"Se on kärhämä!"

Anne kirjoitti toisaalla ajatuksistaan sukkien suhteen. Minulla taas on hieman samankaltaisia ajatuksia farkkujen suhteen. Jo pienestä lapsesta lähtien olen inhonnut vaatteita, jotka tuntuvat karkealta ihoa vasten ja olen kieltäytynyt käyttämästä niitä tai ainakin kiljunut kovaäänisesti, jos olen joutunut pukeutumaan "kärhämään" vaatteeseen. "Se on kärhämä, se on kärhämä!" kiljahtelin ja sana kärhämä elää edelleen hyvinvoivana perheessäni.

Paitojen suhteen ei yleensä ollut suuria ongelmia, mutta sen sijaan housut muodostivat aika isojakin kynnyskysymyksiä. En pidä farkuista, en sitten lainkaan. Ne ovat juuri sellaisia, mitä kärhämä symboloi: karkeakankaisia ja jäykkiä. Iho nousee kananlihalle jo ajatuksesta. Minulla ei ole kaapissani yhtään ainoaa farkkua eikä tule.

Lapsena tuo sen sijaan oli ongelma. Omat vanhempani tajusivat melko pian, että minä en ihan oikeasti pidä farkuista ja niitä ei kannata minulle ostaa, koska ne päätyvät koristamaan vain vaatekaappia. Jostain syystä tämä tieto ei mennyt sukulaisille koskaan päähän. Joten, kun minua vuotta nuorempi pikkuveljeni (joka piti ja pitää farkuista) sai joululahjaksi upouudet Lewiksen farkut tms., minä sain samanlaiset "tasapuolisuuden" vuoksi (vaikka olisinkin ollut erittäin onnellinen hyvistä verskoista). Ja sitten niitä farkkuja piti tietysti aina muutaman kerran käyttää ainakin farkun ostajien nähden.

Minulla on paljon muistoja erilaisista perhejuhlista, joista edelleen se päällimmäinen ja voimakkain muisto on, että minulla on ollut kärhämät vaatteet.