Olenkin jo yhden kirjoituksen pistänyt armeijan suksista, noista laudanpätkistä, jotka on kärjestä väännetty ja sitten ne sidotaan jalkoihin kiinni sellaisilla metallisilla vekottimilla, jotka näyttävät karhunloukuilta. Vähän harmittaa, että en tuonut sellaisia mukanani siviiliin, olin niin innokas hiihtäjä, etten huomannut palauttaa loukkuja, kun sukset kerättiin pois. Joka tapauksessa löysin loukut kaapistani, kun olin lähdössä siviiliin ja kävin heittämässä ne päivystäjän pöydälle. Päivystäjä, jonka kanssa olin ollut alokkaana yhtä aikaa, yritti pullikoida vastaan, mutta tuolloin olin sen verran tylyllä mielialalla liikkeellä, että paskat nakkasin alikersantin mielipiteistä. Kenties muistot mukavista hiihtoretkistä armeijan harmaissa nostivat aggressiot pintaan?
Sitten oli tietysti armeijan sissitakki. Tietämättömille tiedoksi, että sissitakki oli talvikäyttöön suunniteltu toppatakki, joka oli kylmillä ilmoilla mahdollista kiskaista päälle ettei tule vilu. Nimestään päätellen sitä oli kaiketi sissien tarkoitus käyttää. Takki oli kyllä lämmin, mutta paksu ja kömpelö kuin mikä. Se yllään tunsi itsensä Michelin-mieheksi. Siinä oli pitkät helmat, mutta jostain syystä helmoja ei saanut pitää pitkinä. Niinpä helmat kerättiin ja sidottiin vyötärölle lyhyeksi takin omien kiristysnauhojen avulla. Joskus se jopa pysyi siinä. Jos seisoi paikallaan.
Takki tunnettiin myös lempinimellä tamppooni. Tämä johtui sen uskomattomasta kyvystä imeä itseensä kaikki nestemäinen aines. Suomen talven ollessa runsassateinen ja märkä tämä takin ominaisuus sai runsaasti kiitosta. Varsinkin pitkillä metsäleireillä.
Sitten oli tietysti armeijan pyyhe, joka taas ei imenyt yhtään mitään. Se oli ruskea, lähes peltinen läpyskä, jonka kuivausominaisuus perustui siihen, että se siirsi ihollasi olevan veden lattialle pieneksi lätäköksi.
Koska nykyajan sodankäynti on julmaa, jokaisella sotilaalla oli toki kaasunaamari eli nasse. Ne tosin eivät kaikki pitäneet kaasua, mutta silti ne oli kannettava mukana. Nassen kaasunpitävyys tarkistettiin luonnollisesti "tositilanteella" eli mentiin nasset päällä konttiin, jonne laskettiin kyynelkaasua. Ne, joiden nasset vuosivat, paljastuivat nopeasti. Minun nasse piti, kaikki eivät olleet ihan yhtä onnekkaita. Pihalla yökkäileviä ja kyynelehtiviä onnettomia lohdutettiin sillä, että oli hyvä että nassen rikkinäisyys paljastui näin, eikä tositilanteessa. Tosin niitä rikkinäisiä ei siltikään kerätty pois.
Ja sadeviitta, jonka erinomaisiin ominaisuuksiin kuului kyky ydinsodan tai kaasuhyökkäyksen aikana pitää laskeumat poissa sotilaan iholta. Valitettavasti sadeviitan ominaisuuksiin ei kuulunut kyky pitää sadetta poissa sotilaan iholta, mutta kaikkeahan ei tietenkään voi saada.
Näitä hyödyllisiä vekottimia sitten raahattiin taisteluvyöllä mukana harjoituksesta toiseen. Joskus skappari saattoi kiljaista harjoituksen aikana "kaasua!" ja sitten kaikki kiskoivat vyöltä nassen ja viitan. Ja sitten seisoskeltiin ja odotettiin mitä tapahtuisi. Alokasajan jälkeen vihollinen ei enää hyökännyt kaasulla kimppuumme kuin vain kerran. Tuolloin kouluttajat ilmeisesti menettivät uskonsa meihin, kun eräs taistelija kaasuhyökkäyksen aikana vain seisoskeli paikallaan. Kysyttäessä missä sadeviitta ja nasse ovat, tämä soturi vastasi jättäneensä ne kasarmille. Niiden tilalle hän oli laittanut taisteluvyöhön makkarapaketin ja ketsuppipullon.
Sama soturi kunnostautui myöhemmin taisteluleirillä kusemalla esimiehensä kypärään, kyseessä oli tosin vahinko, hätä oli kova ja yö oli pimeä, joten kuka sitä ehtii katsoa mihin pissii kun puolijoukkueteltan seinää vasten lorottelee.
Koska itse olin särmä sotilas, minua ei päästetty loppusotaan mukaan lainkaan, vaan työnnettiin sinne missä minusta vähiten oli haittaa, eli vartioimaan leirialueen puomia ettei tule ylimääräisiä siviilejä varastamaan meidän halkoja. Pääsin sentään mukaan loppusodan hengennostatukseen, jossa pataljoona karjui everstiluutnantin johdolla "Karhu iskee! Karhu iskee! Karhu iskee!" Sen jälkeen erikoismiehistö saatettiin lähiesimieheksemme määrätyn alikersantin komennossa pois oikeiden sotilaiden jaloista.
Alikersantin lisäksi meitä paimensi tehtäväänsä ja meihin läpeensä kyllästynyt sotilasmestari, jonka aamuv*ttuilut (joka käskynjaon nimellä myös tunnettiin) siitä, mitä oltiin taas tehty eilen väärin, kertoi melko suoraan siitä, mitä hän ajatteli tästä nimenomaisesta komennuksesta. Käskynjaon jälkeen sotilasmestari yritti pysytellä meistä mahdollisimman kaukana ilmestyen paikalle vain ajoittain huutamaan, kun häröily leirissä ylitti ammattisotilaan sietokyvyn. Leirielämä oli siis varsin leppoisaa.
Ja olihan meitä kasassa melkoinen iskujoukko huolehtimassa leirin turvallisuudesta. Muun muassa tämä teltanseinälle kuseskelija ja eräs toinen, joka istui paskalla kaksi tuntia. Häntä haettiin kissojen ja koirien kanssa ympäri leirialuetta, kunnes joku viimein hoksasi tarkastaa ulkohuussit. Ei meitä kyseinen veijarin olinpaikka niin hirveästi olisi huolettanut, mutta kun samanaikaisesti vartiovuorolainen, jonka olisi pitänyt päästä vuorosta pois, soitteli tulikivenkatkuisia puheluita päivystykseen, että kun ei näy vaihtomiestä, vaikka vuoronvaihdon olisi pitänyt tapahtua kaksi tuntia sitten. Ja jokainen pelkäsi, että sotilasmestari saa kohta hepulin.
Huussista löydetty vaihtomies kertoi ajantajun yksinkertaisesti menneen. Ja singahti vaihtoon niin räväkästi, että jätti hattunsa sinne. Eikä sitä hattua sitten koskaan enää löydetty, joten taistelija vartioi ilman hattua porttia, jonka kautta kaikki korkeat upseerit, tarkastajat ja arvovieraat ajelivat (ulkona oleminen ilman univormuun kuuluvaa hattua on iso ei-ei). Kunnes sotilasmestarimme sai kuulla tästä ja oli saada halvauksen.
Samainen sotilasmestari joutui nuhtelemaan myös minua, koska toisen vartiosotilaan pyynnöstä tyhjensin vartiokoppimme vuoronvaihdon yhteydessä, jotta sinne tuotu omaisuus voitaisiin taas jakaa oikeille omistajilleen. Vartiokoppimme oli siis sellainen lautakoppi, joka vedettiin jostain varaston perältä esiin ja pystytettiin puomin viereen leirin ajaksi. Vartiosotilaalle annettiin pieni jakkara, jossa istuen saattoi sitten lukea turvasääntöä, jossa ohjeistettiin miten varusteeksi annettua pamppua piti käyttää - aseethan meiltä oli kerätty heti ensimmäisenä päivänä pois.
Koska turvasääntö oli nopeasti luettu ja muuta tekemistä ei ollut, niin koppi sitten täyttyi erilaisilla ajanvietevälineillä, joita siellä ei olisi saanut olla. Nämä ajanvietevälineet minä kiltisti keräsin pois, kun kerta pyydettiin ja seisoin sitten orpona iltapäivälehtien, kirjojen ja radion kanssa sotilasmestarin edessä, joka silmät pullistuen ja otsasuoni tykyttäen informoi minua kovalla äänellä, että "vartiossa vartioidaan eikä tehdä mitään muuta!" Joten niinpä loppuajan keskityin sitten aikani kuluksi hajottamaan valtion omaisuutta. Välineinä se tyylikäs meille annettu puinen pamppu ja kivenmurikat, joita heittelin ilmaan ja sitten lyödä nasauttelin pampun kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti