sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Tyhjänpäiväistä

Ulkona on lämmin, mikä taas tarkoittaa että täällä sisällä, jonne aurinko paistaa koko ajan esteettä, on kuuma. Kaikki ikkunat ovat auki, mutta silti täällä on hiostava ja seisova ilma. "Tuskin maltan" odottaa millaista täällä on sitten, kun kesä oikeasti alkaa. En olekaan koskaan viettänyt kesää Helsingissä, vaan olen aina pakannut kimpsuni suureen siniseen putkikassiini ja reppuuni ja lähtenyt joko kotikonnuille tai viimeisen kolmen vuoden ajan teologiksi muualle Suomeen.

Vaan en nyt. Tämän kesän vietän Helsingissä, tarkoituksena tehdä töitä ja opiskella. Jänskättää ja samalla on hieman haikeakin olo siitä, että ei ole tänä vuonna edessä seurakuntatöitä. Mutta ehkä seurakunnista saamani tutut kutsuvat minut joskus kylään (vinkki, vinkki).

En myöskään erityisemmin pidä tämän hetkisestä työstäni eivätkä opiskelemani aineetkaan suuremmin houkuta. Edessä saattaa siis olla hiostava, tylsä ja yksinäinen kesä.

Olen nyt käynyt viime päivinä kaupungilla katselemassa paikkoja eli vaellellut vain päämäärättömästi paikasta toiseen bongaamassa vartijoita. Mutta ei sitäkään varmaan montaa kuukautta jaksa.

Ei kommentteja: