Kun työskentelee nuorena miehenalkuna lapsenvahtina, oppii monia asioita, jotka ovat tulevaisuudessakin hyödyllisiä taitoja.
Opetus nro 1:
Olin lapsenvahtina ja tarkoitus olisi, että jäisin yöksi. Ilta kului mukavasti, leikittiin, syötiin ja niin edes päin. Lapsi oli jo nukahtaa iltapalapöytään ja nuokkui karjalanpiirakka suussa siihen malliin, että tiesin ettei nukkumaan laittaminen tulisi olemaan vaikeaa.
Iltapalan ja nopean hampaiden pesun jälkeen vein lapsen nukkumaan ja luin iltasadun, jota en päässyt edes kunnolla loppuun lapsen jo nukkuessa. Menin katsomaan televisiota tyytyväisenä siitä, miten kivuttomasti kaikki oli mennyt.
Yöllä hiivin itse samaan huoneeseen, johon minulle oli valmistettu oma vuode, jotta olisin lähellä lasta, jos tämä sattuisi heräämään. Ja heräsihän lapsi. Nosti päätään, näki vieressään hahmon, painoi pään tyynyyn ja mutisi tyytyväisenä: "Äiti...". Minä taputin lasta selkään ja sanoin rauhoittavasti: "Nuku vaan." Ja tajusin heti tehneeni karmivan virheen.
Poijoijoing! Lapsen pää ponnahti ylös tyynyltä kuin vieterilelu, silmät olivat apposen ammollaan ja suusta tuli kaikkea muuta kuin tyytyväisellä sävyllä karjahdus: "MISSÄ ÄITI ON!?!" Loppuyö ei sujunut rattoisasti, ja mietin vakavissani että miksi ihmisen elämässä ei ole takaisinkelausnappia, jotta saisin estettyä sitä harkitsematonta lausetta karkaamasta ilmoille.
Sen jälkeen olen yrittänyt aina muistaa tämän ohjesäännön: mieti ja harkitse tarkkaan ennen kuin avaat suusi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti