Ravintola

Kävin tuossa eräässä ravintolassa, itse asiassa samassa, jossa vuosia sitten tilasin grillipihvin paistetulla tomaatilla ja sain grillipihvin ketsupilla. Nyt tilasin häräntaskun, jossa täytteenä olisi listan mukaan ollut juustoa ja kinkkua.

Sain häräntaskun, jonka täytteenä oli juustoa ja katkarapuja.

En palauttanut ruokaa, söin pois ja maku oli ihan ok. Naurattikin vähän tämä varsin yllättävä täyte. En tiedä oliko kyseessä virhe vai mikä ihmeen lapsus keittiön puolelta. En sanonut mitään.

Vasta jälkeenpäin mietin, että asiallinen vastaus ihan jo ravintolankin kannalta olisi kuitenkin ollut valittaa. Hoksaisivat silloin, että tällaisia virheitä ei saisi tapahtua tai että tämänkaltaista oma-aloitteellisuutta ei saisi harrastaa. Ei ole hyvä juttu laittaa ihmisten lautasille ruoka-aineita kysymättä, kun erilaisia allergioita on paljon. Äyriäiset ovat varsinkin laji, jonka laittaminen ylläri-pyllärinä jonkun ruokaan voi johtaa toiseen vielä vakavampaan ylläri-pylläriin

Castameren sateet

Tätä on tullut viime aikoina kuunneltua:

The Rains of Castamere

Lauluhan on siis George R.R. Martinin kirjasarjasta Tulen ja Jään laulu, tunnettu myös televisiosarjana Game of Thrones. 

 Kirjasarjaa lukeneet tajuavat vitsin, kun sanon että tämä laulu kannattaa esittää häissä.

Sanat:

And who are you, the proud lord said, that I must bow so low?
Only a cat of a different coat, thats all the truth I know. 
In a coat of gold or a coat of red, a lion still has claws. 
And mine are long and sharp, my lord, as long and sharp as yours. 
And so he spoke, and so he spoke, that lord of Castamere.
But now the rains weep o'er his hall, with no one there to hear.
Yes now the rains weep o'er his hall, and not a soul to hear. 

Esittäjänä on The National-niminen indie rock-bändi.

Sanat Ylen kääntämänä:

"Ken lienet", sanoi kopea lordi, "jota syvään pitää kumartaa?
Vain kissa erivärinen, et sen ihmeempää.
Oli turkin väri kulta taikka punainen, kynnet leijonalla on.
Ja mun kynteni on terävät ja pitkät niin kuin sun."
Ja niin sanoi hän, ja niin sanoi hän, tuo lordi Castameren.
Nyt itkee sade yllä linnan sen, ei kuule kukaan vain.
Nyt itkee sade yllä linnan sen, ei kuulijaa oo lain.

Rikhard III

Muutama päivä sitten Britanniasta kuului kummia: Leicesterin kaupungista pysäköintialueen remontin yhteydessä löytynyt luuranko tunnistettiin DNA-tutkimusten avulla edesmenneeksi kuningas Rikhard III:ksi, jonka ruumis ja hautapaikka on ollut vuosisatoja kateissa. Rikhard (joka on nimen suomalaistettu versio: oikea muoto on tietenkin Richard ) hallitsi Englantia kahden vuoden ajan vuosina 1483-1485.

Rikhard oli Ruusujen sodaksi kutsutun sisällissodan voittaneen suvun jäsen. Tuossa sodassa Lancasterin-suku (jonka vaakunassa oli punainen ruusu) otti mittaa Yorkin-suvusta (jonka vaakunassa oli valkoinen ruusu). Sota oli - kuten sisällissodat yleensäkin - verinen ja katkera. Se päättyi Yorkien voittoon ja Rikhardin vanhemman veljen Edwardin kruunaukseen Englannin kuningas Edvard IV:ksi. Rikhard sai arvonimen Gloucesterin herttua ja herttuana hän tuki veljeään kuningasta osoittautuen luotettavaksi ja uskolliseksi alamaiseksi - päinvastoin kuin keskimmäinen veli George, Clarencen herttua, joka kapinoi isoveljeä vastaan ja maksoi siitä hengellään.

Vuonna 1483 Edvard IV kuoli: hänellä oli kaksi poikaa, yhdeksänvuotias Richard, Yorkin herttua ja 12-vuotias Edward, josta tuli nyt kuningas Edvard V. Koska Gloucesterin herttua Richard oli aiemmin osoittautunut niin luotettavaksi, hänet nimettiin sijaishallitsijaksi uuden kuninkaan alaikäisyyden ajaksi. Edvard V lähti seurueineen kohti Lontoota ja tällä matkalla hän tapasi setänsä, joka liittyi kuninkaan seurueeseen: melko pian tämän jälkeen Edvardin neuvonantajat ja holhoojat pidätettiin sijaishallitsijan määräyksestä  ja lähetettiin pohjoiseen, jossa heidät teloitettiin ilman  oikeudenkäyntiä.  Rikhard otti nyt yksin veljenpojan vastuulleen ja saattoi tämän Lontooseen ja Lontoon Towerin kuninkaallisiin huoneistoihin odottamaan kruunausta. Nuorempi veljeksistä asui vielä tuolloin äitinsä kanssa, mutta pian sijaishallitsija sai äidin ylipuhuttua ja tämä lähetti myös nuoremman pojan Lontooseen.

Heinäkuussa 1483 parlamentti julkaisi asetuksen Titulus Regius, jossa Edvard IV:n lasten todettiin syntyneen avioliiton ulkopuolella: näin ollen heillä ei ollut oikeutta periä kruunua. Gloucesterin herttua todettiin siis lailliseksi kuninkaaksi ja päivää myöhemmin hänet kruunattiin Rikhard III:ksi.

 Pian tämän jälkeen pojat katosivat.

Se mitä Edvard V:lle ja hänen pikkuveljelleen Richardille tapahtui on jäänyt yhdeksi  Englannin historian suurimmaksi mysteeriksi. Viimeisin näköhavainto heistä tehtiin kesällä 1483, pian sen jälkeen kun pikku-Richard oli tuotu Toweriin veljensä luo. Rikhard III:n valtaannousun jälkeen heistä tehtiin näköhavaintoja yhä harvemmin ja harvemmin ja syksyyn 1483 mennessä pojat katosivat kokonaan. Edvard V:ttä ei koskaan kruunattu, mutta häntä ei ole myöskään koskaan virallisesti haudattu. Historioitsijat ovat pitkälti yksimielisiä siitä, että pojat murhattiin ja ruumiit kätkettiin, mutta murhaajan henkilöllisyys on kiistanalainen.

Traditionaalinen historia syyttää murhista Rikhard III:ta. Varsinkin Rikhardia seurannut Tudor-dynastia kannatti tätä näkemystä ja pyrki kaikin tavoin mustamaalaamaan Rikhardin maineen: jopa virallinen muotokuva retusoitiin niin, että Rikhardille tehtiin kyttyräselkä. Tudor-propagandan huippuna voidaan pitää William Shakespearen näytelmää Rikhard III, jossa kyttyräselkäinen psykopaatti murhaa paitsi veljenpoikansa myös monta muuta ihmistä päästäkseen valtaistuimelle.

Toisaalta Rikhardilla kyllä oli erittäin hyvä motiivi murhata pojat: hänen oma asemansa valtaistuimella ei ollut mitenkään vahva. Toki parlamentti oli julistanut pojat aviottomiksi, mutta Rikhard tiesi vallan hyvin, että parlamentin julistuksia nyt tuli ja meni: varsinkin kun Titulus Regius perustui pitkälti kuulopuheisiin. Pojat olivat vahvoja kilpailijoita, joita kapinalliset saattaisivat käyttää keulakuvina.

Myös aihetodisteet viittaavat Rikhardin syyllisyyteen: kun huhuja poikien katoamisesta ja kuolemasta alkoi liikkua loppuvuodesta 1483 Rikhard ei pyrkinyt kiistämään niitä esimerkiksi tuomalla pojat näytille julkisuuteen. Mitä ilmeisemmin siis pojat olivat tällöin jo kuolleet ja Rikhard tiesi sen. Rikhard ei myöskään määrännyt aloitettavaksi tutkimuksia poikien kohtalosta minkä olisi luullut olevan luonnollista, mikäli hän oli syytön. Sen sijaan Rikhardin kerrotaan puhuneen seuralaisilleen "murhatuista veljenpojistaan " ja katuneen tapahtunutta. Monet modernit historioitsijat uskovatkin siis että Rikhard on vastuussa Edvard V:n ja pikku-Richardin kuolemasta.

Virallisesti Rikhard III:a ei koskaan syytetty poikien murhista: ei edes uusi dynastia tehnyt sitä, vaikka se muuten mustamaalasikin Rikhardia. Henry Tudorin valtaannousun jälkeen julkaistu Bill of Attainder tosin syyttää Rikhardia "lasten veren vuodattajaksi", mikä on luultavasti viittaus "Towerin prinssien" kohtaloon. Se, että Henry Tudor ei virallisesti syyttänyt Rikhardia lasten kuolemasta johtunee joko siitä, että hän ei itsekään ollut varma siitä mitä prinsseille kävi. Tai sitten totuus oli jotain ihan muuta, eikä Henry halunnut tuoda sitä esille.

Toki muitakin epäiltyjä on: väitetään, että James Tyrell, ritari, joka tuki Rikhardia ja muita yorkilaisia, olisi kidutuksen alla tunnustanut vuonna 1501 murhanneensa prinssit Rikhardin käskystä. Tästä tunnustuksesta ei ole tosin säilynyt ainuttakaan kirjallista todistetta ja muutenkin usko Tyrellin syyllisyyteen perustuu lähinnä Shakespearen näytelmään, jossa kirjailija nimeää Tyrellin murhatyön tekijäksi.

Toinen epäilty on Buckinghamin herttua Henry Stafford, joka tuki Rikhardia, mutta jolla oli ilmeisesti sympatioita myös Rikhardin vihollisia Tudoreita kohtaan. Buckingham kapinoi Rikhardia vastaan lokakuussa 1483, hävisi ja teloitettiin: ilmeisesti kapinan oli laukaissut Buckinghamin tyytymättömyys siihen miten Rikhard häntä kohteli. Rikhardin tyytymättömyyden taas oli ilmeisesti aiheuttanut Buckinghamin tapa päättää itse miten kuninkaan vihollisia tulisi kohdella. Buckingham olisi siis saattanut päättää murhata prinssit oma-aloitteisesti tehdäkseen Rikhardille "palveluksen"; yhtä todennäköistä kuitenkin on, että Buckingham toimi Rikhardin määräysten mukaan. Toisaalta Buckingham oli yhteyksissä myös Tudoreihin, joiden etuihin myös kuului että "Towerin prinssit" katoaisivat kartalta mutkistamasta perimyskiistoja. Ja kolmas motiivi on, että Buckingham saattoi itsekin havitella kruunua ja raivasi tieltä kilpailijoitaan. Kahdessa 1900-luvun loppupuolella esiin tulleessa arkistolöydössä myös mainitaan, että prinssit uskottiin Buckinghamin huostaan ja että he myös kuolivat hänen toimestaan. Sen sijaan sille kenen nimissä Buckingham olisi toiminut, ei ole löytynyt todisteita.

Kolmas epäilty on itse Henry Tudor, joka valtaannoustuaan syytti poikien kuolemasta Rikhardia. Toisaalta Henry itse eliminoi määrätietoisesti kaikki kilpailevat kruununtavoittelijat tieltään. Hän meni naimisiin "Towerin prinssien" sisaren Elizabeth Yorkilaisen kanssa vahvistaakseen siten oikeuttaan kruunuun ja kumosi Titulus Regiuksen: kumoaminen oli pikemminkin symbolinen ele, sillä naisena Elizabeth Yorkilainen ei ollut kelvollinen perimään kruunua. Sen sijaan, jos Edvard V tai pikku-Richard olisivat olleet yhä elossa Titulus Regiuksen kumoaminen olisi ollut erittäin vaarallista Henrylle itselleen, koska se nosti molemmat pojat takaisin perijöiksi. Toisin sanoen kumotessaan Titulus Regiuksen Henryn täytyi olla varma siitä, että molemmat pojat olivat kuolleet.

Kuitenkin käytännössä Henryn ainoa realistinen mahdollisuus murhata "Towerin prinssit" koitti vasta vuonna 1485. Se ei selitä sitä, miksi viimeinen havainto pojista tehtiin syksyllä 1483 ja miksi Rikhard ei tuonut poikia näytille, kun häntä alettiin yhä äänekkäämmin epäillä poikien kuolemista.


Vuonna 1674 työmiehet löysivät Towerin remontin yhteydessä laatikon, jonka sisällä oli kaksi pientä luurankoa. Yleinen mielipide uskoi, että Towerin prinssit oli vihdoinkin löydetty ja luurangot haudattiin kunniamenoin Westminster Abbey'iin. Historioitsijat sen sijaan eivät ole asiasta aivan yhtä vakuuttuneita kuin aikalaiset tuolloin. Ruumiita ei ole sittemmin tutkittu, joskin nyt kun Rikhardin ruumis on tunnistettu olisi mahdollista tutkia myös näiden luurankojen DNA ja saada varmuudella selville ovatko he todella Edvard V tai pikku-Richard.

Rikhard III itse kuoli Bosworthin taistelussa elokuun 22. päivänä vuonna 1485 ollen viimeinen Englannin kuningas, joka on kaatunut taistelukentällä. Hänen alaston ruumiinsa asetettiin ensin näytteille ja haudattiin sitten huomaamattomasti Leicesteriin erään luostarin kirkkomaalle. Rikhardin hautapaikasta on viimeinen maininta vuodelta 1612 ja sen jälkeen tieto haudan sijainnista hävisi 400 vuodeksi.Kunnes se sitten vuonna 2012 löydettiin uudelleen.

Ja varmuus saatiin nyt myös siitä, että Rikhard III:lla ei ollut kyttyräselkää.

Police Women of Maricopa County

Ameriikoissa tehdään paljon reality-sarjoja ja paljon myös poliisi-reality-sarjoja. Ensimmäinen sellainen (kenties myös ensimmäinen tosi-tv-ohjelma) on tv-kanava Foxilla vuodesta 1989 asti pyörinyt Cops. Siinä kameraryhmä hyppää poliisipartion kyytiin ja seuraa partion seikkailuja vuoron aikana. Tätä ideaa on sitten kopioitu ohjelmasta toiseen (Suomessakin, Poliisi-tv:n Poliisin matkassa-osiosta aina Lainvalvojiin ja Poliiseihin).

Hyvääkin ideaa pitää aina välillä päivittää, jotta löytyisi se uusi menestysresepti. Yksi tällainen päivitysviritelmä on TLC kanavan Mall Cops, joka nimestään huolimatta kertoo erään kauppakeskuksen vartijoista. Mutta yrityksistäni huolimatta en ole löytänyt jaksoja netistä, ainoastaan pätkiä ja arvosteluja (jotka kyllä kaikki kertovat, että sarja ei ole vaivan arvoinen). Mutta jonkinlainen masokismi ja uteliaisuus nyt vain ajaa eteenpäin.

Sen sijaan löysin erään toisen sarjan, jota niin ikään on esitetty TLC:llä. Police Women of Maricopa County noudattaa Cops-sarjan perusideaa, eli kameraryhmä seuraa poliisipartiota, mutta päivitys on nyt siinä, että kaikki seurattavat poliisit ovat naisia. Police Women of Maricopa County on sarjan toinen tuotantokausi ja se seuraa Arizonan osavaltiossa sijaitsevan Maricopan piirikunnan sheriffinviraston naispoliiseja/apulaissheriffejä.

Maricopan piirikunnan sheriffinvirasto on itsekin mielenkiintoinen luku amerikkalaisessa poliisi-, rikos- ja rangaistuspolitiikassa. Sen johdossa on sheriffi Joe Arpaio, joka kaikkien piirikuntien sheriffien tapaan on vaaleilla virkaansa valittu virkamies. Arpaio on ottanut käyttöön piirikunnassaan yhden Mustanaamion Viidakon sananlaskuista: hän on "kova koville". Hän kutsuu itseään ylpeästi "Amerikan kovimmaksi sheriffksi " ja on tehnyt siitä yhden vaaliaseistaan, jonka avulla Arpaio on pysynyt sheriffinä vuodesta 1992 lähtien. Samalla hän ja hänen johtamansa laitos ovat saaneet niskoilleen useita syytöksiä ja myös tuomioita oikeusistuimilta vankien ja pidätettyjen julmasta ja epäeettisestä kohtelusta, vankilan huonosta kunnosta, liiallisesta voimankäytöstä, ihmisoikeusrikoksista ja rasismista.

Arpaion visioita on esitelty myös Suomen televisiossa: niihin kuuluu mm. piirikunnan vankilan jatkoksi tehty "telttakaupunki", jossa vangit majoitetaan armeijalta ostettuihin ylijäämätelttoihin. Telttojen lämpötila voi kesäisin nousta 65 asteeseen, minkä vuoksi telttoihin tuodaan kesäisin tuulettimia. Arpaio on itse kutsunut visiotaan "keskitysleiriksi". Lisäksi hänen aloitteestaan Maricopan piirikunnassa toimii "kahlejengi", jossa vangit viedään niin kuin "wanhaan hywään aikaan" kitkemään rikkaruohoja ihmisten ilmoille kytkettyinä toisiinsa jalkakahleilla. Ruokaa piirikunnan vankilassa tarjotaan kaksi kertaa päivässä ja mahdollisimman huonolaatuista, jopa pilaantunutta.Ihan siis tarkoituksella.

Piiirikunnan vankilalle (County Jail) ei ole oikein vastinetta Suomessa. Se on eräänlainen putkan/poliisivankilan/tutkintavankilan/vankilan yhdistelmä, jonne tuodaan niin juopumuksen kuin järjestyshäiriöiden takia kiinniotetut ihmiset, vakavimmista rikoksista epäillyt, oikeudenistuntoa odottavat ja vähäisistä rikoksista lyhyitä tuomioita saaneita vankeja.Eli vankilassa on paljon myös vielä tuomiota odottavia, myös niitä, jotka todetaan lopulta syyttömiksi.

Mutta takaisin aiheeseen, eli Maricopan piirikunnan naispoliiseista tehtyyn sarjaan: täytyy sanoa, että uhoa ja leuanlouskutusta riitti ainakin ensimmäisessä jaksossa vaikka muille jakaa. Testosteronin käryinen "machismo" löyhkäsi kaikista sarjan "päähenkilöistä" eli niistä poliiseista, joita kamera seuraa sarjan ajan. Ja kaikki olivat tosiaan naisia.

Ehkä se on Maricopan sheriffinviraston normaalia käytöstä, ehkä näiden naisten omia ominaisuuksia, kenties kameroiden mukanaan tuomaa pullistelua... Mene ja tiedä, mutta myötähäpeää sitä tunsi sitä katsellessaan ja kuunnellessaan.

Kuulimme mm. tämän helmen, jossa apulaissheriffi Kelly Bocardo selittää toimintatapojaan: "I have the attitude that I will definitely give you an ass-beating if you need one". Tässä jaksossa emme päässeet vielä näkemään pieksäjäisiä, mutta Bocardo pääsi vetämään esiin ampuma-aseensa uhatessaan sillä n. 80-vuotiasta mummelia, jonka muutaman kuukauden vanhaa lapsenlasta apulaissheriffit ja lastensuojeluviranomaiset olivat tulleet hakemaan, koska lapsen isä oli tuomittu seksuaalirikollinen. 

Jonkun ajan päästä Bocardo seuraa sivusta, miten vankilan luottovangit pesevät hänen partioautoaan pukeutuneena mustavalkoraitaisiin vanginvaatteisiinsa ja vaaleanpunaisiin alusvaatteisiin, mikä on yksi Arpaion visioista. Bocardo selittää värin tarkoituksen kommentoidessaan: "it makes them feel like less of a man." Millainenkohan meteli olisi syntynyt, jos tuonkaltaisen kommentin olisi laukonut mies naisvangeista?

Ja sitten mennäänkin seuraamaan kovan luokan pidätystä, jossa etsivä Deb Moyer ja kuusi muuta poliisia piirittävät aseet heiluen talon, huutavat ja karjuvat ja kliks-klaks, mies on raudoissa. Pidätyksen ja koko operaation syy: mies ei ole maksanut elatusmaksujaan. Väärin hänen puoleltaan, mutta todellakin koko tuon operaation arvoista?


Joko virastolla ei ole ollut mitään näytettävää kameroille ja siksi on pitänyt järjestää vähän "toimintaa" kameroille tai sitten tämänkaltainen "ylireagointi" on viraston normaalia toimintaa. Kenties vähän ensimmäistä, mutta ilmeisesti vähän myös jälkimmäistä. Tuskinpa Maricopan sheriffinviraston maine ihan tyhjästä on syntynyt, todistaahan siitä jaksossa cameon tekevä sheriffi Arpaio itsekin, joka julistaa ehdistötilaisuudessa:  "you come into Maricopa County, you will be arrested, so I advise you go somewhere else."

Heti alkoi kiinnostaa turistimatka Maricopaan, vai mitä?

Todellisuus ja taru

Alla kaksi videota Venäjän armeijasta. Toinen on armeijan virallinen rekrytointivideo, jossa pyritään saamaan nuoria miehiä hakemaan Venäjän armeijan laskuvarjojoukkoihin eli VDV:hen. Toinen taas on kuvattu vuosia sitten. Siinä joukko varusmiesjohtajia kuvasi (ilmeisesti omaksi ilokseen) esimerkin siitä, miten alokkaista tehdään tappajia kasarmeilla. Ilmeisesti tässäkin videossa esiintyy VDV:n sotilaita.

Rekrytointivideo

Sulkeisharjoitukset (video on väkivaltainen)

Molemmat videot kuvaavat omalla tavallaan Venäjän armeijan ongelmia. Armeija koostuu edelleen pääosin asevelvollisista nuorista, mutta nuoret miehet eivät halua mennä armeijaan. Kutsuntoja vältellään kaikin mahdollisin keinoin ja joissain kaupungeissa miliisi ja sotilaspartiot keräävät rutiininomaisesti sopivan ikäisiä (18-27-vuotiaita) nuoria miehiä kaduilta talteen ja kuljettavat nämä sitten kutsuntaviranomaisille tarkastettavaksi, että ovatko he vältelleet kutsuntoja. Jos heidät todetaan syyllisiksi, seurauksena on sakkoa ja pikasiirto johonkin varuskuntaan ja mahdollisesti Tshetsheniaan rintamalle. Joskus niinkin nopeasti, että edes nuorten vanhemmille ei ilmoiteta asiasta. Siviilipalvelusmahdollisuutta Venäjällä ei ole, joskin varusmiespalvelusta on yritetty tehdä houkuttelevammaksi lyhentämällä sen kestoa. Nykyisin varusmiespalvelu kestää ilmeisesti yhden vuoden, kun se aiemmin kesti kaksi, joissain tapauksissa kolmekin vuotta.

Jälkimmäisellä videolla nähtävää toimintaa kutsutaan Venäjällä termillä dedovshina. Kyse on epävirallisesta kurinpitomuodosta, jolla varuskuntien "isoisät", kuten heitä kutsutaan, eli pidempään palvelleet varusmiehet ja varusmiesjohtajat pitävät yllä kuria varuskunnissa.  Käytännössä dedovshina tarkoittaa vanhempien varusmiesten ja varusmiesjohtajien suorittamaa nuorempien varusmiesten ja alokkaiden simputtamista. Venäjällä simputtaminen ei tarkoita pelkästään henkistä nöyryyttämistä (miksi se yleensä Suomessa tulkitaan), vaan myös alokkaiden ja nuorempien sotilaiden systemaattista pahoinpitelyä ja kaikenlaista hyväksikäyttöä.

Dedovshinan takia Venäjän armeijassa kuolee tai tekee itsemurhan vuosittain suuri joukko nuoria miehiä. Myös karkaamisluvut ovat huimia. Vuonna 2006 esimerkiksi New York Times raportoi, että 292 miestä olisi kuollut dedovshinan takia. Näistä Venäjän armeija laskee vain 16 kuolleen dedovshinan seurauksena ja sanoo loppujen tehneen itsemurhan. Ero on armeijalle tärkeä, koska se on velvollinen kustantamaan koulutuksessa kuolleiden varusmiesten hautajaiset. Lisäksi palveluksessa menehtyneen sotilaan vanhemmat voivat saada eläkkeen (jonka suuruus on noin 70 dollaria kuussa), mutta ainoastaan, jos heidän lapsensa kuolema ei johtunut sairaudesta tai ollut itsemurha. Jos kyseessä on itsemurha, viranomaiset eivät ota huomioon itsemurhaan johtaneita syitä, mitkä varusmiesten tapauksissa ovat usein jatkuvat nöyryytykset, kidutus ja kiusaaminen dedovshinan nimissä.

Venäjällä toimiva Sotilaiden Äidit-järjestö (joka on perustettu nimenomaan suojelemaan varusmiehiä ja heidän perheitään dedovshinalta ja Tshetshenian sodalta ja nostamaan esiin armeijassa tapahtuneita väärinkäytöksiä) väittää kuitenkin, että oikeat luvut ovat paljon synkemmät. Sen mukaan armeija vääristelee tilastoja ja pelottelee perheet ja lääkärit pysymään hiljaa koulutuksessa loukkaantuneista tai kuolleista sotilaista. Järjestön mukaan vuosittain saattaa kuolla jopa 3000 varusmiestä simputuksen seurauksena. Simputustapaukset ja sen myötä myös kuolemantapaukset ovat järjestön mukaan myös rajussa kasvussa.

Viime vuosien tunnetuin dedovshinan uhri on Andrei Sytshev, jonka tapaus päätyi lehtiin myös Suomessa. Joulukuun 31. päivänä vuonna 2005 uuttavuotta juhlineet humalaiset vanhemmat varusmiehet pahoinpitelivät useita tunteja 19-vuotiasta Sytsheviä ja seitsemää hänen varusmiestoveriaan. Sytshev mm. pakotettiin pysymään sidottuna kyykkyasennossa tunteja, jonka aikana häntä pahoinpideltiin ja ilmeisesti myös raiskattiin toistuvasti. Saamiensa vammojen Sytshev pyysi päästä lääkäriin tammikuun 4.päivänä, mutta varuskunnan henkilökuntaan kuuluneet upseerit kielsivät tämän ilmeisesti voidakseen pitää salassa Sytshevin kidutuksen. Muutamaa päivää myöhemmin Sytshevin tila oli kuitenkin jo niin huono, että upseerit siirsivät hänet sairaalaan: siellä Sytshevillä todettiin olevan useita luunmurtumia, vammoja sukupuolielimissä ja kuolio molemmissa jaloissa. Joidenkin väitteiden mukaan armeija yritti salata Sytshevin tilan ja kielsi kaupunginsairaalan lääkäreitä kertomasta tapahtumasta kenellekään. Lääkärit eivät kuitenkaan noudattaneet kieltoa, vaan ottivat yhteyttä Sytshevin äitiin ja Sotilaiden Äidit-järjestöön.

Sytshevin äiti Galina Sytshov oli kuullut pojastaan viimeksi tammikuun 3. päivänä, jolloin hän oli soittanut pojalleen varuskuntaan toivottaakseen tälle hyvää uuttavuotta. Tuolloin Sytshev oli kertonut "voivansa huonosti" ja että häntä oltiin siirtämässä sairaalaan. Saatuaan uutisen pojan siirrosta sairaalaan, äiti oli yrittänyt tavoittaa tätä, mutta oli saanut vastauksen, että sairaalan henkilökunnan lomien vuoksi yhteydenotto onnistuisi vasta tammikuun 10. päivänä. Seitsemäntenä päivänä äiti sai kuitenkin soiton lääkäriltä, joka kehotti tulemaan välittömästi paikalle, koska Andrei Sytshev saattaisi  kuolla pian saamiinsa vammoihin.

Sytshev jäi eloon, mutta viivästyneen lääkärihoidon takia hänen jalkoihinsa oli kehittynyt kuolio, joten lääkärit joutuivat amputoimaan Sytshevin molemmat jalat, sukupuolielimet ja yhden sormen.

Tapaus nousi julkisuuteen ja synnytti valtavan metelin Venäjällä. Puolustusministeri Sergei Ivanov yritti aluksi vähätellä tapahtunutta, mutta myrskyisten protestien, jonka aikana vaadittiin myös hänen eroaan, jälkeen hän lupasi ministeriön järjestävän asiasta "perusteellisen tutkimuksen". Sytshevin varuskuntaa johtanut upseeri erotettiin virastaan: lisäksi kolme Sytshevin kidutukseen osallistunutta varusmiestä vietiin sotaoikeuteen.

Oikeuden istunto oli varsin sekava, jossa lääketieteen asiantuntijat antoivat hyvin ristiriitaisia lausuntoja: sotilaslääkärit esittivät, että Sytshev kärsi verenkiertohäiriöistä, jonka vuoksi hän oli altis kuolioille; siviililääkärit taas arvioivat, että tuntikausia kestänyt kyykkyasento katkaisi verenkierron Sytshevin jaloissa, minkä vuoksi hänelle kehittyi kuolio.Jotkut varusmiestodistajat muuttivat lausuntojaan: jotkut kertoivat myöhemmin, että upseerit olivat pakottaneet heidät "korjaamaan" aiempia lausuntojaan armeijalle myönteisemmiksi.

Oikeus päätti lopulta uskoa siviililääkäreitä: kaikki kolme syytettyä todettiin syyllisiksi. Heistä yksi, alikersantti Alexander Sivyakov, tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen mm. "esimiesaseman väärinkäytöstä".  Sivyakovin todettiin syyllistyneen mm. siihen, että hän pakotti Sytshevin kyykkyasentoon ja piti tämän sidottuna kyykyssä tuntien ajan niin, että Sytshevin jalkoihin kehittyi kuolio. Lisäksi Sivyakov menetti sotilasarvonsa ja häneltä vietiin oikeus toimia armeijan esimiestehtävissä kolmeksi vuodeksi. Kaksi muuta syytettyä, sotamiehet Pavel Kuzmenko ja Gennadi Bilimovich, todettiin syyllisiksi "samanarvoisen sotilaan simputtamiseen": he saivat 1.5 ehdolliset vankeustuomiot. Sytshevin perhe, joka oli vaatinut kaikille 10 vuoden vankeustuomioita, ilmoitti olevansa hyvin pettynyt lieviin tuomioihin.

Joka tapauksessa ensimmäisen videolinkin hieman lapsellinen musiikkivideo lakkaa olemasta hauska, kun hieman tutustuu mitä se todellisuus on mm. VDV:ssä, jota videossa esiintyvä yliluutnantti-laulaja niin ylistää.