Kohta jo viisi vuotta sitten meille muutti pieni koiranpentu. Koska kyseessä oli kääpiörodun edustaja, pieni koiranpentu todella tarkoitti pientä. Se pystyi kävelemään sohvan alle. Kooltaan se vastasi lähinnä kissanpentua. Mutta se oli silti koira.
Minä olen koiraihminen ja koiranpentu oli vuosien toiveiden täyttymys. Kerran olin kahdestaan pennun kanssa. Leikitin sitä ja makoilin lattialla, koska se oli paras asento niin pienen leikkikaverin kanssa. Sitten pennulle tuli väsy ja se tuli viereeni pötköttämään. Minä makasin sen vieressä, silitin sitä ja suljin omat silmäni. Sisälläni oli sellainen mukavan pörröinen olo, väsyneen onnellinen. Tähänhän voisi vaikka nukahtaa, ajattelin ja annoin tajuntani pikku hiljaa vajota kohti unta.
Mutta sitten pentu kyllästyi, nousi ylös ja työnsi kielensä sieraimeeni. Se ei tuntunut kovin mukavalta eikä minua sitten enää nukuttanutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti