Kuten olen tässä blogissa aiemminkin kertonut, minä en lapsena juuri lukenut sarjakuvia. Ne eivät suuremmin kiinnostaneet minua ja äkilliseen sarjakuvanälkään meillä oli tosiaan 1970-luvun Korkeajännityksiä ("lievästi" rasistisine juonenkäänteineen) ja erilaisia divareista ja sukulaisilta saatuja irtolehtiä (Batmania, Hämähäkkimiestä, Transformersia, He-Mania ja Turtlesia).
Kuten metallimusiikinkin kanssa on käynyt, olen nyt vasta keksinyt sarjakuvat ja innostunutkin niistä jonkin verran. Lähinnä supersankarigenrestä, mistäpä muustakaan. Edellenkään en ole niitä tilaamassa, koska jotenkin tuntuu että niiden seuraaminen edellyttäisi aikamoista perehtymistä. Supersankarisarjakuvat kun eivät ilmeisesti toimi Aku Ankan periaatteella, vaan seikkailut ovat jatkumossa (joka sekin sitten muuttuu ajoittain), eikä ole oikein kiinnostusta. Tämä seikka muuten osittain jo lapsenakin riitti tappamaan kiinnostuksen supersankarisarjakuviin, koska niistä puhuttiin asioista, joista itsellä ei ollut mitään tietoa.
Klassikkosarjakuva-albumeita olen kuitenkin nyt lainannut kirjastosta ja ihan hyvin ovat kolahtaneet. Fantasiaa nekin ovat ja fantasiakirjallisuus on niin ikään aina iskenyt hyvin. Jos jotakuta muutakin kiinnostaa tutustua kuvitettuun fantasiaan, niin itse suosittelen ainakin seuraavia teoksia:
Frank Millerin Batman: Yön ritari ( alkuperäinen nimi Batman: The Dark Knight Returns) on mitä ilmeisemmin supersankarigenren klassikko. Nimestään huolimatta ei liity mitenkään uusimpaan Batman-elokuvaan. Kertoo vanhan ja jo kerran viitan naulaan pistäneestä Bruce Waynen paluusta Batmaniksi.
Millerin Batman: Yön ritari iskee jälleen (orig. Batman: The Dark Knight Strikes Again ) jatkaa vanhan Batmanin seikkailuja. Ei mielestäni yllä samalle tasolle kuin ensimmäinen Yön ritari, piirrosjälki ei miellytä ja Batman-hahmona ei enää vastaa sitä kuvaa, joka minulla on Batmanista: hahmon ruuvit ovat jo liiankin löysällä.
Sen sijaan Batman: Ensimmäinen vuosi (niin ikään Millerin) on hieno teos. Se on Frank Millerin "varhaisempaa" tuotantoa (samoin kuin Yön ritari) ja siksi hahmo ei ole vielä karannut Millerin käsistä. Millerin Gotham City on synkkä, toivoton, ruma ja mielenvikainen maailma. Sarjakuvan lukevat huomaavat taatusti myös yhtäläisyyksiä Nolanin elokuvaan Batman Begins. Nolan on selkeästi saanut vaikutteita myös toisesta Batman-kirjasta, Jeph Loebin teoksesta Batman: The Long Halloween, jota ei valitettavasti saa suomeksi. Kieli ei kuitenkaan ole vaikeaa ja tarina on mielenkiintoinen. Loeb itse ajoitti teoksen Millerin Ensimmäisen vuoden jatko-osaksi.
Ehdoton klassikko on sitten Alan Mooren Vartijat. Tästähän ollaan tekemässä myös elokuvaa, mutta epäilen vahvasti, että elokuvaan ei pääse puoliakaan kirjan ahdistavasta tunnelmasta, tai kirjan sankarien heikkouksia ja "antisankaruutta". Varsinkin teoksen loppuratkaisu on niin painostava, että en ihan heti usko että se pääsee studiopamppujen elokuvaan. Vaikka elokuvaa on jo mainottukin, että loppuratkaisu pysyy ennallaan. Suosittelen kuitenkin lukemaan mieluummin kirjan kuin katsomaan elokuvan.
Samaa voi sanoa myös toisesta Mooren klassikosta V niin kuin Verikosto. Kirjasta tehty elokuva muutti monia sarjakuvan asetelmia ja huonompaan suuntaan. Luultavasti kirjan esittämä vaihtoehtomaailma, jossa Englantia hallitsivat oikeistofasistit, jotka kansa oli omasta tahdostaan päästänyt valtaan saadakseen turvallisuudentunteen, ja jota nyt valvoivat kamerat ja suuri, isoin oikeuksin valittu poliisikunta osui liian lähelle totuutta tässä nykyisessä terrorin vastaista sotaa käyvässä maailmassa. Elokuvassa kansasta annettiin paljon positiivisempi kuva kuin kirjassa, jossa kansa on mitä ihmiset yleensäkin taitavat olla - mukavuudenhaluisia ja passiivisia. Samoin myös roistoista tehtiin yksiulotteisia pahiksia - kirjassa puolueen johtaja on yksinäinen mies, joka ei lopulta halua olla mitään muuta kuin että joku rakastaisi häntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti