Elämässä ilman hajuaistia on omat plussat ja miinuksensa. Toisaalta pystyn halailemaan koiraa silloinkin kun muut valittavat että koira mukamas haisee. Jos joku pieraisee hississä, niin minua ei suuremmin häiritse. Vaipanvaihtaminen on aina sujunut kivutta.
Toisaalta negatiivista on se, että en todellakaan haista. Jos kengänpohjassani on koirankakkaa, niin minä en sitä huomaa. Ja johtaahan hajuaistin puute myös potentiaalisiin vaaratilanteisiin. Viime kesänä kälätin puhelimessa jotain mahdottoman tärkeää asiaa Valtterin kanssa ja tein samalla mukamas ruokaa. Kun lopetin puhelun, keittiössä leijui vain paksu harmaa savu - ruoka oli hieman kärähtänyt. Koska pidin majaa seurakunnan tiloissa, mietin pienessä paniikissa että minkäköhänlainen palohälytinsysteemi täällä on. Onko kohta koko palokunta pihalla?
Samanlainen tapaus sattui vuosia sitten, kun jäin vahtimaan mahdollisesti vuotavaa takkaa. Minulla oli mielenkiintoinen kirja ja jäin lukemaan sitä; kun nostin katseeni totesin istuvani keskellä harmaata savuseinää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti