Päivän sana-laatikossa ollut teksti osui ja kolahti:
"Pyri kaikin voimin osoittautumaan Jumalan silmissä luotettavaksi työntekijäksi, joka ei häpeä työtään ja joka opettaa totuuden sanaa oikein." (2. Tim. 2:15)
Minulla on taipumusta jonkinlaiseen työnarkomaniaan. Minusta on mukava olla töissä ja pitkät vapaat ahdistavat ja tylsistyttävät.
Olen lisäksi kunnianhimoinen: tahdon olla luotettava, pidetty ja arvostettu työntekijä. Samalla olen ankara itselleni: tahdon olla hyvä kaikissa töissäni enkä siedä epäonnistumisia itseltäni. Uskoisin olevani työkavereitani kohtaan suht koht armahtava, mutta itselleni olen vaativa ja armoton.
Pidän töistäni, mutta minulla on myös taipumusta "synkkyyteen", mikä suomeksi tarkoittaa taipumusta vajota masennukseen ja ahdistukseen monesti melko mitättömistäkin syistä.
Kaiketi kaiken taustalla on häpeä työstään, tai häpeä itsestään. Se, että ei täyty jotain omassa mielessään asettamaansa kuvitteellista vaatimustasoa ja jossa pienetkin epäonnistumiset kaatavat koko tornin.
Tiedostan tämän puolen itsessäni, mutta en tiedä mitä tekisin sille. On kaksi eri asiaa tietää olevansa turhan vaativa ja sitten taas toisaalta elää keskellä sitä "itseruoskimisvaihetta", jolloin tuntuu, että parasta mitä voisi tehdä on pakata tavarat ja paeta vähin äänin ikkunasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti