Yksi syy siihen, miksi minusta ei tullut ammattiautoilijaa:
Olin lähdössä naapurikaupungin kirjastoon, äidin autolla totta kai. Olin peruuttamassa pihalta pois auton kanssa. Kotipihamme on sillä tavalla hankala, että sinne ajaminen on aika vaikeaa aidan takia ja varsinkin kesäisin näkyvyys saattaa olla hieman huono. Niinpä peruutin hyvin varovaisesti.
Kun olin saanut auton perän tielle, huomasin, että tietä pitkin oli tulossa auto. Koska en olisi ehtinyt peruuttaa ja kääntää koko autoa tielle, ajoin takaisin pihatielle. Hyvin reippaasti. Niinkin reippaasti, että en huomannut aidan reunan tulevan aika lähelle. Itse asiassa niinkin lähelle, että kun huomasin ajavani aika lähellä, äidin auton sivupeili roikkui jo pelkääjän ovea vasten otettuaan kontaktin aitaan.
Jostain syystä en tuntenut halua jäädä selvittämään äidille sivupeilin kohtaloa, vaan peruutin pois ja jatkoin matkaani niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, peili yhä ovea vastaan kiikkuen. Pysäköin auton jonkun matkan päähän tarkastaakseni vahingot. Peili oli onneksi kuitenkin vain taittunut, vaikka se näyttikin pahalta ja sen saattoi helposti niksauttaa takaisin paikoilleen. Siihen ei ollut tullut edes klommuja ja peililasikin oli ehjä. Tyytyväisesti hyräillen aloin kiertämään takaisin kuskin puolelle.
Olin ehkä puolessa välissä kun havaitsin, että auto ikään kuin liikkui taakse päin. Hetkeä myöhemmin totesin, että auto ei suinkaan "ikään kuin" liikkunut, vaan se todella vieri taaksepäin yhä kiihtyvällä vauhdilla. En ollut muistanut pistää käsijarrua päälle ja nyt auto oli lähtenyt valumaan lievää alamäkeä alas suuntanaan oja.
Minä juosta kipitin auton etuosan ohi ja sen jälkeen kilpaa painovoiman kanssa auton rinnalla, repäisin etuoven auki (jonka kuin ihmeen kaupalla olin ymmärtänyt jättää lukitsematta) ja loikkasin ratin taakse tiikerinloikalla - mikä tällä ruumiinrakenteella jo sinällään oli varmasti mieleen painuva näky. Jalkani haki jarrupoljinta ja runttasin sen sitten koko painollani pohjaan ja sain kuin saikin auton pysähtymään.
Hetken aikaa sitten palauttelin hengitystäni ja pulssia normaaliksi, starttasin auton ja ajoin kirjastoon, enkä kertonut kenellekään millaisia seikkailuja olin matkalla kokenut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti