Mökkielämää

Anteeksipyyntöni kaikille, jotka pian tuntevat kalikan kalahtavan, mutta olen aina ihmetellyt, että minkäköhänlainen kemiallinen reaktio sellaisen ihmisen aivoissa tapahtuu, joka oikeasti uskoo, että kesäloman luonnollinen viettopaikka on kesämökki?

Siis minä en vain tajua. Omassa kodissa on kuitenkin kaikki tietokoneet, televisiot, DVD-soittimet ja muut hilavitkuttimet, jotka on kaikki oikeasti ostettu vain ja ainoastaan sen takia, että olisi mukavaa. Kaupat ovat lähellä, samoin kirjastot, elokuvateatterit ja muut viihdykekeskukset. Mutta sen sijaan että ihminen nauttisi niistä (nyt kun sitä aikaa kerran on!) hän päättääkin lähteä keskelle korpea mökkiin, joka on yhtä tilava kuin hänen olohuoneensa. Ja jossa korkeinta hifiä edustaa sinne vuonne 1978 tuotu kahvinkeitin ja matkatelevisio. Jos siis on sähköä, hurjimmat eivät usko edes siihen.

Eikä siinäkään mitään, jos mökkihöperö menisi sinne yksin. Istukoon vaikka jouluun asti mökissään, ei se minua haittaisi. Mutta kun se ei mene niin! Ei, mökkihöperö haluaa välttämättä raahata koko perheensä sinne mökkiin. Ja niin sitä sitten yhtenä kauniina kesäpäivänä, anivarhain totta kai, koska matka on pitkä ja pitää saada nauttia tästäkin päivästä siellä mökillä, koko perhe ja kultainennoutaja tungetaan perheen autoon, joka on lastattu niin täyteen roinaa, että kokonainen komppania pärjäisi sillä vuoden. Mutta eihän sitä tiedä jos sattuisi tarvitsemaan. Ja sukulaiset ja tuttavat on tietysti kanssa kutsuttu mökkeilemään, siis siihen mökkiin, jossa tilaa on vähemmän kuin olohuoneessa.

Matka kestää luonnollisesti tuntikausia ja viimeiset kilometrit ajellaan pomppien jotain kinttupolkua pitkin, jonka ummetuksesta kärsinyt karhu on luultavasti alunperin tallannut sinne metsään ja sitten joku on keksinyt että tuota pitkinhän voisi vaikka ajaa autolla. Ja rakentaa polun päähän vaikka mökin! Sadistinen mieli keksii, että nyt jos tulisi oikein pirullinen takatalvi niin eiväthän nämä pääsisi ikinä minkäänsortin vekottimella tätä polkua pitkin takaisin, mutta sitten tajuat, että jos niin kävisi, jäisit itsekin jumiin sinne mökille.

Ja nyt kun ollaan mökillä, pitää tietysti keksiä tekemistä. Mutta sitä onneksi riittää mökillä, nimittäin töitä. Pitää pilkkoa puita, kantaa puita, sytyttää saunaa, lämmittää vettä, raivata pajukko, niittää heinät, nyppiä rikkaruohot, nostaa laituri paikalleen, nostaa ulkohuussi pystyyn, kaivaa uusi reikä, johon ihmisjätteet kätketään, pitää se ulkohuussi siistinä niin että siellä voi käydäkin, paikata mökin kattoa, maalata mökin seinää, haravoida, kylvää, istuttaa, niittää, kuokkia ja nostaa "oman maan perunoita" ja muuta vastaavaa, joiden makua on sitten tietysti muistettava syödessä kehua (vaikka koko maasta ei saatu kuin muutama vaivainen mukula ja oli pakko hakea kaupasta pussillinen lisää). Ja sitten kun mökki on vihdoin valmis asuttavaan kuntoon, loma onkin lopussa ja pitää lähteä kotiin, että voi mennä töihin. Ensi vuonna uudestaan.

Tai jos ei muuta keksi, niin voi alkaa korjaamaan vaikka autoa. Auton korjaaminen mökillä, jossa ainoat työvälineet ovat vasara, saha ja kirves, onkin sellaista herkkua että siitä pitäisi oikeasti maksaa. Ja sitten kun se yksi riemuidiootti viiden tunnin auton kanssa kamppailun jälkeen tajuaa, että olisi pitänyt älytä jättää aloittamatta ja alkaa kiukutella, niin riemu onkin ylimmillään. Mutta sitä se on, mökkeily.

Tietysti sitä voi uida. Uiminen onkin kivaa mökinrannassa, jonka pohja on täynnä jalkapallon kokosia kivenmurikoita, joiden kyljistä vähintään yksi on partaveitsenterävä. Ei paljon tee mieli hyppiä. Tai sen puolin kyllä kävelläkään. Vesi on tietysti hyvää, joko jääkylmää, puoliksi jäähyhmäreitä täynnä tai sitten lämmintä ja täynnä sinilevää.

Mutta voihan sitä kalastaa! Kukaan ei ole tietenkään ottanut onkia mukaan, mutta onneksi mökillä on isoisän itse rakentamat onget. Ne on sullottu yhteen paikkaan "talteen" ja ensimmäinen tunti kuluukin rattoisasti niitä etsien, kun kaikki muistavat "että täällä minä ne viimeksi näin." Toinen tunti selvitelläänkin sitten siimaa, joka on siimalle luonnolliseen tapaan muuttunut palloksi.

Mutta eipä se suuremmin haittaa, kalaa mökin rannasta on viimeksi saanut vuonna 1985, kun isoisä veti sieltä ylös räkäkiisken, joka ei kelvannut edes naapurinkissalle. Sen jälkeen ei ole kalan kalaa nähty. Muuta kuin kaupan pakastealtaassa. Tosin ei mökin rannasta löydy kyllä matojakaan. Kun on iltaan mennessä kaivanut neljä metriä syvän kuopan (lasten leikkilapiolla luonnollisesti, koska se oikea lapio onnistuttiin hävittämään ensimmäisenä mökkipäivänä) ja saaliina on yksi ainoa mato, joka sekin paljastuu tarkemmassa tutkimuksessa juurenpätkäksi, tietää nauttineensa mökkielämästä.

Mitä sitten kun sataa? Ja uskokaa, mökillä sataa aina. No, silloin voi lukea vaikka kirjaa. Jokin kummallinen pirullinen taika tosin toimii mökillä, niin että kaikki mukaasi pakkaamat mielenkiintoiset kirjat muuttuvat mökille päästyäsi niin että huomaat pakanneesi mukaan joko "Sieniretkiä tunareille"-opuksen tai sitten kunnanhallituksen historiikkikirjan vuodesta 1885 aina nykypäivään saakka. Niinpä sitä sitten lukeaa huussista löytynyttä Aku Ankkaa tai sitä pehmeäkantista "rakkausromanttista" kirjaa, jonka joku on ostanut hulluudenpuuskassa lähimarketin kassalta ja jollainen löytyy joka ainoasta mökistä, teltasta ja asuntovaunusta. Kirjan 50 viimeistä sivua on tosin jo aikoja sitten revitty sytykkeiksi, mutta se ei suuremmin haittaa juonen kannalta.

Tai sitten katsellaan televisiota! Mökillähän on se matkatelevisio, jossa on postikortin kokoinen kuva, ei värejä lainkaan ja äänikin surisee, koska televisio tekee kuolemaa. Ei se tosin haittaa, koska ei mökillä näykään muita kanavia kuin Yle FST ja sekin hyvin vain auringonpaisteessa.

No, pelataan korttia. Mökillä on luonnollisesti korttipakka, joten aina voi pelata korttia. Kaikkia kortteja ei luonnollisestikaan ole enää tallella, mutta ahkerat lapset ovat askarrelleet uusia tilalle. Ja sitten kaikki esittävät, että eivät oikeasti tiedä, että se naapurin kädessä oleva paperinpalanen, josta näkyy läpi, on pataässä vaan leikkivät etteivät tiedä mikä se on. Tai voihan sitä pelata pasianssia. Jos osaisi. Joka tapauksessa korttipakan kanssa voi tehdä jotain.

Mutta voi mökillä sentään syödä! Lihaa ja makkaraa, perunoita ja salaattia kyytipojaksi. Päivästä toiseen. Aamupalaksi, lounaaksi ja päivälliseksi. Illalla repäistään ja grillataan makkaraa. On se elämää. Sillä onhan se ihan eri asia syödä itsevalmistettua lihaa kuin ravintolasta ostettua pihviä. Ovathan ne itse paistetut pihvit toki vähän raakoja sisältä ja hieman palaneita päältä, mutta niissä on se ulkona tehdyn maku, joka tulee sytytysnesteestä.

En vain tajua, että missä se mökkielämän hienous sitten on.