Niin kauan kuin muistan olen ollut kiinnostunut poliisista, armeijasta ja muista kontrolliammateista. Ne ovat vetäneet minua puoleensa kuin liekki koiperhosta. Jokainen poikalapsi kaiketi käy jossain vaiheessa läpi vaiheen, jossa hän on perin sotaisa ja suunnittelee ryhtyvänsä isona poliisiksi. Niin minäkin. Kummallinen piirre on siinä, että minulla tuo vaihe ei ole mennyt kunnolla oikein ohitse, vaikka olenkin sittemmin löytänyt toisiakin tavoitteita ja kiinnostuksen kohteita ihan ammatillisessa mielessä.
Tämä piirre minussa on ainakin itseni mielestä varsin mielenkiintoinenkin. Olen toisaalta pääpiirteiltäni humanisti, haluan tehdä ihmissuhdetyötä ja pidän opettamisesta. Sitten toisaalta minussa elää yhä se "karski" puoli, joka tuntee kiinnostusta poliisin, vartijoiden, järjestyksenvalvojien, ensihoitajien, palomiesten, vanginvartijoiden ja vastaavien työtehtäviin. Siitäkin huolimatta, että realisti minussa tietää, että ne ammatit eivät ole minua varten, en sovi niihin sen enempää luonteeltani kuin muiltakaan ominaisuuksiltani. Olisin todennäköisesti jopa perin onneton niissä töissä ja luultavasti myös aika huono niissä.
Ja silti, jokin niissä yhä edelleen kiinnostaa. Elääköhän minunkin sisälläni herkkä pieni humanisti, joka tahtoisikin päiväunissaan olla kova ja karski?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti