Iski vain tuossa mieleeni lukiessani tuota kesämökki-pakina-purkaustani, että joku voi ymmärtää sen väärin ja luulla, että minä olen pelkkä urbaanitollukka, jonka mielestä kaikki paikat, jonne ei pääse autolla, eivät ole menemisen arvoisia. Ja jossa luonto on yhtä kuin ratikan ikkunasta nähty puisto.
No ei se kyllä ihan noinkaan ole. Metsässä kävely on aina kuulunut harrastuksiini. Oikeastaan jo kävely on väärä sana, koska se tuo mieleen jonkin sortin liikunnallisen toiminnan, mikä minun metsäkokemuksissani ei ole koskaan ollut erityisen merkittävää, vaikka sitäkin luonnollisesti siihen kuuluu. Minun metsässä oloni on lähinnä hengailua, siis sitä että kävelen paikasta toiseen, katselen paikkoja ja ajattelen. Kotimetsässä minulla on tiettyjä suosikkikiviä, joiden päällä on mukava istuskella. Ja katsella sekä kuunnella. Ja jos haistaisin, niin varmasti haistelukin kuuluisi siihen.
Mökkeily on silti minulle hepreaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti