Auktoriteetti

Hain tänään Etappi-paperit yliopistossa. Opintouudistuksen myötä minun on laadittava suunnitelma opintojeni etenemisestä tai minun ei anneta kirjautua läsnäolevaksi ensi vuonna. Etappi-järjestelmä on nimittäin huomannut, että en ole vieläkään valmistunut teologian kandidaatiksi.

Lueskelin papereita ja hymyilin pirullisesti. Laadin kyllä paperit, mutta noudatanko... Ja silloin sen tajusini: minulla on auktoriteettiongelma.

Olen aina ollut kiltti ja kuuliainen, auktoriteettien vastustus ei ole mielestäni koskaan ollut osa minua. En ole heiluttanut banderollia tai pukeutunut vallankumouksellisesti. Siksi olikin hätkähdyttävää tajuta, että minulla silti on auktoriteettiongelma.

Lukiossa meidän piti laatia aina esseisiin ideakartta. Minä en niitä tarvinnut, joten piirustelin ideakartan aina viimeiseksi, jo saatuani esseen valmiiksi. Aika usein kieli poskessa, pirullinen pilke silmäkulmassa. En kärsinyt tästä ylimääräisestä työstä, vaan nautin silminnähden koko homman typeryydestä. Tein siis italialaista työnseisausta : tein täsmälleen sen mitä käskettiin, vaikka siinä ei mitään järkeä ollutkaan.

Kun minua neuvottiin olemaan hakematta metroon töihin, pistin heti hakemuksen sisälle.

Kun piispainkokous vaatii kolmea klassista kieltä papiksi haluavilta, minä en opiskele ainuttakaan. Ja purnaan ja pilkkaan minkä ehdin.

Kun minulle ehdotettiin opintoneuvojalle menoa, päätin että menen sinne korkeintaan kilon palasina.

Ehkä saisin opintoihini lisää vauhtia, jos minua kiellettäisiin opiskelemasta.