Epätoivo hiipii jo sydämeen. En minä ikinä opi näitä taivutusmuotoja. En opi erottamaan toisistaan passiivin indikatiivin imperfektiä ja aktiivin konjunktiivin 2.aoristia. En tunnista feminiinin datiivia. Enkä opia sanoja. En sitten millään.
Eikä sillä ole edes väliäkään, vaikka oppisin, koska elokuussa on kuulemma pakko käydä luennoilla. Näin sanoivat avoimesta yliopistosta. Ja mites se nyt sitten onnistuisi, päivätyöläiseltä?
Huomaan, että epäonnistumisen pelko on alkanut hiipiä sydämeen.Tai ehkä se on ollut siellä aina. Ehkä siksi klassisiset kielet loistavat suorittamattomuuttaan. Pelkään epäonnistumista ja sitä, ettei (tästäkään) kesästä jää mitään merkkiä siitä, että olisin jotain yrittänyt tehdäkin.
2 kommenttia:
Opit säää! Älä anna periksi. Vielä tämä viimeinen rutistus.
Saapa nähdä...
Lähetä kommentti