Lihavan koiran arvoitus

Kävi sitte kattoon kattei ja koiraa. Hyvi näyttivä voiva, koira ei enää hoia katei, vaa o päätyny sil linjal, et ne vois lähettää takas sinne mist tulivatki. Ei enää hoieta kissoi, vaa ny pietää jo kuriiki, minkä koira tekee tönäsemäl kuonol huonost käyttäytyvää katii niskaa.

Koira oli vaa päässy kovast lihomaa. Annoi asiakuuluva moittee koiral ja sen ruakkijoil, jokka kuiteski vakuut, et ei oo koiraa syätetty normaalii enempää. Eikä lenkeiskä oo pihistelty. Mysteeri oli heilki koira massu pullistumine.

Mut kute kerro, kati ja koira tulee hyvi toimee. Niiki hyvi, et niiden kupi on vierekkäi ja yhteisest vesikupist latkiva. Ei koira kuulemma välitä. Ainoo poikkeus o kotiruaka. Se o koira miälest nii hyvä, et jos sitä o tarjol, ei kateil o asia samal kupil. Sillo muuteki helpost muriseva ja örisevä koira ääne tuli iha uus sävy eikä se o sellane sävy, et tekis miäli työntää sorme sen kuano viäre et mitäs siin öriset. Tai kati tapaukses kuano.

Mut muute ei kattie syämisii vahdi, minkä vuoks katie ruakakup oli koirakupi viäres. Ja kateil oli myäs ruoka tarjol, mut ei koira sitä syä, sanottii ku olin sitä miält, että koira lihomise syy tais paljastuu. 

Mut sit käviki nii, että istuttii olohuonees kaik ja keittiöst alko kuuluu rouskutus. Iha ku joku olis vetäny kuivamuonaa kauheel kiireel nassuu. Se ol peri kummallist ku ainoo kuivamuana oli kattie sapuska ja mu lasku mukkaa kaik katit nukku sohval. Ja koht siält keittiös tul ulos koira. Käytii tarkistaa keittiö ja totta tosia: kattie kippo ol tyhjä. Mää sit sanosi, että ny o kaks vaihtoehto: joko tääl keittiös o tapahtunu tos kummalline metafyysine ilmiö, jos kattie ruaka katoo itteksees tai sit tää lihava koira, joka ei syä kattie ruoka, syä sitä sitteki. Mut tekee se ni et kuka ei nää. Ruakkijat sit sanoki vähä ihmetellees et mite nää katit - vaik kattit yleise elämäkokemukse muka onki nirsoi - on aina syäny ruakasa tos reippaast. Ain o kelvannu ja kup o usei tyhjä.

Mut uskoisi et syy tähä reippautee selvis ny. Et se onki ollu iha joku muu, joka o ain syäny lautase tyhjäks.

Kissapotretteja

Täs näit katei ny o. Täs ylimmäs kuvas o sisko ja se vel.

Ja täs o tää kolmas.

Kissoja siellä, kissoja täällä....

Ei ihme, että koira on stressaantunut, kuinka monta kissanpentua näette kuvassa?

Niinpä.

Kohti tenttiä

Epätoivo hiipii jo sydämeen. En minä ikinä opi näitä taivutusmuotoja. En opi erottamaan toisistaan passiivin indikatiivin imperfektiä ja aktiivin konjunktiivin 2.aoristia. En tunnista feminiinin datiivia. Enkä opia sanoja. En sitten millään.

Eikä sillä ole edes väliäkään, vaikka oppisin, koska elokuussa on kuulemma pakko käydä luennoilla. Näin sanoivat avoimesta yliopistosta. Ja mites se nyt sitten onnistuisi, päivätyöläiseltä?

Huomaan, että epäonnistumisen pelko on alkanut hiipiä sydämeen.Tai ehkä se on ollut siellä aina. Ehkä siksi klassisiset kielet loistavat suorittamattomuuttaan. Pelkään epäonnistumista ja sitä, ettei (tästäkään) kesästä jää mitään merkkiä siitä, että olisin jotain yrittänyt tehdäkin.

Kissakoira

Koiramme pienessä, muuten kovin mustasukkaisessa sydämessä, on ilmeisesti heikko kohta mitä tulee kissanpentuihin. Meille kotiin on kuulemma muuttanut kaksi kissanpentua, ja koira hoivaa niitä antaumuksella. Liiankin antaumuksella, koska pennuilla on kuulemma vaikeuksiakin kävellä rauhassa, koska aina on koira huolehtimassa ja puhdistamassa.

Samanlaisia elkeitä se osoitti pari vuotta sitten, kun löysimme lenkillä ilmeisesti hylätyn kissanpennun ojasta. Se oli aivan liian pieni liikuskelemaan ulkona yksin, joten otin sen matkaani ja vein kotiin. Silloinkin koiran mielestä kissanpentu oli mitä ihanin ja se putsasi ja nuoli sitä antamuksella, kunnes sitä piti kieltää, kun ei kissanpentu päässyt edes kävelemään kuin kahdella jalalla, koska takapää oli koko ajan ilmassa koiran huolellisessa puhdistuksessa.

Tuolle kissanpennulle löydettiin sitten adoptiokoti ja adoptioemo, joka hyväksyi uuden pennun vanhojen rinnalle ja pentu pääsi varttumaan kissaemon hellässä hoivassa, kunnes sai oman kodin.

The Battle of the Aunties - Tätien taistelu

Eräs nimeltä mainitsematon yhtye piti kerran lyhyen "mainoskonsertin" eräässä nimeltä mainitsemattomassa ostoskeskuksessa. Väkeä oli saapunutkin paikalle kiitettävissä määrin, vaikka "keikkaa" ei oltu mainostettu mitenkään.

Minä ja työparini nojailimme laiskan pulskeina seinään pitäen samalla raukeasti silmällä väkijoukkoa, joka oli hajaantumassa "keikan" päätyttyä. Odotimme vain, että viimeisetkin häipyisivät paikalta niin meidänkin hommamme alkaisi olla ohi.

Tähän keikkaan - promootiotapahtuma kun nyt pääsuuntaisesti oli - oli sattunut kuulumaan myös bändin fanipaitojen jakelu periaatteella "nopeimmat elävät" eli heitetään paitoja yleisöön ja ne, joilla on kärpän refleksit, saivat paidan. Kaikki sujui rauhallisesti, hyvällä hengellä. Kunnes....

Kun suurin osa yleisöstä oli jo valunut pois tapahtuma-alueelle, luoksemme tuli päätään pudisteleva ja partaansa naureskeleva mies.

"Tuolla tapellaan tuollaisesta paidasta", hän sanoi meille ja viittasi taakseen. Joten lähdimme tietysti tarkastamaan, että missä tapellaan. Aika lähellä esiintymislavaa huomasimmekin sitten paidan, jonka kummassakin päässä roikkui täti-ihminen. Molemmat tädit olivat kahmineet käsiensä ympärille mahdollisimman paljon paitaa ja loppu oli kireänä "ei-kenenkään-maana" heidän välillään.

Pian kävi ilmi, että kyse oli itse asiassa maaottelusta, Suomi vastaan Venäjä. Suomalainen päätti olla ystävällinen ja hymyili kauniisti (samalla kun puristi omaa osuuttaan rystyset valkoisina). Eikö venäläinen nyt voisi antaa paitaa hänelle? Hän oli fani, oli tullut varta vasten paikalle tätä keikkaa varten. Hän oli myös ottanut paidan ensin. Ja nykäisi paitaa itselleen. Venäläinen nykäisi takaisin.

Venäläinen oli myös fani. Lisäksi hän oli nähnyt paidan ensin, ei suomalainen. Ja hän oli myös vanhempi. Kohteliaisuus vaatisi, että nuorempi väistäisi. Näin sanottuaan hän nykäisi paitaa itselleen. Ja suomalainen nykäisi takaisin.

Puheitten sävy muuttui kireämmäksi, mutta paitaa ei siirtynyt milliäkään enempää kummallekaan. Välillä sitä nyittiin vuorotellen. Sitten venäläinen kyllästyi ja päätti ratkaista asian voimalla, isompi kun oli. Hän otti omasta osuudestaan tukevan otteen ja lähti marssimaan erästä kauppaa kohti.

Mutta suomalainen ei luovuttanut. Hän roikkui omassa osassaan kiinni ja pisti päälle ns. lukkojarrutuksen käytännössä siis raahautuen venäläisen perässä. Venäläinen pysähtyi ja taas vaihdettiin mielipiteitä varastelevista rohmuista, jotka eivät kunnioittaneet toisen oikeutta omaan.

Sitten venäläinen näki meidät ja taas suomalaista vietiin paidan perässä; tällä kertaa meidän luoksemme. Molemmat osapuolet vaativat meitä ratkaisemaan kiistan ja vetosivat oikeudentuntoomme. Toki me ymmärtäisimme, että juuri hänellä oli oikeus tähän paitaan. 

Me taas ilmoitimme välittömästi, että me emme ottaisi asiaan yhtään mitään kantaa. Luulisi nyt kahden aikuisen osaavan itse päättää kuka paidan saisi. Naiset kääntyivät taas toisiaan kohden. Nyt päätettiin selvittää kuka oli tosi fani. Suomalainen pommitti venäläistä tietokysymyksillä. Koska bändi julkaisi ensimmäisen levyn? Kuinka mones levy oli menossa? Mikä oli suosituin single? Venäläinen ilmoitti, että hänen ei tarvitse mokomiin vastata ja repäisi paitaa itselleen voimalla. Suomalainen repäisi takaisin. Venäläinen repäisi taas. Äänet kohosivat.

Minä rykäisin ja käskin rauhoittua, aikuiset ihmiset. Vetäminen loppui ja venäläinen syytti suomalaista, että tämä oli vetänyt ensin.

Työparini kyllästyi ja osoitti olevansa Salomon veroinen päättäjä; jos sopuun ei päästä, niin leikataan paita sitten kahtia. Päinvastoin kuin Raamatussa, molemmat suostuivat tähän ehdotukseen. Työkaveri lähti etsimään saksia ja minä jäin pitämään seuraa paidalle ja naisille.

Venäläisen mielestä suomalainen oli ollut poikkeuksellisen törkeä; että oli kehdannut uhkailla vanhempaa naista. Mihin on nuoriso menossa. Törkeää käytöstä. Suomalainen vastasi, että siinä se pata soimaa kattilaa, ei se venäläinenkään ole kovin asiallista käytöstä osoittanut. Venäläinen vastasi sanomalla jotain venäjäksi. En tiedä mitä sanottiin, mutta epäilen, että "tsuhnaa" ei kehuttu. Suomalainen vastasi, että hän kyllä puhuu useita kieliä, mutta venäjä ei nyt niihin satu kuulumaan. Puhu suomea. Venäläinen vastasi puhumalla lisää venäjää.

Lupaavasti uudelleen alkamassa olleen riidan keskeytti työtoveri, joka saksien kera käski vetää paidan  suoraksi. Näin tehtiinkin ja molemmat osapuolet pitivät huolen, että saivat itselleen yhtä paljon. Sitten työtoverini leikkasi moninkertaiselle rullalle kääriytyneen paidan keskeltä kahtia.  Molemmat naiset vakuuttivat tyytyväisyyttään ja lähtivät eri teilleen  omat palaset mukanaan.

Ainoastaan me emme olleet tyytyväisiä. Olisimme nimittäin halunneet tietää, että mistä kohtaa paita mahtoi mennä palasiksi.  Saiko toinen pelkän helman ja  toinen itse paidan vähän lyhyempänä, vai saivatko molemmat oman hihan.

Happy Meal

Humalainen nainen: Mää olen katshellut shua jo jonkhin aikaa ja shää näytit toshi ykshinäiselt. Shiis tosi ykshinäislet! Eihän shulla ole täällä mitään sheuraa... Eres.

Minä: Onhan mulla ollut täällä seuraa vaikka kuinka paljon.

Nainen: Kuka mhuka?

Minä: No te kaikki.

Nainen: Ai jaa.. Mut hei lähtishitkö shää pileisiin?

Minä: No emmä nyt taida.

Nainen: Mikshet?

Minä: No kun mä olen töissä.

Nainen: Mut shit kun pääshet thäältä poish!

Minä: Mun pitää olla huomennakin töissä.

Nainen: No ei she haittaa.

Minä: Kyl se vähän haittaa.

Nainen: Shiel olish hei toshi kivaa. Siis toshi!

Minä: Varmasti. Mutta emmä silti nyt lähde.

Nainen: Mentäish nyt. Tuu vaikka Kamppiin mun kaa

Minä: No emmä kyllä nyt mihinkään Kamppiinkaan lähde.

Nainen: Tulishit nyt. Shyödään vaikka Happy Mealit!

Mitäpä tuohon enää sanomaan.... Paitsi että tiedät olevasi lihava, kun sinua yritetään iskeä Happy Mealilla.

"Me emme lähde Keravalle"

Sisäministeri Anne Holmlundin hätäkeskuslaitokseen kylvämä sato alkaa tuottaa tulosta:

Helsingin sanomat:  Päivystäjät lähtevät lätkimään Helsingin hätäkeskuksesta

Jutun pointit lyhyesti:

Helsingin hätäkeskuksessa on työvoimapula. 62 hätäkeskuspäivystäjän virasta on täyttämättä 13. Tämä tarkoittaa käytännössä, että jokaisessa työvuorossa on kahden päivystäjän vajaus. Työvoimapula on vaivannut hätäkeskusta jo pitkään, mutta tilannetta on entisestään kärjistänyt sisäasiainministeriön päätös lakkauttaa Helsingin hätäkeskus ja siirtää sen toiminta Keravalle. Osa päivystäjistä on lähtenyt tehtävästään saatesanoin "Me emme lähde Keravalle". Lokakuussa tapahtuva siirto Keravalle ei myöskään paranna työtilannetta, sillä Helsingin hätäkeskus jatkaa itsenäisenä yksikkönä, nyt tosin Keravalla.

Kaikki tämä siitä huolimatta, että sisäministerimme kertoi meille, että päätös lakkauttaa suurin osa Suomen hätäkeskuksista ainoastaan parantaa palvelua, tehostaa toimintaa, lisää paikallistuntemusta ja vastaa kansalaisten ja viranomaisten kasvaviin vaatimuksiin.

Mitäköhän mahtaa tapahtua, kun Tampereen hätäkeskuspäivystäjien tulisi muuttaa työnsä perässä Poriin?

Äkkinäinen epäilisi, että sisäministeri on pihalla kuin pihatonttu.

Mutta eihän se ole mahdollista.

Tänään

Jokainen tarvitsee kaiketi vihollisen. Olen löytänyt omani. Se on aoristi.

Kreikan omatoiminen opiskelu on kuin seuraisi jotain valmiiksi tallattua polkua. Alussa jäljet ovat vahvat ja huokuvat itsevarmuutta ja niiden seuraaminen on helppoa. Vastaan tulee vanhoja ei-niin-hyviä tuttuja, mutta kuitenkin tuttuja. Verbin pääryhmät ovat helppoa kauraa. Kuten myös toisen deklinaation maskuliinit ja neutrit. Prepositiot ovat jostain syystä vähän hämärässä, hieman jo polulla tulee huojahdeltua, mutta sitten ryhti oikenee ja matka jatkuu. Ensimmäisen deklinaation feminiinit ovat vielä tuttuja, mutta nyt sitä alkaa huomaamaan, että polku on kaventumassa ja muuttumassa liukkaaksi. Mukaan astuvat toisen deklinaation feminiinit ja ensimmäisen deklinaation maskuliinit. Passiivin ja mediumin kohdalla alkaa jo tuntua ahdistavalta, imperfekti vielä menee rimaa hipoen.

Ja sitten se tulee: aoristi. Ja taas pitää opetella uudet verbivartalot, uudet etuliitteet ja päätteet. Ja epätoivoa lisää se tieto, että tässä on vasta opiskeltu indikatiivia. Edessä on vielä infinitiivit ja konjuktiivit.

Ja niitä aoristejakin on enemmän kuin yksi. Vahvat huhut kertovat, että edessä on vielä juuriaoristi ja kappa-aoristi.

Ei ihme, että maalla, joka keksi tällaisen kielen, menee huonosti.

Koinee-kreikkaa

Tuli sitten opiskeltua kreikkaa koko pitkä päivä. Edistyin hyvin, imperfektin kimppuun jo käytiin. Aika kului suorastaan rattoisasti (mikä ehkä kertoo jotain työstäni).


Mutta sitten tulin kotiin ja tarkistin ne tehtävät, jotka olivat mukamas niin helppoja olleet.


Perkele.

Naispiispa

Ja niin siinä kävi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko sai ensimmäisen naispiispansa, kun Irja Askola valittiin Helsingin hiippakunnan piispaksi syyskuussa eläkkeelle jäävän Eero Huovisen seuraajaksi.

Aika oli sitten vihdoin kypsä tällekin.

Toivottavasti Askola osoittautuu hyväksi esipaimeneksi, nykyisessä tilassa, jossa kirkkoa repivät sisäiset erimielisyydet Luther-säätiön kanssa, jäsenmäärä ja verotulot vähenevät tasaisesti ja kirkkoa uhkaa myös eläkepommi, niin hyvää johtajaa varmasti tarvitaan.

Ja toivottavasti - nyt kun pää on vihdoinkin auki - pääsisimme vihdoinkin jo siihen vaiheeseen, jossa tulevat piispat valitaan heidän kykyjensä mukaan eikä sukupuolen. Itse en usko, että naispiispa tekisi kirkosta yhtään sen "mediaseksikkäämpää" vaikka niinkin moni taitaa toivoa. Pikemminkin kirkosta on tulossa median "loppukevennys", katsaus kummalliseen maailmaan, jota kukaan ei oikein ymmärrä ja joka siksi huvittaa kaikkia.

Mutta eiköhän Askolasta kuitenkin ihan hyvä piispa tule, olen ihan tyytyväinen valintaan, vaikka en vaalikampanjoita niin kovasti seurannutkaan.

Syrjintää

Iltapäivälehdet ovat viime aikoina revitelleet siitä miten Suomessa syrjitään vammaisia ihmisiä. Jutun alkujuurena oli Helsingissä sattunut tapaus, jossa ravintolan henkilökunta eväsi pääsyn ravintolaan kahdelta nuorelta, joista toinen oli kehitysvammainen. Ravintolaan henkilökuntaan kuulunut oli perustellut kieltoa toisen kompuroinnilla, mikä sai hänet epäilemään, että nuoret miehet olisivat humalassa. (lähteenä Iltalehden juttu)

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin syrjintähän tarkoittaa sitä, että ihminen asetetaan eriarvoiseen asemaan muihin nähden joko terveydentilansa, etnisyytensä, sukupuolen, uskonnon, poliittisten mielipiteiden, sukupuolen ja niin edelleen.

Nythän jutun perusteella vaikuttaa siltä, että pääsy ravintolaan evättiin, koska henkilökuntaan kuuluva (jutussa ei yksilöidä, että kuka henkilökunnasta poikien lähestymistä seurasi, näki horjumisen ja teki pääsynesto-päätöksen, mutta veikkaisin, että eiköhän se ollut portsari) epäili nuorten miesten olevan humalassa.

Ja ravintolaan pääsyn evääminen humalatilan takia ei ole syrjintää, vaan se on järjestyksenvalvojan eli portsarin lakiin kirjoitettu velvollisuus: Järjestyksenvalvojan on estettävä pääsy toimialueelleen henkilöltä, jonka päihtymyksensä, käyttäytymisensä tai varustautumisena vuoksi on perusteltua syytä epäillä vaarantavan siellä järjestystä tai turvallisuutta taikka joka ei ole täyttänyt sinne pääsyn edellytykseksi asetettua ikää. ( laki järjestyksenvalvojista 6 § 1. momentti)

Miten järjestyksenvalvoja sitten tekee tuon päätelmän, että kuka on sellaisessa humalatilassa, että hänen voidaan katsoa vaarantavan järjestystä tai turvallisuutta? Aistihavainnoin. Tarkkailemalla, kuuntelemalla ja haistelemalla ja ns. "yleisellä elämänkokemuksella" järjestyksenvalvojat kautta Suomen maan tekevät sen päätöksen että kuka on ja kuka ei ole siinä kunnossa, että hänet voidaan ravintolaan päästää.

Ja totta kai silloin sattuu myös virhearviointeja. Niin kuin ehkä tässäkin tapauksessa. Jokun henkilökuntaan kuuluva on nähnyt poikien lähestymisen ja tehnyt päätelmän humalatilasta ja toiminut sen mukaan muutamassa kymmenessä sekunnissa. Ja tehnyt virheen, koska pojat eivät olleet humalassa. Mutta virheen tekeminen ei vielä tarkoita sitä, että olisi tapahtunut syrjintää. Vaan yksinkertaisesti sitä, että on tehty arviointivirhe ja tehty päätös, jolla ei ollut perusteita.

Toki on myös täysin mahdollista, että tässä tehty päätös on oikeasti ollut syrjivä. Eli ravintola on päättänyt: "ei vammaisia" ja naamioinut kiellon vedoten humalatilaan. Toki näitäkin sattuu (vaikkakin useimmiten niin, että syrjittävä ominaisuus on esim. etninen alkuperä).

Mutta tuntuu jotenkin hurjalta lähteä liikkeelle siitä olettamuksesta, että tässä nimenomaisessa ravintolassa syrjitään ihmisiä vammaisuuden takia, kun asian voi nähdä myös niin, että ravintola on tehnyt virhearvioinnin, millaisia tapahtuu kaiken aikaa: sen henkilökunta on nähnyt kompuroivan nuoren ja tehnyt päätelmän liiasta humalasta.