Olen chattaillut nyt innokkaasti Omeglessa. Muutama mielenkiintoinen keskustelu (amerikkalaisen, saksalaisen ja suomalaisen kanssa), yksi "mielenkiintoinen" keskustelu ja muutama nopeasti päättynyt.
Yhden kummallisen piirteen olen kuitenkin havainnut itsestäni. En pysty millään kirjoittamaan oikeaa ikääni. En sentään väitä olevani teini tai edes kaksikymppinen, vaan 25.
Olen tainnut aiemminkin kertoa täällä, että 25 on ollut minulle "maaginen" ikä. Lapsena kirjoittamissani tarinoissa kaikki päähenkilöt olivat 25-vuotiaita. En tiedä, miksi juuri 25, se vain tuntui juuri sopivan aikuiselta. Ei liian nuorelta, ei liian vanhalta. Nyt täytän itse kohta 27. Ja minusta tuntuu, että olen ihan pentu vielä.
Ehkä se on tätä nykyajan nuoruutta ihannoivaa kulttuuria, minkä vuoksi vanheneminen tuntuu kriisiltä. Ja kuten erään työkaverin kanssa irvailtiin, kriisit vain pahentuvat vuosi vuodelta. Hänellä oli menossa 20-kriisi, minulla lähestyvä 30-kriisi. Ja nuorina meitä kriisiytti se, että emme olleet tarpeeksi vanhoja.
Yhtä kriisiä se vain on ihmisen elämä länsimaissa. Siihen havaintoonhan perustuvat nykyiset tilannekomedia-, draamasarjat ynnä muut. Siihen, miten ihmiset nyhjäävät pienistä ongelmistaan suuria ongelmia.
Kai se loppuu kun meille tulee oikeita ongelmia. Tai kun siirrymme ajasta ikuisuuteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti