mutta siihen ei vastattu. Sitten ohitin ne vaiheet, jossa olin ensin yllättynyt, sitten huvittuneen ärtynyt ja sitten turhautunut. Pistin puhelimeen kaiuttimen päälle ja puhelimen viereeni pöydälle. Surffailin netissä ja kuuntelin kun puhelin tuuttasi joko hälytysääntä tai varattua. Heti kun yhteys katkesi, painoin uudelleenvalintaa. Ja taas tuuttasi.

Sitten pimahdin. Revin takin päälleni (ulkona sataa) ja kengät jalkaan ja lähdin kohti Pasilaa. Matkalla soitin vielä kerran. Tuut....tuuut....tuuut. Ei vastata. Yhteys katkesi. Soitin uudelleen. No nyt linja oli varattu.

"Ei s*tana ole mahdollista!" minä kiljuin kadulla kuin mielipuoli ja harpoin raitiovaunupysäkille. Siellä soitin vielä kerran. Ja nyt puhelimeen vastattiin. Vastaus oli se, minkä melkein arvasinkin.

"Joo, ei ole vielä valmis. Ehkä tämän viikon lopulla. Kyselkää silloin." Ymmärrän miksi nykyisin virkailijoiden ja asiakkaiden välillä on panssarilasit.

Olen luultavasti vaihtanut alaa ennen kuin se kortti on valmis.

Unettomuus ja solmio

Työasuuni kuuluu solmio. Se ei ole tavallinen solmio, vaan turvasolmio, mikä tarkoittaa sitä, että se kiinnitetään kumilangalla, jonka päässä on helposti murtuva koukku. Solmio toimii eräänlaisena sisiliskon häntänä: jos joku ottaa siitä kiinni, se irtoaa ja jää vetävän käteen. Itse solmuosa on ommeltu paikoilleen, solmiota ei siis solmita.

Ongelma on siinä, että paksun kaulani vuoksi joudun pitämään kumilenkkiosuuden tosi löysällä välttääkseni hirttäytymisefektin. Tästä taas seuraa, että itse solmio on liian pitkä, ylettyen komeasti vyön soljen päälle ja vähän ylikin. Sen lisäksi, että se näyttää tyhmältä, se tuo käytännön ongelmia. Solmio on jatkuvasti kiinni vyön soljessa tai varustekoteloissa.

Tämän lisäksi minulla on nukahtamisongelmia. En saa iltaisin unta kuin vasta aamuhämärissä. Nukahdettuani kyllä nukun mukavasti sen normaalit 8-12 tuntia, mutta jos nukahtaa puoli viisi ja sitten nukkuu kymmenen tuntia, niin se tarkoittaa sitä, että herään puoli kolmelta päivältä. Vuorotyö ei auta asiaa, ei itse asiassa millään tasolla. Eilen olin töissä 12 tuntia nukuttuani sitä ennen reippaat 3 tunnin yöunet. Siltikään en saanut illalla unta.

Koska yö oli pitkällä, mutta unta ei tullut, vaikka olinkin väsynyt, aloin miettimään solmiotani. Pian askartelin sen kanssa, yrittäen saada solmio-osan lyhyemmäksi, mutta samanaikaisesti pitää solmuosa siistinä. Kohta sain älynväläyksen: hain sakset ja purin vähän ompeluita. Sitten hain neulaa ja lankaa.

Väsymys + liian pitkä turvasolmio + sakset + neulaa ja lankaa = tuhoisa yhdistelmä. Kaapissani on nyt kolmessa osassa oleva turvasolmio. Osaaminen ei sitten yllättäen riittänytkään, vaikka yöllä vessan lattialla (niin, jostain syystä koko solmion kokoamisoperaatio suoritettiin vessan lattialla) olinkin siitä aika varma, että riittää.

Pitää käydä räätälillä sitten vissiin, jos ne saisivat sen taas kokoon. Ja ehkä oikean mittaiseksi.

Hyviä uutisia

Minun kännykkä parani. Veli neuvoi että laitan sen kuivumaan, niin se voi herätä henkiin. Ja se heräsi. Ja toimii hyvin.

Kävin katsomassa myös Suomen MM-juhlat. Niistä lisää ehkä myöhemmin. Siellä syntyi monenlaisia ajatuksia, joita kirjoitin kännykkääni muistiin, mutta onko niissä oikeasti jutun juurta, en tiedä.

Kipiää

Kuten ammattitaitoinen lukion liikunnanopettajani minulle ja kaikille vuosikurssini pojille muisti useaan otteeseen kertoa, minä olen "selvästi ylipainoinen". Olen ollut muistaakseni viidennestä luokasta lähtien.

Mikään ihannetila se ei ole minulle koskaan ollut, mutta liikunnan lisääminen on myös osoittautunut yllättävän vaikeaksi. En ole motorisesti kovinkaan lahjakas ja kun se yhdistetään huonoon kuntoon ja ujouteen, niin motivaatio on kovilla. Kun on vuoden tahkonnut salibandya oppimatta hallitsemaan edes perussyöttöä, motivaatio tuppaa lopahtamaan. Samoin kävi yrityksilleni pelata jalkapalloa. Koulun liikuntatunnit eivät myöskään antaneet kimmoketta minkään lajin pariin, vaan ainoastaan uusia kokemuksia osaamattomuudesta, häviämisestä ja nöyryytyksestä. Pelkkä juokseminen tai punttien nosto ei myöskään kiinnostanut, koska en saa(nut) itseäni motivoiduksi juoksemaan tms. pelkän juoksemisen vuoksi. Hullun hommaa.

Ainoa liikuntaharrastus, jonka muistan tuottaneen minulle enimmäkseen iloa oli 6.luokalla aloittamani taekwondo, jota harrastin muistaakseni n. vuoden ja sain keltaisen vyön. Taekwondo-pukua en sen sijaan koskaan saanut ostettua, koska se oli kallis. Ja kesän jälkeen kurssi ei enää jatkunut paikkakunnallamme, joten harrastus loppui sitten siihen, koska en päässyt mitenkään naapurikuntaan treeneihin. Muistoksi jäi se keltainen vyö. Kurssin alussa opettaja oli kertonut, että kurssin lopulla opettaja aina solmii vyön parhaimmalle oppilaalle. Ei sitä luultavasti muistanut enää kukaan muu kuin minä vyökokeen jälkeen, kun opettaja solmi vyön minulle opettaen samalla miten vyö solmitaan oikein muiden katsellessa vieressä.

Luultavasti eteneminen olisi pysähtynyt muutenkin, taekwondo lajina perustuu pitkälti korkeisiin ja näyttäviin potkuihin ja minä olin notkea kuin rautakanki.

Taistelulajien pariin mieli on kuitenkin vetänyt aina säännöllisesti ja tammikuussa aloinkin sitten taas harrastamaan, nyt judoa. Pidän lajista, vaikka en mikään osaaja ole tässäkään hommassa. Lisäksi laji on opettanut minulle vanhan viisauden, että "urheilija ei tervettä päivää näe."

Ehkä noin 1.5 kuukautta sitten mursin harjoituksissa kylkiluuni. Teimme juuri ne-wazaa eli vapaamuotoista mattokamppailua, kaveri oli selällään maassa ja minä olin päällä yrittäen päästä tekemään sidonnan. Syöksyin kaveria kohti, kaveri nosti polvensa vastaan ja minä putosin niiden päälle koko painollani. Sattui. En käynyt lääkärissä, mutta viitisen viikkoa rintakehään sattui jos hengitti ulos liian lujaa ja tietyissä liikkeissä. Sitten kipu lakkasi.

Nyt viime keskiviikkona harjoittelimme harai-goshia. Kaveri heitti minut ja laskeutuessani jalkateräni osuivat yhteen. Vähän kirpaisi silloin, mutta ei pahasti. Torstaina töissä toiseen jalkaterään sattuikin sitten jo vähän enemmän. Lauantaina jo reilusti enemmän. Varsinkin portaiden kävely teki kipeää, mikä on erityisen hienoa, koska työvuoron tehtäviin kuuluu tarkistaa säännöllisesti pari rappukäytävää.Onneksi oli rauhallinen päivä ja sai rauhassa klenkata.

Ja nyt on sitten kolme päivää sairaslomaa, koska särky isovarpaan lähettyvillä ei ole loppunut.

Otuksia

Nii, meillähän on nyt sitten niitä kissoja, pian sukukypsiä ja leikkaukseen pitäisi viedä, tai niitä on kohta vieläkin enemmän.

Kolme niitä on yhteensä, kolli ja kaksi tyttöä. Kollikissa tosin ei ole oikein "kolli", sillä sitä kiinnostaa lähinnä syöminen ja nukkuminen. Ja sen se on näköinenkin. Eli suomeksi, massua alkaa silläkin jo olla ja posket on pyöreär. Se on kova kerjäämään ja koiran kanssa ne muodostavat melkoisen tehoduon mitä ruoan kerjäämiseen ja varastamiseen tulee. Kissa myös tuntuu pitävän koirasta, koiran tunteet ovat viileämmät, mutta se antaa kyllä kissan käydä puskemassa itseään - jos on sillä tuulella. Jos ovat yhtä aikaa pihalla, kissa lähtee koiran kanssa lenkille ja itkee surkeasti, kun jää jälkeen. Mutta koira ei välitä. Rakkaus tosin kokee kolauksen siinä vaiheessa, kun toinen saa jotain mitä toinen ei saa. Epäilenkin, että tehoduon päällimmäisenä motivaattorina toimii ihan rehellinen kateus. Hiiren sekin on kuulemma saanut kiinni, taisi tosin olla jo vanha hiiri.

Sen sisko on sitten porukan metsästäjä ja jostain syystä koiran rakkauden kohde. Tai ainakin hyvin mielenkiintoisen tuoksuinen, koska koira vaan nuuskuttelisi ja seuraa kuin hai laivaa. Valitettavasti kissan tunteet ovat viileämmät ja kyllästyessään koiraan se menee piiloon sohvan alle tai hyppää jonnekin, minne koira ei pääse. Ja silloin koiraa itkettää. Mutta kissa ei välitä.

Kolmas kissa on puupää, porukan pahantekijä. Se oli syyllinen siihen, että joulukuusi lähti hyvissä ajoissa ennen loppiaista ja kännykän laturit eivät enää unohdu seinään kiinni valvomatta - luonnonsuojelija siis. Sen suurin metsästyssaavutus oli, kun se toi sisälle vaahteranlehtiä, jotka se sai kiinni ihan itse. Kolmikosta se on leikkisin, mutta koska se ei ole sukua kenellekään (kaksi muuta ovat sisaruksia) sen leikkiin kutsuihin ei aina vastata, eikä koirakaan aina jaksa juosta perässä ja missään nimessä se ei suostu painimaan kissan kanssa. Mutta kissa korvaa leikkikaverin puutteen roikkumalla pöytäliinassa ja äkkiä sillä onkin seuraa.

Koira on tarkka omasta arvostaan ja tuntuisi olevan tämän epämääräisen seurakunnan pieni johtaja, joka on myös valmis suojelemaan laumaansa - vaikka ne syövätkin sen herkut ja ovat vallanneet sen entisen lempipaikan ikkunan ääressä.

Päänsärkyä

Ostin netistä uudet silmälasit, koska varalasit nyt on kiva olla olemassa ja nykyiset varalasit naarmuttuivat käytännössä pilalle (pidin niitä silmälasikotelossa ja kuljettelin mukanani ja jokin ilmeisesti kuljetuksessa mätti, koska linssit olivat harmaat naarmuista, kun ne sitten kerran otin esiin. )

Uudet lasit tulivat ja olen niitä nyt pidellytkin, mutta viimeaikoina lasien pitkän pitämisen jälkeen päätä on alkanut särkeä ja ne tuntuvat jotenkin "oudoilta". Asian tarkempi tutkiskelu, silmälasireseptin ja tilauslomakkeen tietojen tutkiminen ja mittatyön jälkeen uskoisin, että olen merkinnyt tilaukseen väärän PD:n. PD tarkoittaa siis pupillien etäisyyttä toisistaan ja on erittäin olennainen tieto, kun uusia linssejä tehdään. Mittailu peilin ja viivoittimen avulla (on ihan mahdollista, jopa optikoiden sivuilla mainittu kikka, eikä mikään tee-se-itse-keksintö) ja ennen kaikkea vuodelta 2003 löytämäni vanha resepti (uusimpiin ei jostain syystä ole PD:tä merkitty) osoittivat, että tilauslomakkeeseen merkitsemässäni luvussa on noin 3-4 millin heitto. Riittävästi tekemään laseista ilmeisesti ainakin pitkäaikaiseen käyttöön käyttökelvottomat.

Onneksi nuo nyt eivät paljoa edes maksaneet, mutta harmittaa se silti, kun rahaa meni ja ihan kivan näköiset lasit jäävät nyt koristeeksi. Ja pitää ostaa nyt sitten uudet varalasit, mutta huolestuttaa nyt tämän pieleen menneen kokeilun takia.

Olkaa siis tarkkoja kaikkien arvojen kanssa, jos netistä tilailette. Tätä omaa sähläystäni lukuunottamatta olen oikein tyytyväinen nettipalveluun, josta ostin myös nykyiset, pian jo vuoden nenänvarrellani keikkuneet lasit.

Valheellista mainontaa

Television lupamaksuun on tulossa tavalliseen tapaan kuuden prosentin korotus, joka vastaa noin 14 euroa. Televisiolupa tulee maksamaan vuoden 2011 alusta 245 euroa.

Muutama vuosi takaperin Yle mainosti televisiolupamaksua sloganilla :"Kun yksi ei maksa, muut joutuvat maksamaan enemmän." Ja sitten uutisoitiinkin, että televisiolupansa maksaa jo ennätysmäärä ihmisiä. Maksu tosin ei alentunut (niin kuin slogan olisi voinut antaa ymmärtää), vaan on noussut joka vuosi tasaiseen tahtiin.

Olen pitkävihainen ja tuo mainostemppu syljettää minua yhä.

Mies ja haitari

Romanialainen mies ja haitari ilahduttavat tällä hetkellä kotikatuni asumistoa. Mies kulkee haitarin kera pitkin poikin katua talojen ikkunoiden alla ja soittaa kansansävelmää haitarilla. Välillä mies pysähtyy ja katselee toiveikkaasti ylös. Hetken kesti ennen kuin tajusin miksi: esiintyjä toki odottaa että ylhäältä ikkunoista tipahtelisi palkkarahaa.

Hyvinhän tuo soittaa, mutta repertuaariin näyttää kuuluvan vain yksi kappale. Ja hyvin se myös kuuluu oli mies kadun kummassa päässä tahansa tai suoraan ikkunan alla.

Lokki

On kuuma, mutta ei vielä niin tukahduttavan kuuma kuin olen pelännyt. Pidän ikkunaa auki ympäri vuorokauden, mutta nyt siitä koituu jo melkoisia äänihaittojakin.

Ulkona parvi harmaalokkeja on kirkunut yhteen menoon jo puolitoista tuntia. Kun ne aloittivat metelöintinsä, kurkkasin ikkunasta ulos nähdäkseni syyn tähän faunan villiintymiseen. Joku oli heittänyt maantiellä kolme avaamatonta leipäpussia. Näemmä Vaasan ruispaloja ja kaksi pakettia ranskanleipää. Lokit tietysti iskivät tämän yltäkylläisen aterian kimppuun kuin siat limppuun, huutavat ja tappelevat. Humalainen mies jahtasi niitä pitkin katua, huitoi käsillään ja huusi lokkeja olemaan hiljaa. Huojui niin pahasti että aloin jo ajatella että tätä menoa painovoima vie voiton ja mies ottaa otsallaan lähikontaktin asfalttiin. Ei ottanut, vaan mies juoksi vauhtiin päästyään huojuen keskellä tietä pois näkyvistä ja pois näyttämöltä.

Yllättävän nopeasti ne saivat leipäpussit revittyä auki ja pääsivät leipien kimppuun. Nyt, puolitoista tuntia myöhemmin, leivät ovat jo melkein kadonneet ja kirkuminen on hieman vaientunut. Mutta vain hieman. En tiedä kuka leivät jätti tiensyrjään. Putosivatko ne vahingossa vai oliko taka-ajatuksena oikein jokin filosofia. Viime aikoina täällä on muutenkin alkanut näkymään todella paljon ruonjätteitä, tyhjiä jogurttipurkkeja, leipäpussejä ja niin edelleen. Epäilin jopa yhtenä aamuna, että olisiko joku kettu tai vastaava mennyt repimään jonkun roskapussin rikki, sen verran jätettä kaduilla lojui.

Mutta niin se vain elämä on valintoja täynnä. Joko nautit hiljaisuudesta ja hikoat tai kuuntelit lokkien rääkymistä ja olosi on suhteellisen mukava. Se on pääkaupunkiseudun kesää se.

"Me emme lähde Keravalle"

Sisäministeri Anne Holmlundin hätäkeskuslaitokseen kylvämä sato alkaa tuottaa tulosta:

Helsingin sanomat:  Päivystäjät lähtevät lätkimään Helsingin hätäkeskuksesta

Jutun pointit lyhyesti:

Helsingin hätäkeskuksessa on työvoimapula. 62 hätäkeskuspäivystäjän virasta on täyttämättä 13. Tämä tarkoittaa käytännössä, että jokaisessa työvuorossa on kahden päivystäjän vajaus. Työvoimapula on vaivannut hätäkeskusta jo pitkään, mutta tilannetta on entisestään kärjistänyt sisäasiainministeriön päätös lakkauttaa Helsingin hätäkeskus ja siirtää sen toiminta Keravalle. Osa päivystäjistä on lähtenyt tehtävästään saatesanoin "Me emme lähde Keravalle". Lokakuussa tapahtuva siirto Keravalle ei myöskään paranna työtilannetta, sillä Helsingin hätäkeskus jatkaa itsenäisenä yksikkönä, nyt tosin Keravalla.

Kaikki tämä siitä huolimatta, että sisäministerimme kertoi meille, että päätös lakkauttaa suurin osa Suomen hätäkeskuksista ainoastaan parantaa palvelua, tehostaa toimintaa, lisää paikallistuntemusta ja vastaa kansalaisten ja viranomaisten kasvaviin vaatimuksiin.

Mitäköhän mahtaa tapahtua, kun Tampereen hätäkeskuspäivystäjien tulisi muuttaa työnsä perässä Poriin?

Äkkinäinen epäilisi, että sisäministeri on pihalla kuin pihatonttu.

Mutta eihän se ole mahdollista.

Syrjintää

Iltapäivälehdet ovat viime aikoina revitelleet siitä miten Suomessa syrjitään vammaisia ihmisiä. Jutun alkujuurena oli Helsingissä sattunut tapaus, jossa ravintolan henkilökunta eväsi pääsyn ravintolaan kahdelta nuorelta, joista toinen oli kehitysvammainen. Ravintolaan henkilökuntaan kuulunut oli perustellut kieltoa toisen kompuroinnilla, mikä sai hänet epäilemään, että nuoret miehet olisivat humalassa. (lähteenä Iltalehden juttu)

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin syrjintähän tarkoittaa sitä, että ihminen asetetaan eriarvoiseen asemaan muihin nähden joko terveydentilansa, etnisyytensä, sukupuolen, uskonnon, poliittisten mielipiteiden, sukupuolen ja niin edelleen.

Nythän jutun perusteella vaikuttaa siltä, että pääsy ravintolaan evättiin, koska henkilökuntaan kuuluva (jutussa ei yksilöidä, että kuka henkilökunnasta poikien lähestymistä seurasi, näki horjumisen ja teki pääsynesto-päätöksen, mutta veikkaisin, että eiköhän se ollut portsari) epäili nuorten miesten olevan humalassa.

Ja ravintolaan pääsyn evääminen humalatilan takia ei ole syrjintää, vaan se on järjestyksenvalvojan eli portsarin lakiin kirjoitettu velvollisuus: Järjestyksenvalvojan on estettävä pääsy toimialueelleen henkilöltä, jonka päihtymyksensä, käyttäytymisensä tai varustautumisena vuoksi on perusteltua syytä epäillä vaarantavan siellä järjestystä tai turvallisuutta taikka joka ei ole täyttänyt sinne pääsyn edellytykseksi asetettua ikää. ( laki järjestyksenvalvojista 6 § 1. momentti)

Miten järjestyksenvalvoja sitten tekee tuon päätelmän, että kuka on sellaisessa humalatilassa, että hänen voidaan katsoa vaarantavan järjestystä tai turvallisuutta? Aistihavainnoin. Tarkkailemalla, kuuntelemalla ja haistelemalla ja ns. "yleisellä elämänkokemuksella" järjestyksenvalvojat kautta Suomen maan tekevät sen päätöksen että kuka on ja kuka ei ole siinä kunnossa, että hänet voidaan ravintolaan päästää.

Ja totta kai silloin sattuu myös virhearviointeja. Niin kuin ehkä tässäkin tapauksessa. Jokun henkilökuntaan kuuluva on nähnyt poikien lähestymisen ja tehnyt päätelmän humalatilasta ja toiminut sen mukaan muutamassa kymmenessä sekunnissa. Ja tehnyt virheen, koska pojat eivät olleet humalassa. Mutta virheen tekeminen ei vielä tarkoita sitä, että olisi tapahtunut syrjintää. Vaan yksinkertaisesti sitä, että on tehty arviointivirhe ja tehty päätös, jolla ei ollut perusteita.

Toki on myös täysin mahdollista, että tässä tehty päätös on oikeasti ollut syrjivä. Eli ravintola on päättänyt: "ei vammaisia" ja naamioinut kiellon vedoten humalatilaan. Toki näitäkin sattuu (vaikkakin useimmiten niin, että syrjittävä ominaisuus on esim. etninen alkuperä).

Mutta tuntuu jotenkin hurjalta lähteä liikkeelle siitä olettamuksesta, että tässä nimenomaisessa ravintolassa syrjitään ihmisiä vammaisuuden takia, kun asian voi nähdä myös niin, että ravintola on tehnyt virhearvioinnin, millaisia tapahtuu kaiken aikaa: sen henkilökunta on nähnyt kompuroivan nuoren ja tehnyt päätelmän liiasta humalasta.