keskiviikko 12. elokuuta 2009

Harhaoppisyytettä odotellessa

Kuka pelastuu?

Tuota kysyttiin nuorten leirillä.

Minä en ole täysin Antti Kylliäisen linjoilla, sillä en usko, että kaikki pääsevät automaattisesti taivaaseen. Olen kuitenkin aika lähellä sitä. Uskon, että ihminen pelastuu uskosta. Mutta millaisella uskolla, se onkin sitten jo se toinen asia.

Uskon, että Jeesuksessa Jumala tuli erityisellä tavalla ihmisten keskuuteen. Että Jeesuksen opetukset ja elämä kertovat meille siitä, millainen Jumala on. Että Jumala on läsnä siellä, missä ihmiset kokoontuvat yhteen Jeesuksen nimissä.

Mutta uskon kuitenkin, että Jumalan yleinen ilmoitus (luonto, omatunto) mahdollistaa Hänen tuntemisensa myös silloin, kun Jeesus (ja erityinen ilmoitus) on jäänyt vieraaksi. Uskon, että yleinen ilmoitus voi synnyttää ihmisten sydämiin ja sieluihin ns. "jumalakaipuun", halun etsiä ja tavoitella, kurottaa kohti sitä oikeaa Jumalaa. Uskon, että tämä "jumalakaipuun" synnyttämä usko on aivan yhtä oikeaa uskoa kuin erityisen ilmoituksenkin synnyttämää uskoa. Nimittäin uskohan ei ole ihmisen teko, vaan Jumala synnyttää sen meissä.

Näin ollen nekin, jotka meidän silmäämme näyttävät siltä, että joku ei usko, niin voi siltikin olla uskosta ja siten pelastuksesta osallinen.

Mutta hän pelastuu Jeesuksen tähden ja Jeesuksen avaaman tien kautta. Katolisella kirkolla on muistaakseni muotoilu: "Kristuksen kirkko on katolisessa kirkossa". Tärkeä ero, koska lause voisi olla muotoiltu myös "Kristuksen kirkko on katolinen kirkko". Nyt muotoilu pitää sisällään sen mahdollisuuden, että Kristuksen kirkko voi löytyä muualtakin. Mutta se on silti aito Kristuksen kirkko.

Ei kommentteja: