Jotkut viisaat väittävät, että yksi rippileiri vuodessa pitää nuorena; kaksi on jo työtä ja kolme vanhentaa. En sitten tiedä pitääkö paikkansa, aika väsynyt sitä taas oli sen ensimmäisen riparin jälkeen eikä varsinaisesti nyt tuntenut nuorentuneensa. Tosin asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että sitä ihan oikeasti konkreettisesti vanheni heti leirin jälkeen vuodella.
Leiri oli kaikesta huolimatta aika hyvä. Oma fiilis toki leirin aikana vaihteli aika vauhdikkaastikin, mutta kuten työtoveri minua ohjeisti, on osattava erottaa oma tunnetila siitä leirin todellisuudesta. Se, että minulla on joskus mieli maassa, ei tarkoita, että leiri olisi epäonnistunut. Pätee varmasti myös toisinkin päin.
Kaikkein rasittavimman puolen leirissä muodostivat jälleen yövalvonnat. Omat riparilaiset käyttäytyivät hienosti, mutta leiri houkutteli jälleen viikonloppuöinä luokseen kymmenkunta mopopoikaa ja -tyttöä, jotka olivat keksineet että heidän mopoissaan oli töötit. Hauskaa vai mitä?
Viime kesästä, kun aloitin leireilyt, ei ole kulunut ajallisesti kovinkaan kauan, mutta oli silti hauska huomata, miten oma itsevarmuus oli kasvanut ihan selvästi. Se ensimmäisen leirin epäröijä oli aika kaukana jo. Toki edelleen on "kehitystehtäviä" niin kuin hienosti sanotaan, mutta jonkinmoista edistystä oli vissiin tapahtunut. Toivottavasti näkyi myös työkavereille.
Työkaverit ja isoset olivat aivan loistavia - jälleen kerran. Ihan hirvittää jo ajatella millainen kulttuurishokki se tulee olemaan, kun joutuu leirille ei-niin-loistavien työkavereiden ja isosten kanssa. Tähän mennessä on ollut ilo ja kunnia työskennellä tosi hyvän porukan kanssa, mutta kaiketi jo ihan tilastollisestikin pitäisi ajatella, että jossain vaiheessa "onni" loppuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti