Kesän viimeinen rippikoululeiri on nyt päättynyt ja täytyy sanoa, että oli taas hyvä leiri, vaikka väsyttääkin taas ihan vietävästi. Hyvin tuo vie voimat tuollainen rippileiri, vaikkei se fyysisesti kovinkaan raskasta ole. Luulen, että kaikkein eniten rippileirillä uuvuttaa se oman fiiliksen ja tunnetilan rajukin vaihtelu. Kun menee hyvin, on oma fiilis korkealla ja sitten kun taas menee huonosti (esim. huomaa että jollain leiriläisellä ei ole mukavaa jne. ) omakin tunnetila putoaa syöksykierteellä alas. Noustakseen sieltä taas kohta ylös.
Isoset ja leiriläiset olivat hienoja tyyppejä taas kerran, samoin ohjaajakollegat. Tosin sain tänään kuulla, että työkaverini - tai siis ne ihmiset, joiden kanssa teen töitä, kavereitahan me emme ole (leirihuumoria) - ovat löytäneet tämän blogin. He joutuvat nyt sitten valitettavasti miettimään että olenko tosissani vai olenko vain kohtelias, koska en viitsi selitellä kirjoituksiani huomenna töissä. Ikävää, vai mitä ;-) ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti