Kissojen taistelu

Olin yökylässä ja juuri nukahtamassa, kun heräsin kummallisiin ääniin. Hetken unentokkuraisen ihmettelyn jälkeen tajusin että ääni tuli kissasta, joka teroitti kynsiään vuoteeni virkaa toimittavan sohvan selkänojan kankaaseen. Toinen ääni tuli sohvan alaosasta, kun toinen kissa ilmeisesti roikkui kynsiensä varassa kankaassa ja jonkinlaista ninjaliikettä tehden kipusi sohvalle.

Hetkessä olinkin sitten jo täysin hereillä, kun kissat ampaisivat toistensa kimppuun. Jalkopäässäni käytiin jonkinlainen hurja takaa-ajo, joka päättyi kuin takaa-ajaja sai jahdattavan kiinni. Sähisevät ja kiljuvat kissanretaleet kierivät jalkojeni yli mätkien toisiaan yhdessä karvaisessa kimpussa. Seurasi taas hurja ja kovaääninen takaa-ajo kapealla sohvanreunalla, mutta onneksi kankaaseen upotetut kynnet estivät ikävät putoamiset ja salli reippaan vauhdin.

Kissat saivat taas toisensa kiinni ja ääni oli entistä pahempi. Toinen niistä tiesi tappelujen kultaisen säännön että oli aina hyvä tapella selkä seinää vasten ettei kukaan pääse yllättämään takaapäin. Minua taas ei ilahduttanut lainkaan se, että kissa oli valinnut seinäksi naamani. Tunsin sen hännän kasvoillani ja aistin heilahtelevien tassujen ilmavirran.

Koska minua ei houkuttanut kokea omakohtaisesti kuinka tarkka kissa on tähtäämään, nousin istualleni. Koska huone oli luonnollisesti pimeä eikä minulla ollut silmälaseja päässäni, en nähnyt eteeni yhtään. Silmälasit olivat kyllä lähellä, mutta niiden edessä oli kaksi murisevaa kissaa. Halusin saada lasit turvaan, ihan jo nähdäkseni, mutta ajatus, että työntäisin käteni kahden tappelevan kissan väliin pilkkopimeässä huoneessa ei houkuttanut yhtään.

Voisin tietysti huutaa apua, mutta se tuntui hieman - noh, kiusalliselta vaihtoehdolta. Kiroilin hiljaa mutisten. Kissa murisi. Taputin käsiäni reippaasti yhteen ja sanoin "noh, noh". Ei auttanut, kissan murina korkeintaan syveni. Sitten siinä vain istuskeltiin. Kissa murisi, minä huokailin. Jonkun ajan päästä silmäni alkoivat tottua pimeään ja lähdin haparoivasti liikkeelle. Minulla ei ollut aavistustakaan missä päin talon koira mahtoi nukkua ja mietin että tämän kaiken kruunaisi se, että astun koiran päälle, menetän tasapainoni ja kaadun kahvipöydän päälle. Ei luultavasti enää toista kertaa sitten kutsuttaisikaan kylään.

Löysin kuitenkin valokatkaisimen ja valkeus tuli. Toinen tappelupukari hyppäsi sohvalta pois. Koira kuorsasi kaikessa rauhassa omassa paikassaan. Minä hipsuttelin takaisin sohvalle, otin lasini varovaisesti sohvalle jääneen kissan luota ja hipsuttelin sammuttamaan valot. Loppuyön nukuin sohvalla silmälasit päässä.