Alentumisen jalo taito

Minä olen aina ollut huono riitatilanteissa. Tunnen oloni niissä hyvin kiusalliseksi, ja koiramaailman termejä käyttääkseni, ilmennän useimmiten väistämiskäyttäytymistä kuin aggressiota. Toisin sanoen, annan helposti periksi ja väistän. Teen tämän, koska mielestäni on typerää alentua loukkaavasti käyttäytyvän ihmisen tasolle. Parempi väistää, kuin tapella idiootin kanssa, koska silloin on aina se vaara, että hänkin tekee samoin.

Luin muutama päivä sitten iltapäivälehtien uutisia eduskunnassa tapahtuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Molemmissa lehdissä oli sama kertomus naiskansanedustajasta, joka oli mennyt tapaamaan mieskansanedustajan vieraita miehen pyynnöstä. Kesken tapaamisen mieskansanedustaja oli mennyt naisen selän taakse ja napannut tätä takaapäin rinnoista kiinni.

Nainen kertoi, että hänen ensimmäinen ajatuksensa oli ollut kääntyä ja läimäyttää samantien miesedustajaa kasvoihin. Sen sijaan hän kuitenkin päätti, että on parempi olla alentumatta sellaiseen ja poistui välittömästi kuppilasta. Sen jälkeen hän ei ole suostunut sanaakaan vaihtamaan miehen kanssa.

Vaikka en missään nimessä kannatakaan väkivaltaa, en naisiin enkä miehiin kohdistuvaa, en silti voi olla miettimättä, että olisiko naisedustajan ensimmäinen reaktio sittenkin ollut se oikea tapa? Vaikka taatusti onkin totta, että sivistynyt, hyväkäytöksinen ihminen ei lätki toisia ihmisiä ja mieluummin yksinkertaisesti katkaisee välit öykkäriin, niin miten öykkärit kokevat tämän? Kokevatko he, että tilanteesta poistuva ihminen osoittaa siten, että heidän käytöksensä on niin alhaista, ettei siihen voi edes reagoida mitenkään muuten? Vai ajattelevatko he, että tilanteesta poistuva ihminen pakenee paikalta? Kokevatko he sen kenties jonkinlaiseksi voitoksi? Ymmärtävätkö he mykkäkoulun rangaistukseksi? Ajattelevatko he, että tilanteesta poistuva on itse asiassa selkärangaton, jota saa kohdella miten tahansa, koska tämä ei osaa pitää puoliaan?

Tunnen muutamia ihmisiä, joilla ei ikinä tunnu olevan ongelmia öykkäreiden kanssa. Heille kaikille yhteistä on se, että heillä on hyvin selkeät omat rajat, joita ei ylitetä. Jos joku öykkäri yrittää ne ylittää ja kävellä heidän ylitseen, korjaava palaute on välitön ja metsä vastaa tasan tarkkaan niin kuin sinne huudetaan. Joskus ylimielisyyksissäni olen ajatellut, että he niin tehdessään alentuvat öykkäreiden tasolle ja olen yrittänyt heitä jopa ohjeistaa toisenlaiseen käyttäytymismalliin. Sitten olenkin alkanut miettimään, että mitä jos se olenkin minä, joka alennun? Annan kohdella itseäni tavalla, joka ei tunnu hyvältä. Mitä jos tyylikäs tilanteesta poistuminen ei olekaan tyylikästä tilanteesta poistumista, vaan pakenemista ja pelkoa? Minä ehkä voin ajatella mielessäni olevani parempi ihminen kuin öykkäri, mutta samalla joudun jatkossakin sietämään öykkäreiden öykkäröintiä.

Joten - jatkossa kuppilassa tulisi vain läväyttää öykkäriä silmille niin että läjähtää ja kaupassa, kun asiakas heittää meetvurstit päin näköä (tämä kertomus löytyy aasiakas.netistä), tulisikin palauttaa paketti samalla vauhdilla asiakkaan kasvoille jne. Ratkaisisikohan se öykkäriongelman?