SAATANA

1990-luvulla saatananpalvonta oli in. Muistatteko? Iltapäivälehdet ja television ajankohtaisohjelmat kertoivat uutisia ilmiön kasvusta, kirkko julkaisi opetusvideoita. Kaikki olivat kovin hyvin huolissaan.

Meidänkin pikkupitäjässä huolestuttiin oikein toden teolla. Meille lapsille tuotiin kouluun valistaja, joka puhui meille pitkään saatananpalvonnasta ja sen vaaroista. Hän luki muun muuassa kirjastaan, joka perustui kuulemma entisen saatananpalvojan muistelmiin, erittäin kuvottavan kertomuksen vauvan rituaalisesta murhasta.

Tämä valistaja uskoi Saatanan olemassaoloon ihan sataprosenttisesti. Kun hän kertoi saatananpalvonnan vaaroista, hän ei tehnyt sitä, koska ilmiön uskottiin olevan kytköksissä rikoksiin, huume- ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen, prostituutioon ja yleisestikin ottaen ihmisten mielenterveyttä vaarantaviin asioihin. Vaan koska hän uskoi että pimeyden voimat olivat pelissä.

Tämän vuoksi kyytiä saivat myös muut saatananpalvonnalle altistavat ilmiöt. Huumeiden lisäksi siis myös metallimusiikki, kauhuelokuvat ja -kirjat ja vääränlainen taide. Hän varoitti meitä pentagrammien vaaroista ja kertoi mitä eroa on valkoisella magialla ja mustalla magialla. Hän kertoi spiritismin riskeistä ja miksi peilin eteen ei kannata mennä keskiyöllä hokemaan "Saatana, Saatana..." Kaikki tämä tietysti mehevillä, yleensä myös verisillä, esimerkkitarinoilla höystettynä.

Kertakäynti ei myöskään riittänyt, vaan hän vieraili usein pitäjässämme ja sai aina runsaan kuulijakunnan. Itsekin kävin hänen luennoillaan ja viihdyin, tosin tunsin samalla aikamoista ahdistusta. Itse pidin kovasti kauhu- ja fantasiakirjoista ja haaveilin itsekin joskus voivani niitä kirjoittaa. Nyt sainkin kuulla olevani Saatanan kätyri. Äiti yritti lohduttaa minua sanomalla, ettei kirjailija voi ottaa vastuuta siitä miten ihmiset hänen teoksensa tulkitsevat, mutta olin ehdoton. En voisi kirjoittaa teosta, joka mahdollisesti johtaisi jonkun saatananpalvontaan.

Sitten eräällä tällaisella valistusluennolla valistaja tuomitsi Pikku vampyyri-kirjat, yhden suosikkisarjoistani. Luki jopa pätkän kyseisestä lasten kirjasarjasta ja kertoi miten kohta osoitti ilmeisesti pimeyden voimien läsnäolon. Siinä vaiheessa minulla loppui usko valistajaan. Se oli itse asiassa hämmästyttävän voimakas kokemus, miten asenteeni tosiaan muuttui yhdessä hetkessä. Hieman samankaltainen "uskosta luopuminen" minulle sattui myöhemminkin, kun uskoni Juhan af Granniin päättyi siihen, kun hän eräässä dokumentissaan listasi itsensä maailmankaikkeuden suurempien ihmisten joukkoon. Samaan sakkiin kuului mm. Jeesus. Mutta siitä lisää ehkä joskus toiste.

Nyt vuosia myöhemmin olen nähnyt tuon ajan saatananpalvonta-hysterian ja valistajamme varmasti aivan vilpittömät motiivit uudessa valossa. Pidän hänen päästämistään kouluun virhearviona, mutta ymmärrän sen tuon ajan puoli-hysteerisessä ilmapiirissä, jossa tietoa ilmiöstä (jonka todellinen olemassaolokin on asetettu nykyisin kyseenalaiseksi) oli niin kovin vähän ja jossa media nosti "asiantuntijoiksi" ihmisiä, joilla oli omat voimakkaat agendansa ja näkemyksensä. Vaikka itse kristittynä uskonkin pimeyden voimien olemassaoloon, en myöskään jaa valistajamme teologista näkemystä niiden toimintatavoista enkä muutenkaan edusta samaa teologista koulukuntaa, jota valistajamme edustaa ( hän ei suoranaisesti tuonut vakaumustaan luennoillaan esiin, mutta se paistoi kyllä rivien välistä aika vahvasti).

1990-luvun alkupuolen "hulluista vuosista" on muuten valmistunut teologisessa tiedekunnassa tutkimuskin, Titus Hjelmin väitöskirja "Saatananpalvonta, media ja suomalainen yhteiskunta", jos jota kuta kiinnostaa tutustua ilmiöön vielä tarkemmin.