Koira on minulle kiukussa. Eli se siis kiukuttelee.
Tiedän, että viisaat tiedemiehet ovat sitä mieltä, että olen juuri syyllistynyt eläimen inhimillistämiseen, antropomorfisimi taitaa se hieno sana olla, mutta vaikea tuota on muuksi kuvailla kuin kiukutteluksi.
Koira oli mennyt ja nuollut ihonsa rikki. Joten minä tein niin kuin kunnon omistaja tekee: putsasin ihon ja siihen tulleen pienen haavan desinfiointiaineella. Koira ei pitänyt siitä. Ei sitten lainkaan. Joten nyt se kiukuttelee.
Mistäkö tiedän sen? Siitä, että normaalisti se pitää minulle aina seuraa, kun olen valveilla ja menee yläkertaan nukkumaan vasta kun minäkin menen. Muuten se pysyy täällä alakerrassa ja seurailee minua, jos oleskelen jossain huoneessa tavallista kauemmin. Paitsi nyt.
Nyt se on yläkerrassa, jonne se meni heti kun päästin sen pois haavaklinikalta. Ja minä olen alakerrassa. Ja minulla on hieman syyllinen olo.
Taidan mennä lepyttämään sen makkarasiivulla.
1 kommentti:
Tietysti koirat voi kiukutella ja paljon muutakin.Ne tiedemiehet eivät aina ole ollenkaan niin viisaita kuin kuvittelevat. Se verran kerkesin kyllä psykologian laitoksella pyöriessä huomata. Miten ihmisillä olisi yksinoikeus tunteisiin? Lapsellista ja ylimielistä edes kuvitella sellaista :-)
Lähetä kommentti