Epätoivo hiipii jo sydämeen. En minä ikinä opi näitä taivutusmuotoja. En opi erottamaan toisistaan passiivin indikatiivin imperfektiä ja aktiivin konjunktiivin 2.aoristia. En tunnista feminiinin datiivia. Enkä opia sanoja. En sitten millään.
Eikä sillä ole edes väliäkään, vaikka oppisin, koska elokuussa on kuulemma pakko käydä luennoilla. Näin sanoivat avoimesta yliopistosta. Ja mites se nyt sitten onnistuisi, päivätyöläiseltä?
Huomaan, että epäonnistumisen pelko on alkanut hiipiä sydämeen.Tai ehkä se on ollut siellä aina. Ehkä siksi klassisiset kielet loistavat suorittamattomuuttaan. Pelkään epäonnistumista ja sitä, ettei (tästäkään) kesästä jää mitään merkkiä siitä, että olisin jotain yrittänyt tehdäkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
torstai 17. kesäkuuta 2010
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Tänään
Jokainen tarvitsee kaiketi vihollisen. Olen löytänyt omani. Se on aoristi.
Kreikan omatoiminen opiskelu on kuin seuraisi jotain valmiiksi tallattua polkua. Alussa jäljet ovat vahvat ja huokuvat itsevarmuutta ja niiden seuraaminen on helppoa. Vastaan tulee vanhoja ei-niin-hyviä tuttuja, mutta kuitenkin tuttuja. Verbin pääryhmät ovat helppoa kauraa. Kuten myös toisen deklinaation maskuliinit ja neutrit. Prepositiot ovat jostain syystä vähän hämärässä, hieman jo polulla tulee huojahdeltua, mutta sitten ryhti oikenee ja matka jatkuu. Ensimmäisen deklinaation feminiinit ovat vielä tuttuja, mutta nyt sitä alkaa huomaamaan, että polku on kaventumassa ja muuttumassa liukkaaksi. Mukaan astuvat toisen deklinaation feminiinit ja ensimmäisen deklinaation maskuliinit. Passiivin ja mediumin kohdalla alkaa jo tuntua ahdistavalta, imperfekti vielä menee rimaa hipoen.
Ja sitten se tulee: aoristi. Ja taas pitää opetella uudet verbivartalot, uudet etuliitteet ja päätteet. Ja epätoivoa lisää se tieto, että tässä on vasta opiskeltu indikatiivia. Edessä on vielä infinitiivit ja konjuktiivit.
Ja niitä aoristejakin on enemmän kuin yksi. Vahvat huhut kertovat, että edessä on vielä juuriaoristi ja kappa-aoristi.
Ei ihme, että maalla, joka keksi tällaisen kielen, menee huonosti.
Kreikan omatoiminen opiskelu on kuin seuraisi jotain valmiiksi tallattua polkua. Alussa jäljet ovat vahvat ja huokuvat itsevarmuutta ja niiden seuraaminen on helppoa. Vastaan tulee vanhoja ei-niin-hyviä tuttuja, mutta kuitenkin tuttuja. Verbin pääryhmät ovat helppoa kauraa. Kuten myös toisen deklinaation maskuliinit ja neutrit. Prepositiot ovat jostain syystä vähän hämärässä, hieman jo polulla tulee huojahdeltua, mutta sitten ryhti oikenee ja matka jatkuu. Ensimmäisen deklinaation feminiinit ovat vielä tuttuja, mutta nyt sitä alkaa huomaamaan, että polku on kaventumassa ja muuttumassa liukkaaksi. Mukaan astuvat toisen deklinaation feminiinit ja ensimmäisen deklinaation maskuliinit. Passiivin ja mediumin kohdalla alkaa jo tuntua ahdistavalta, imperfekti vielä menee rimaa hipoen.
Ja sitten se tulee: aoristi. Ja taas pitää opetella uudet verbivartalot, uudet etuliitteet ja päätteet. Ja epätoivoa lisää se tieto, että tässä on vasta opiskeltu indikatiivia. Edessä on vielä infinitiivit ja konjuktiivit.
Ja niitä aoristejakin on enemmän kuin yksi. Vahvat huhut kertovat, että edessä on vielä juuriaoristi ja kappa-aoristi.
Ei ihme, että maalla, joka keksi tällaisen kielen, menee huonosti.
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Kannanotto
Opiskelujen kohta alkaessa on aika pistää kehiin Kannanotto:
Seurakuntapappi ei tee paskaakaan klassisilla kielillä.
Nih.
Seurakuntapappi ei tee paskaakaan klassisilla kielillä.
Nih.
tiistai 27. tammikuuta 2009
Juntti
"Ja kun saisi päätettyä edes sen, että mitä tavoittelee. Välillä laiska-Jussi sanoo, että ainoa tavoite on, että päästään läpi. Sitten astuu kunnianhimoinen-Jussi puikkoihin ja se haluaa päästä vähintään magnaan, mutta tykkäisi se kyllä eximiastakin. Ja perfektionisti-Jussi haluaa saada laudaturin ja stipendin hyvästä gradusta. "
Kirjoitin noin hieman alle vuosi sitten tässä blogissa (tarkalleen sanottuna 28.maaliskuuta 2008) pohtiessani gradun tekemistä ja siihen liittyviä tavoitteitani. Sittemmin gradu on tullut valmiiksi, se on palautettu, arvosteltu ja arvosana on tiedekuntaneuvostossa vahvistettu.
Aluksi ajattelin olla hyvinkin "cool" eli "kolee" mitä tulee gradun arvosanaan ja yksinkertaisesti olla kertomatta arvosanaa kenellekään. Ellei sitä sitten nimenomaan kysytä.
Mutta sitten aloin miettiä, että olen tässä blogissa aiemminkin useissa postauksissa valittanut itsesääliä tulvivissa viesteissä gradun tekemisestä ja päätös jättää lopputulos kertomatta olisi paitsi epäreilua myös "kerronnallisesti" typerää, kun "tarinalle" ei tule loppua. Lisäksi haluan hehkuttaa arvosanaani (eikä yksikään lukijoista ole ymmärtänyt kysyä minkä arvosanan siitä sain - te laiskat ryökäleet! ). Nyt joudun tosi junttimaisesti itse kehumaan itseäni.
Eli sain siis laudaturin. Ja itse asiassa myös sen stipendin.
Eikä tästä sitten tämän pidempää tarinaa tullutkaan.
P.S. Gradu on myös netissä luettavissa täältä. Toivottavasti lähetin julkaistavaksi valmiin version. Jos huomaatte 'kummallisuuksia', niin pistäkää viestiä tähän blogiin.
Aluksi ajattelin olla hyvinkin "cool" eli "kolee" mitä tulee gradun arvosanaan ja yksinkertaisesti olla kertomatta arvosanaa kenellekään. Ellei sitä sitten nimenomaan kysytä.
Eli sain siis laudaturin. Ja itse asiassa myös sen stipendin.
Eikä tästä sitten tämän pidempää tarinaa tullutkaan.
P.S. Gradu on myös netissä luettavissa täältä. Toivottavasti lähetin julkaistavaksi valmiin version. Jos huomaatte 'kummallisuuksia', niin pistäkää viestiä tähän blogiin.
maanantai 13. lokakuuta 2008
Epäonnistumisen pelko
En ole aiemmin tuntenut opiskelujeni suhteen epäonnistumisen pelkoa, vaan olen aina uskonut, että kyllä tämä tästä onnistuu. Jopa gradua vääntäessäni, jolloin usko oli ajoittain loppumassa, en kuitenkaan missään vaiheessa epäillyt ettenkö kuitenkaan saisi gradua lopulta valmiiksi ja opintojani purkkiin.
Mutta nyt rintaani on hiipinyt ensimmäistä kertaa sellainen olo, etten ehkä saakaan opintojani valmiiksi. Että vuosien yliopisto-opiskelujen, lukion ja peruskoulun tuloksena olisi vain "melkein maisteri". Että minusta todella tulee ikuinen opiskelija, jonka valmistuminen jää kiinni muutamasta surkeasta kurssista, jota se ei koskaan saa suoritettua, koska se ei jaksa, ei osaa eikä viime kädessä loppujen lopulta enää edes uskalla.
Mutta nyt rintaani on hiipinyt ensimmäistä kertaa sellainen olo, etten ehkä saakaan opintojani valmiiksi. Että vuosien yliopisto-opiskelujen, lukion ja peruskoulun tuloksena olisi vain "melkein maisteri". Että minusta todella tulee ikuinen opiskelija, jonka valmistuminen jää kiinni muutamasta surkeasta kurssista, jota se ei koskaan saa suoritettua, koska se ei jaksa, ei osaa eikä viime kädessä loppujen lopulta enää edes uskalla.
perjantai 1. elokuuta 2008
Vedonlyöntiä
Ajattelin sitten valmistua tänä keväänä. Tai ainakin saada opinnot sellaiseen pisteeseen, että voin koska tahansa heittää paperit sisään systeemiin ja ulos putkahtaa uunituore maisteri. Siis kaikki pakolliset, välttämättömät ja tarvittavat opinnot maisterintutkinnon tieltä pois ja pakettiin.
Kaikki on muuten tosi hyvällä mallilla, mutta muutama kieliopinto, jotka teologin (varsinkin kirkon virkaan tähtäävän) täytyy suorittaa, on yhä tekemättä. En ole kovin hyvä kielten opiskelija ja minun on ollut vaikea motivoida itseäni opiskelemaan niitä. Ainahan on olemassa se seuraava vuosi.
Niinpä päätin sitten, että hankitaan sitä motivaatiota ja löin kaverin kanssa vetoa siitä, että saan ne valmiiksi. Kaveri puolestaan kuuliaisesti väitti että en saa. Samankaltainen systeemi toimi gradunkin kanssa hyvin. Kun riittävän moni ihminen tiesi, että aion palauttaa graduni keväällä, en kehdannut jättää gradua tekemättä ja se on nyt siis palautettu ja hyväksytty komealla arvosanalla.
Koska kieliopintojen suhteen pelkkä kasvojen menetys ei riitä, koska saatan hyvinkin päättää että kyllä siitä selviää hengissä, löimme vetoa ihan konkreettisesta asiasta. Vedon hävinnyt ostaa toiselle kannettavan tietokoneen. Ja vastapuoli lupasi myös lyödä löylyä lisää kertomalla kaikille tutuillemme, että minä valmistun keväällä.
Joten, syyskuun alussa, kun opinnot taas alkavat, minä otan urakakseni saada suoritettua klassisten kielten opinnot (30 opintopistettä) toukokuun loppuun mennessä. Lisäksi pitää suorittaa yksi ruotsinkurssi ja yksi kirjatentti. Ja sitten - omien laskujeni mukaan - olen valmis maisteri ja kaikki mahdolliset muut opinnot/kurssit, joita mahdollisesti kuluvani lukuvuotena suoritan, ovat vain omien kiinnostuksen kohteiden täyttämistä.
Kaikki on muuten tosi hyvällä mallilla, mutta muutama kieliopinto, jotka teologin (varsinkin kirkon virkaan tähtäävän) täytyy suorittaa, on yhä tekemättä. En ole kovin hyvä kielten opiskelija ja minun on ollut vaikea motivoida itseäni opiskelemaan niitä. Ainahan on olemassa se seuraava vuosi.
Niinpä päätin sitten, että hankitaan sitä motivaatiota ja löin kaverin kanssa vetoa siitä, että saan ne valmiiksi. Kaveri puolestaan kuuliaisesti väitti että en saa. Samankaltainen systeemi toimi gradunkin kanssa hyvin. Kun riittävän moni ihminen tiesi, että aion palauttaa graduni keväällä, en kehdannut jättää gradua tekemättä ja se on nyt siis palautettu ja hyväksytty komealla arvosanalla.
Koska kieliopintojen suhteen pelkkä kasvojen menetys ei riitä, koska saatan hyvinkin päättää että kyllä siitä selviää hengissä, löimme vetoa ihan konkreettisesta asiasta. Vedon hävinnyt ostaa toiselle kannettavan tietokoneen. Ja vastapuoli lupasi myös lyödä löylyä lisää kertomalla kaikille tutuillemme, että minä valmistun keväällä.
Joten, syyskuun alussa, kun opinnot taas alkavat, minä otan urakakseni saada suoritettua klassisten kielten opinnot (30 opintopistettä) toukokuun loppuun mennessä. Lisäksi pitää suorittaa yksi ruotsinkurssi ja yksi kirjatentti. Ja sitten - omien laskujeni mukaan - olen valmis maisteri ja kaikki mahdolliset muut opinnot/kurssit, joita mahdollisesti kuluvani lukuvuotena suoritan, ovat vain omien kiinnostuksen kohteiden täyttämistä.
perjantai 18. huhtikuuta 2008
II osasta III:nteen.
Niinhän siinä sitten kävi, että gradun valmistumisen II vaiheeseen liittyvät kauhukuvani eivät toteutuneet ja tänään puolilta päivin jätin kaksi ohjeiden mukaisesti sidottua gradua tarkastettavaksi. Gradun III vaihe on siis alkanut. Minun osuuteni rajoittuu kypsyyskokeeseen osallistumiseen (missä ilmeisesti testataan että olen ihan oikeasti itse graduni kirjoittanut ja että osaan suomea) ja sitten sen päättämiseen, että viedäänkö gradun arvosana tiedekuntaneuvoston vahvistettavaksi. Tällainen yliopistollinen kummallisuushan siis on, että saamme tietää arvosanan kaksi viikkoa ennen sen vahvistamista. Siinä ajassa voimme pyytää gradun vetämistä pois arvostelusta. Yleensä niin kai tapahtuu, jos gradu jostain syystä on saanut hylätyn arvosanan tai siinä on selkeitä sellaisia virheitä, joiden korjaaminen oikeasti vaikuttaisi numeroon. Saadaanpa nähdä kuinka käy.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2008
I vaihe ohi, II vaihe käynnissä
Gradun I vaihe päättyi tänään ja II vaihe alkoi, kun luovutin tulostetun käsikirjoituksen Pikapainon henkilökunnalle ja tilasin käsikirjoituksesta kaksi koviin tummansinisiin kansiin sidottua gradua kaksipuolisin tekstein. II vaihe päättyy, kun luovutan omin pikku kätösin nuo samaisen kansiin sidotut gradut teologisen tiedekunnan opintotoimistoon ennen deadlinea. Siitä alkaa sitten III vaihe, eli arvostelu, johon minulla ei juuri ole sananvaltaa, paitsi nyt mahdollisuus vetää gradu pois arvostelusta. Tämä lähinnä silloin, jos arvosana ei kelpaa minulle tai olemme ohjaajan kanssa yksimielisiä siitä, että gradusta voisi saada vielä paremman.
Vaikka tämä II vaihe on vaiheista kaikkein lyhin, niin ainakin hermostuttava se on. Vatsassa tuntuu aika ikävä ahdistus, kun mietin graduani. Minunhan oli tarkoitus palauttaa se jo maanantaina, mutta en sitten raaskinut luopua hengen tuotoksestani. Toisaalta se oli äärimmäisen hyvä, koska kyllä siellä vielä tänäänkin löytyi sellaisia huolimattomuusvirheitä, että oksat pois. Ja sehän se nyt hermostuttaakin. Kas, kun olen aivan varma, että siellä gradussa on vieläkin joku hirveä töppäys, mutta nyt se on myöhäistä! Tai mitä jos tilauksessani jokin menee pieleen?
Aikataulut siirtymästä II vaiheesta III vaiheeseen menivät pikkuisen liian tiukalle, koska Pikapainossa on ruuhkaa. Ensimmäinen minulle tarjottu mahdollisuus oli useita tunteja deadlinen jälkeen, mutta sain sovittua asian niin, että haen gradut puolta tuntia ennen palautusajan päättymistä. Puoli tuntia voi olla joko ruhtinaallisen paljon aikaa tai sitten mitättömän vähän. Jos minulle annettu hakuaika (kello 11) on se aika, jolloin gradut ovat viimeistään valmiit, minulla ei ole hätäpäivää. Edes minulla ei mene painopaikasta toimistoon kävelemiseen 10 minuuttia kauemmin. Ei vaikka hissikin olisi rikki. Sitten taas jos kello 11 on se aika, jolloin gradut ovat aikaisintaan noudettavissa, tuo puolituntinen kuluu hujahduksessa ja saan viettää monia tuskanhetkiä ennen kuin myöhästyn.
Tosin huonomminkin voisi olla. Olisin voinut hilloa gradua itselläni vielä tämänkin päivän. Mutta ei sitä ole turhaan teologiaa ja filosofiaa luettu: päättelin nimittäin, että koska A) nyt on viimeinen mahdollisuus palauttaa gradu vanhan tutkintorakenteen mukaan siitä seuraa B) mahdollisimman moni yrittää palauttaa gradunsa perjantaihin mennessä. Koska C) painopaikassa on vain rajallinen määrä työntekijöitä ja D) käsikirjoituksen sitominen ei välttämättä ole viiden minuutin homma seuraa tästä yhtälöstä A+B+C+D= pistä hösseliksi. Sääliksi kyllä käy nyt niitä opiskelijoita, jotka eivät hoksaa sidotuttaa graduaan tänään ja yrittävät tehdä sen Keskustakampuksen alueella. Ruuhka on kuulemma aivan tajuton. Mikä ei helpota minunkaan ahdistustani.
Ja voihan sitä vahingossa nukkua perjantaina pommiinkin.
Vaikka tämä II vaihe on vaiheista kaikkein lyhin, niin ainakin hermostuttava se on. Vatsassa tuntuu aika ikävä ahdistus, kun mietin graduani. Minunhan oli tarkoitus palauttaa se jo maanantaina, mutta en sitten raaskinut luopua hengen tuotoksestani. Toisaalta se oli äärimmäisen hyvä, koska kyllä siellä vielä tänäänkin löytyi sellaisia huolimattomuusvirheitä, että oksat pois. Ja sehän se nyt hermostuttaakin. Kas, kun olen aivan varma, että siellä gradussa on vieläkin joku hirveä töppäys, mutta nyt se on myöhäistä! Tai mitä jos tilauksessani jokin menee pieleen?
Aikataulut siirtymästä II vaiheesta III vaiheeseen menivät pikkuisen liian tiukalle, koska Pikapainossa on ruuhkaa. Ensimmäinen minulle tarjottu mahdollisuus oli useita tunteja deadlinen jälkeen, mutta sain sovittua asian niin, että haen gradut puolta tuntia ennen palautusajan päättymistä. Puoli tuntia voi olla joko ruhtinaallisen paljon aikaa tai sitten mitättömän vähän. Jos minulle annettu hakuaika (kello 11) on se aika, jolloin gradut ovat viimeistään valmiit, minulla ei ole hätäpäivää. Edes minulla ei mene painopaikasta toimistoon kävelemiseen 10 minuuttia kauemmin. Ei vaikka hissikin olisi rikki. Sitten taas jos kello 11 on se aika, jolloin gradut ovat aikaisintaan noudettavissa, tuo puolituntinen kuluu hujahduksessa ja saan viettää monia tuskanhetkiä ennen kuin myöhästyn.
Tosin huonomminkin voisi olla. Olisin voinut hilloa gradua itselläni vielä tämänkin päivän. Mutta ei sitä ole turhaan teologiaa ja filosofiaa luettu: päättelin nimittäin, että koska A) nyt on viimeinen mahdollisuus palauttaa gradu vanhan tutkintorakenteen mukaan siitä seuraa B) mahdollisimman moni yrittää palauttaa gradunsa perjantaihin mennessä. Koska C) painopaikassa on vain rajallinen määrä työntekijöitä ja D) käsikirjoituksen sitominen ei välttämättä ole viiden minuutin homma seuraa tästä yhtälöstä A+B+C+D= pistä hösseliksi. Sääliksi kyllä käy nyt niitä opiskelijoita, jotka eivät hoksaa sidotuttaa graduaan tänään ja yrittävät tehdä sen Keskustakampuksen alueella. Ruuhka on kuulemma aivan tajuton. Mikä ei helpota minunkaan ahdistustani.
Ja voihan sitä vahingossa nukkua perjantaina pommiinkin.
tiistai 1. huhtikuuta 2008
Rakas päiväkirja, Osa III
Se on valmis, se on valmis!!
Nimittäin 2.4.
Ei se missään vaiheessa helpoksi muuttunut, mutta tein eilen yömyöhään (lue: aamuyöllä) päätöksen, että tämä teksti riittää nyt täksi alaluvuksi. Tänään pistin "pääteosteni" viitteet kohdilleen ja siirsin tekstin "valmiiseen" graduun. Huraa!
No, sen verran täytyy vielä hillitä shampanjapullon korkkien poksauttelua, että kun sanon valmis en suinkaan tarkoita että se olisi valmis. Nyt siihen haetaan lisää kirjallisuutta tukemaan havaintoja, täydennetään viitteitä, tarkistetaan oikeinkirjoitus ja sen sellaista. Mutta kirjoittamisen kannalta se on valmis.
Nyt täytyy vielä kirjoittaa 1.2 ja 1.3 ja tutkimustulokset. Olen positiivisella mielellä.
Nimittäin 2.4.
Ei se missään vaiheessa helpoksi muuttunut, mutta tein eilen yömyöhään (lue: aamuyöllä) päätöksen, että tämä teksti riittää nyt täksi alaluvuksi. Tänään pistin "pääteosteni" viitteet kohdilleen ja siirsin tekstin "valmiiseen" graduun. Huraa!
No, sen verran täytyy vielä hillitä shampanjapullon korkkien poksauttelua, että kun sanon valmis en suinkaan tarkoita että se olisi valmis. Nyt siihen haetaan lisää kirjallisuutta tukemaan havaintoja, täydennetään viitteitä, tarkistetaan oikeinkirjoitus ja sen sellaista. Mutta kirjoittamisen kannalta se on valmis.
Nyt täytyy vielä kirjoittaa 1.2 ja 1.3 ja tutkimustulokset. Olen positiivisella mielellä.
sunnuntai 30. maaliskuuta 2008
Rakas päiväkirja, Osa II
Rakas päiväkirja.
Minä vihaan graduani. Erityisesti vihaan sen alalukua 2.4, mutta en ole erityisen innostunut muistakaan luvuista.
Viime viikolla minulla ja gradulla meni hyvin. Teimme yhdessä töitä ja meillä oli hauskaa, vaikka työ oli myös raskasta. Sain kirjoitettua alaluvut 2.2 ja 2.3 ja täydennettyä alaluvut 4.2 ja 4.3. Elämä hymyili, vaikka tietokone yrittikin heittää kapuloita rattaisiin. Mutta nyt emme tule enää toimeen.
Mikä meni vikaan? Vaadinko gradultani liian paljon? Painostinko liikaa, enkö ymmärtänyt gradun tarvetta välillä olla rauhassa?
Miten voi yhden alaluvun kirjoittaminen olla näin vaikeaa? Miksi minua ei kiinnosta tippaakaan tehdä yhtä alalukua valmiiksi? Sittenhän se olisi tehty. Tämä alaluku tosin on sikäli hankala, että olen kirjoittanut sen rakenteen vuoden 2006 syksyllä, siis silloin kun minulla ei oikeasti ollut vielä aavistustakaan, että mitä olen tässä gradussa tekemässä. Nyt minulla on, mutta se tarkoittaa että vanhoja tekstejä pitää korjata rajusti. Pelkäsin etukäteen kovasti juuri lukua 2, koska siellä odottivat ne kaikkein hankalimmat ja suuritöisimmät tekstit, mutta luulin jo päässeeni pälkähästä. Kunnes tuli 2.4.
Ei johdantolukukaan kovin hyvin mene. 1.1 on kirjoitettu, mutta en ole jaksanut etsiä siihen alaviitteitä. En edes tiedä voiko siinä olla alaviitteitä. 1.2 ja 1.3 pitää kirjoittaa uusiksi, 1.2 lähinnä lisätä, mutta 1.3 pitää kirjoittaa kokonaan uusiksi. Sitten vielä tutkimustulokset pitää kirjoittaa. Sitten kaikki on kai valmista. Palautuspäivä on pian, aivan liian pian, mutta odotan jo innolla että pääsen tuosta paskasta eroon ja saan nämä kirjat (joita pitäisi hakea lisää, mutta en jaksa lähteä kirjastoon) hemmettiin pöytäni reunalta.
Kerroinko jo, että vihaan graduani?
Minä vihaan graduani. Erityisesti vihaan sen alalukua 2.4, mutta en ole erityisen innostunut muistakaan luvuista.
Viime viikolla minulla ja gradulla meni hyvin. Teimme yhdessä töitä ja meillä oli hauskaa, vaikka työ oli myös raskasta. Sain kirjoitettua alaluvut 2.2 ja 2.3 ja täydennettyä alaluvut 4.2 ja 4.3. Elämä hymyili, vaikka tietokone yrittikin heittää kapuloita rattaisiin. Mutta nyt emme tule enää toimeen.
Mikä meni vikaan? Vaadinko gradultani liian paljon? Painostinko liikaa, enkö ymmärtänyt gradun tarvetta välillä olla rauhassa?
Miten voi yhden alaluvun kirjoittaminen olla näin vaikeaa? Miksi minua ei kiinnosta tippaakaan tehdä yhtä alalukua valmiiksi? Sittenhän se olisi tehty. Tämä alaluku tosin on sikäli hankala, että olen kirjoittanut sen rakenteen vuoden 2006 syksyllä, siis silloin kun minulla ei oikeasti ollut vielä aavistustakaan, että mitä olen tässä gradussa tekemässä. Nyt minulla on, mutta se tarkoittaa että vanhoja tekstejä pitää korjata rajusti. Pelkäsin etukäteen kovasti juuri lukua 2, koska siellä odottivat ne kaikkein hankalimmat ja suuritöisimmät tekstit, mutta luulin jo päässeeni pälkähästä. Kunnes tuli 2.4.
Ei johdantolukukaan kovin hyvin mene. 1.1 on kirjoitettu, mutta en ole jaksanut etsiä siihen alaviitteitä. En edes tiedä voiko siinä olla alaviitteitä. 1.2 ja 1.3 pitää kirjoittaa uusiksi, 1.2 lähinnä lisätä, mutta 1.3 pitää kirjoittaa kokonaan uusiksi. Sitten vielä tutkimustulokset pitää kirjoittaa. Sitten kaikki on kai valmista. Palautuspäivä on pian, aivan liian pian, mutta odotan jo innolla että pääsen tuosta paskasta eroon ja saan nämä kirjat (joita pitäisi hakea lisää, mutta en jaksa lähteä kirjastoon) hemmettiin pöytäni reunalta.
Kerroinko jo, että vihaan graduani?
perjantai 28. maaliskuuta 2008
Rakas päiväkirja.
Blogi on kummallinen yhdistelmä päiväkirjaa ja julkista tekstiä. Julkinen teksti on aina tarkoitettu toisille, yleensä siinä on myös viihteellinen tarkoitus (eli sen pitää kiinnostaa lukijaa). Päiväkirja taas on tarkoitettu itselle ja sillä ei ole viihteellistä tarkoitusta kuin korkeintaan siinä mielessä että 14-vuotiaana "älykkönä" kirjoitetut angstiset jutut tuppaavat hieman naurattamaan. Voi sitä maailmantuskaa! Yleensä päiväkirjamerkinnät tuppaavat olemaan kuitenkin tylsiä, varsinkin jos lukee jonkun toisen päiväkirjaa (juu, sitäkin on tullut tehtyä, joskus luvalla ja joskus luvatta, paha minä!)
Mutta joka tapauksessa, jos ei ole mitään sanottavaa, niin miksi kirjoittaa siitä blogiin? Miksei vain omaa päiväkirjaa, pohtii hän, jonka alkuhuuma blogin pitämiseen on kadonnut ja ajoittain tämä tuntuu jo ikävältä velvollisuudelta. Minä en ole koskaan pitänyt ikävistä velvollisuuksista, joulupukkeilunkin lopetin, kun se alkoi tuntua työltä. Tätä blogia en ole nyt lopettamassa, älkää säikähtäkö uskolliset lukijani (joita taitaa olla peräti kaksi, pieni itkuvinku tähän väliin), mutta jutut saattavat olla päiväkirjamaisen tylsiä.
Mitä Jussi siis teki tänään? Heräsi, kävi suihkussa, söi aamupalaksi eilisestä tähteeksi jäänyttä spagettikastiketta riisin kanssa. Keitti kahvia ja alkoi tehdä gradua. Tänään oli vuorossa lisäkirjallisuuden kerääminen ja merkitseminen graduun. Käsiteltävänä teoksena Peter Steinfelsin kirja "A People Adrift". Sitten käytiin lounaalla hampurilaisravintolassa, koska paasto on päättynyt.
Hampurilainen oli suunnaton pettymys, salaatti oli nahistunutta eikä se maistunut hyvälle. Harmillista. Sitten kotiin ja taas tehtiin gradua. Huomattiin, että uusi kone oikutteli ja tekstiä oli kadonnut. Hakattiin pöytää ja huudettiin yhtä kirosanaa. Koottiin itsensä ja jatkettiin taas. Jossain välissä tehtiin päivällistä. Vähän katsottiin televisiota ja taas kirjoitettiin. Huomattiin että merkintä graduseminaarin suorittamisesta oli tullut ja oltiin iloisia hyvästä arvosanasta. Saatiin Steinfels valmiiksi ja otettiin esiin Gibsonin kirja (ei Melin vaan Davidin). Pitää tarkistaa pari juttua. Saatiin se valmiiksi ja pistettiin gradu taas telakalle.
Nyt juodaan kahvia, kuunnellaan Manowaria ja mennään kohta nukkumaan.
Mutta joka tapauksessa, jos ei ole mitään sanottavaa, niin miksi kirjoittaa siitä blogiin? Miksei vain omaa päiväkirjaa, pohtii hän, jonka alkuhuuma blogin pitämiseen on kadonnut ja ajoittain tämä tuntuu jo ikävältä velvollisuudelta. Minä en ole koskaan pitänyt ikävistä velvollisuuksista, joulupukkeilunkin lopetin, kun se alkoi tuntua työltä. Tätä blogia en ole nyt lopettamassa, älkää säikähtäkö uskolliset lukijani (joita taitaa olla peräti kaksi, pieni itkuvinku tähän väliin), mutta jutut saattavat olla päiväkirjamaisen tylsiä.
Mitä Jussi siis teki tänään? Heräsi, kävi suihkussa, söi aamupalaksi eilisestä tähteeksi jäänyttä spagettikastiketta riisin kanssa. Keitti kahvia ja alkoi tehdä gradua. Tänään oli vuorossa lisäkirjallisuuden kerääminen ja merkitseminen graduun. Käsiteltävänä teoksena Peter Steinfelsin kirja "A People Adrift". Sitten käytiin lounaalla hampurilaisravintolassa, koska paasto on päättynyt.
Hampurilainen oli suunnaton pettymys, salaatti oli nahistunutta eikä se maistunut hyvälle. Harmillista. Sitten kotiin ja taas tehtiin gradua. Huomattiin, että uusi kone oikutteli ja tekstiä oli kadonnut. Hakattiin pöytää ja huudettiin yhtä kirosanaa. Koottiin itsensä ja jatkettiin taas. Jossain välissä tehtiin päivällistä. Vähän katsottiin televisiota ja taas kirjoitettiin. Huomattiin että merkintä graduseminaarin suorittamisesta oli tullut ja oltiin iloisia hyvästä arvosanasta. Saatiin Steinfels valmiiksi ja otettiin esiin Gibsonin kirja (ei Melin vaan Davidin). Pitää tarkistaa pari juttua. Saatiin se valmiiksi ja pistettiin gradu taas telakalle.
Nyt juodaan kahvia, kuunnellaan Manowaria ja mennään kohta nukkumaan.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2008
Graduntekijän ahdistusta
Kevään viimeinen gradunpalautuspäivä määrä lähestyy ja samalla kasvaa laiskan perfektionistin graduahdistus. Viime viikolla oli päällä oikea työvimma ja sain kaksi alalukua kirjoittamisen osalta valmiiksi. Jäljellä on vielä tuhottomasti kuitenkin töitä ja nyt on päällä vain ahdistus ja laiskuus, mikä johtaa siihen, että häärään niin hemmetisti eri tiedostojen kanssa, mutta valmista tulee kovin vähän.
Tuntuu, että joka luvussa repsottaa jokin. Aina kun kuvittelen, että ainakin ne luvut ovat valmiit ja aukaisen ne, niin ehei, sielläkin on joitain huomioita, että "korjaa tämä, tarkista tuo, hae se kirja ja lisää viite tänne..." Ja koska on se ahdistuslaiskuus päällänsä, niin ei saa mitään lukua korjattua, koska sitä yrittää korjata monta alalukua yhdenaikaisesti ja se taas on virhe, koska ei siitä tule yhtään mitään. Toinen virhe on laskea tekemättä oleva työ, koska sitä nyt on aivan tuhottomasti. Ja kolmas virhe on laskea jäljellä oleva aika, koska siitä seuraa joko liiallinen varmuus ajan riittämisestä tai liiallinen paniikki ajan riittämättömyydestä.
Ja kun saisi päätettyä edes sen, että mitä tavoittelee. Välillä laiska-Jussi sanoo, että ainoa tavoite on, että päästään läpi. Sitten astuu kunnianhimoinen-Jussi puikkoihin ja se haluaa päästä vähintään magnaan, mutta tykkäisi se kyllä eximiastakin. Ja perfektionisti-Jussi haluaa saada laudaturin ja stipendin hyvästä gradusta.
Tuntuu, että joka luvussa repsottaa jokin. Aina kun kuvittelen, että ainakin ne luvut ovat valmiit ja aukaisen ne, niin ehei, sielläkin on joitain huomioita, että "korjaa tämä, tarkista tuo, hae se kirja ja lisää viite tänne..." Ja koska on se ahdistuslaiskuus päällänsä, niin ei saa mitään lukua korjattua, koska sitä yrittää korjata monta alalukua yhdenaikaisesti ja se taas on virhe, koska ei siitä tule yhtään mitään. Toinen virhe on laskea tekemättä oleva työ, koska sitä nyt on aivan tuhottomasti. Ja kolmas virhe on laskea jäljellä oleva aika, koska siitä seuraa joko liiallinen varmuus ajan riittämisestä tai liiallinen paniikki ajan riittämättömyydestä.
Ja kun saisi päätettyä edes sen, että mitä tavoittelee. Välillä laiska-Jussi sanoo, että ainoa tavoite on, että päästään läpi. Sitten astuu kunnianhimoinen-Jussi puikkoihin ja se haluaa päästä vähintään magnaan, mutta tykkäisi se kyllä eximiastakin. Ja perfektionisti-Jussi haluaa saada laudaturin ja stipendin hyvästä gradusta.
tiistai 18. maaliskuuta 2008
Kiirettä pukkaa
Laskeskelin tuossa eilen (yöllä tietysti) että mitä kaikkea graduun pitäisi vielä tehdä. Päädyin siihen, että aika paljon. Sitten laskeskelin kuinka paljon minulla on aikaa tehdä sitä. Päädyin siihen, että aika paljon. Olin hetken onnellinen.
Minulla nimittäin on tapana gradun suhteen "kiirehtiä hitaasti". Se siis tarkoittaa, että teen sitä kyllä joka päivä, mutta tehty työ ei ole määrissä kovin suuri. Hion siis pilkkuja, korjaan sivunumeroita, vähän kirjoittelen jne. Kyllä se niinkin valmiiksi tulee, mutta hitaasti.
No, kun olin päätynyt siihen, että minulla on paljon tekemättä ja paljon aikaa, laadin itselleni työsuunnitelman. Se oli juuri sellainen "hitaan kiirehtijän" työsuunnitelma, jossa jokaiselle työvaiheelle annettiin runsaasti aikaa. Mutta kas kummaa, se ruhtinaallinen aika loppuikin kesken. Hidas kiirehtijä ei saisikaan työtään valmiiksi määräaikaa varten. Ja minulla tosiaan on nyt määräaika, niin monelle on tullut luvattua että gradu on valmis silloin ja silloin.
Eli nyt minulla onkin sitten kiire.
Minulla nimittäin on tapana gradun suhteen "kiirehtiä hitaasti". Se siis tarkoittaa, että teen sitä kyllä joka päivä, mutta tehty työ ei ole määrissä kovin suuri. Hion siis pilkkuja, korjaan sivunumeroita, vähän kirjoittelen jne. Kyllä se niinkin valmiiksi tulee, mutta hitaasti.
No, kun olin päätynyt siihen, että minulla on paljon tekemättä ja paljon aikaa, laadin itselleni työsuunnitelman. Se oli juuri sellainen "hitaan kiirehtijän" työsuunnitelma, jossa jokaiselle työvaiheelle annettiin runsaasti aikaa. Mutta kas kummaa, se ruhtinaallinen aika loppuikin kesken. Hidas kiirehtijä ei saisikaan työtään valmiiksi määräaikaa varten. Ja minulla tosiaan on nyt määräaika, niin monelle on tullut luvattua että gradu on valmis silloin ja silloin.
Eli nyt minulla onkin sitten kiire.
maanantai 10. maaliskuuta 2008
Radun tekoo
Mul on ollu täsä kuluva vuoren aikan vähä vaiheil semmone isommamuotonen rojekti, nimittäi tuo radun elikkä lopputyä tekemine. Mul on iha vaka aikomus saara se tänä kevän valmiiks ja oon mä sitä tehnykkin vaikkei Valtteri sitä uskokkaan ja aina naureskelee mun hommil. Mut sanoka mun sanone et pilkka sattu viel oma nilkkaa - hä joutuu meinaan lukemaa se ja viäl kauhiampaa, antaa siit palautet. Ja mää olen aikas hyvä kerjään sitä palautet vaik itte sanonki. Rankaistuksen maksimoinniks lähetä se hänel eris nii hä joutuu antaa sitä palautet useemmas eräs. Et semmottis.
Mut eniviisiis niin ku ne Amerikas pruukaa sanoo, nii radu ihan oikeest o hyväs vauhris valmistumas. Pikkuse täytyis viäl kirjottaa ja pistää viitteet kohrillensa nii a vot! Se o valmis. Yhtään en sit ossaa sanoo että minkä numeron siit sit mahtais saara, mut ei kai sen niin välii eres ole (vaik huomen mää olenki täst sit varmaa iha eri miält. Mulla tuppaa nua miälipiteet vähä pal joskus vaihtelee) .
Mut älkää peläkkö, vaik radu tuliski valmiiks nii valmistumisest ei oo mitää tiatoa. Jotai opintoi pitäis viäl suoritel, erityisest noi lassiset kiälet. Jotta hoi okhloi vaa teillekin.
Mut joskus kai se pittää sit valmistuu. Meirän äiti o sitä miält et sit pidetää jotku juhla, mutta ei mua oikee huvittais mitää juhlia. Oon yrittäny pitää kiinni siit et jos juhlitaa nii mä valitse sitte paika ja tava. Ajatteli jotta mennää yhtee kiva kiinalaisse ravintola ja syörää paistettuu riisii koko porukka. Tai jos oikee törsäämää ruveta niin käyrään yhres toises ravintolas, siält saa hyvii pihvei eikä oo eres kovi kallis. Ja ruokajuomaks kaik jua sitte vettä tai maitoo. Ja limpsaaki saa ellei sitte satu ole paaston aika. Väkijuamil ei aleta sähläämä.
Siis ei mul oo mitä sitä vasta jos joku haluu juara pilaantunu mehuu ja saattaa ittesä siihe liävä myrkytykse tila mitä känniks meil päi kutsuta, mut sen verra mää ole tuo Valtteri kans ny hengannu ja imeny vaikuttei piäne vaikutuksil alttiil miälelleni et ole löytäny oma positiviise paskiaiseni. Se o aika piän ja pikkune paskiaine, mut täsä asias se vois tulla esi. Mun pileis juhlita niin ku mä halu ja jossa mul o kiva (ja kännise ihmise ei musta oo erityise hauskoi) Jossei kelppaa, nii ei tartte tulla (kuha pistä lahja postii).
Nimittäi myrkytykse tilas olevis ihmisis o seki vaara, et ne jää kylää. Ja sehä ei mun suunnitelmi passaa alkuukaa. Nimittäi ateria jälkee viaraat nousee autoihisa ja lähtee kotia. Ja mä mene omaani.
Sitte o viälä ne toisetki pileet mut niist ehkä josku toiste.
Mut eniviisiis niin ku ne Amerikas pruukaa sanoo, nii radu ihan oikeest o hyväs vauhris valmistumas. Pikkuse täytyis viäl kirjottaa ja pistää viitteet kohrillensa nii a vot! Se o valmis. Yhtään en sit ossaa sanoo että minkä numeron siit sit mahtais saara, mut ei kai sen niin välii eres ole (vaik huomen mää olenki täst sit varmaa iha eri miält. Mulla tuppaa nua miälipiteet vähä pal joskus vaihtelee) .
Mut älkää peläkkö, vaik radu tuliski valmiiks nii valmistumisest ei oo mitää tiatoa. Jotai opintoi pitäis viäl suoritel, erityisest noi lassiset kiälet. Jotta hoi okhloi vaa teillekin.
Mut joskus kai se pittää sit valmistuu. Meirän äiti o sitä miält et sit pidetää jotku juhla, mutta ei mua oikee huvittais mitää juhlia. Oon yrittäny pitää kiinni siit et jos juhlitaa nii mä valitse sitte paika ja tava. Ajatteli jotta mennää yhtee kiva kiinalaisse ravintola ja syörää paistettuu riisii koko porukka. Tai jos oikee törsäämää ruveta niin käyrään yhres toises ravintolas, siält saa hyvii pihvei eikä oo eres kovi kallis. Ja ruokajuomaks kaik jua sitte vettä tai maitoo. Ja limpsaaki saa ellei sitte satu ole paaston aika. Väkijuamil ei aleta sähläämä.
Siis ei mul oo mitä sitä vasta jos joku haluu juara pilaantunu mehuu ja saattaa ittesä siihe liävä myrkytykse tila mitä känniks meil päi kutsuta, mut sen verra mää ole tuo Valtteri kans ny hengannu ja imeny vaikuttei piäne vaikutuksil alttiil miälelleni et ole löytäny oma positiviise paskiaiseni. Se o aika piän ja pikkune paskiaine, mut täsä asias se vois tulla esi. Mun pileis juhlita niin ku mä halu ja jossa mul o kiva (ja kännise ihmise ei musta oo erityise hauskoi) Jossei kelppaa, nii ei tartte tulla (kuha pistä lahja postii).
Nimittäi myrkytykse tilas olevis ihmisis o seki vaara, et ne jää kylää. Ja sehä ei mun suunnitelmi passaa alkuukaa. Nimittäi ateria jälkee viaraat nousee autoihisa ja lähtee kotia. Ja mä mene omaani.
Sitte o viälä ne toisetki pileet mut niist ehkä josku toiste.
tiistai 15. tammikuuta 2008
Seitsemän kuolemansyntiä: mässäily, vatsanpalvonta
Luennolla muut opiskelijat odottivat uuden kurssin alkua mielenkiinnolla; minä mietin miksen syönyt aamupalaa. Muut opiskelijat tekivät innolla kurssin aiheesta huomioita; minä mietin kävisinkö syömässä Namaskaarissa vai yliopiston ruokalassa. Muut opiskelijat keskustelivat vilkkaasti; minä mietin tilaisinko Butter Chickenia Namaskaarissa. Muut opiskelijat kokivat ahaa-elämyksiä; minä mietin että Butter Chicken on suomeksi "voikana". Opettaja kertoi, miten kurssi on käytännössä hyvä suorittaa; minä mietin että päästäisiinkö pian jo syömään.
Sitten kävin syömässä Namaskaarissa ja tilasin lammasta.
Muut opiskelijat palasivat ruokatauolta täynnä energiaa; minä mietin että se lammas oli tosi hyvää. Muut opiskelijat esittivät teräviä, älykkäitä kysymyksiä opettajalle; minä mietin että voisin kyllä tilata sitä lammasta toistekin. Opettaja antoi käytännön vinkkejä; minä mietin, että nyt maistuisi kyllä kuppi kahvia. Ja ehkä pulla kyytipojaksi. Ja sieltä yhdestä kahvilasta saa tosi hyvää kääretorttua.
Sitten kävin syömässä Namaskaarissa ja tilasin lammasta.
Muut opiskelijat palasivat ruokatauolta täynnä energiaa; minä mietin että se lammas oli tosi hyvää. Muut opiskelijat esittivät teräviä, älykkäitä kysymyksiä opettajalle; minä mietin että voisin kyllä tilata sitä lammasta toistekin. Opettaja antoi käytännön vinkkejä; minä mietin, että nyt maistuisi kyllä kuppi kahvia. Ja ehkä pulla kyytipojaksi. Ja sieltä yhdestä kahvilasta saa tosi hyvää kääretorttua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)