"Rakastavaiset"

Olen toimintakokemus-rippileirien kannattaja. Haluaisin oppia hyväksi toimintakokemusrippileiri-ohjaajaksi (melkoinen sanahirviö!) . Kuitenkin Toko (eli toimintakokemus) monesti pelottaa minua, varsinkin jos vedän jotain rastia yksin. Onko tämä kokemus turvallinen? Osaanko purkaa tämän? Huomaanko tarpeeksi tarkasti ja ennen kaikkea ajoissa mahdolliset vaaratekijät (ei pelkästään fyysiset)? Osaanko itse käyttäytyä oikein, sopivasti, olemaan kannustava ja luotettava aikuinen? Olenko nolannut jonkun tiedostamattani? Olenko satuttanut, kun olen luullut olevani hauska?

Mutta huonomminkin voisi olla. Paljon huonommin. Löysin tässä erään blogin, jossa toinen kesäteologi kirjoittelee mm. ripareistaan. Yksi postaus, jossa hän kuvasi kauhistuneena erästä leirillä leikitystä leikkiä, järkytti.

Tekstin voi lukea täältä:
http://ekoelamaa.blogspot.com/2009/07/ripari-2-paiva-3-ahdistus-ja-hammennys.html . Viestin loppupuolella blogin pitäjä tyttism kuvailee leikkiä nimeltä "Rakastavaiset" tai "Rakkauden pyramidi". Itse en ollut kyseisestä leikistä kuullutkaan enkä koskaan törmännytkään mihinkään vastaavaan.

Jos jotain inhoan, niin nolausleikkejä. Niillä on pitkä ja kunniaton historia Suomessa, niin kouluissa (monet mopotusperinteet, fuksiaiset, jne.) , armeijassa (siellä niitä sanotaan simputukseksi) ja tietysti sitten myös rippileireillä. Niiden kunniakkain aika taisi olla 1980-1990-luvuilla ja sitten niistä on pikku hiljaa päästy eroon. Mutta yhä ne elävät ja yhä ne nostavat lohikäärmeen päänsä siellä, missä ihmiset kuvittelevat että toisen häpeän näkeminen on jotenkin hauskaa.

Aikuinenkin tuntee olonsa epämukavaksi, kun hänet nolataan. Entä sitten nuori, jonka itsetunto muutenkin on melko alhainen? Joka uskoo, että hänessä on jotain poikkeavaa, että hän on jotenkin erilainen kuin muut? Ja sitten hänet nolataan. Tietysti hän esittää, että on hauskaa. Koska sen paljastaminen, että on nolattu ja että se ei ole hauskaa, se on juuri sitä erilaisuutta, jota jokainen pelkää. Saako nolaaminen ihmisen tuntemaan itsensä rakastetuksi? Saako nolaaminen ihmisen tuntemaan olonsa kauniiksi? Saako nolaaminen ihmisen tuntemaan, että lähimmäiset arvostavat häntä? Saako nolaaminen ihmisen tuntemaan, että Jumala rakastaa häntä? Saako nolaaminen ihmisen tuntemaan, että tässä seurassa, tällä rippileirillä, on hyvä olla?

Nolaaminen on nolaamista, silloinkin kun se tapahtuu leikin varjolla. Ja nolaaminen on vastenmielistä, varsinkin kun nolatuksi joutuu herkässä iässä olevia nuoria.

Vielä vastenmielisempää on seksuaalissävytteinen nolaaminen, jollaista leikki "Rakastavaiset" ilmeisesti on. Leikki, jossa nuoria pakotetaan (sanookaa vaan että vapaaehtoisuutta, mutta jos leikin luonteeseen kuuluu, että a. kaikkea ei paljasteta, ja b. kieltäytyminen on vertaisryhmäpaineessa käytännössä mahdotonta, niin se ei mitään vapaaehtoisuutta ole) leikin varjolla seksiasentoihin, rikkoo paitsi itsetuntoa, myös ihmisoikeuksia, joista yksi on oikeus koskemattomuuteen.

Yleisen seksuaalietiikan suhteen olen melko liberaali. En vastusta avoliittoja yms. Silti tässä suhteessa olen muuttunut tiukkapipoksi. Seksuaalisuus on niin herkkä ja yksityinen osa ihmisyyttä, että seksuaalissävytteisiin leikkeihin tulisi suhtautua suurella varovaisuudella. Ohjaajan roolissa olevan aikuisen tulee pitää silmällä tilannetta ja puuttua, jos hyvä maku ylitetään. Leikit, joissa nuoret tekevät muiden nauraessa vieressä 69-asennon (googlettakaa, jos ette tiedä mikä se on) ei ole asian käsittelemistä hyvällä maulla. Seksillä mässäily rippileirien iltaohjelmissa kuuluu rippileiriin yhtä paljon, kuin kuuden tuuman naula ihmisen päähän. Ei ei lainkaan.

Vastuu on suuri. Ja ahdistus siitä, että olenko osannut kantaa tämän vastuuni on myös suuri. En voi enkä saa tuudittautua siihen, että minun leireilläni ei ole koskaan leikitty mitään vastaavaa.

Olenko satuttanut, kun olen luullut olevani hauska?