Pentutehtailu

Minä olen koiraihminen henkeen ja vereen. Olen ollut sitä lapsesta asti. Koiramaailmassa on kuitenkin tiettyjä iljettäviä piirteitä. Yksi niistä on pentutehtailuksi kutsuttu ilmiö.

"Tehtailemistakin" tosin tuntuu olevan monenlaista, sana ei ole tarkkaan määritelty vaan sen merkitys vaihtelee hieman käyttäjän mukaan(toinen tällainen hauska sana, joka tarkoittaa joskus toista ja joskus toista on "kukkahattuilu"). Tehtaileminen voi olla jonkun kielenkäytössä esimerkiksi sekarotuisten koirien tahallista teettämistä. Yleensä sillä kuitenkin tarkoitetaan sellaista toimintaa, jolla pyritään saamaan rahaa myymällä mahdollisimman paljon pentuja mahdollisimman usein.

Paheksuttavaa tämä on useasta syystä: yksi niistä on "rodunjalostuksellinen" eikä varmaan merkitse "ei-koiraihmiselle" paljoa. Rodunjalostuksen ajatuksena kun on panostaa enemmän "laatuun" kuin "määrään". Laatuun panostaminen voi tarkoittaa niinkin vähäpätöistä kuin pentujen rodunomainen ulkonäkö, mutta myös niinkin suuria asioita kuin tulevien pentujen terveydentila. Tehtailussa ongelmana pidetään sitä, että kun määrä on tärkeämpää kuin laatu, ei tehtailija kiinnitä mitään huomiota näihin "laatuvaatimuksiin". Suomeksi se siis tarkoittaa että terveystutkimuksia emolle ja isälle ei ole tehty jne.

Pentutehtailun järkyttävämpi puoli taas ovat ne tapaukset, jotka täyttävät jo eläinrääkkäyksen tunnusmerkit. Eli pentujen teettäminen tiheästi joka juoksusta, koirien pitäminen ala-arvoisissa oloissa (jotta niitä mahtuisi useampi), alkeellisempienkin koiran terveydenhuollon laiminlyöminen ja niin edelleen. Näitä järkyttäviä tehtaita on viime aikoina alkanut paljastumaan valitettavan paljon Suomestakin ja vielä enemmän on niitä, joista kaikki tietävät, mutta joille ei voi tehdä mitään, koska lainkirjain ei vielä täyty.

Valitettava tosiasiahan on, että pentutehtailu pyörii osittain myös säälin herättämisellä. Ne, jotka myyvät pentuja pahvilaatikosta huoltoaseman pihalla, tietävät tasan tarkkaan, että useimmat ihmiset ovat liian helläsydämisiä kääntääkseen selkänsä, vaan pelastavat pennun kauheista oloista. Eikä näitä myyjiä haittaa se, että heitä pidetään eläinrääkkäjinä. Raha on kuitenkin lompakossa ja voi lähteä hakemaan uutta pentusatsia.

Rotukoirankaan hankkiminen ei ole tae onnellisuudesta. Ei ole kovinkaan kauaa aikaa siitä, kun oman rotuni harrastajia kuohutti eläinrääkkäystapaus, joka oli sattunut tunnetun ja menestyneen kasvattajan tiloissa. Moni sekarotuisten tai rekisteröimättömien koirien tehtailija käyttää tätä myös armotta hyväkseen: mainostetaan, miten omat koirat kasvavat kotioloissa rakastettuina perheenjäseninä eikä missään ammattikenneleissä. Suomessa ei juuri ole ammattimaista koirankasvatusta (paitsi näillä "kotikasvattajilla") ja useimmat rotukoirien kasvatit elävät kotioloissa: päinvastoin kuin "kotikoirat", jotka viettävät elämänsä lisääntymiskoneina tehden joka juoksusta pentueen.

Pentutehtailuun liittyy siis ihan avointa huijaamista. Joskus se selittyy tietämättömyydellä, joskus taas ei. Usein niissä käytetään hyväksi ihmisten luuloja ja urbaaneja legendoja. "Näitä ei oo rekisteröity, koska se on niin kallista ja turhaa". "Sekarotuiset on aina rotukoiria terveempiä". "Nää on niitä vanhanajan suoraselkäisiä". "Tää on käyttölinjaa".

Miten sitten estää pentutehtailu? Ainoa toimiva vastaus taitaa olla valistus, valistus ja valistus. Älä osta säälistä (helpommin sanottu kuin tehty). Älä osta, jos et näe emoa tai pentujen kotioloja. Älä osta, jos myyjä on kiinnostunut ainoastaan lompakkosi sisällöstä. Jos kasvattaja esittää suitsutuspuheita, kysy todisteita (maailman kauneimmalla koiralla on varmaan näyttelytuloksia, käyttöyksilöllä tuloksia kokeista. Terveen koiran terveys on varmaankin todettu jotenkin). Ja ennen kaikkea, kuuntele vaistoasi.