Tänään

Tänään minut vietiin hauskaan paikkaan.

Minulle sanottiin, että pitää pakata mukaan viikon verran vaatteita. Lämpimiä, kesävaatteita ja säänkestäviä. Petivaatteet ja pesuvälineet tietysti.

Aamulla minut sitten haettiin. Oikein autolla. Minulla oli oma kuski ja kaikki. Ei tarvinnut itse mennä mihinkään, ainoastaan herätä. Kuski auttoi kantamaan laukut. Hän jutteli minulle mukavia.

Se paikka, johon minut vietiin, oli tosi kiva. Siellä oli kivoja punaisia taloja ja tilaa temmeltää. Järvikin oli, jos tekisi mieli mennä uimaan. Ja veneitä, jos haluttaisi soudella. Huomasin, että yhdellä seinällä oli onkia. Järvi kimmelsi kauniisti auringossa.

Minulle annettiin oma huone. Se oli vähän pieni,mutta idyllinen. Sänky, sohva, pikkuruinen kaappi, pöytä ja ikkuna metsään päin.

Minulle annettiin oma tietokone. Yksi kiva ihminen kävi sen oikein erikseen päivittämässä.

Siellä oli paljon kivoja ihmisiä. Ne jutteli minulle ja nauroi aina oikeassa kohdassa, kun minä kerroin juttuja. Ne jaksoi kuunnella ja hymyillä. Minulla oli kivaa.

Sitten minut vietiin syömään. Söin pizzaa. Se oli hyvää. Söin yhden kokonaisen pizzan, koska minulla oli ahne olo.

Kyllä täällä viikon voi olla, ajattelin.

Mutta sitten katsoin ikkunasta ulos ja näin että etupihalle oli ilmestynyt valtava lauma tenavia. Niillä oli kaikilla isot reput ja ne näyttivät eksyneiltä. Silloin tajusin, että minut oli tuotu töihin rippileirille.

Armosta. Kai

Niin paljon kun puhunkin työssäni (siinä toisessa) armosta, niin en ole koskaan oikein kunnolla käsittänyt sitä. Yksi iso syy siihen on, että en osaa olla armollinen itselleni. Olen aina tavalla tai toisella vaatinut itseltäni täydellisyyttä tai ainakin yritystä kohti täydellisyyttä. En pysty kunnolla antamaan anteeksi itselleni, en pysty näkemään itseäni niiden armahtavien silmälasien läpi. Pidän ihanteenani kilvoittelua ja ponnistelua sekä katumista, mutta kuuluuko katumukseeni anteeksianto?

Toisten katumukseen suhtaudun anteeksiantavasti. Uskallan väittää olevani ajoittain varsin armahtavainen ihminen, en usko olevani vaikea, kova, ankara tai julma. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että olen niitä asioita itselleni.

Miten voi uskoa armoon, jos ei armahda itseään? Kun omiin anteeksipyyntöihin vastaa vain hiljaisuus?

Olen käsittämässä jotain laista. Kai. Ehkä joskus armostakin

Pieni juhannuskirjoitelma

Tämmöinen juhannuskirjoitelma sitten syntyi ja rohkaistuin myös julkaisemaan sen.

Merkitty mies

Jumala oli valinnut Johannes Kastajan jo tämän syntymästä saakka suureen tehtävään. Johanneksesta oli määrä tulla profeetta ja Messiaan sanansaattaja, tien raivaaja Herralle.

Johannes oli selvästi Jumalalle tärkeä. Itse asiassa Raamattu on täynnä kertomuksia ihmisistä, joiden elämää Jumala on koskettanut; joiden teot ovat olleet merkittäviä; jotka Jumala on merkinnyt omakseen. Jumala on ollut heidän kanssaan. Aina se ei ole ollut helppoa eikä Jumalan valituksi tuleminen ole taannut helppoa tai onnellista elämää, mutta ainakin he ovat voineet olla varmoja siitä, että Herra on heidän kanssaan. Että he ovat tärkeitä Hänelle.

Entä sitten me? Me, jotka monesti tunnemme, että Jumala ei ole läsnä? Mitä juhannus kirkollisena juhlana kertoo meille?

Juhannus on kesäjoulu, kesän juhla, joka viittaa jouluun ja Jeesuksen syntymään. Johanneksen ja Jeesuksen julistama ilosanoma oli suunnattu ennen kaikkea tavallisille ihmisille, niille, jotka eivät tunteneet itseään tarpeeksi hyviksi tai kelvollisiksi. Niille, jotka tunsivat olevansa kaiken ulkopuolella ja hylättyjä. Ilosanoma kertoo meille, että Jumala ei ole valinnut omikseen pelkästään harvoja, vaan aivan kaikki. Kaikki ihmiset ovat Jumalan lapsia, hänen valittujaan, hänelle tärkeitä.

Juhannus muistuttaa meitä tästä ilosanomasta ja siitä, miten Jumala osoittaakseen sen tuli keskellemme tavalliseksi ihmiseksi. Voimme hyvin mielin kohottaa äänemme ylistykseen psalmin 139 sanoin: "Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä!" (Ps. 139:14).

Maa, joka on korruptiosta vapaa

Joka vuosi Suomessa kerskutaan, miten täällä ei korruptio kukoista. Juu ei, jos siis korruptioksi lasketaan se, että tavallinen pulliainen ei täällä itseään vapaaksi lahjo. Ei päästä sakosta sujauttamalla poliisille pari kymppiä, lukion ovet eivät aukene, vaikka rehtoria muistaisikin ja sitä rataa.

Mutta samanaikaisesti kuitenkin Suomen pääministeri ja hänen puolueensa puoluesihteeri tapaavat pääministerin kesäasunnolla Nova Groupin johtoa. Tapaamisessa neuvotellaan satojen tuhansien eurojen puoluetuesta. Tämä on siis se tapaaminen, jonka olemassaolon Vanhanen ensin kiisti, sitten myönsi ja sitten sanoi että ei kuitenkaan tiennyt, että miten paljon siellä rahaa on jaettu. Vaikka Korhonen kyllä sanoi että Vanhanen oli itse neuvottelemassa niitä vaalirahoituksia, jotka sitten kanavoitiin Kehittyvien maakuntien Suomen ja Menestyvän Suomen kautta kepulle.

Ironista on, että samassa vaalikampanjassa kepu mainosti olevansa pienyrittäjien asialla. Konkurssiin mennyt Nova Group taas jätti maksamatta velkansa (vaikka rahaa olikin siis puoluetukeen) ja velkojista suurin osa on nimenomaan pienyrittäjiä. He eivät siis ole saaneet rahojaan. Mutta kuten Vanhanen väitti, se on normaalia poliittista toimintaa. Raha ei meinaan haise.

Sitten kävikin ilmi, että samassa kokouksessa on ollut mukana myös Kuntien eläkevakuutus Kevan johtajistoa, jotka ovat ohjanneet kuntatyöntekijöiden eläkerahoja Nova Groupille 20 miljoonan euron arvosta. Jutun tekee tavallaan entistä inhottavammaksi se, että Kevan johtaja Markku Kauppinen olisi jopa tässä tilaisuudessa sanonut, että Keva ei voi olla mukana keräämässä vaalirahaa millekään puolueelle. Mutta teki kuitenkin miljoonakaupat Nova Groupin kanssa. Joka puolestaan ohjasi jotain rahoja Keskustalle.

Vanhanen vakuuttaa, että ei tiennyt - tästäkään - asiasta yhtään mitään.

Töllötin

Ei pitäisi katsoa elokuvia ja ohjelmia, joita muistat pitäneesi lapsena tosi hauskana tai hyvänä. Parempi pitää ne muistikuvat hyvästä ohjelmasta kuin todeta että on sitä kaikenlaista surkiaa tullut katseltua.

Totesin taas tämän viisauden, kun yritin katsoa Subtv:n keskiviikkoillan elokuvaa "Poliisiopisto 3". Muistaakseni uskoin lapsena, että ensimmäiset kolme Poliisiopisto-elokuvaa olivat aika hyviäkin, mutta väärässä olin. Aika vaikea uskoa, että näitäkin elokuvia valmistettiin kuusi kappaletta, kun jo kolmas osa toistaa systemaattisesti kaikki ensimmäisen elokuvan vitsit. Ja jos muistan oikein, muutkaan osat eivät tästä poikkea. Mutta sellaista se kai sitten oli nousukaudella, oli varaa väsätä elokuvia. Aika kiusallista oli joka tapauksessa katsoa komediaa, joka ei saa edes hymähtämään.

Estääkseni tämän tunteen jatkumisen olen myös välttänyt "Soturiprinsessa Xenan" - joka oli mielestäni aikoinaan tosi hyvä - uusintojen katsomista, vaikka iso osa sarjasta jäikin minulta aikoinaan näkemättä, koska sarja siirrettiin Subtv:lle, joka silloin näkyi vain kaupungeissa ja kaapeleissa.

Vaalirahakohu vuosimallia 2009.

Vaalirahakohukin palasi taas julkisuuteen.

Nyt kohutaan siitä valehteliko Matti (pääministeri). Matin mukaan ei, muiden mukaan joo. Matilta kysyttiin viime vuonna, että tapasiko hän Keskustaa rahoittaneiden yritysten johtoa . Silloin Matti sanoi ei. Nyt Matin muisti palasi ja hän sanoi, että itse asiassa hän tapasikin johtoa. Mutta ei se silti valehtelua ollut. Matti vain vastasi kysymykseen, että tapasiko hän johdon eduskunnassa. Ei tavannut. Hän tapasi heidät nimittäin Kesärannassa. Eikä hän ollut myöskään perustamassa Kehittyvien maakuntien Suomea. Muuten vain tapasi.

Iltalehden mukaan Matti on nyt loukkaantunut, että kansanedustajat epäilevät häntä valehtelijaksi ja saivartelijaksi. Sitä hän ei aio sietää.

Mää inhoon...

Inhoan asioiden päättymistä.

Minua inhottaa kevät, koska silloin koulut/lukiot/yliopistot päättyvät. Kaikki menee tauolle. Alkaa kesäaika. On kuumaa ja hyttysiä.

Inhoan muuttamista. Elämän pakkaamista laukkuun, vanhan jättämistä ja uuden aloittamista. Inhoan pakkaamista, koska olen ylipakkaaja, jolla on liian vähän laukkuja. Inhoan niiden laukkujen raahaamista. Tulee kuuma ja hiki ja tekee kipeää, kun olkahihna pureutuu solisluuta vasten. On kiire ja ahdasta ja koko päivä kuluu matkustaessa, purkaessa laukkuja ja totutellessa uuteen elämään. Sitten pitää mennä kauppaan eli taas matkustetaan kävellen. Ja sitten kävellään takaisin kortteeriin raahaten käsiväärällä ostoskassia, jossa ei ole mitään muuta kuin maitolitra, riisiä, joku lisuke sen kanssa ja hammastahna, mutta joka silti onnistuu painamaan 50 kiloa. Tulee kuuma ja hiki ja tekee kipeää, kun ne kapeat muovisuikaleet eli kantolenkit pureutuvat kämmenen lihaan.

Mutta sitten siihen tottuu. Näkee kivoja ihmisiä, tekee kivoja työtehtäviä. Löytää ehkä uudestaan rakkauden teologiaan (jo nyt hyrisytti katsellessa alan kirjallisuutta hyllyssä. Mitään ei voi tosin mukaan ottaa, koska ei ole tilaa). Joku tulee ehkä hakemaan kylään.

Sitten tulee syksy ja taas sama ruljanssi.

Tahdon auton!

Konnan kuolema

Sain eilen kuulla, että toinen kilpikonnistani on kuollut. Asia ei tavallaan tullut yllätyksenä, konnat ovat molemmat oireilleet viimeisen puolen vuoden ajan tavalla, joka jälkiviisaasti sanottuna osoittautui huolestuttavaksi. Ruoka ei ole oikein maistunut, eivätkä ne ole tuntuneet enää niin energisiltä. Olisi pitänyt huolestua, mutta kun pää on perseessä, niin pää on perseessä.

Saattaa olla, että kirjoitan vielä myöhemminkin jonkinlaisen muistokirjoituksen.

Pentu

Kohta jo viisi vuotta sitten meille muutti pieni koiranpentu. Koska kyseessä oli kääpiörodun edustaja, pieni koiranpentu todella tarkoitti pientä. Se pystyi kävelemään sohvan alle. Kooltaan se vastasi lähinnä kissanpentua. Mutta se oli silti koira.

Minä olen koiraihminen ja koiranpentu oli vuosien toiveiden täyttymys. Kerran olin kahdestaan pennun kanssa. Leikitin sitä ja makoilin lattialla, koska se oli paras asento niin pienen leikkikaverin kanssa. Sitten pennulle tuli väsy ja se tuli viereeni pötköttämään. Minä makasin sen vieressä, silitin sitä ja suljin omat silmäni. Sisälläni oli sellainen mukavan pörröinen olo, väsyneen onnellinen. Tähänhän voisi vaikka nukahtaa, ajattelin ja annoin tajuntani pikku hiljaa vajota kohti unta.

Mutta sitten pentu kyllästyi, nousi ylös ja työnsi kielensä sieraimeeni. Se ei tuntunut kovin mukavalta eikä minua sitten enää nukuttanutkaan.

Ihan vaan muuten vaan - osa II

Kirjoitin aiemmin blogimerkinnän Iltalehden 30.5 julkaisemasta jutusta "Vartija hyökkäsi naisen kimppuun", jonka nettiversio kävi läpi muodonmuutoksia (titteli muuttui vartijasta järjestyksenvalvojaksi, samoin maininta etnisyydestä katosi) ennen kuin hävisi netistä kokonaan.

3.6 Iltalehti julkaisi uuden jutun (en vain ole aiemmin jaksanut asiaa kommentoida), jonka otsikko oli nyt "Securitas: Järjestyksenvalvoja toimi oikein". Tässä lyhyessä jutussa äänessä on järjestyksenvalvojan esimies, joka kertoo, että järjestyksenvalvoja on puuttunut naisen häiritsevään käyttäytymiseen yhdessä Mäkkärin henkilökunnan kanssa, mutta kun keskustelu ei tuottanut tulosta, on siirrytty voimakeinoihin. Naisesta on tehty rikosilmoitus ja järjestyksenvalvoja jatkaa työtehtävissään entiseen tapaan.

Väkisinkin tulee mieleen helmikuu 2008, jolloin Iltalehti julkaisi artikkelin "Vartijat mäiskivät teinejä lähijunassa - Katso video". Tuossakin jutussa oli haastateltu vain yhtä puolta. Sillä kertaa kamerakännykällä tilannetta kuvannutta opiskelijaa, joka kertoi olevansa pelkkä silminnäkijä (video löytyy täältä). Tuo juttu päättyi siihen, että vartijoiden firma, FPS Security, ja poliisi totesivat, että vartijat (tai siis järjestyslain mukaiset järjestyksenvalvojat jos tarkkoja ollaan) eivät olleet syyllistyneet mihinkään rikokseen. Käykö tässä jutussa samoin jää nähtäväksi.

Netissä liikkuvan huhun mukaan Iltalehden netistä kadonneesta artikkelista on tehty kantelu Julkisen sanan neuvostolle.

Tietsikkanero

Lupasin itselleni, että jos homma onnistuu, niin pistän blogiin jutun.

Eli minusta on tullut tietsikkanero!

Ongelma: ei näy MTV3:n eikä Subtv:n nettiteeveet. Mieli tekisi kuitenkin katsella. Mitä tehdä?

Ratkaisu: Surffataan Ubuntun keskustelualueelle ja sieltä löytyy ohjeet. Tehdään ohjeiden mukaan.

Ja katso! Tietokoneen ruudulla pyörii hieno ja terävä kuva ja justiinsa sitä mitä siellä pitäisikin pyöriä. Ei pätkimisiä, ei mitään ongelmia.

Kukapa olisi uskonut.

Mutta sitten: katastrofi. Jostain syystä video ei pyörinytkään loppuun, vaan jämähti aina noin 15 minuutin kuluttua. Voi surua. Jätän asian sikseen.

Mutta nyt, kaksi viikkoa myöhemmin, kävin taas kokeilemassa ja nyt video pyörikin kivasti alusta loppuun. Tietokone on parantunut itsestään.

Lässyttäjä

Olen aina pitänyt eläimille lässyttämistä yhtenä varmana merkkinä siitä, että lässyttäjän aivot ovat jo sen verran pehmenneet, että olisi kenties aika miettiä pakkohoitoa. Ei kai se muuten sellaisia ääniä päästelisi. Olen pitänyt ihanteena niitä ihmisiä (usein miehiä), jotka jakavat kiitosta eläimille murahtamalla "hyvä". En ole koskaan kuitenkaan pystynyt elämään tämän ihanteeni mukaan. Olen joutunut karvaasti kokemaan ja hyväksymään itsessäni sen puolen, että olen lässyttäjä. Se ei mennyt ohi edes silloin, kun koira kasvoi aikuiseksi ja lakkasi olemasta se nyrkinkokoinen karvapallo, mitä se oli pentuna eli hauvavauvana. Mutta kun se on vain niin mahdottoman pieni ja söpö ja suloinen ja tekisi ihan mieli ottaa se syliin ja rutistaa oikein kunnolla. Ja kaikki tämä mieliteko purkaantuu suusta ulos sellaisena puheen vauvamössöversiona.

Nyttemmin olen kuitenkin muutaman kerran jo tajunnut lässyttäväni koiran valokuvillekin, kun koiraa ei ole paikalla. Se on aika huolestuttava merkki höyrähtämisestä. Kohta alan varmaan lähetellä koiran valokuvia tutuilleni (tai itse asiassa.... Taisin jo tehdä niin)

Ihan vaan muuten vaan

Viikonloppuna Iltalehden nettisivuilla kerrottiin, että järjestyksenvalvoja oli hyökännyt naisen kimppuun. Tiivistetysti juttu meni näin: nainen ystävineen meni yöllä syömään McDonaldsiin. Koska ravintola oli täynnä, menivät he syömään alueelle, joka oli eristetty muusta ravintolasta. Järjestyksenvalvoja käski heitä poistumaan. Naiset vastasivat, että heti kun he ovat syöneet. Järjestyksenvalvoja pillastui, heitti naisen ystävän ulos ja kaatoi naisen maahan ja lukitsi hänen kätensä käsirautoihin. Kukaan ei tullut apuun, vaikka nainen huusi apua lattialla. Sitten tulivat poliisit. Naiselle tuli polvivamma ja kesä meni pilalle. Juttu löytyy täältä. Tai löytyisi.

Juttu kävi läpi kummallisia muodonmuutoksia: ensimmäisessä versiossa naisen kimppuun kävijän kerrottiin olevan raivostunut ulkomaalaissyntyinen vartija. Toisessa versiossa titteli oli vaihdettu: nyt kyseessä olikin raivostunut järjestyksenvalvoja eikä syntyperää enää mainittu. Kolmas, ja tämän hetkinen versio uutisesta on, että sitä ei ole. Koko juttu on kadonnut bittiavaruuteen.

Kysymyksiä kyllä jää: on ymmärrettävää, että tavallinen ihminen ei erota järjestyksenvalvojaa ja vartijaa toisistaan, mutta toimittajan luulisi tekevän taustatyöt kuntoon sen sijaan että uskoisi pelkästään yhtä versiota. Ja onhan taustatyöt toki nytkin tehty, ilmeisesti siinä vaiheessa, kun tuli palautetta, että mikä ihmeen vartija työskentelee McDonald'ssa?

Toinen ongelma asiassa on, että järjestyksenvalvoja, sen enempää kuin vartijakaan, ei saa julkisesti kommentoida mitään tapausta ja loukata kenenkään yksityisyyttä. Tai sanktioita tulee.

Siksipä uutiseen olisikin kaivannut vaikka puolueetonta näkemystä, jossa olisi vaikka kerrattu järjestyksenvalvojan toimintatapoja ja toimintavaltuuksia ynnä muuta. Esimerkiksi vaikka mainita, että tietenkään ei mennä auttamaan järjestyksenvalvojan/vartijan/poliisin kiinniottamaa henkilöä, vaikka tämä apua huutaisikin. Se on nimittäin rikos.

Koska olemme vain yhden version varassa, on vaikea kommentoida asiaa muuten. Jos syytökset ovat totta, niin kyse toki on vakavasta asiasta. Mutta jotain voi yrittää ottaa myös opikseen:

1) Kun joku alue on suljettu, se on suljettu.
2) Kun järjestyksenvalvoja/vartija saapuu paikalle ja käskee poistumaan, silloin poistutaan.
3) Mikäli kieltäydytään tottelemasta, seurauksena on voimankäyttötilanne. Ja se tekee kipeää ja siinä voi loukkaantua, vaikka se ei olisi edes tarkoitus.