Se hyvä puoli possuflunssassa on, että huumorinkukka kukkii. Kaikkihan ei sitä siedä ja onpa naureskelijoiden jo epäilty vaarantavan huolissaan olevien ihmisten terveyden. Kun eivät naureskelultaan viitsi edes suojautua.
Ehdotankin, että naureskelijoille perustettaisiin vaikka joku oma leiri, missä he voisivat sitten keskenään naureskella ja vertailla faktoja eri sairauksista.
Toinen seikka, mitä harmitellaan, on tietysti se, että tosi nolo nimi tällä sairaudella. Ajatelkaa nyt. Kumpi kuulostaa tyylikkäämmältä lempinimeltä: Musta surma vai possuflunssa? Niinpä... Ennen sentään sairaudetkin oli terästä, esi-isäni sentään kupsahtivat Mustaan surmaan ja vastaaviin, mutta minut niittää possunuha.
Olisi se komeeta viedä töihin sairaslomalappu, jossa lukisi: "Sairasloma, keskiviikko-perjantai. Syy: Musta surma."
P.S. Tuo viimeinen lohkaisu on varastettu Lemmikkipalstojen Päivän Peilistä. Oli sen verran mainio vitsi, että pakko se oli kopioida.
torstai 30. huhtikuuta 2009
keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
Kokkikoulu
Kokkaamine o vissii muotii. Ja äijäkki saa kokat! Telkkaris tulee jatkuvast kaike maailma juttui, jos joku ukkeli häärää keittiös ja vässää ruokaa. Ja helppoo o. Ja hyvää.
Siks tääl plogiski seuraa ny uus innovaatio. Mää kirjoottelen ja kerää ylö kaikki ne herkulliset resepti, joit mä tee ja julkase muitteki iloks. Nää o iha itte keksitty nää resepti. Tai sit ei, mut must ainaki tuntuu, et o ja sehä riittä.
Tänää tehrää muikku-riisii. O helppoo. Ja hyvää. Muist seurata tarkka ohjeit. Voi käyttää muussiiki, mut muussiin tulee klimpei aik helpost. Ei kiva. Ellei sit käyt Mummo Muussii.
- Iha ekaks mee kauppa ja osta sielt riissii ja valmiiks friteerattui muikkui. Muist tarkista, että paketis torel lukee, että valmiiks friteerattu.
- Keitä riissi
- Maust se nii ku itte tykkäät
- Lämmitä muikkuset. Jos sul ei oo mikroo, nii pannu o hyvä. O hyvii kyl kylminäki. Muist varoo pannuu, se o kuuma.
- Sekota riis ja muikkut.
- Syä pois.
Se oli sii sit.
- - - -
Jälkkirjotus: Valtteri ol sit miält et tota syömäl voi kualla kauheest kitumal. Jot varokaa. Mää raportoi tänne jotta mite mu käy. Seurakkaa tarkkaa tätä plogii!
Siks tääl plogiski seuraa ny uus innovaatio. Mää kirjoottelen ja kerää ylö kaikki ne herkulliset resepti, joit mä tee ja julkase muitteki iloks. Nää o iha itte keksitty nää resepti. Tai sit ei, mut must ainaki tuntuu, et o ja sehä riittä.
Tänää tehrää muikku-riisii. O helppoo. Ja hyvää. Muist seurata tarkka ohjeit. Voi käyttää muussiiki, mut muussiin tulee klimpei aik helpost. Ei kiva. Ellei sit käyt Mummo Muussii.
- Iha ekaks mee kauppa ja osta sielt riissii ja valmiiks friteerattui muikkui. Muist tarkista, että paketis torel lukee, että valmiiks friteerattu.
- Keitä riissi
- Maust se nii ku itte tykkäät
- Lämmitä muikkuset. Jos sul ei oo mikroo, nii pannu o hyvä. O hyvii kyl kylminäki. Muist varoo pannuu, se o kuuma.
- Sekota riis ja muikkut.
- Syä pois.
Se oli sii sit.
- - - -
Jälkkirjotus: Valtteri ol sit miält et tota syömäl voi kualla kauheest kitumal. Jot varokaa. Mää raportoi tänne jotta mite mu käy. Seurakkaa tarkkaa tätä plogii!
Jösses
Sikaflunssa on ilmeisesti rantautunut jo Suomeenkin. Keskustelupalstoilla ollaan jo ihan liekeissä ja niiden, jotka naureskelevat tai vähättelevät tautia, uskotaan vaan salaavan pelkoaan. Muistetaan myös ystävällisesti povata huonointa: "Naureskelkaa nyt, mutta ei sitten naurata, kun joku tuttu sairastuu".
Olisihan se tietysti noloa paljastua, että oli loppupeleissä niitä kavereita, jotka vaan nauravat, kunnes hymy hyytyy. Mutta en siltikään vielä suostu panikoitumaan tai stressaamaan sikainfluenssasta, vaikka olenkin ilmeisesti pahimmassa vaaravyöhykkeessä (tauti niittää ilmeisesti nuoria aikuisia), vaan yritän säilyttää suhteellisuudentajuni. Siihen auttaa esimerkiksi tilastoihin tutustuminen:
- 1.5 miljoonaa ihmistä kuoli aidsiin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vuonna 2007.
- 25 000 naista kuolee synnytykseen joka ikinen päivä.
- 20 prosenttia Afrikan lapsikuolemista johtuu ripulista
- 20 prosenttia Afrikan lapsikuolemista johtuu malariasta
- 2 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain kehitysmaissa ripuliin
- Sikainfluessaan on kuollut noin 170 ihmistä.
Mutta kyllä mua silti pikkusen huolettaa.
Olisihan se tietysti noloa paljastua, että oli loppupeleissä niitä kavereita, jotka vaan nauravat, kunnes hymy hyytyy. Mutta en siltikään vielä suostu panikoitumaan tai stressaamaan sikainfluenssasta, vaikka olenkin ilmeisesti pahimmassa vaaravyöhykkeessä (tauti niittää ilmeisesti nuoria aikuisia), vaan yritän säilyttää suhteellisuudentajuni. Siihen auttaa esimerkiksi tilastoihin tutustuminen:
- 1.5 miljoonaa ihmistä kuoli aidsiin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa vuonna 2007.
- 25 000 naista kuolee synnytykseen joka ikinen päivä.
- 20 prosenttia Afrikan lapsikuolemista johtuu ripulista
- 20 prosenttia Afrikan lapsikuolemista johtuu malariasta
- 2 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain kehitysmaissa ripuliin
- Sikainfluessaan on kuollut noin 170 ihmistä.
Mutta kyllä mua silti pikkusen huolettaa.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Maailmanloppu
Maailmanloppu on jälleen tulossa! Juoskaa henkenne edestä!
- HIV
- Ebola
- "Hullun lehmän tauti"
- Isorokko (jauhekirjeiden mukana)
- Sars
- Lintuinfluenssa
Tuossa on lueteltuna kaikki ne taudit, joiden muistan aikoinaan luoneen pelkoa maailmanlaajuisista epidemioista. Noista - toistaiseksi - ainoan todellisen epidemian on aiheuttanut HIV, joka on johtanut kymmenien miljoonien ihmisen kuolemaan. Eikä siitä enää juuri edes puhuta. HIV on unohdettu, siihen on totuttu. Siitä on tullut "osa" tätä maailmaa.
Tämä panikointi milloin mistäkin uudesta taudista tuntuu olevan osa kevättä niin kuin leskenlehdet, lisääntyvt lämpö ja koirankakkakeskustelu. Nyt joukkoon on liittynyt sikainfluenssa. Ihmisiä on kuollut ja keskustelupalstoilla mietiään, että olisiko jo syytä panikoitua. Samaan aikaan palstojen misantroopit toivottavat katastrofin tervetulleeksi, koska ihmiskunta ansaitsee sen. Unohtaen ilmeisesti, että he ovat itsekin ihmisiä ja siten osa ihmiskuntaa.
Todennäköisempää kuitenkin lienee yhä, että jään auton alle, saan jonkun "tavallisen" taudin, joudun onnettomuuteen tai jopa väkivallan uhriksi kuin se, että minut kellistää sikainfluenssa.
- HIV
- Ebola
- "Hullun lehmän tauti"
- Isorokko (jauhekirjeiden mukana)
- Sars
- Lintuinfluenssa
Tuossa on lueteltuna kaikki ne taudit, joiden muistan aikoinaan luoneen pelkoa maailmanlaajuisista epidemioista. Noista - toistaiseksi - ainoan todellisen epidemian on aiheuttanut HIV, joka on johtanut kymmenien miljoonien ihmisen kuolemaan. Eikä siitä enää juuri edes puhuta. HIV on unohdettu, siihen on totuttu. Siitä on tullut "osa" tätä maailmaa.
Tämä panikointi milloin mistäkin uudesta taudista tuntuu olevan osa kevättä niin kuin leskenlehdet, lisääntyvt lämpö ja koirankakkakeskustelu. Nyt joukkoon on liittynyt sikainfluenssa. Ihmisiä on kuollut ja keskustelupalstoilla mietiään, että olisiko jo syytä panikoitua. Samaan aikaan palstojen misantroopit toivottavat katastrofin tervetulleeksi, koska ihmiskunta ansaitsee sen. Unohtaen ilmeisesti, että he ovat itsekin ihmisiä ja siten osa ihmiskuntaa.
Todennäköisempää kuitenkin lienee yhä, että jään auton alle, saan jonkun "tavallisen" taudin, joudun onnettomuuteen tai jopa väkivallan uhriksi kuin se, että minut kellistää sikainfluenssa.
Erään kiukun anatomia
Kun huomasin, että Youtube ei toimi, minua harmitti. Pistin sähköpostiviestin kaverille ja aloin säätämään tietokoneen asetuksia. Kun en keksinyt heti miten sen saa korjattua, minua alkoi kiukuttaa. Sitten minua alkoi kiukuttaa oikein tosissaan ja kirjoitin asiasta blogiin. Kun sekään ei auttanut, aloin kuuntelemaan Rammsteinia ja menin nokosille.
Paria tuntia myöhemmin herättyäni olin saanut vastauksen sähköpostiini ja blogiin. Minua vähän nolotti "riehaantumiseni". Tuli ihan samanlainen olo, kun joku aika sitten menetin malttini Ylen nettisivujen sekavuuden takia ja pistin kiukkuista palautetta - varmana siitä, että ei niitä kukaan lue tai ainakaan vastaa (yhteenkään mainoskanaville lähettämääni palautteeseen ei ole koskaan vastattu). Muutamaa tuntia myöhemmin sähköpostiini napsahti vastaus Yleltä. Ja ihan henkilökohtainen, ei mikään "olemme lukeneet viestinne, kiitos palautteesta" ja leima perässä.
Niin joo, ja tietokonekin taas toimii. Asetuksissa oli jotain häikkää, jonka sain korjattua, kun olin nukkunut kiukun pois
Paria tuntia myöhemmin herättyäni olin saanut vastauksen sähköpostiini ja blogiin. Minua vähän nolotti "riehaantumiseni". Tuli ihan samanlainen olo, kun joku aika sitten menetin malttini Ylen nettisivujen sekavuuden takia ja pistin kiukkuista palautetta - varmana siitä, että ei niitä kukaan lue tai ainakaan vastaa (yhteenkään mainoskanaville lähettämääni palautteeseen ei ole koskaan vastattu). Muutamaa tuntia myöhemmin sähköpostiini napsahti vastaus Yleltä. Ja ihan henkilökohtainen, ei mikään "olemme lukeneet viestinne, kiitos palautteesta" ja leima perässä.
Niin joo, ja tietokonekin taas toimii. Asetuksissa oli jotain häikkää, jonka sain korjattua, kun olin nukkunut kiukun pois
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Tilliä
Mies istui metrossa ja puhui puhelimessa. Sävy oli yhtä aikaa kiivas, mutta samalla hellä. Huomasi, että luurin toisessa päässä oli miehelle tärkeä ihminen, ilmeisesti vaimo tai tyttöystävä.
Kävi ilmi, että mies oli lähetetty ostoksille. Vaimo ei ollut kuitenkaan aivan tyytyväinen siihen tapaan, jolla mies oli päättänyt kerman ostoreissun hoitaa. Ja nyt mies puolusti itseään ja mainettaan luotettavana ostajana, joka ei kauppalistaa tarvinnut.
"Kyllä mä hoidan tän. Mä lupasin, että mä hoidan. Sun on ihan turha siellä olla kiukkunen... Joo, mä tiedän, että tää on tärkeetä.... Ei, mut mähän lupasin... Mä on iha just siellä kaupassa.... Anna mun nyt tehdä tää niin ku mä teen... Ethä anna.... Sä et sit yhtää luota.... Mä lupasin et mä hoidan! Nii... Anna mun sit tehdä tää mun tyylil.... Mä oon iha just siel kaupas... No ei kestä kaua!"
Mies ja vastapuoli näyttivät pääsevän sopuun ja alkoivat kerrata kauppalistaa.
"Joo, kyl mä muistan. Joo, tuon kermaa." Pitkä hiljaisuus miehen kuunnellessa. "Niin ja maitoa." Hiljaisuus. "Joo, totta kai muistin. Maitoa ja kermaa. Niin ja leipää..... Joo, muistin mä sen. Maitoa, kermaa... Eihän siinä mitään muuta ollut.... TILLIÄ?!"
Tässä vaiheessa vastapuoli ilmeisesti menetti uskonsa kauppalistattomaan mieheen, koska mies sulki puhelimen sanomatta enää mitään ja mökötti hiljaa koko matkan metron pääteasemalle.
Kävi ilmi, että mies oli lähetetty ostoksille. Vaimo ei ollut kuitenkaan aivan tyytyväinen siihen tapaan, jolla mies oli päättänyt kerman ostoreissun hoitaa. Ja nyt mies puolusti itseään ja mainettaan luotettavana ostajana, joka ei kauppalistaa tarvinnut.
"Kyllä mä hoidan tän. Mä lupasin, että mä hoidan. Sun on ihan turha siellä olla kiukkunen... Joo, mä tiedän, että tää on tärkeetä.... Ei, mut mähän lupasin... Mä on iha just siellä kaupassa.... Anna mun nyt tehdä tää niin ku mä teen... Ethä anna.... Sä et sit yhtää luota.... Mä lupasin et mä hoidan! Nii... Anna mun sit tehdä tää mun tyylil.... Mä oon iha just siel kaupas... No ei kestä kaua!"
Mies ja vastapuoli näyttivät pääsevän sopuun ja alkoivat kerrata kauppalistaa.
"Joo, kyl mä muistan. Joo, tuon kermaa." Pitkä hiljaisuus miehen kuunnellessa. "Niin ja maitoa." Hiljaisuus. "Joo, totta kai muistin. Maitoa ja kermaa. Niin ja leipää..... Joo, muistin mä sen. Maitoa, kermaa... Eihän siinä mitään muuta ollut.... TILLIÄ?!"
Tässä vaiheessa vastapuoli ilmeisesti menetti uskonsa kauppalistattomaan mieheen, koska mies sulki puhelimen sanomatta enää mitään ja mökötti hiljaa koko matkan metron pääteasemalle.
lauantai 25. huhtikuuta 2009
D'oh!
Joitain aikoja sitten minulla oli ongelmia Youtuben kanssa. Kone ei pyörittänyt videoita kunnolla, vaan kuva pätki, oli hidas ja sitä rataa. Ei auttanut se, että antoi videon kulkea alusta loppuun ja sitten katsoi uudelleen. Paska mikä paska. Asensin, sähelsin, väänsin, kirosin ja tuhisin. Siinä sivussa onnistuin jotenkin jumittamaan koko tietokoneen niin, että jouduin asettamaan Ubuntun uudelleen.
Mutta sitten kuin ihmeen kaupalla jotain tapahtui. Onnistuin tekemään jotain (mutta en muista mitä) ja kas kummaa - videot pelasivat.
Mutta sitten.... Tuli uusi ohjelmaversio ja minä asentamaan. Seuraus: Youtube ei taaskaan toimi. Sama ongelma, pätkii, pätkii, pätkii, hidas, hidas, hidas. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Onhan tuolla tietysti tuo Ubuntun tukiryhmä tuolla netissä, mutta kun ei perhana tajua sanaakaan siitä mitä ne kirjoittavat. Se juttu alkaa ihan ymmärrettävästi, mutta melkein jo toisessa viestissä juttu vaihtuu hepreaksi. "Joo, mene kato sinne astrric-kansioon, klikkaa sieltä auki XyX3245 ja kirjaa sinne Brg ja muista kopioida Ylläx. Sit pelittää" (keksitty esimerkki). Ja vastaja tietysti saa homman toimimaan. Minä mietin, että mikä hemmetin kansio ja miten sinne mennään. Hiirelläkö?
Tykkään kyllä Ubuntusta kovasti, mutta tämä asennushässäkkä saa minut kyllä kokemaan aitoa turhaumaraivoa. Nytkin piti oikein pidätellä itseään, ettei tämä viesti olisi höystetty kirosanoilla.
Mutta sitten kuin ihmeen kaupalla jotain tapahtui. Onnistuin tekemään jotain (mutta en muista mitä) ja kas kummaa - videot pelasivat.
Mutta sitten.... Tuli uusi ohjelmaversio ja minä asentamaan. Seuraus: Youtube ei taaskaan toimi. Sama ongelma, pätkii, pätkii, pätkii, hidas, hidas, hidas. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Onhan tuolla tietysti tuo Ubuntun tukiryhmä tuolla netissä, mutta kun ei perhana tajua sanaakaan siitä mitä ne kirjoittavat. Se juttu alkaa ihan ymmärrettävästi, mutta melkein jo toisessa viestissä juttu vaihtuu hepreaksi. "Joo, mene kato sinne astrric-kansioon, klikkaa sieltä auki XyX3245 ja kirjaa sinne Brg ja muista kopioida Ylläx. Sit pelittää" (keksitty esimerkki). Ja vastaja tietysti saa homman toimimaan. Minä mietin, että mikä hemmetin kansio ja miten sinne mennään. Hiirelläkö?
Tykkään kyllä Ubuntusta kovasti, mutta tämä asennushässäkkä saa minut kyllä kokemaan aitoa turhaumaraivoa. Nytkin piti oikein pidätellä itseään, ettei tämä viesti olisi höystetty kirosanoilla.
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Voi Lordi!
Olin eilen Barona-areenalla, jossa oli 10 vuotisjuhlakonsertti. Yksi esiintyjistä oli Lordi, jonka show alkoi vartin yli kymmenen illalla (22:15). Show oli sellainen kun ne nyt ilmeisesti ovat Lordilla: oli pommia, pauketta, valoshowta ja tulta. Hirviöiksi pukeutuneet bändin jäsenet soittivat rockia ja lauloivat lauluja, jotka kertoivat hirviöistä. Lavan rakenne ja väliesitykset kappaleiden välissä olivat suoraan jostain 1980-luvun hirviöelokuva-maailmasta. Hirviöruumiita syntyi ja sitä rataa.
Tänään iltapäivälehdissä kerrotaan, että olen ollut merkittävän tapahtuman äärellä. Kansa on vimmastunut.
"The Voice: Lordin kannibaalikarkelot ajoivat itkevät lapset pois kesken konsertin" uutisoi Iltalehti ja Iltasanomat ei jäänyt huonommaksi otsikolla: "Lordi söi lapsia lavalla – LAPSIYLEISÖ ITKI!". Juttujen taustalla on seuraavankaltainen tapahtumaketju: yleisön joukossa on ollut vanhempia lapsineen; lapset ovat pelästyneet; vanhemmat ovat tuohtuneet ja kysyvät miksi ei ole ikärajaa tässä sairaassa showssa.
Niin. Onhan se tietysti aivan kohtuutonta vaatia, että vanhemmat ottaisivat selvää minkälaista bändiä ovat menossa katsomaan ja millainen bändin lavashow on. Hyvinä varoitusmerkkeinä siitä, että show ei ehkä sovi pienemmille voi pitää seuraavia asioita: myöhäinen aloitusaika (esimerkiksi vaikkapa kymmenen jälkeen illalla), hirviöiksi pukeutuminen, verenhurmeiset sanat ja teemat kappaleissa. Eikä lavashown selville ottaminen kovin vaikeaa ole. Yhtyeenä Lordi ei ole koskaan salannut, että sen kiinnostuksen kohteena ovat hirviöt ja kauhuelokuvien maailma ja sen lavashow on aina pyörinyt näiden teemojen ympällä.
Kenellä se vastuu sitten on? Artistilla vai jollain muulla? Kenen kuuluu päättää, onko Lordi sopivaa viihdettä lapsille vai ei?
P.S. Minä en nähnyt itkeviä lapsia, vaikka en kiistäkään etteikö heitä olisi siellä ollut. Innokkaan faniyleisön keski-ikä oli aika nuorta.
P.P.S Lordi on itsekin antanut asiaan kommentin.
Tänään iltapäivälehdissä kerrotaan, että olen ollut merkittävän tapahtuman äärellä. Kansa on vimmastunut.
"The Voice: Lordin kannibaalikarkelot ajoivat itkevät lapset pois kesken konsertin" uutisoi Iltalehti ja Iltasanomat ei jäänyt huonommaksi otsikolla: "Lordi söi lapsia lavalla – LAPSIYLEISÖ ITKI!". Juttujen taustalla on seuraavankaltainen tapahtumaketju: yleisön joukossa on ollut vanhempia lapsineen; lapset ovat pelästyneet; vanhemmat ovat tuohtuneet ja kysyvät miksi ei ole ikärajaa tässä sairaassa showssa.
Niin. Onhan se tietysti aivan kohtuutonta vaatia, että vanhemmat ottaisivat selvää minkälaista bändiä ovat menossa katsomaan ja millainen bändin lavashow on. Hyvinä varoitusmerkkeinä siitä, että show ei ehkä sovi pienemmille voi pitää seuraavia asioita: myöhäinen aloitusaika (esimerkiksi vaikkapa kymmenen jälkeen illalla), hirviöiksi pukeutuminen, verenhurmeiset sanat ja teemat kappaleissa. Eikä lavashown selville ottaminen kovin vaikeaa ole. Yhtyeenä Lordi ei ole koskaan salannut, että sen kiinnostuksen kohteena ovat hirviöt ja kauhuelokuvien maailma ja sen lavashow on aina pyörinyt näiden teemojen ympällä.
Kenellä se vastuu sitten on? Artistilla vai jollain muulla? Kenen kuuluu päättää, onko Lordi sopivaa viihdettä lapsille vai ei?
P.S. Minä en nähnyt itkeviä lapsia, vaikka en kiistäkään etteikö heitä olisi siellä ollut. Innokkaan faniyleisön keski-ikä oli aika nuorta.
P.P.S Lordi on itsekin antanut asiaan kommentin.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Tuntomerkkimeemi
Millan haastoi minut. Joten taas meemiöidään vaikka en edelleenkään tiedä että mistä kyseinen sana tulee ja mitä se tarkoittaa.
Tämmönen haaste tuli ja minnuu pelottaa, että joku minut tunnistaa (vähän on suuret luulot itsestä: että joku painaisi tuntomerkit mieleensä tunnistaakseen minut kadulla) :
Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.
1) Minä oon keskimittainen tai vähän pitempi.
2) Minä oon paksu (iso on korrekti ilmaisu.)
3) Minul on silmälasit. Ne ei tummu muusta kuin liasta
4) Pukeudun lähes aina pehmoisiin paitoihin ja verskoihin. Fleece on kova sana. Väriltään ne ovat useimmiten mustia tai tummia, tosin osa vaatteista on värikkäitäkin. Mutta yleisesti ottaen olen mustiin puettu mies.
5) Käytän töissä toimipukua. Sekin on musta. Joskus sen päällä saattaa olla neonkeltainen huomioliivi.
6) Minulla on muuten pyöreät kasvot, mutta silmät ovat vinot. Ja ruskeat.
7) Opin viime kesänä käyttämään taas lippalakkia vuosien tauon jälkeen. Nykyisin minulla on aina lippis päässä ulkoillessani. Lakki on - yllättäen- kokonaan musta ja vailla mitään logoa.
8) Käytän kenkiäni, kunnes ne hajoavat. Jalassa on joku seuraavista: lenkkarit, saapikkaat, kävelykengät, työkengät. Suosin mukavuutta yli hienouden.
Olen taas erilainen ja säännöistä piittamatta haastan vain kaksi: Arjaannelin ja Annun.
Tämmönen haaste tuli ja minnuu pelottaa, että joku minut tunnistaa (vähän on suuret luulot itsestä: että joku painaisi tuntomerkit mieleensä tunnistaakseen minut kadulla) :
Nyt (ja aiemminkin) on ollut paljon liikkeellä fakta-haasteita, esim. kerro 20 faktaa jne. Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.
1) Minä oon keskimittainen tai vähän pitempi.
2) Minä oon paksu (iso on korrekti ilmaisu.)
3) Minul on silmälasit. Ne ei tummu muusta kuin liasta
4) Pukeudun lähes aina pehmoisiin paitoihin ja verskoihin. Fleece on kova sana. Väriltään ne ovat useimmiten mustia tai tummia, tosin osa vaatteista on värikkäitäkin. Mutta yleisesti ottaen olen mustiin puettu mies.
5) Käytän töissä toimipukua. Sekin on musta. Joskus sen päällä saattaa olla neonkeltainen huomioliivi.
6) Minulla on muuten pyöreät kasvot, mutta silmät ovat vinot. Ja ruskeat.
7) Opin viime kesänä käyttämään taas lippalakkia vuosien tauon jälkeen. Nykyisin minulla on aina lippis päässä ulkoillessani. Lakki on - yllättäen- kokonaan musta ja vailla mitään logoa.
8) Käytän kenkiäni, kunnes ne hajoavat. Jalassa on joku seuraavista: lenkkarit, saapikkaat, kävelykengät, työkengät. Suosin mukavuutta yli hienouden.
Olen taas erilainen ja säännöistä piittamatta haastan vain kaksi: Arjaannelin ja Annun.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Järkytys
Vaikken enää iltapäivälehtiä ostakaan, on silti näemmä hyvä silmäillä nettiuutisia, niin pysyy kärryillä siitä, mikä kulloinkin ihmisiä kuohuttaa. Viikonloppuna on järkytytty oikein urakalla. Televisiossa on näytetty hakaristi.
"Koti-iltaa television ääressä viettäneet perheet järkyttyivät pahemman kerran, kun hakaristilippu yhtäkkiä ilmestyi kuvaruudun keskelle."
Itse uutinen täällä.
Ja oma kommentti: jotta eihän se hakaristilippu todellakaan mikään mukava symboli ole ja omatkin kulmat kohoavat ja tietyt ennakko-oletukset lähtevät liikkeelle, jos sellaisen näen johonkin tatuoituna. Mutta silti: että oikein pahemman kerran järkytytty? Joko tuossa uutisessa on taas hieman punakynä heilunut taiteellisemman vaikutuksen puolesta (jolloin voisi ehkä hieman suhteellistaa sitä liioittelun jaloa taitoa), tai sitten joidenkin ihmisten elämä on hyvin rankkaa. Koska jos jo hakaristin näkeminen johtaa pahemman luokan järkytykseen, niin mitenköhän sitten uutiset ekokatastrofeista, terroriteoista ym. otetaan vastaan? Vai eivätkö ne sitten synnytä mitään reaktiota?
Kolmas vaihtoehto on tietysti, että enää ei katsella uutisia, vaan ainoastaan viihdettä.
Opin tänään: Pelkokerroin on perheohjelma.
"Koti-iltaa television ääressä viettäneet perheet järkyttyivät pahemman kerran, kun hakaristilippu yhtäkkiä ilmestyi kuvaruudun keskelle."
Itse uutinen täällä.
Ja oma kommentti: jotta eihän se hakaristilippu todellakaan mikään mukava symboli ole ja omatkin kulmat kohoavat ja tietyt ennakko-oletukset lähtevät liikkeelle, jos sellaisen näen johonkin tatuoituna. Mutta silti: että oikein pahemman kerran järkytytty? Joko tuossa uutisessa on taas hieman punakynä heilunut taiteellisemman vaikutuksen puolesta (jolloin voisi ehkä hieman suhteellistaa sitä liioittelun jaloa taitoa), tai sitten joidenkin ihmisten elämä on hyvin rankkaa. Koska jos jo hakaristin näkeminen johtaa pahemman luokan järkytykseen, niin mitenköhän sitten uutiset ekokatastrofeista, terroriteoista ym. otetaan vastaan? Vai eivätkö ne sitten synnytä mitään reaktiota?
Kolmas vaihtoehto on tietysti, että enää ei katsella uutisia, vaan ainoastaan viihdettä.
Opin tänään: Pelkokerroin on perheohjelma.
perjantai 17. huhtikuuta 2009
Viidakon sananlaskut
Lapsena tykkäsin Batmanin lisäksi Mustanaamiosta. Sillä oli lemmikkisusi, jonka nimi oli Devil. Devilin vuoksi luin myös isäntänsä seikkailuja, koira- ja susihullu kun olin.
Mustanaamiosta liikkui sarjakuvamaailmassa paljon viidakon vanhoja sananlaskuja ja onnistuin nyt löytämään ne netistä. Ja pakkohan ne sitten on julkaista myös täällä.
Viidakon sananlaskut:
- Mustanaamio on kova koville.
- Toisinaan Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupunkien kaduilla kuin kuka tahansa meistä.
- Kun Mustanaamio kysyy, silloin vastataan.
-Mustanaamiolla on kymmenen tiikerin voimat.
- Kun Mustanaamio liikkuu, sen rinnalla salamakin on hidas kuin etana.
- Mustanaamion ääni saa veren hyytymään.
- Mustanaamio hiipii äänettömästi kuin viidakkokissa.
- Et koskaan löydä Mustanaamiota, hän löytää sinut.
- Mustanaamiolla on tuhat silmää ja tuhat korvaa.
- Kun konna näkee Mustanaamion kasvot ilman naamiota, hän kohtaa kauhean kuoleman.
- Älä koskaan tähtää Mustanaamiota aseella.
- Herätä pimeässä ja nähdä Mustanaamion kasvot - mikä kaamea kohtalo konnalle.
- Mustanaamio ei liikoja lavertele, mutta hänellä on Salomonin viisaus
Mustanaamiosta liikkui sarjakuvamaailmassa paljon viidakon vanhoja sananlaskuja ja onnistuin nyt löytämään ne netistä. Ja pakkohan ne sitten on julkaista myös täällä.
Viidakon sananlaskut:
- Mustanaamio on kova koville.
- Toisinaan Mustanaamio poistuu viidakosta ja liikkuu kaupunkien kaduilla kuin kuka tahansa meistä.
- Kun Mustanaamio kysyy, silloin vastataan.
-Mustanaamiolla on kymmenen tiikerin voimat.
- Kun Mustanaamio liikkuu, sen rinnalla salamakin on hidas kuin etana.
- Mustanaamion ääni saa veren hyytymään.
- Mustanaamio hiipii äänettömästi kuin viidakkokissa.
- Et koskaan löydä Mustanaamiota, hän löytää sinut.
- Mustanaamiolla on tuhat silmää ja tuhat korvaa.
- Kun konna näkee Mustanaamion kasvot ilman naamiota, hän kohtaa kauhean kuoleman.
- Älä koskaan tähtää Mustanaamiota aseella.
- Herätä pimeässä ja nähdä Mustanaamion kasvot - mikä kaamea kohtalo konnalle.
- Mustanaamio ei liikoja lavertele, mutta hänellä on Salomonin viisaus
torstai 16. huhtikuuta 2009
Tilastoi
200. viesti.
Blogi julkaistiin 23.12.2007. Sitä edelsi lyhyt pohdinta-aika, kun tutut tyrkkäsivät omat kotisivunsa nettiin. Epäröintiä ja yhtenä yönä tehty tempaus (Valtteri yllytti) ja blogi tuli eetteriin. Ensimmäinen viesti, johon haettiin mallia (eikä edes ihan vähän) yhden Annen ekasta viestistä.
Ahkerimmillani olen ollut huhtikuussa 2008, silloin on julkaistu 21 blogitekstiä. Heikoin kuukausi saman vuoden joulukuu, vain neljä tekstiä. Muuten näyttäisi siltä että kuukaudessa tulee julkaistua 5-15 tekstiä. Jotkut kehtaa itsekin vielä lukea.
Kerran olen ilmoittanut jääväni tauolle, mutta palasin melkein heti takaisin. Sittemmin olen välillä ajatellut (jos nyt suoraan sanon) että p*skat tätä kannata päivittää. Tylsää hommaa ja tuntuu työltä. Joskus taas on kivaa kirjoitella kaikenlaista.
Luonnoksiin on tallentunut vajaa 100 tekstiä, joita en ole koskaan julkaissut. Osa on ihan "julkaisuvalmiita", osasta on tosin jo aika ajanut ohi. Osassa on jotain karkeita suuntaviivoja, osassa on usko loppunet kesken kirjoituksen. Osassa ei ole mitään muuta kuin otsikko. Vanhin luonnos on sekin tehty 23.12.2007. Otsikko on "Jänönen". Ei tosin enää mitään käsitystä mistä merkinnän oli tarkoitus kertoa, koska mitään muuta ei ole tehty kuin tuo otsikko. Seuraavan luonnoksen nimi onkin kunnianhimoisesti "Pahuuden luonteesta". Sitä en ole saanut koskaan valmiiksi, ja sittemmin olenkin siirtynyt hieman "pienempiin" aiheisiin.
Sitten mä kiukuttelin, kun ei tätä kukaan edes lue. Ja sitten mua järkytti, kun kävi ilmi, että jotkut lukikin. Ja jopa tiesi, että kuka mä oon. Sitten mua vähän hävetti, että mitä olinkaan kirjoittanut. Ja sitten mä sensuroin. Ja sitten mua kismitti se, että sensuroin.
Enkä jaksa nyt enempää kirjoittaa, kello on jo paljon.
Blogi julkaistiin 23.12.2007. Sitä edelsi lyhyt pohdinta-aika, kun tutut tyrkkäsivät omat kotisivunsa nettiin. Epäröintiä ja yhtenä yönä tehty tempaus (Valtteri yllytti) ja blogi tuli eetteriin. Ensimmäinen viesti, johon haettiin mallia (eikä edes ihan vähän) yhden Annen ekasta viestistä.
Ahkerimmillani olen ollut huhtikuussa 2008, silloin on julkaistu 21 blogitekstiä. Heikoin kuukausi saman vuoden joulukuu, vain neljä tekstiä. Muuten näyttäisi siltä että kuukaudessa tulee julkaistua 5-15 tekstiä. Jotkut kehtaa itsekin vielä lukea.
Kerran olen ilmoittanut jääväni tauolle, mutta palasin melkein heti takaisin. Sittemmin olen välillä ajatellut (jos nyt suoraan sanon) että p*skat tätä kannata päivittää. Tylsää hommaa ja tuntuu työltä. Joskus taas on kivaa kirjoitella kaikenlaista.
Luonnoksiin on tallentunut vajaa 100 tekstiä, joita en ole koskaan julkaissut. Osa on ihan "julkaisuvalmiita", osasta on tosin jo aika ajanut ohi. Osassa on jotain karkeita suuntaviivoja, osassa on usko loppunet kesken kirjoituksen. Osassa ei ole mitään muuta kuin otsikko. Vanhin luonnos on sekin tehty 23.12.2007. Otsikko on "Jänönen". Ei tosin enää mitään käsitystä mistä merkinnän oli tarkoitus kertoa, koska mitään muuta ei ole tehty kuin tuo otsikko. Seuraavan luonnoksen nimi onkin kunnianhimoisesti "Pahuuden luonteesta". Sitä en ole saanut koskaan valmiiksi, ja sittemmin olenkin siirtynyt hieman "pienempiin" aiheisiin.
Sitten mä kiukuttelin, kun ei tätä kukaan edes lue. Ja sitten mua järkytti, kun kävi ilmi, että jotkut lukikin. Ja jopa tiesi, että kuka mä oon. Sitten mua vähän hävetti, että mitä olinkaan kirjoittanut. Ja sitten mä sensuroin. Ja sitten mua kismitti se, että sensuroin.
Enkä jaksa nyt enempää kirjoittaa, kello on jo paljon.
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Leffassa
Kävin eilen vihdoin ja viimein katsomassa jo kauan odottamani elokuvan "Watchmen". Itse elokuvasta lisää myöhemmin.
Minulla on tiettyjä tapoja elokuvissa. Ensinnäkin istun aina rivin päässä, mielellään käytäväpaikalla. Jotkut väittävät, että tulisi päästä istumaan salin puoliväliin ja keskelle, mutta ei minusta. Toki puoliväliin, mutta penkkien päähän.
Ensinnäkin siellä on tilaa. Saat yhden käsinojan kokonaan itsellesi ja voit istua eli retkottaa miten haluat tuntematta syyllisyyttä vieruskaverista. Ja koska minä olen isokokoinen (lue: lihava) en halua pelätä että asentoani vaihtaessani tönisin vieruskavereitani. Sitä paitsi kylki kyljessä nyhjätessä tulee hiki.
Toiseksi, jos pissihätä yllättää, voit kivasti ilman vaivannäköä lähteä vessaan. Ei tarvitse pujotella pimeässä salissa ihmisten ohi eikä myöskään häiritä heidän elokuvan katsomistaan.
Minä ostan aina elokuviin paketin popcornia ja limpparia. Syön popcornit heti, ne pitävät mielenvirkeänä kun katsellaan mainoksia, joita et haluaisi nähdä. Kun popparit on syöty, elokuva yleensä jo alkaakin.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Sanaleikit
Muinaisessa Suomessa oli kuulemma sanoja, joilla oli maagisia voimia. Niitä ei saanut lausua ilman vakaviakin seurauksia. Niinpä käytettiin erilaisia kiertoilmaisuja, esimerkiksi karhua kutsuttiin otsoksi (näin ainakin jos uskomme uskontotieteilijöitä ja miksemme uskoisi).
Moni uskoo, että ne ajat ovat menneet, mutta väärässä ovat!
Sanojen mahtiin pystyy tutustumaan ala-asteilla ja yläasteilla. Missä väärä sana voi leimata sinut "ikuisiksi ajoiksi", muiden pilkan kohteeksi. Stressaavampaa aikaa kuin varhaismurrosikä saa tosiaan hakea, kun sanojakin piti vahtia ja miettiä kahteen kertaan, ehkä kolmannenkin, ettei niillä nyt vain ole mitään sivumerkityksiä.
"Muna" nyt on ilmeinen. Sitä ei pitänyt ääneen lausuman, ellei muistanut täsmennystä kananmuna. Biologiantunnilla nukkuneet saattoivat tosin silloinkin hihitellä.
Kaikki pano-sanat olivat.... noh pannassa. Jos sanoit: "Panin sen sinne", niin voi sitä naurua ja merkitseviä kysymyksiä: "Ai panit?" Paino viimeisellä sanalla. Oikea muoto oli tietenkin "Laitoin sen sinne."
Sitten oli näitä sanoja, joilla ei ollut yleiskielessä mitään kaksoismerkityksiä, mutta koulukulttuuri oli kehittänyt niille sellaiset. Valtteri kertoi, että heidän koulussaan ei saanut puhua tukasta. Jos halusi kertoa niistä karvoista, joita useimmilla meistä kasvaa päälaella, piti aina puhua hiuksista. Tukka tarkoitti jotain muuta.
Minun koulussani ei saanut puhua keilaamisesta. Oltiin nimittäin luettu kieliä ja hoksattu että "kei" ja "gay" kuulostavat lausuttuina aika samanlaisilta. Se, että toisen perään liitettiin pääte "-laaminen" ei auttanut asiaa. Ei ollut mitenkään mahdollista kertoa käyneesi viikonloppuna keilaamassa, sillä koulukieli ei kehittänyt mitään kiertoilmaisua urheilumuodolle, jossa kieritetään raskasta palloa rataa pitkin tarkoituksena kaataa esineitä, joiden nimi oli keila.
Ja sitten kun meidän koulu järjesti urheilupäivänä retken mm. keilahalliin, niin silloin vasta vaikeaa olikin. Kun reissun jälkeen saatettiin koska tahansa tulla kysymään "Piditkö keilaamisesta?" Ja jos et hoksannut sitä pientä hymyä kysyjän kasvoilla ja menit sanomaan, että "joo, oli se kivaa", niin aijaijai....
Ja sitten oli myös sellaisia pukeutumissääntöjä. Esimerkiksi poikien oli oltava tarkkana korvakorujen kanssa. Koska yleisessä tiedossa oli, että korvakoru väärässä korvassa tarkoitti, että olit homo. Se, että kumpi korva sitten oli kyseessä, vaihteli. Joskus myös se, että korvakorut oli molemmissa korvissa, kertoi että olit homo.
Vaikeaa aikaa oli se nuoruus.
Moni uskoo, että ne ajat ovat menneet, mutta väärässä ovat!
Sanojen mahtiin pystyy tutustumaan ala-asteilla ja yläasteilla. Missä väärä sana voi leimata sinut "ikuisiksi ajoiksi", muiden pilkan kohteeksi. Stressaavampaa aikaa kuin varhaismurrosikä saa tosiaan hakea, kun sanojakin piti vahtia ja miettiä kahteen kertaan, ehkä kolmannenkin, ettei niillä nyt vain ole mitään sivumerkityksiä.
"Muna" nyt on ilmeinen. Sitä ei pitänyt ääneen lausuman, ellei muistanut täsmennystä kananmuna. Biologiantunnilla nukkuneet saattoivat tosin silloinkin hihitellä.
Kaikki pano-sanat olivat.... noh pannassa. Jos sanoit: "Panin sen sinne", niin voi sitä naurua ja merkitseviä kysymyksiä: "Ai panit?" Paino viimeisellä sanalla. Oikea muoto oli tietenkin "Laitoin sen sinne."
Sitten oli näitä sanoja, joilla ei ollut yleiskielessä mitään kaksoismerkityksiä, mutta koulukulttuuri oli kehittänyt niille sellaiset. Valtteri kertoi, että heidän koulussaan ei saanut puhua tukasta. Jos halusi kertoa niistä karvoista, joita useimmilla meistä kasvaa päälaella, piti aina puhua hiuksista. Tukka tarkoitti jotain muuta.
Minun koulussani ei saanut puhua keilaamisesta. Oltiin nimittäin luettu kieliä ja hoksattu että "kei" ja "gay" kuulostavat lausuttuina aika samanlaisilta. Se, että toisen perään liitettiin pääte "-laaminen" ei auttanut asiaa. Ei ollut mitenkään mahdollista kertoa käyneesi viikonloppuna keilaamassa, sillä koulukieli ei kehittänyt mitään kiertoilmaisua urheilumuodolle, jossa kieritetään raskasta palloa rataa pitkin tarkoituksena kaataa esineitä, joiden nimi oli keila.
Ja sitten kun meidän koulu järjesti urheilupäivänä retken mm. keilahalliin, niin silloin vasta vaikeaa olikin. Kun reissun jälkeen saatettiin koska tahansa tulla kysymään "Piditkö keilaamisesta?" Ja jos et hoksannut sitä pientä hymyä kysyjän kasvoilla ja menit sanomaan, että "joo, oli se kivaa", niin aijaijai....
Ja sitten oli myös sellaisia pukeutumissääntöjä. Esimerkiksi poikien oli oltava tarkkana korvakorujen kanssa. Koska yleisessä tiedossa oli, että korvakoru väärässä korvassa tarkoitti, että olit homo. Se, että kumpi korva sitten oli kyseessä, vaihteli. Joskus myös se, että korvakorut oli molemmissa korvissa, kertoi että olit homo.
Vaikeaa aikaa oli se nuoruus.
Kristus nousi kuolleista!
Johannes Khrysostomoksen pääsiäissaarna:
Kristus nousi kuolleista!
Kristus nousi kuolleista!
Se, joka on hurskas ja rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä hyvästä ja riemuisasta juhlasta.
Joka on oikeamielinen palvelija, tulkoon riemuiten Herransa iloon.
Joka on paastoten kilvoitellut, iloitkoon palkasta.
Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään vastaan oikeudenmukaisen ansion.
Joka tuli kolmannen hetken jälkeen, ilolla viettäköön juhlaa.
Joka saapui kuudennen hetken jälkeen, älköön lainkaan tunteko pelkoa: kukaan ei menetä mitään.
Joka tuli niin myöhään kuin yhdeksännellä hetkellä, tulkoon mukaan hänkin, lainkaan epäröimättä.
Joka saapui vasta yhdennellätoista hetkellä, älköön olko huolissaan viivästymisestään,
sillä valtias on jalomielinen:
hän ottaa vastaan viimeisen niin kuin ensimmäisenkin,
hän suo levon yhdennentoista hetken työntekijälle kuten ensimmäisestä hetkestä työtä tehneelle.
Viimeisenkin hän armahtaa ja ensimmäisestä pitää huolen:
tuolle hän antaa, tälle lahjoittaa.
Hän ottaa vastaan teot ja hyväksyy aikeenkin.
Hän antaa arvon työlle ja aikomustakin hän kiittää.
Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon.
Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta.
Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa.
Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää.
Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.
Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa.
Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon.
Riemuitkaa kaikki oikeamielisyyden rikkaudesta.
Riemuitkaa kaikki uskon juhlapidoista.
Älköön kukaan valittako puutetta, sillä yhteinen valtakunta on ilmestynyt.
Älköön kukaan itkekö rikkomuksiaan, sillä anteeksiantamus on noussut haudasta.
Älköön kukaan pelätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät vapauttanut:
kuoleman hallussa pitämä kukisti kuoleman.
Tuonelaan laskeutuessaan hän hävitti tuonelan.
Hän tuhosi sen, joka oli hänen lihaansa maistanut.
Ja tätä odottaessaan Jesaja huudahti ja sanoi:
"Tuonela kukistui kohdatessaan sinut alhaalla". (Jes.14:9)
Se kukistui ja niin se kohtasi loppunsa.
Se kukistui ja se saatettiin häpeään.
Se kukistui ja niin se kuoletettiin.
Se kukistui ja niin se menetti valtansa.
Se kukistui ja pantiin kahleisiin.
Se otti ruumiin, mutta kohtasi Jumalan.
Se otti maan tomua, mutta kohtasi taivaan.
Se otti, mitä näki mutta kukistui siihen, mitä ei nähnyt.
"Kuolema, missä on sinun otasi?
Tuonela, missä on sinun voittosi?
Kristus nousi kuolleista ja hävitti voimasi.
Kristus nousi kuolleista ja pahuuden henget tuhoutuivat.
Kristus nousi kuolleista ja elämä hallitsee.
Kristus nousi kuolleista, eikä kukaan kuollut ole haudassa.
Sillä Kristus nousi kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista."
(1 Kor. 15:20)
Hänelle olkoon kunnia ja valta iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
- - - - -
OIKEIN HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE
perjantai 10. huhtikuuta 2009
Pitkäperjantai
Vanhan kirkon synnintunnustus latinaksi ja suomeksi:
Confiteor Deo omnipontenti et vobis, fratres, quia peccavi nimis cogitatione, verbo, opere et omissione: mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa. Ideo precor beatam Mariam semper Virginem, omnes Angelos et Sanctos, et vos, fratres, orare pro me ad Dominum Deo nostrum.
Tunnustan Jumalalle kaikkivaltiaalle ja teille kaikille, että olen tehnyt syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Sen tähden pyydän autuasta neitsyt Mariaa, ainaista neitsyttä, kaikkia enkeleitä ja pyhiä ja teitä kaikkia rukoilemaan puolestani Herraa Jumalaamme.
Confiteor Deo omnipontenti et vobis, fratres, quia peccavi nimis cogitatione, verbo, opere et omissione: mea culpa, mea culpa, mea maxima culpa. Ideo precor beatam Mariam semper Virginem, omnes Angelos et Sanctos, et vos, fratres, orare pro me ad Dominum Deo nostrum.
Tunnustan Jumalalle kaikkivaltiaalle ja teille kaikille, että olen tehnyt syntiä ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Sen tähden pyydän autuasta neitsyt Mariaa, ainaista neitsyttä, kaikkia enkeleitä ja pyhiä ja teitä kaikkia rukoilemaan puolestani Herraa Jumalaamme.
torstai 9. huhtikuuta 2009
Hämäkäk
Millan kertoi, miten heillä hämähäkki pääsi hengestään. Meillä myös pikkukoira oli yhteen aikaan innokas hämähäkkien metsästäjä. Nähdessään niitä lattialla se heti kipitti nuuskuttamaan niitä ja jossain vaiheessa nuuskutus vaihtui maistelemiseksi. Myös muurahaisten syöminen kuului pikkukoiran repertuaariin.
Hämähäkeillä oli kuitenkin notkeina otuksina tarjolla eräs pelastautumiskeino. Pikkukoiran rodulle on tyypillistä komea parta, jonka alkuperäinen tarkoitus on ilmeisesti ollut suojella pikkukoiran esivanhempia rotan puremilta. Pikkukoiran kohdalla parrasta tuli hämähäkkien pelastusnaru. Ne kipusivat sinne kun nuuskuttava kuono tunki liian lähelle ja edessä oli musertumiskuolema. Pikkukoiran hämmennys oli monesti melkoinen, kun mielenkiintoinen mönkijä vain "katosi" jonnekin. Parrasta ne sitten pudottautuivat lattialle sopivaksi katsomanaan aikana.
Kerran katselin pikkukoiran hämähäkin metsästystä ja säälin hämähäkkiä, joten kutsuin pikkukoiran pois. Se tuli juosten luokseni ja minä rapsuttelin sitä ja kehuin. Ja sitten sen hetki sitten jahtama isokokoinen hämähäkki (en ollut huomannut miten hämyrin kävi) pudottautui koiran parrasta syliini.
Suoritin ns. räjähtävän lähdön lattialta ja hämyriparka sai niin ikään äkkilähdön. Sen verran vastenmielinen yllätys uusi syliintulija oli.
Onneksi pikkukoira ei vanhempana jaksa juuri enää metsästellä.
Hämähäkeillä oli kuitenkin notkeina otuksina tarjolla eräs pelastautumiskeino. Pikkukoiran rodulle on tyypillistä komea parta, jonka alkuperäinen tarkoitus on ilmeisesti ollut suojella pikkukoiran esivanhempia rotan puremilta. Pikkukoiran kohdalla parrasta tuli hämähäkkien pelastusnaru. Ne kipusivat sinne kun nuuskuttava kuono tunki liian lähelle ja edessä oli musertumiskuolema. Pikkukoiran hämmennys oli monesti melkoinen, kun mielenkiintoinen mönkijä vain "katosi" jonnekin. Parrasta ne sitten pudottautuivat lattialle sopivaksi katsomanaan aikana.
Kerran katselin pikkukoiran hämähäkin metsästystä ja säälin hämähäkkiä, joten kutsuin pikkukoiran pois. Se tuli juosten luokseni ja minä rapsuttelin sitä ja kehuin. Ja sitten sen hetki sitten jahtama isokokoinen hämähäkki (en ollut huomannut miten hämyrin kävi) pudottautui koiran parrasta syliini.
Suoritin ns. räjähtävän lähdön lattialta ja hämyriparka sai niin ikään äkkilähdön. Sen verran vastenmielinen yllätys uusi syliintulija oli.
Onneksi pikkukoira ei vanhempana jaksa juuri enää metsästellä.
Murheellisten laulujen maa
Perjantai-ilta ja minä löysin itseni istumasta Itä-Helsingistä keskustaan päin menevässä metrossa. Selkäni takana oli joukko teinejä, 13-15-vuotiaita, tyttöjä ja poikia. Pullot kilisivät ja vittua huudettiin paikalle. Oltiin jo hyvässä nousuhumalassa ja jutuista saivat nauttia kaikki, jotka kyseisessä vaunussa istuivat.
Porukalla pohtivat, että mihin mentäisiin hengaamaan. Joku tytöistä ehdotti Kampin ostoskeskusta, joka on auki ympäri vuorokauden. Yksi pojista, jolla oli siloiset pikkupojan kasvot ja jolla ei ollut vielä kunnolla tullut edes äänenmurrosta, sanoi etteivät he voi mennä Kamppiin, koska hänellä on porttikielto sinne. Vartijat heittäisivät hänet heti ulos. Tämä tieto otettiin vastaan tyynesti. Rautatieasemakaan ei käynyt, koska sinnekin pojalla oli ilmeisesti porttikielto.
Joku toinen poika kysyi tältä ensimmäiseltä, että joko tämä oli käynyt asemalla. Poika kertoi, että tänään hän oli ollut kertomassa oman versionsa tapahtumista ja asianajajankin hän oli jo saanut. Keskustelu siirtyi muille urille. Yhdessä vaiheessa tämä ensimmäinen poika kertoi saaneensa lahjaksi sata euroa. Aikoi ostaa kuulemma housut niillä rahoilla.
"Ostaa?" Toinen poika kysyi, vilpittömästi hämmästyneenä.
"Joo, mä en enää varasta", ensimmäinen poika vakuutti ja hörppäsi oluestaan. Hän katseli ikkunasta ulos ja kertoi, että oli menossa ensi viikolla urheiluleirille. Ei voitaisi bilettää.
Juttu jatkui taas, ensimmäinen poika katseli vaitonaisena ikkunasta ja joi oluttaan. Sitten hän sanoi kovalla äänellä seuralaisilleen: "Tiiätteks te, mä alan opiskella. Mä teen vittu kovasti duunii, sit mä meen lukioon ja sit mä luen ittelleni kunnon ammatin. Sit mä nauran teille pulsuille. Saatte nähä. Musta tulee vielä jotain. Varmasti tulee."
Poistun metrosta asemallani ja nuoret jatkavat matkaansa kohti keskustaa. Toivottavasti pojan unelma toteutuu.
Porukalla pohtivat, että mihin mentäisiin hengaamaan. Joku tytöistä ehdotti Kampin ostoskeskusta, joka on auki ympäri vuorokauden. Yksi pojista, jolla oli siloiset pikkupojan kasvot ja jolla ei ollut vielä kunnolla tullut edes äänenmurrosta, sanoi etteivät he voi mennä Kamppiin, koska hänellä on porttikielto sinne. Vartijat heittäisivät hänet heti ulos. Tämä tieto otettiin vastaan tyynesti. Rautatieasemakaan ei käynyt, koska sinnekin pojalla oli ilmeisesti porttikielto.
Joku toinen poika kysyi tältä ensimmäiseltä, että joko tämä oli käynyt asemalla. Poika kertoi, että tänään hän oli ollut kertomassa oman versionsa tapahtumista ja asianajajankin hän oli jo saanut. Keskustelu siirtyi muille urille. Yhdessä vaiheessa tämä ensimmäinen poika kertoi saaneensa lahjaksi sata euroa. Aikoi ostaa kuulemma housut niillä rahoilla.
"Ostaa?" Toinen poika kysyi, vilpittömästi hämmästyneenä.
"Joo, mä en enää varasta", ensimmäinen poika vakuutti ja hörppäsi oluestaan. Hän katseli ikkunasta ulos ja kertoi, että oli menossa ensi viikolla urheiluleirille. Ei voitaisi bilettää.
Juttu jatkui taas, ensimmäinen poika katseli vaitonaisena ikkunasta ja joi oluttaan. Sitten hän sanoi kovalla äänellä seuralaisilleen: "Tiiätteks te, mä alan opiskella. Mä teen vittu kovasti duunii, sit mä meen lukioon ja sit mä luen ittelleni kunnon ammatin. Sit mä nauran teille pulsuille. Saatte nähä. Musta tulee vielä jotain. Varmasti tulee."
Poistun metrosta asemallani ja nuoret jatkavat matkaansa kohti keskustaa. Toivottavasti pojan unelma toteutuu.
keskiviikko 8. huhtikuuta 2009
Ikäkriisi
Olen chattaillut nyt innokkaasti Omeglessa. Muutama mielenkiintoinen keskustelu (amerikkalaisen, saksalaisen ja suomalaisen kanssa), yksi "mielenkiintoinen" keskustelu ja muutama nopeasti päättynyt.
Yhden kummallisen piirteen olen kuitenkin havainnut itsestäni. En pysty millään kirjoittamaan oikeaa ikääni. En sentään väitä olevani teini tai edes kaksikymppinen, vaan 25.
Olen tainnut aiemminkin kertoa täällä, että 25 on ollut minulle "maaginen" ikä. Lapsena kirjoittamissani tarinoissa kaikki päähenkilöt olivat 25-vuotiaita. En tiedä, miksi juuri 25, se vain tuntui juuri sopivan aikuiselta. Ei liian nuorelta, ei liian vanhalta. Nyt täytän itse kohta 27. Ja minusta tuntuu, että olen ihan pentu vielä.
Ehkä se on tätä nykyajan nuoruutta ihannoivaa kulttuuria, minkä vuoksi vanheneminen tuntuu kriisiltä. Ja kuten erään työkaverin kanssa irvailtiin, kriisit vain pahentuvat vuosi vuodelta. Hänellä oli menossa 20-kriisi, minulla lähestyvä 30-kriisi. Ja nuorina meitä kriisiytti se, että emme olleet tarpeeksi vanhoja.
Yhtä kriisiä se vain on ihmisen elämä länsimaissa. Siihen havaintoonhan perustuvat nykyiset tilannekomedia-, draamasarjat ynnä muut. Siihen, miten ihmiset nyhjäävät pienistä ongelmistaan suuria ongelmia.
Kai se loppuu kun meille tulee oikeita ongelmia. Tai kun siirrymme ajasta ikuisuuteen.
Yhden kummallisen piirteen olen kuitenkin havainnut itsestäni. En pysty millään kirjoittamaan oikeaa ikääni. En sentään väitä olevani teini tai edes kaksikymppinen, vaan 25.
Olen tainnut aiemminkin kertoa täällä, että 25 on ollut minulle "maaginen" ikä. Lapsena kirjoittamissani tarinoissa kaikki päähenkilöt olivat 25-vuotiaita. En tiedä, miksi juuri 25, se vain tuntui juuri sopivan aikuiselta. Ei liian nuorelta, ei liian vanhalta. Nyt täytän itse kohta 27. Ja minusta tuntuu, että olen ihan pentu vielä.
Ehkä se on tätä nykyajan nuoruutta ihannoivaa kulttuuria, minkä vuoksi vanheneminen tuntuu kriisiltä. Ja kuten erään työkaverin kanssa irvailtiin, kriisit vain pahentuvat vuosi vuodelta. Hänellä oli menossa 20-kriisi, minulla lähestyvä 30-kriisi. Ja nuorina meitä kriisiytti se, että emme olleet tarpeeksi vanhoja.
Yhtä kriisiä se vain on ihmisen elämä länsimaissa. Siihen havaintoonhan perustuvat nykyiset tilannekomedia-, draamasarjat ynnä muut. Siihen, miten ihmiset nyhjäävät pienistä ongelmistaan suuria ongelmia.
Kai se loppuu kun meille tulee oikeita ongelmia. Tai kun siirrymme ajasta ikuisuuteen.
tiistai 7. huhtikuuta 2009
Keskeneräinen kilvoittelu
Sokrateen kerrotaan harrastaneen sellaista, että hän kyseli ihmisten mielipiteitä eri asioihin. Jossain vaiheessa Sokrates teki sen havainnon, että ihmiset sanoivat yhtä asiaa vakaasti ja hetken päästä yhtä vakailla äänenpainoilla jotain, joka oli täydessä ristiriidassa aiemman lausunnon kanssa.
Minunkin kilvoitteluni on pahasti kesken. Mietin tuota aiempaa blogimerkintää ja totesin, että olen sortunut siinä asiaan, mikä myös ärsyttää minua: eli ajattelumalliin, jossa huonoa asiaa ei saisi mukamas arvostella, koska meilläkin on huonosti. Mikä tietysti on sinällään aika kestämätön ajatuskulku, koska sen avulla voidaan oikeuttaa ties mitkä hirveydet. Koiran epäasiallinen lopetus ei muutu asialliseksi vain koska meilläkin tehdään virheitä.
Mea culpa.
Minunkin kilvoitteluni on pahasti kesken. Mietin tuota aiempaa blogimerkintää ja totesin, että olen sortunut siinä asiaan, mikä myös ärsyttää minua: eli ajattelumalliin, jossa huonoa asiaa ei saisi mukamas arvostella, koska meilläkin on huonosti. Mikä tietysti on sinällään aika kestämätön ajatuskulku, koska sen avulla voidaan oikeuttaa ties mitkä hirveydet. Koiran epäasiallinen lopetus ei muutu asialliseksi vain koska meilläkin tehdään virheitä.
Mea culpa.
Madventures
Madventures alkoi jälleen! Kolmoskausi on startannut. Ainoana miinuksena englanninkielisyys, mutta ei sekään valtavasti haittaa.
Kuulin Madventuresista ensimmäisen kerran vuosia sitten, kun keskustelupalstoilla kuohutti jakso, jossa Riku ja Tunna söivät jossain Aasian maassa koiraa. Ohjelma tuomittiin julmaksi ja törkeäksi eläinrääkkäykseksi. Vielä nykyäänkin tämä koiraepisodi nousee esiin aika ajoin.
Koiran kohtelu ei ollut asiallista, mutta ei myöskään poikkeuksellista (siinä maassa). Koiran syöminen ei ole kivaa (meistä). Ja kun Etelä-Koreassa oli jotkut isot urheilujuhlat (en muista että mitkä, olympialaiset ehkä) niin koiransyöminen pistettiin siellä pannaan, koska länsimaalaiset ei tykänneet.
Toisaalta me itse kiskomme nassuumme tehotuotettua possua ja broileria niin että rasva vain tirskuu suupuolista (kuten Madventuresissa velmuiltiin). Ja samalla arvostelemme muiden maiden ruokatapoja ällöttäviksi. Olen aina kummeksunut ihmisiä, jotka eivät halua nähdä ja kuulla teurastuksesta mitään. Ja samanaikaisesti ostavat kylmäviileäkaapista sen muoviin pakatun lihapaketin. Mistä he oikein luulevat, että se liha tulee?
Me kylmän viileästi teurastamme ja syömme possuja, lehmiä, kanoja ja mitä tahansa muuta, kunhan emme näe kyseisiä eläimiä ja ruoka tuodaan meille mössönä, jotta emme hoksaisi, että sillä on joskus ollut kasvot. Koiraa emme syö, koska koira on söpö. Madventuresin äijät on julmia ja Sub on paska kanava, koska näyttivät koiran syömistä ja koiran julman teurastuksen. Suomessa keitetään sikoja elävältä.
Mutta se on tietysti ihan eri asia.
Kuulin Madventuresista ensimmäisen kerran vuosia sitten, kun keskustelupalstoilla kuohutti jakso, jossa Riku ja Tunna söivät jossain Aasian maassa koiraa. Ohjelma tuomittiin julmaksi ja törkeäksi eläinrääkkäykseksi. Vielä nykyäänkin tämä koiraepisodi nousee esiin aika ajoin.
Koiran kohtelu ei ollut asiallista, mutta ei myöskään poikkeuksellista (siinä maassa). Koiran syöminen ei ole kivaa (meistä). Ja kun Etelä-Koreassa oli jotkut isot urheilujuhlat (en muista että mitkä, olympialaiset ehkä) niin koiransyöminen pistettiin siellä pannaan, koska länsimaalaiset ei tykänneet.
Toisaalta me itse kiskomme nassuumme tehotuotettua possua ja broileria niin että rasva vain tirskuu suupuolista (kuten Madventuresissa velmuiltiin). Ja samalla arvostelemme muiden maiden ruokatapoja ällöttäviksi. Olen aina kummeksunut ihmisiä, jotka eivät halua nähdä ja kuulla teurastuksesta mitään. Ja samanaikaisesti ostavat kylmäviileäkaapista sen muoviin pakatun lihapaketin. Mistä he oikein luulevat, että se liha tulee?
Me kylmän viileästi teurastamme ja syömme possuja, lehmiä, kanoja ja mitä tahansa muuta, kunhan emme näe kyseisiä eläimiä ja ruoka tuodaan meille mössönä, jotta emme hoksaisi, että sillä on joskus ollut kasvot. Koiraa emme syö, koska koira on söpö. Madventuresin äijät on julmia ja Sub on paska kanava, koska näyttivät koiran syömistä ja koiran julman teurastuksen. Suomessa keitetään sikoja elävältä.
Mutta se on tietysti ihan eri asia.
maanantai 6. huhtikuuta 2009
Jännä juttu
Yhdellä foorumilla oli linkki tällaiseen hauskaan chattisysteemiin kuin Omegle. Chattiohjelmassa keskustellaan siis tuntemattoman kanssa, joka voi olla kotoisin mistä päin maailmaa tahansa. Eli kone siis "arpoo" sinulle keskustelukaverin.
Aika hauska idea ja kävin lyhyen keskustelun kaverin kanssa, joka oli kotoisin Texasista. Kovin pitkään ei keskusteltu, koska toisen piti lähteä lounaalle.
Parantaa ainakin englanninkielentaitoja.
Aika hauska idea ja kävin lyhyen keskustelun kaverin kanssa, joka oli kotoisin Texasista. Kovin pitkään ei keskusteltu, koska toisen piti lähteä lounaalle.
Parantaa ainakin englanninkielentaitoja.
torstai 2. huhtikuuta 2009
Kipiä
Heräilin yöllä kurkkukipuun. Aamulla yskin ja kröhin koko matkan työpaikalle, jossa jatkoin yskimistä kipeällä kurkulla. Jossain vaiheessa kurkusta ei enää irronnut "limaa", mutta yskiminen jatkui: nyt se teki pelkästään kipeää. Juominen helpotti kurkun kutinaa ja karvastelua.
Sitten alkoi lähteä ääni. Puheeni on melkoista kähinää ja saadakseni sen kuulumaan minun oli köhittävä - mikä tietysti sattui. Kurkkupastillit toivat hetkellistä, mutta loppujen lopuksi vain nimellistä helpotusta.
Joten niin siinä sitten kävi, että ensimmäistä kertaa elämässäni haen sairaslomaa töistä. En ole ihan oikeasti ollut koskaan aiemmin poissa töistä. Se oli vaikea päätös, sillä minä olen aina ollut "kiltti poika", jonka mielestä töihin ja kouluun mennään vaikka pää olisi irti. Kipuilin pitkän aikaa päätökseni kanssa, mutta lopulta keho teki päätöksen puolestani. Nyt niellessä kurkun lisäksi vihloo myös korva.
Soitto työnjohdolle ja nyt kärvistelen perusteettoman syyllisyydentunnon kanssa. Varsinkaan kun työnjohto ei tietenkään hyppinyt riemusta. Mielestäni tein kuitenkin reilusti: ilmoitin asiasta jo nyt, enkä vasta aamulla. Ja minä olen mielestäni ihan oikeasti kipeä. Minä en ole lintsari, en pinnari, vaan kipeä (hoen näitä asioita rauhoittaakseni kipakkaa yliminää).
Neuroottinen minä miettii: mitä jos huomenna heräät elämäsi kunnossa? Mitä jos lääkäri ei usko sinua? Mitä jos sinulle ei kirjoitetakaan sairaslomaa? Mitä jos käy kuin armeijassa, jossa hoitaja kuunneltuani selityksiäni minua vaivaasta väsymyksestä (silloin kyllä pinnasin - tai siis yritin - myönnän sen) tokaisi vain että: "kevätväsymys" ja antoi keppiä niin että napsahti (KP eli "keppi", Kelpaa Palvelukseen).
Sitten alkoi lähteä ääni. Puheeni on melkoista kähinää ja saadakseni sen kuulumaan minun oli köhittävä - mikä tietysti sattui. Kurkkupastillit toivat hetkellistä, mutta loppujen lopuksi vain nimellistä helpotusta.
Joten niin siinä sitten kävi, että ensimmäistä kertaa elämässäni haen sairaslomaa töistä. En ole ihan oikeasti ollut koskaan aiemmin poissa töistä. Se oli vaikea päätös, sillä minä olen aina ollut "kiltti poika", jonka mielestä töihin ja kouluun mennään vaikka pää olisi irti. Kipuilin pitkän aikaa päätökseni kanssa, mutta lopulta keho teki päätöksen puolestani. Nyt niellessä kurkun lisäksi vihloo myös korva.
Soitto työnjohdolle ja nyt kärvistelen perusteettoman syyllisyydentunnon kanssa. Varsinkaan kun työnjohto ei tietenkään hyppinyt riemusta. Mielestäni tein kuitenkin reilusti: ilmoitin asiasta jo nyt, enkä vasta aamulla. Ja minä olen mielestäni ihan oikeasti kipeä. Minä en ole lintsari, en pinnari, vaan kipeä (hoen näitä asioita rauhoittaakseni kipakkaa yliminää).
Neuroottinen minä miettii: mitä jos huomenna heräät elämäsi kunnossa? Mitä jos lääkäri ei usko sinua? Mitä jos sinulle ei kirjoitetakaan sairaslomaa? Mitä jos käy kuin armeijassa, jossa hoitaja kuunneltuani selityksiäni minua vaivaasta väsymyksestä (silloin kyllä pinnasin - tai siis yritin - myönnän sen) tokaisi vain että: "kevätväsymys" ja antoi keppiä niin että napsahti (KP eli "keppi", Kelpaa Palvelukseen).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)