Millan kertoi, miten heillä hämähäkki pääsi hengestään. Meillä myös pikkukoira oli yhteen aikaan innokas hämähäkkien metsästäjä. Nähdessään niitä lattialla se heti kipitti nuuskuttamaan niitä ja jossain vaiheessa nuuskutus vaihtui maistelemiseksi. Myös muurahaisten syöminen kuului pikkukoiran repertuaariin.
Hämähäkeillä oli kuitenkin notkeina otuksina tarjolla eräs pelastautumiskeino. Pikkukoiran rodulle on tyypillistä komea parta, jonka alkuperäinen tarkoitus on ilmeisesti ollut suojella pikkukoiran esivanhempia rotan puremilta. Pikkukoiran kohdalla parrasta tuli hämähäkkien pelastusnaru. Ne kipusivat sinne kun nuuskuttava kuono tunki liian lähelle ja edessä oli musertumiskuolema. Pikkukoiran hämmennys oli monesti melkoinen, kun mielenkiintoinen mönkijä vain "katosi" jonnekin. Parrasta ne sitten pudottautuivat lattialle sopivaksi katsomanaan aikana.
Kerran katselin pikkukoiran hämähäkin metsästystä ja säälin hämähäkkiä, joten kutsuin pikkukoiran pois. Se tuli juosten luokseni ja minä rapsuttelin sitä ja kehuin. Ja sitten sen hetki sitten jahtama isokokoinen hämähäkki (en ollut huomannut miten hämyrin kävi) pudottautui koiran parrasta syliini.
Suoritin ns. räjähtävän lähdön lattialta ja hämyriparka sai niin ikään äkkilähdön. Sen verran vastenmielinen yllätys uusi syliintulija oli.
Onneksi pikkukoira ei vanhempana jaksa juuri enää metsästellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti