Nasaretilainen

Luen juuri mielestäni varsin erinomaista kirjaa.

Tai no itse asiassa kahta, mutta puhutaan nyt vain toisesta.

Toinen on Kenneth E. Baileyn "Jeesus Lähi-idän ihmisen silmin". Toisen nimi on "Jeesus Nasaretilainen" ja sen on kirjoittanut Josef Ratzinger, nykyisin tunnetumpi nimellä paavi Benedictus XVI. Tästä kirjasta muutama sananen.

Ratzinger on mies, jolla on paha maine ([mainos]jotain viitteitä tästä löytyy myös pro gradustani [/mainos]). Paha maine syntyi, kun hän johti vuosien ajan paavi Johannes Paavali II:n kaudella Uskonopin kongregaatiota eli entistä Pyhää toimistoa eli entistä inkvisitiota. Inkvisition tehtävänä oli valvoa katolisen uskonopin puhtautta eli hieman suomalaista Kirkkolakia siteeraten, "huolehtia siitä, että evankeliumia julistettiin puhdasoppisesti ja sakramentit jaetaan oikein". Tässä tehtävässä Ratzinger sai pilkkanimen "Jumalan rottweiler", koska häntä pidettiin kovaotteisena miehenä, joka murskasi ne katoliset teologit ja papit, jotka katolisen opin uskalsivat kyseenalaistaa. Ratzingerin maineen tekee entistä "surullisemmaksi" se, että hän oli pitkään ns. liberaaliteologi. Vielä Vatikaanin II:n konsiilin aikana hän kuului samaan leiriin mm. sveitsiläisen Hans Küngin kanssa, joka on mm. kyseenalaistanut paavin erehtymättömyyden. Eikä siis enää katolisissa yliopistoissa opeta, kiitos opetuskiellon, jonka hänelle langetti paavi Johannes Paavali II ja Uskonopin kongregaation johtaja, konservatiiviksi kääntynyt Ratzinger.

Paavina Ratzinger onkin sitten ollut toista maata, sillanrakentaja eikä aitojen pystyttäjä. Kirja "Jeesus Nasaretilainen" jatkaa tätä. Hän korostaa, että kirja ei ole paavin virallinen kannanotto, vaan hänen henkilökohtaisen uskonelämänsä ja "Nasaretilaisen todellisen kasvojen etsinnän tulos".

Kirja viehättää, koska paavi on tehnyt kirjan, joka on paitsi hengellinen, hartauksellinen, myös tieteellinen. Paavi ei tuhahda halveksuvasti eksegetiikalla eikä historiallis-kriittiselle metodille. Vaikka paavi kirjoittaakin metodin rajoista, se tehdään kunnioittavasti ja rakkaudella.

Kirjaa lukiessa tulee surku: miksei meillä pystytä tähän? Tekemään jotain, joka ei ole pystyttämässä raja-aitaa? Meillä osataan tehdä loistavia tieteellisiä tutkimuksia. Meillä osataan tehdä loistavia hartauskirjoja, saarnakokoelmia jne. Mutta miksi meillä ei osata tehdä kirjaa, joka ottaa tieteellisen puolen tosissaan, mutta silti onnistuu olemaan myös uskonnollinen kirja? Yritykset ovat aika masentavia, sillä niissä tunnutaan ensin ampuvan alas metodin tulokset, minkä jälkeen kerrotaan Raamatun kertomus omin sanoin muokattuna.

Täytyy vain rukoilla, että 81-vuotias paavi saisi valmiiksi myös kirjan toisen osan, jossa hän keskittyy Jeesuksen ristinkuolemaan.

PS. Katoliikki-hapatusta pelkääville lohdutuksen sana: ei ole vielä tullut vastaan ainuttakaan sellaista ajatuskohtaa, joka "haiskahtaisi" leimallisesti katolilaiselta opilta.