Pohdintaa

Millan kirjoitti lasten kasvatuksesta ja häpeästä. Minua ei lapsena piiskattu, mutta tukkapöllyä kyllä sain, jos olin ylittänyt tietyt rajat (esim vedellyt pikkuveljeä urakalla turpiin, kun se ärsytti). Tukkapöllyn saaminen ei ollut kivaa, mutta sitä kautta oppi tietyt rajat ja sen, että teoista on seuraamuksena. Epämiellyttäviäkin.

En tiedä kuvittelenko vain, mutta jotenkin tämä ajatus rajojen asettamisesta tuntuu olevan nykyisin kateissa osalla vanhemmista. Ja sen näkee nuorista, että ei ole asetettu mitään rajoja, joista olisi pidetty kiinni. Se on karhunpalvelus nuorille, koska "jokaiselle hevoselle löytyy kengittäjä". Eli jossain vaiheessa joku pakottaa ihmisen noudattamaan tiettyjä rajoja. Vaikka sitten väkisin, jos ihminen ei muuten ymmärrä. Ja valitettavasti se joku on sitten usein poliisi ja oikeuslaitos.

Vartijana joskus näkee nuoria, joiden käytös on täysin rajatonta. Kuvitellaan, että voidaan tehdä omien oikkujen ja mielihalujen mukaan. Kunnes se vartija tulee ja nappaa kädestä kiinni, että lopeta. Jolloin osa nuorista menee täysin hysteerisiksi. Se ei ole mitään esitystä, vaan kenties jonkinlaista maailmankuvan murskaantumisen synnyttämää voimakasta kauhua. Koska he eivät ole koskaan aiemmin joutuneet sellaiseen tilanteeseen, että joku paitsi vaatii heiltä jotain, niin myös tarvittaessa pakottaa heidät tahtoonsa. Äkillisesti heidän tahtoaan ei enää noudatetakaan ja koko käsitys siitä, millainen tämä maailma on ja millainen minun asemani (=koskematon) siinä on, heittääkin häränpyllyä. Sen täytyy olla hirvittävä kokemus ja minua käy niitä nuoria sääliksi, vaikka heidän hysteerinen huutonsa "Täähän on pahoinpitelyä!" saattaakin olla rasittavaa.

Tai sitten se on sitä narsismia, mikä on kyllä vieläkin pelottavampi ajatus.