Musiikin maailmasta

Olen keksinyt musiikin olemassaolon omakohtaisesti vasta muutama vuosi sitten. Tiesin kyllä aiemminkin, että musiikkia on olemassa, mutta minun elämääni se ei kuulunut millään tavalla. En ollut kiinnostunut siitä enkä omistanut ainuttakaan levyä. Eikä minulla myöskään ollut minkäänlaista Cd-soitinta tai vastaavaa. Miksi olisi ollut? Kerran muistaakseni lainasin eräältä tutulta X-files-musiikkilevyn ja senkin lähinnä X-filesin takia. Kuuntelin sitä muistaakseni yhden illan. Kun ei vain kiinnostanut.

Minä en teininä kokenut kutsumusta musiikin huudattamiseen, päinvastoin kuin molemmat pikkuveljeni ja kaverini, jotka kaikki löysivät ajallaan Metallican, Black Sabbathin, Iron Maidenin, Scorpionsin, Scooterin (silloin kun se oli muotia), Lordin (silloin kun se oli ensimmäisen kerran muotia) ja sitten sen yhden disco-poppilevyn, jonka kanteen oli piirretty isotissinen alaston pilakuvablondi ja jonka kaikki kappaleet liittyivät jotenkin seksiin (levy oli suunnattu juuri esimurrosikään astuneille pojankoltiaisille, jotka toisaalta hihittivät sanoille ja toisaalta olivat kiinnostuneita. Aikoinaan se taisi löytyä kaikkien kavereiden hyllystä ja koulujen limudiskoissa se oli hittikamaa). Minä taas kuuntelin korkeintaan radiota, jos satuin sopivasti hollille. Oli minullakin suosikkikappaleita, joista pidin, mutta musiikki oli hyvin, hyvin alhaalla tärkeysjärjestyksessäni. Lordi oli mielestäni järkyttävää ja seksidiskolevy paheksuttavaa.

Sitten muutama vuosi takaperin löysin netistä Radio Blogin, jonka kappaleita vanha tietokoneen ruttanakin jaksoi pyörittää. Ihan uusi maailma tuntui avautuvan edessäni. Vietin pitkiä unettomia kesäöitä vain kuunnellen tietokoneen kautta musiikkia: Nightwishia, Himiä, Amorphista, Tarotia, Stratovariusta, Lordia, Manowaria ja niin edelleen. Aloin ostelemaan levyjä ja lainasin lisää kirjastoista, kirjastojen ystävä kun olen. Vein levyjä "koti-kotiin" ja soitin niitä kaikille, joita vähän edes kiinnosti. Seitsemänvuotiaasta pikkusiskostani tein Nightwish-fanin kertomalla että siinä laulaa nainen (nyt tuo on tosin jo ongelma, koska minä pidän enemmän Anetesta ja hän taas Tarjasta. Olemme jo käyneet muutaman kipakan mielipiteenvaihdon asiasta). Aina kun lähdettiin autolla jonnekin, minä pakkasin omat levyni mukaan ja vaadin että niitä soitettaisiin matkalla. Eräässä vaiheessa sanoin jopa puoliksi leikilläni, mutta samalla kuitenkin puoliksi tosissani, että miksei kukaan ole kertonut minulle että tällaista on olemassa.

Hetkellisesti yritin jopa ihan tosissani päästä piireihin, siis saada selville että mistä puhutaan. Pian totesin sen kuitenkin aivan liian aikaa vieväksi. Enkä ihan oikeasti saanut itseäni missään vaiheessa oikeasti kiinnostumaan siitä, mitä eroa on death, black, nü, love, opera ja speed metallilla. Ja kun huomasin, että noista määritteistä myös väännetään enemmän tai vähemmän tosissaan eri palstoilla, totesin että tuo ei ole minun juttuni. Saan ihan tarpeeksi tapella eri koulukuntien edustajien kanssa työssäni ja opiskeluissani, joten ei kiitos. Samasta syystä olen pyrkinyt myös pysyttelemään - niin koiraihminen kuin olenkin - erossa eri koirapiireistä. Mutta siitä ehkä joskus toisten.

Nykyäänkään en tiedä hölkäsen pöläystä musiikista. Kuuntelen ihan sulassa sovussa Lordia, joiden kaikki levyt omistan (tai no yhden adoptoin pikkuveljeltäni) ja Nightwishia, vaikka jälkimmäinen kaiketi arvioidaankin "piireissä" hyväksi musiikiksi ja ensimmäinen taas saa enemmän kritiikkiä. Minulle tärkeintä on se, että musiikki tuntuu minusta hyvältä. Metallista pidän, koska se on energistä ja täynnä vahvaa tunnetta. Ja aika hauskaakin musiikkia. Minusta vain se on jotenkin liikuttavan huvittavan suloista, kun sedät on niin tosissaan. Sanoituksista harvemmin tajuan hölkäsen pöläystäkään enkä vaivaa niillä päätäni. Mikä voi olla hyväkin, koska muuten mielikuvitukseni voisi järkkyä.

Tätä kirjoittaessa kuuntelussa Tarotin levy "Suffer Our Pleasures" ja mielestäni sen paras kappale "Pyre of Gods", jonka sanoma tietysti näin teologille voisi aiheuttaa otsanrypistyksiä. Tai sitten ei. "I Rule" on myös kiva uhokappale, jonka tahtiin on kiva puida nyrkkiä naapurille.