Kirjoittamisesta

Millan pohtii blogikirjoittamista ja pyysi kommentteja. Minun kommenttini on nyt tässä, koska itsekkäänä keksin käyttää tätä mahdollisuutena päivittää omaa blogiani.

Olen itsekin aina ajoittain miettinyt, että lukeeko tätä blogia kukaan. Kun kyseessä kuitenkin on julkaisu, niin toivoisi sen saavan sitten myös niitä lukijoita. Olen myös miettinyt, että pitäisikö tyyli tai aiheita muuttaa, mutta oma kokemukseni on toisaalta, että suurimpia virheitä, jonka kirjoittaja voi tehdä, on alkaa kirjoittamaan lukijoita varten. Varsinkin jos päättää kirjoittaa hauskasti. Silloin juttu ei naurata lopulta enää edes kirjoittajaa itseään, koska sitä on niin penteleen hauska.

Kai se kirjoittamisen pääpointin on oltava, että ensimmäiseksi kirjoitetaan itselle siitä mitä haluaa ja miten haluaa.

Mutta sitten taas toisaalta ainakin itsellä on lukijoita, joita varten kirjoitan. Eli sitä kuitenkin itse miettii ja kriisiytyy siitä, että mitä ne lukijat, varsinkin se "ihannelukija" (eli lukija/t, joiden mielipiteet nyt vain syystä tai toisesta merkkaavat erityisen paljon), nyt tästä sanoo. Ja tykkääkö ne. Kun haluaa tehdä niihin vaikutuksen.

Sitä varten minulla on sitten myös esilukija, jota kiusaan ja vaadin tätä kertomaan mielipiteensä aina sellaisista teksteistä, joita itse pidän "vaarallisina". Ja kuulostelen vähän häneltäkin, että mitäköhän "ihannelukija" on nyt tästä jutusta miettinyt. Kun sattuvat tuntemaan toisensa.

Ja jos esilukija tykkää ja ihannelukijakin tykkää ja pistää kommentin, niin onhan se siistiä. Koska kaiketi jokaisessa kirjoittajassa elää myös se huomiota ja kehuja kaipaava otus. Vaikka samaan aikaan se on ihan hirvittävää ajatella, että näitä joku lukee. Varsinkin tutut.

Joskus sitä vaan tuntuu itsestä, että kirjoittaa vaan kuraa. Ja joskus pelkkää kultaa. Kai se kuuluu tähän luomiseen, mitä kirjoittaminen on. Koska kyllä itse kuulun siihen koulukuntaan, joka uskoo, että kirjoittaminen ja ahdistus (ja varmaan muukin taide) kulkevat käsi kädessä.

Mutta onneksi se oma fiilis ei aina näy niissä teksteissä. Koska vaikka kirjoittaminen onkin lahja, se on myös taitolaji ja tietyt kikat oppii ja niillä voi hämätä ja teksti voi olla hyvinkin korkeatasoista, vaikka itsestä tuntuu, että kuraa se on. Joskus se ahdistus pettää. Ja toisinpäin: itselle on käynyt niinkin, että olen ollut mielettömän ylpeä jostain teoksesta, mutta se ei synnytä lukijoissa mitään intohimoja. Sitten sitä täytyy vaan tehdä se päätös, että onko tämä juttu nyt minulle vai heille.

Ja aika usein siinä sitten myös käy niin, että se ulkopuolinen on oikeassa. Koska sitä ikään kuin rakastuu omiin tuotoksiinsa eikä näe niissä mitään virheitä.

Ajatusvirta aiheesta päättyy.