Ensinnäkin: herra Vanhasella ei ole eikä pitäisi olla mitään oikeuksia esittää minkäänlaisia vaatimuksia medialle. Sellainen maa, jossa poliitikko pystyy esittämään uhkavaatimuksia medialle, on diktatuuri ja Suomi ei ole (toivottavasti) sellainen. Uhkavaatimukset "todisteet pöytään tähän kellon aikaan mennessä..." ovat retoriikkaa, jota ei länsimaisessa sivistysvaltiossa kuuluisi poliitikon käyttää. Se, että pääministerimme oikeasti kuvittelee, että hän voi määräillä itsenäistä ja vapaata mediaa pitäisi olla jo yksistään riittävä syy, että Masa potkaistaan pellolle.
Toisaalta Masa on ennenkin Suomessa pyrkinyt lynkkaamaan sananvapauden. Esimerkkinä vaikkapa Muhammed-pilapiirroskohu, jossa Vanhanen toi julki kantansa, että Suomessa kuvia ei julkaista ja sitten pyysi julkisesti anteeksi, kun jotkut eivät ymmärtäneet totella pääministeriään.
keskiviikko 30. syyskuuta 2009
tiistai 29. syyskuuta 2009
Kristuksen voimalla
Olen sitä mieltä, että on hienoa että ihmiset ovat uskostaan ylpeitä eivätkä häpeä sitä. Hieman varovaisemmin, mutta kuitenkin pohjimmiltani myönteisesti (kunhan saan karistettua päältäni "ei tuputusta"-ajattelun) suhtaudun ns. sisälähetykseen. En usko, että kadulla lauletut hengelliset laulut ja ylistyspuheet tehoavat kovin hyvin, mutta mikäpä minä olen kieltämään ihmisten näkyä tai varsinkaan sulkemaan ovia Pyhän Hengen toiminnalle.
Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että ei ole oikein tuoda lapsia mukaan julistamaan kadulle keskelle Steissiä (eli suomeksi sanottuna Rautatientorille) kun myöhäinen perjantai-ilta on kääntymässä alkuyöksi ja kadut ovat täyttyneet humalaisista, riidanhaastajista, sekoilijoista ja muista vastaavista epänormaaleista. Vaikka se, että joku voi saada hepulin Jeesuksen nimen kuulemisesta voikin todistaa siitä, että sillä nimellä on yhä voimaa, niin miksi altistaa lapsi epämiellyttävälle kokemukselle? Uskotaanko niin vahvasti Jumalan suojelukseen ettei mitään inhottavaa voisi tapahtua julistajille? Vaikka Jeesus itsekin puhui "tämän maailman valtiaasta" ja hänen vallastaan täällä?
Tai sitten olen vain herkkäpieru.
Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että ei ole oikein tuoda lapsia mukaan julistamaan kadulle keskelle Steissiä (eli suomeksi sanottuna Rautatientorille) kun myöhäinen perjantai-ilta on kääntymässä alkuyöksi ja kadut ovat täyttyneet humalaisista, riidanhaastajista, sekoilijoista ja muista vastaavista epänormaaleista. Vaikka se, että joku voi saada hepulin Jeesuksen nimen kuulemisesta voikin todistaa siitä, että sillä nimellä on yhä voimaa, niin miksi altistaa lapsi epämiellyttävälle kokemukselle? Uskotaanko niin vahvasti Jumalan suojelukseen ettei mitään inhottavaa voisi tapahtua julistajille? Vaikka Jeesus itsekin puhui "tämän maailman valtiaasta" ja hänen vallastaan täällä?
Tai sitten olen vain herkkäpieru.
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
Vähän pohdintaa
Eräällä ei-uskonnollsella palstalla, jossa ajoittain vierailen, pohdittiin kirkosta eroamista. Eräs keskustelija toi esiin varsin suuren teologisen kysymyksen eli kritisoitiin sitä, miten Jumala voi vaatia pelastukseen irrationaalista uskoa ja vieläpä uskoa Jeesukseen.
Jumalahan tosiaan vaatii uskoa, mutta uskossa on se paradoksaalinen piirre, että sehän ei ole lähtöisin ihmisestä. Kristinuskossahan opetetaan, että usko on Jumalan lahja. Näin ollen voiko Jumala varsinaisesti vaatia ihmiseltä uskoa, koska hän lahjoittaa sen uskon itse?
Samassa keskustelussa sanottiin, että olisi helpointa uskoa sellaiseen Jumalaan, joka näkisi ihmisen hyvyyden, kehityksen ja olisi lähtökohtaisesti armollinen. Minä taas ajattelen, että tällainenhan Jumala kristinuskon mukaan on.
Jumala, joka ensin pläjäyttää maan päälle monimutkaisen, vaikean ja monia irrationaalisiakin piirteitä sisältävän uskonnon ja sitten vaatii, että ihmisten on alettava uskoa siihen, ei ole totuudenmukainen kuva kristinuskon Jumalasta,vaan pikemminkin irvikuva siitä.
Tämä vastaus olisi ollut luontevinta postittaa kys. keskusteluun, mutta viestiketju meni siellä jo lukkoon. Ja toisaalta olen myös ujo.
Mutta jos huomaatte jotain aukkoja teologiassa, niin kommentoikaa. Verryttelen tässä samalla teologian tietämystäni ja omaa uskonnäkemystäni.
Jumalahan tosiaan vaatii uskoa, mutta uskossa on se paradoksaalinen piirre, että sehän ei ole lähtöisin ihmisestä. Kristinuskossahan opetetaan, että usko on Jumalan lahja. Näin ollen voiko Jumala varsinaisesti vaatia ihmiseltä uskoa, koska hän lahjoittaa sen uskon itse?
Samassa keskustelussa sanottiin, että olisi helpointa uskoa sellaiseen Jumalaan, joka näkisi ihmisen hyvyyden, kehityksen ja olisi lähtökohtaisesti armollinen. Minä taas ajattelen, että tällainenhan Jumala kristinuskon mukaan on.
Jumala, joka ensin pläjäyttää maan päälle monimutkaisen, vaikean ja monia irrationaalisiakin piirteitä sisältävän uskonnon ja sitten vaatii, että ihmisten on alettava uskoa siihen, ei ole totuudenmukainen kuva kristinuskon Jumalasta,vaan pikemminkin irvikuva siitä.
Tämä vastaus olisi ollut luontevinta postittaa kys. keskusteluun, mutta viestiketju meni siellä jo lukkoon. Ja toisaalta olen myös ujo.
Mutta jos huomaatte jotain aukkoja teologiassa, niin kommentoikaa. Verryttelen tässä samalla teologian tietämystäni ja omaa uskonnäkemystäni.
tiistai 22. syyskuuta 2009
Tunnusmusiikki
Päätin aikani kuluksi listata minusta vaikuttavaa elokuvamusiikkia.
Painostavin ja ehkä myös uhkaavin elokuvamusiikki on mielestäni yhä edelleen Tappajahain (Jaws) tunnusmusiikki. Huvittava ajatella, että elokuvahistorian painostavimmat kohtaukset joissa katsoja ikään kuin seuraa tapahtumia hyökkäävän hain silmien kautta olivat kompromissi, koska elokuvan "tähti", mekaaninen hai Bruce, oli jatkuvasti rikki. Näin ollen sitä ei voitu käyttää kuin harvoissa kohtauksissa.
Löysin myös Tappajahain trailerin, jossa on pätkiä tuosta "hai näkökulmasta", jos joku ei tiedä mistä puhun. Hauska myös huomata, miten trailerit ovat muuttuneet ajan kuluessa. Tässä luotetaan vielä puheen voimaan, nykyisinhän ne ovat useimmiten pelkkää musiikkia. Ja paljon nopeatempoisempia. Harva varmaan jaksaisi enää edes katsoa televisiosta tätä traileria, tai ainakaan innostua kyseisestä elokuvasta.
Surullisin on varmasti Schindlerin listan tunnusmusiikki. Tosin se johtuu myös elokuvan aiheesta. Kappaleen voi kuunnella täällä. Lisäksi kys. videon Youtube-keskustelu kertoo myös surullista kieltään ihmisistä, jotka eivät suostu uskomaan siihen, että holokausti tapahtui omista poliittis-rasistisista syistään. Asenne on ilmeisesti yleistymässä, mikä ei ole kenties ihme nykyajassa, jossa minäkeskeinen ajattelu on noussut niin keskeiseksi, että ihminen voi laatia oman näkemyksensä myös historiallisista tapahtumista sta ja vilpittömästi uskoa, että hänen visionsa on totta, koska se on hänen omansa. Että historiakin voisi olla ikään kuin mielipidekysymys.
Ja nyt karkasin aiheesta.
Painostavin ja ehkä myös uhkaavin elokuvamusiikki on mielestäni yhä edelleen Tappajahain (Jaws) tunnusmusiikki. Huvittava ajatella, että elokuvahistorian painostavimmat kohtaukset joissa katsoja ikään kuin seuraa tapahtumia hyökkäävän hain silmien kautta olivat kompromissi, koska elokuvan "tähti", mekaaninen hai Bruce, oli jatkuvasti rikki. Näin ollen sitä ei voitu käyttää kuin harvoissa kohtauksissa.
Löysin myös Tappajahain trailerin, jossa on pätkiä tuosta "hai näkökulmasta", jos joku ei tiedä mistä puhun. Hauska myös huomata, miten trailerit ovat muuttuneet ajan kuluessa. Tässä luotetaan vielä puheen voimaan, nykyisinhän ne ovat useimmiten pelkkää musiikkia. Ja paljon nopeatempoisempia. Harva varmaan jaksaisi enää edes katsoa televisiosta tätä traileria, tai ainakaan innostua kyseisestä elokuvasta.
Surullisin on varmasti Schindlerin listan tunnusmusiikki. Tosin se johtuu myös elokuvan aiheesta. Kappaleen voi kuunnella täällä. Lisäksi kys. videon Youtube-keskustelu kertoo myös surullista kieltään ihmisistä, jotka eivät suostu uskomaan siihen, että holokausti tapahtui omista poliittis-rasistisista syistään. Asenne on ilmeisesti yleistymässä, mikä ei ole kenties ihme nykyajassa, jossa minäkeskeinen ajattelu on noussut niin keskeiseksi, että ihminen voi laatia oman näkemyksensä myös historiallisista tapahtumista sta ja vilpittömästi uskoa, että hänen visionsa on totta, koska se on hänen omansa. Että historiakin voisi olla ikään kuin mielipidekysymys.
Ja nyt karkasin aiheesta.
Justiinsa näin
Kaikkonen otti ja erosi Nuorisosäätiön johdosta, Vihriälä, joka oli RAY:n hallituksessa, joka myönsi avustuksia säätiölle, joka tuki Vihriälää, erosi myös. Vanhanen taas kohauttelee olkapäitään ja puolustelee: "Kyse on vastikkeellisten seminaarilippujen hankinnasta", kun media tiedusteli Nuorisosäätiön ja Kukkaisrahasto säätiön hänelle antamista vaalirahoista.
Lähes samankaltaista selitystä käyttivät aikanaan oikeudessa tuomitut hyväntekeväisyysrikoksiin syyllistyneet liikemiehet. Eivät hekään keränneet rahaa, vaan myivät esimerkiksi kirjeensulkijamerkkejä. Ei ole rahankeräystä tämä, vaan ostajahan saa vastinetta rahoilleen. Vanhanenkin sai 25 000 euroa vaalikassaan ja ostajat saivat seminaarilippuja. Siistiä.
Toinen suuri politiikantukija Nova Groupin toimitusjohtaja istui joku aika sitten poliisivankilassa taloussotkujensa takia. Mitäköhän olisi tapahtunut Ruotsissa, Yhdysvalloissa tai missä tahansa muussa länsimaisessa demokratiassa, jos pääministeripuolueen tms. päärahoittaja olisi joutunut pidätetyksi? Suomessa kohautellaan olkapäitä ja poliitikot toivovat, että julkinen keskustelu vaalirahoista päättyisi ja "etelän kaunametia" jo lakkaisi kiusaamasta vilpittömiä keskustalaisia päättäjiä.
Miksiköhän sellaista toivotaan?
Vaikka ymmärtäähän sen, ettei asiasta mitään poliittista kohua kunnolla synny, kun joka ainoa puolue kristillisdemokraatteja, vihreitä ja perussuomalaisia lukuunottamatta on ryvettynyt kukin omassa skandaalissaan. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ovat pieniä joulukaloiksi ja vihreät on jo aikoja sitten myynyt ideologiansa ja selkärankansa saadakseen oman ministerin salkun. Muut poliitikot näyttävät järjestään paljastuvan huijareiksi, valehtelijoiksi tai sitten niin järkyttävän huonomuistisiksi, että olisi ehkä syytä varata lääkäriaika ettei ole varhaisiän dementia puhkeamassa. Pääministeri etunenässä.
Lähes samankaltaista selitystä käyttivät aikanaan oikeudessa tuomitut hyväntekeväisyysrikoksiin syyllistyneet liikemiehet. Eivät hekään keränneet rahaa, vaan myivät esimerkiksi kirjeensulkijamerkkejä. Ei ole rahankeräystä tämä, vaan ostajahan saa vastinetta rahoilleen. Vanhanenkin sai 25 000 euroa vaalikassaan ja ostajat saivat seminaarilippuja. Siistiä.
Toinen suuri politiikantukija Nova Groupin toimitusjohtaja istui joku aika sitten poliisivankilassa taloussotkujensa takia. Mitäköhän olisi tapahtunut Ruotsissa, Yhdysvalloissa tai missä tahansa muussa länsimaisessa demokratiassa, jos pääministeripuolueen tms. päärahoittaja olisi joutunut pidätetyksi? Suomessa kohautellaan olkapäitä ja poliitikot toivovat, että julkinen keskustelu vaalirahoista päättyisi ja "etelän kaunametia" jo lakkaisi kiusaamasta vilpittömiä keskustalaisia päättäjiä.
Miksiköhän sellaista toivotaan?
Vaikka ymmärtäähän sen, ettei asiasta mitään poliittista kohua kunnolla synny, kun joka ainoa puolue kristillisdemokraatteja, vihreitä ja perussuomalaisia lukuunottamatta on ryvettynyt kukin omassa skandaalissaan. Kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset ovat pieniä joulukaloiksi ja vihreät on jo aikoja sitten myynyt ideologiansa ja selkärankansa saadakseen oman ministerin salkun. Muut poliitikot näyttävät järjestään paljastuvan huijareiksi, valehtelijoiksi tai sitten niin järkyttävän huonomuistisiksi, että olisi ehkä syytä varata lääkäriaika ettei ole varhaisiän dementia puhkeamassa. Pääministeri etunenässä.
Karkkilahja
Selectalta tuli tänään korvaus menettämistäni pennosista eli iso paketti karkkia. Iski hiukan sellainen suomalainen häpeys, koska en menettänyt niin paljon rahaa, kuin korvauksena tuli.
Ei se minua estänyt karkkeja syömästä.
Ei se minua estänyt karkkeja syömästä.
Viinin välke ja kyttääjä
Kuka voivottaa, kuka vaikertaa? Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa? Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta? Kuka katsoo harottavin silmin?
Se, joka viipyy viinin ääressä, se, joka etsii maustejuomaa. Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla. "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää." (Sananlaskujen kirja 20:29-35)
Olen löytänyt itsestäni sisäisen paheksujan, kyttääjän vailla vertaa. En vain jaksa katsella viinin välkettä ihmetelleiden nuorten miesten seikkailuja koti-ikkunani alla, en jaksa kuunnella iloista naurua, joka syntyy kun keskellä katua pelattu jalkapallo melkein johtaa siihen, että jonkun autossa on uusi klommo. En jaksa ymmärtää niitä nuoria miehiä, jotka tahtovat tuoda ilmi iloaan elämästä ja viinin hehkuvasta punasta huutamalla niin että katu ja rappu raikaa. En jaksa kuunnella oven paukutusta, kun joku on unohtanut avaimet sisään tai vallan erehtynyt rapusta, kaupunginosasta, kenties jopa maanosasta.
Ehkä se on työn sivuvaikutusta. Katseltuani töissä humalaisia ja sietäessäni heitä siellä, ennestäänkin lyhyt pinnani humalaisten suhteen on vapaalla ollessani lyhentynyt entisestään. Se on ilmeisesti aika tyypillinen ilmiö eli vapaalla ollessa helposti napsahtaa ja kyky kuunnella ja sietää kaikenmaailman mussutusta ja elämän pikku valopilkkuja ohenee. Kun ei sitä enää vain omalla ajallaan viitsisi.
Minulla on kännykkä aina käden ulottuvilla ja siinä on poliisin numero. Tietäköön, että talossa asuu kyttääjä-paappa, joka myös käyttää sitä puhelinta.
Se, joka viipyy viinin ääressä, se, joka etsii maustejuomaa. Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla. "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää." (Sananlaskujen kirja 20:29-35)
Olen löytänyt itsestäni sisäisen paheksujan, kyttääjän vailla vertaa. En vain jaksa katsella viinin välkettä ihmetelleiden nuorten miesten seikkailuja koti-ikkunani alla, en jaksa kuunnella iloista naurua, joka syntyy kun keskellä katua pelattu jalkapallo melkein johtaa siihen, että jonkun autossa on uusi klommo. En jaksa ymmärtää niitä nuoria miehiä, jotka tahtovat tuoda ilmi iloaan elämästä ja viinin hehkuvasta punasta huutamalla niin että katu ja rappu raikaa. En jaksa kuunnella oven paukutusta, kun joku on unohtanut avaimet sisään tai vallan erehtynyt rapusta, kaupunginosasta, kenties jopa maanosasta.
Ehkä se on työn sivuvaikutusta. Katseltuani töissä humalaisia ja sietäessäni heitä siellä, ennestäänkin lyhyt pinnani humalaisten suhteen on vapaalla ollessani lyhentynyt entisestään. Se on ilmeisesti aika tyypillinen ilmiö eli vapaalla ollessa helposti napsahtaa ja kyky kuunnella ja sietää kaikenmaailman mussutusta ja elämän pikku valopilkkuja ohenee. Kun ei sitä enää vain omalla ajallaan viitsisi.
Minulla on kännykkä aina käden ulottuvilla ja siinä on poliisin numero. Tietäköön, että talossa asuu kyttääjä-paappa, joka myös käyttää sitä puhelinta.
maanantai 21. syyskuuta 2009
RAY
Suurella mielenkiinnolla odotan, että millainenkohan on RAY:n mahdollinen tuleva mainos? Onko iloisen laulunluikutuksen ("Joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa, tajuu myös antaa..." ) säestämän apuatarvitsevien kuvien joukkoon liitetty myös hymyilevä Matti Vanhanen ja Kanki Kaikkonen?
RAY kun oli mennyt antamaan tukea Nuorisosäätiölle, joka on kuulemma omistautunut nuorison ja nuorison toimintojen tukemiseen - ja ilmeisesti myös Vanhasen presidenttikampanjan tukemiseen. Ja Kaikkosen, josta tuli ilmeisesti kuuluisuus, koska hän tanssi huonosti televisiossa (?).
RAY kun oli mennyt antamaan tukea Nuorisosäätiölle, joka on kuulemma omistautunut nuorison ja nuorison toimintojen tukemiseen - ja ilmeisesti myös Vanhasen presidenttikampanjan tukemiseen. Ja Kaikkosen, josta tuli ilmeisesti kuuluisuus, koska hän tanssi huonosti televisiossa (?).
Kiitokset hyvästä palvelusta
Puhuin kerran erään ystävän kanssa netissä siitä, miten Suomessa annetaan hyvin vähän ja harvoin kehuja hyvästä työstä, mitä molemmat pidimme puutteena. Siksi ajattelin, että sitä voisi itse nyt yrittää muuttaa tätä käytäntöä omalla toiminnallani ja kertoa julkisesti niistä yrityksistä jne. joista olen saanut hyvää palvelua, apua jne.
Ensimmäisenä kehutaan Yle. Kaksi kertaa minulla on ollut nettiongelmia Ylen sivujen kanssa. Molemmilla kerroilla pistin palautteen Ylen sivuilta löytyvän linkin kautta. Ensimmäisellä kerralla olin varma siitä, että palautetta ei edes lueta.
Mutta molemmilla kerroilla olen saanut vastauksen, alle vuorokauden kuluttua siitä, kun olen palautteen pistänyt. Palautteet ovat olleet asiallisia ja yksilöllisiä, eli viestini on luettu ja sitä on pohdittu. Apuakin on tullut, esim. suora linkki ohjelmaan, jonka katsomisen epäonnistuminen oli johtanut palautteen lähettämiseen.
Toisena kehutaan sitten Selecta. Selecta ylläpitää esim. Helsingin metroasemilla olevia automaatteja, joista voi ostaa kaikenlaista makeisia ja juotavaa. Tällaisen automaatin kanssa olin kerran pulassa, kun automaatti nielaisi käteisvarani, mutta ei antanut vastineeksi mitään. Soitin palvelukeskukseen, joka oli viikonloppuna kiinni, ja pistin palautteen ja toivon yhteydenotosta.
Olin itse asiassa jo unohtanut koko asian, kun heti viikonlopun jälkeen minulle soitettiin Selectan asiakaspalvelusta ja tiedusteltiin mitä oli tapahtunut. Asiasta päästiin sopuun ja minulle korvataan kärsimäni "vääryys".
Tärkeintä on varmasti kuitenkin jäljelle jäänyt hyvä mieli.
Ensimmäisenä kehutaan Yle. Kaksi kertaa minulla on ollut nettiongelmia Ylen sivujen kanssa. Molemmilla kerroilla pistin palautteen Ylen sivuilta löytyvän linkin kautta. Ensimmäisellä kerralla olin varma siitä, että palautetta ei edes lueta.
Mutta molemmilla kerroilla olen saanut vastauksen, alle vuorokauden kuluttua siitä, kun olen palautteen pistänyt. Palautteet ovat olleet asiallisia ja yksilöllisiä, eli viestini on luettu ja sitä on pohdittu. Apuakin on tullut, esim. suora linkki ohjelmaan, jonka katsomisen epäonnistuminen oli johtanut palautteen lähettämiseen.
Toisena kehutaan sitten Selecta. Selecta ylläpitää esim. Helsingin metroasemilla olevia automaatteja, joista voi ostaa kaikenlaista makeisia ja juotavaa. Tällaisen automaatin kanssa olin kerran pulassa, kun automaatti nielaisi käteisvarani, mutta ei antanut vastineeksi mitään. Soitin palvelukeskukseen, joka oli viikonloppuna kiinni, ja pistin palautteen ja toivon yhteydenotosta.
Olin itse asiassa jo unohtanut koko asian, kun heti viikonlopun jälkeen minulle soitettiin Selectan asiakaspalvelusta ja tiedusteltiin mitä oli tapahtunut. Asiasta päästiin sopuun ja minulle korvataan kärsimäni "vääryys".
Tärkeintä on varmasti kuitenkin jäljelle jäänyt hyvä mieli.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Sen purkaus
Iltasanomissa oli pitkä juttu pelosta. Kopioin sen nyt tähän kokonaisena:
Tämän lama teki: opetti suomalaiset pelkäämään
Suomessa ja Britanniassa on enemmän valvontakameroita kuin missään muualla Euroopassa.
Vartiointiliikkeet kauppaavat palvelujaan jo kodeille. Suomi on rikostilastojenkin perusteella turvallisempi maa kuin koskaan aiemmin, mutta ihmiset pelkäävät yhä enemmän, että joku vieras käy kimppuun tai kotiin.
- Neuvostoliiton romahtamisen ja sitä seuranneen laman jälkeen asiat, jotka olivat olleet pysyviä, eivät enää olleet sellaisia. Epävarmuus liittyi toimeentuloon ja työhön. Niihin aikoihin alkoi katuturvallisuudesta puhuminen, ajoittaa akatemiatutkija Hille Koskela ihmisten turvattomuuden tunteen nousun.
Laman aikana rikollisuus jopa laski, mutta pelko kasvoi. Tästä syntynyttä noidankehää Koskela kuvaa teoksessaan Pelkokierre.
-Muutoksia ei tapahtunut rikollisuudessa, vaan tapa puhua niistä muuttui. Ihmiset alkoivat puhua ja uskotella, että maailma todella oli muuttunut vaarallisemmaksi.
He alkoivat ostaa tavaroita ja palveluita, joita heille myytiin sanalla "turvallisuus".
Oman osansa soppaan on tarjonnut media. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen mukaan rikosuutisten suoltaminen lisääntyi voimakkaasti vuoden 1988 jälkeen sekä tv-uutisissa että sanomalehdissä. Epätyypilliset raakuudet alkoivatkin tuntua yleisiltä.
Kaupungin valvovat silmät
Laman jälkeen vartijat rantautuvat pikkuhiljaa suomalaiseen kaupunkikuvaan ja seinille ryhdyttiin ripustelemaan kameroita.
-1990-luvulla vartijoita oli teollisuusalueilla. Sitten ne pikkuhiljaa tulivat asemille ja terminaalialueille ja sitten yksittäisiin kauppoihin ja kioskeihin. Nyt vartiointiliikkeet myyvät netissä palvelujaan yksityiskodeille.
Monista julkisista tiloista, joihin aiemmin pääsi kuka vaan, tuli puolijulkisia: sinne mennään nyt vartijan tai valvontakameran silmien alta. Nämä silmät valikoivat, esimerkiksi kauppakeskuksessa, kuka ei näytä kuuluvan joukkoon.
-Kaupunkitila on epätasa-arvoistunut. Yhä vähemmän on mahdollisuuksia olla kaupungilla käyttämättä rahaa. Valtaväestöön kuuluvat niin sanotut kunnon kansalaiset säilyttävät samat oikeudet, mutta marginaaliset ryhmät ovat joutuneet koville, eli asunnottomat, alkoholistit ja nuorisoryhmät. Heitä tuupitaan pois ja heitä myös pelätään, vaikka he ovat yhteiskunnassa heikoimmilla, usein avun tarpeessa.
Koskela lisää, että pelon kulttuurissa ihmisten erilaisuutta hyväksytään yhä vähemmän, ja entistä helpommin erilainen käytös mielletään häiriöksi. Tämä pätee etenkin nuoriin, joiden "huonoja" tapoja Suomessa on taivasteltu aina.
Ulos pelon kierteestä
Pelon kierteestä pääsee pois, mutta se vaatii rohkeutta. Koskela kiittelee opettajakuntaa, joka ei koulusurmista huolimatta ole halunnut vartijoita kouluihin. Millaisia aikuisia kasvaisikaan vartijoiden välitunnilla valvomista lapsista? Kysymys on lopulta valinnoista.
-Meillä on puhuttu esimerkiksi terveydenhuoltohenkilökunnan karmeasta työtaakasta, ja samaan aikaan heidän työhönsä tulee myös turvattomuuskysymyksiä. Ne ratkaistaan hankkimalla vartijoita.
Koskela kritisoikin, miksei palkata lisää hoitajia niin, että heillä olisi aikaa ja voimia selvitä ongelmallisistakin tapauksista puhumalla.
Terveellä järjellä selviää myös kaupungilla. Koskela rohkaisee ihmisiä välttämään turhaa oman elämänsä rajoittamista.
-Jos pyörii Helsingin keskustassa perjantai-iltana, 99-prosenttisesti ikävät tapahtumat mitä näkee ovat surullisia ja säälittäviä, eivät pelottavia.
STT
Linkki uutiseen: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1732170
Sitten kommentit:
"-1990-luvulla vartijoita oli teollisuusalueilla. Sitten ne pikkuhiljaa tulivat asemille ja terminaalialueille ja sitten yksittäisiin kauppoihin ja kioskeihin. Nyt vartiointiliikkeet myyvät netissä palvelujaan yksityiskodeille."
NE?!? Ikään kuin kyse olisi jostain eliölajista, eräänlaisesta hirvikärpäsestä, joka on pikkuhiljaa levittäytynyt uusille alueille. Ja että niiden levittäytyminen on ollut täysin turhaa, vartiointiliikkeiden omaa propagandaa, joka on luonut perusteettoman turvattomuuden tunteen. Koska Helsingin keskustan perjantai-illan tapahtumat ovat vain "surullisia" eivät pelottavia. Sitäkään ei myönnetä, että ehkä lisääntyneen valvonnan ja siistiytyneiden rikostilastojen välillä voisi olla jokin yhteys.
Samaa elitistä halveksuntaa tutkija osoittaa tässä lauseessa: Koskela kritisoikin, miksei palkata lisää hoitajia niin, että heillä olisi aikaa ja voimia selvitä ongelmallisistakin tapauksista puhumalla.
Voisiko se mitenkään johtua siitä, että on olemassa ihmisiä, joille voi puhua äänensä käheäksi ja silti lopputuloksena keräät hampaasi lattialta? Voisiko olla, että rikollisuuden tyyppi on ihan oikeasti muuttunut, niin että "niitä" (vartijoita) oikeasti tarvitaan muuallakin kuin teollisuusalueella?
Tähän voisi tietysti todeta, että rikollisuuden tyyypi ei ole muuttunut. Aina on mahdollista sääliä ja ymmärtää onnetonta tekijää. Teho-osastolle hakattu hoitaja on "surullinen yksittäistapaus". Aina on mahdollista sääliä ja ymmärtää onnetonta tekijää. Samalla saa kivasti syyllistettyä uhrin. Miksei puhunut?
Ehdottomasti on totta, että Suomessa on pelon kulttuuri. Täällä pelätään paljon sellaista, mikä ei ole tarpeellista. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että siihen on ajoittain myös aihetta. Suomi ei ole eikä ole koskaan ollut sellainen lintukoto kuin moni "hoidetaan asiat puhumalla"-tyyppi haluaisi ajatella. Heille ajatus siitä, että joku voi oikeasti olla väkivaltainen kusipää on täysin vieras. Ja samalla myös ajatus siitä, että maailmassa tarvitaan ryhmiä, jotka tarvittaessa käyttävät hallittua väkivaltaa estääkseen hallitsemattoman väkivallan, on kauhistus.
Tai sitten otin vain nokkiini siitä, että minua ja kollegoitani, jotka vastoin yleistä luuloa ovat hienoja, täysin normaaleja nuoria miehiä ja naisia, on kutsuttu "niiksi". Artikkelissa, jossa samanaikaisesti voivotellaan yhteiskunnan eriarvoistumista.
Tämän lama teki: opetti suomalaiset pelkäämään
Suomessa ja Britanniassa on enemmän valvontakameroita kuin missään muualla Euroopassa.
Vartiointiliikkeet kauppaavat palvelujaan jo kodeille. Suomi on rikostilastojenkin perusteella turvallisempi maa kuin koskaan aiemmin, mutta ihmiset pelkäävät yhä enemmän, että joku vieras käy kimppuun tai kotiin.
- Neuvostoliiton romahtamisen ja sitä seuranneen laman jälkeen asiat, jotka olivat olleet pysyviä, eivät enää olleet sellaisia. Epävarmuus liittyi toimeentuloon ja työhön. Niihin aikoihin alkoi katuturvallisuudesta puhuminen, ajoittaa akatemiatutkija Hille Koskela ihmisten turvattomuuden tunteen nousun.
Laman aikana rikollisuus jopa laski, mutta pelko kasvoi. Tästä syntynyttä noidankehää Koskela kuvaa teoksessaan Pelkokierre.
-Muutoksia ei tapahtunut rikollisuudessa, vaan tapa puhua niistä muuttui. Ihmiset alkoivat puhua ja uskotella, että maailma todella oli muuttunut vaarallisemmaksi.
He alkoivat ostaa tavaroita ja palveluita, joita heille myytiin sanalla "turvallisuus".
Oman osansa soppaan on tarjonnut media. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen mukaan rikosuutisten suoltaminen lisääntyi voimakkaasti vuoden 1988 jälkeen sekä tv-uutisissa että sanomalehdissä. Epätyypilliset raakuudet alkoivatkin tuntua yleisiltä.
Kaupungin valvovat silmät
Laman jälkeen vartijat rantautuvat pikkuhiljaa suomalaiseen kaupunkikuvaan ja seinille ryhdyttiin ripustelemaan kameroita.
-1990-luvulla vartijoita oli teollisuusalueilla. Sitten ne pikkuhiljaa tulivat asemille ja terminaalialueille ja sitten yksittäisiin kauppoihin ja kioskeihin. Nyt vartiointiliikkeet myyvät netissä palvelujaan yksityiskodeille.
Monista julkisista tiloista, joihin aiemmin pääsi kuka vaan, tuli puolijulkisia: sinne mennään nyt vartijan tai valvontakameran silmien alta. Nämä silmät valikoivat, esimerkiksi kauppakeskuksessa, kuka ei näytä kuuluvan joukkoon.
-Kaupunkitila on epätasa-arvoistunut. Yhä vähemmän on mahdollisuuksia olla kaupungilla käyttämättä rahaa. Valtaväestöön kuuluvat niin sanotut kunnon kansalaiset säilyttävät samat oikeudet, mutta marginaaliset ryhmät ovat joutuneet koville, eli asunnottomat, alkoholistit ja nuorisoryhmät. Heitä tuupitaan pois ja heitä myös pelätään, vaikka he ovat yhteiskunnassa heikoimmilla, usein avun tarpeessa.
Koskela lisää, että pelon kulttuurissa ihmisten erilaisuutta hyväksytään yhä vähemmän, ja entistä helpommin erilainen käytös mielletään häiriöksi. Tämä pätee etenkin nuoriin, joiden "huonoja" tapoja Suomessa on taivasteltu aina.
Ulos pelon kierteestä
Pelon kierteestä pääsee pois, mutta se vaatii rohkeutta. Koskela kiittelee opettajakuntaa, joka ei koulusurmista huolimatta ole halunnut vartijoita kouluihin. Millaisia aikuisia kasvaisikaan vartijoiden välitunnilla valvomista lapsista? Kysymys on lopulta valinnoista.
-Meillä on puhuttu esimerkiksi terveydenhuoltohenkilökunnan karmeasta työtaakasta, ja samaan aikaan heidän työhönsä tulee myös turvattomuuskysymyksiä. Ne ratkaistaan hankkimalla vartijoita.
Koskela kritisoikin, miksei palkata lisää hoitajia niin, että heillä olisi aikaa ja voimia selvitä ongelmallisistakin tapauksista puhumalla.
Terveellä järjellä selviää myös kaupungilla. Koskela rohkaisee ihmisiä välttämään turhaa oman elämänsä rajoittamista.
-Jos pyörii Helsingin keskustassa perjantai-iltana, 99-prosenttisesti ikävät tapahtumat mitä näkee ovat surullisia ja säälittäviä, eivät pelottavia.
STT
Linkki uutiseen: http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1732170
Sitten kommentit:
"-1990-luvulla vartijoita oli teollisuusalueilla. Sitten ne pikkuhiljaa tulivat asemille ja terminaalialueille ja sitten yksittäisiin kauppoihin ja kioskeihin. Nyt vartiointiliikkeet myyvät netissä palvelujaan yksityiskodeille."
NE?!? Ikään kuin kyse olisi jostain eliölajista, eräänlaisesta hirvikärpäsestä, joka on pikkuhiljaa levittäytynyt uusille alueille. Ja että niiden levittäytyminen on ollut täysin turhaa, vartiointiliikkeiden omaa propagandaa, joka on luonut perusteettoman turvattomuuden tunteen. Koska Helsingin keskustan perjantai-illan tapahtumat ovat vain "surullisia" eivät pelottavia. Sitäkään ei myönnetä, että ehkä lisääntyneen valvonnan ja siistiytyneiden rikostilastojen välillä voisi olla jokin yhteys.
Samaa elitistä halveksuntaa tutkija osoittaa tässä lauseessa: Koskela kritisoikin, miksei palkata lisää hoitajia niin, että heillä olisi aikaa ja voimia selvitä ongelmallisistakin tapauksista puhumalla.
Voisiko se mitenkään johtua siitä, että on olemassa ihmisiä, joille voi puhua äänensä käheäksi ja silti lopputuloksena keräät hampaasi lattialta? Voisiko olla, että rikollisuuden tyyppi on ihan oikeasti muuttunut, niin että "niitä" (vartijoita) oikeasti tarvitaan muuallakin kuin teollisuusalueella?
Tähän voisi tietysti todeta, että rikollisuuden tyyypi ei ole muuttunut. Aina on mahdollista sääliä ja ymmärtää onnetonta tekijää. Teho-osastolle hakattu hoitaja on "surullinen yksittäistapaus". Aina on mahdollista sääliä ja ymmärtää onnetonta tekijää. Samalla saa kivasti syyllistettyä uhrin. Miksei puhunut?
Ehdottomasti on totta, että Suomessa on pelon kulttuuri. Täällä pelätään paljon sellaista, mikä ei ole tarpeellista. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että siihen on ajoittain myös aihetta. Suomi ei ole eikä ole koskaan ollut sellainen lintukoto kuin moni "hoidetaan asiat puhumalla"-tyyppi haluaisi ajatella. Heille ajatus siitä, että joku voi oikeasti olla väkivaltainen kusipää on täysin vieras. Ja samalla myös ajatus siitä, että maailmassa tarvitaan ryhmiä, jotka tarvittaessa käyttävät hallittua väkivaltaa estääkseen hallitsemattoman väkivallan, on kauhistus.
Tai sitten otin vain nokkiini siitä, että minua ja kollegoitani, jotka vastoin yleistä luuloa ovat hienoja, täysin normaaleja nuoria miehiä ja naisia, on kutsuttu "niiksi". Artikkelissa, jossa samanaikaisesti voivotellaan yhteiskunnan eriarvoistumista.
maanantai 14. syyskuuta 2009
Koirajuttuja
Pidän kovasti snautsereista ja haaveenani on, että jonain päivänä minulla olisi ihkaoma kääpiö-, suur- tai ihan vaan tavallinen snautseri. Pidän kyseisten koirien ulkonäöstä ja käppänäkokemukseni perusteella myös käppänän luonteesta.
Mutta, mutta.... Minä en pidä trimmaamisesta. Nykyinen käppänä ajellaan koneella aina kun alkaa näyttää siltä, että nyt se olisi tarpeen. Kyseinen toimenpide on luultavasti pilannut sen turkin laadun ja muuta hirveää, koira ei ole siitä valittanut. Ei se tietenkään ajelemisesta pidä, mutta ei se pitänyt nyppimisestäkään.
Enkä pidä näyttelyistä. Eivät kiinnosta.
Mistä siis löydän kasvattajan, joka myisi minulle käppänän, snautserin tai suursnautserin, jos jo heti ilmoitan, että meillä ajellaan ja näytelmissä ei käydä? Palveluskoiralajit kyllä kiinnostavat, eli suursnautserin kasvattajia se varmasti helpottaa.
Tunnen alemmuutta, kun partanaamakeskusteluissa puhutaan innolla nyppimisistä ja näyttelyistä.
Mutta, mutta.... Minä en pidä trimmaamisesta. Nykyinen käppänä ajellaan koneella aina kun alkaa näyttää siltä, että nyt se olisi tarpeen. Kyseinen toimenpide on luultavasti pilannut sen turkin laadun ja muuta hirveää, koira ei ole siitä valittanut. Ei se tietenkään ajelemisesta pidä, mutta ei se pitänyt nyppimisestäkään.
Enkä pidä näyttelyistä. Eivät kiinnosta.
Mistä siis löydän kasvattajan, joka myisi minulle käppänän, snautserin tai suursnautserin, jos jo heti ilmoitan, että meillä ajellaan ja näytelmissä ei käydä? Palveluskoiralajit kyllä kiinnostavat, eli suursnautserin kasvattajia se varmasti helpottaa.
Tunnen alemmuutta, kun partanaamakeskusteluissa puhutaan innolla nyppimisistä ja näyttelyistä.
Jänönen
Kuten kaikki opintojani viime aikoina seuranneet tietävät, minulla on vahva taipumus olla saamaton. Tai saamaton on oikeastaan väärä sana: minulla on taipumus asettaa rima itselleni niin korkealle, että lopulta en edes yritä ylittää sitä, vaan luovutan.
Niin kävi, kun lupasin kirjoittaa eräästä kirjasta arvostelun. Ahdistus rinnassani polttaen jouduin nyt lähettämään vilpittömät pahoitteluni: lukuisista hyvistä aikeistani huolimatta arvostelu on edelleen kirjoittamatta, vaikka sain lisäaikaakin. Minua hävettää, enkä kehtaa enää näyttää naamaani. Koen olevani epäonnistunut ja epäluotettava. Arvostan rehellisyyttä ja sanansa pitämistä, enkä ole nyt täyttänyt itse näitä vaatimuksiani syistä joita en kunnolla itsekään ymmärrä. Miten voi olla näin vaikeaa tarttua kynään (tai siis tässä tapauksessa näppäimistöön) ja kirjoittaa kolme sivua tekstiä?
Minkä lisäksi olen ällöttävän hyvä näemmä kerjäämään sääliä ja ymmärrystä.
Niin kävi, kun lupasin kirjoittaa eräästä kirjasta arvostelun. Ahdistus rinnassani polttaen jouduin nyt lähettämään vilpittömät pahoitteluni: lukuisista hyvistä aikeistani huolimatta arvostelu on edelleen kirjoittamatta, vaikka sain lisäaikaakin. Minua hävettää, enkä kehtaa enää näyttää naamaani. Koen olevani epäonnistunut ja epäluotettava. Arvostan rehellisyyttä ja sanansa pitämistä, enkä ole nyt täyttänyt itse näitä vaatimuksiani syistä joita en kunnolla itsekään ymmärrä. Miten voi olla näin vaikeaa tarttua kynään (tai siis tässä tapauksessa näppäimistöön) ja kirjoittaa kolme sivua tekstiä?
Minkä lisäksi olen ällöttävän hyvä näemmä kerjäämään sääliä ja ymmärrystä.
perjantai 11. syyskuuta 2009
Autuaaksijulistus
Autuaita ne, joilla on vähän mielikuvitusta. Heidän kaltaisensa voivat sulkea öiseen aikaan ison, pimeän hallin.
Nimimerkillä "tuo äänihän kuulostaa siltä kuin joku lapsi nauraisi. Kummitteleekohan täällä?" Ja loppuaika menikin virsiä hyräillen, koska kun mekkaloi tarpeeksi, niin ei ehdi miettiä nauravia lapsikummituksia. Tai ainakaan kovin kovasti.
Nimimerkillä "tuo äänihän kuulostaa siltä kuin joku lapsi nauraisi. Kummitteleekohan täällä?" Ja loppuaika menikin virsiä hyräillen, koska kun mekkaloi tarpeeksi, niin ei ehdi miettiä nauravia lapsikummituksia. Tai ainakaan kovin kovasti.
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Liioittelun jalo taito
Ärsytystä: miksi iltapäivälehtien pitää otsikoissaan liioitella asioita aivan typeriin mittasuhteisiin asti?
"Audipomo häpäisi naiset" Ai häpäisi vai? Tuntevatko naiset nyt kaikki jotain suurta kollektiivista häpeää, koska yhden miehen näkemykset naisista ovat sovinistisia?
Tai otsikko, jossa kerrottiin, että naiset katosivat Audi-myymälästä. Millainenkohan väenpaljous noissa myymälöissä yleensä on, kun jo yhdessä päivässä pystytään päättelemään, että yksi sukupuoli boikotoi myymälää?
Tai netin uutinen viime yön tapahtumista BB-talossa: "Peiton alta näkyi pornoa lapsille." Mitkä ihmeen lapset katsovat Big Brotherin 24/7-palvelua netistä kello 1 yöllä? Useimmat törmäävät tähän uutiseen lukemalla asiaa kauhistelevia iltapäivälehtiä ja niiden sivuja.
Nooh, jälkimmäinen otsikko on sittemmin muutettu.
Vaikka itse asiassa ymmärrän pointin. Ihmiset näkevät otsikon, lukevat jutun, ärsyyntyvät älyttömästä otsikoinnista, rähisevät asiasta blogiin ja lukijat menevät ja lukevat saman jutun nähdäkseen, että mistä se rähisöö.
"Audipomo häpäisi naiset" Ai häpäisi vai? Tuntevatko naiset nyt kaikki jotain suurta kollektiivista häpeää, koska yhden miehen näkemykset naisista ovat sovinistisia?
Tai otsikko, jossa kerrottiin, että naiset katosivat Audi-myymälästä. Millainenkohan väenpaljous noissa myymälöissä yleensä on, kun jo yhdessä päivässä pystytään päättelemään, että yksi sukupuoli boikotoi myymälää?
Tai netin uutinen viime yön tapahtumista BB-talossa: "Peiton alta näkyi pornoa lapsille." Mitkä ihmeen lapset katsovat Big Brotherin 24/7-palvelua netistä kello 1 yöllä? Useimmat törmäävät tähän uutiseen lukemalla asiaa kauhistelevia iltapäivälehtiä ja niiden sivuja.
Nooh, jälkimmäinen otsikko on sittemmin muutettu.
Vaikka itse asiassa ymmärrän pointin. Ihmiset näkevät otsikon, lukevat jutun, ärsyyntyvät älyttömästä otsikoinnista, rähisevät asiasta blogiin ja lukijat menevät ja lukevat saman jutun nähdäkseen, että mistä se rähisöö.
maanantai 7. syyskuuta 2009
United 93
Televisiosta tulee elokuva "United 93". Se kertoo syyskuun 11. vuonna 2001 neljännestä matkustajalentokoneesta, joka syöksyi pellolle, kun sen matkustajat nousivat taistelemaan koneen kaapanneita terroristeja vastaan pelastaen Luoja ties kuinka monta ihmishenkeä, jotka olisi menetetty, jos kone olisi päässyt alkuperäiseen maaliinsa. Arviohan on, että tämä kone oli tarkoitettu lentämään päin Valkoista taloa, jolloin terroristit olisivat tehneet symbolisen iskun Amerikan poliittista, sotilaallista (Pentagon) ja taloudellista (WTC-tornit) valtaa vastaan.
Tätä kyseistä elokuvaa on kehuttu paljon, koska se ei sorru kansallissankaruutta ja isänmaata ylistäväksi siirapiksi (niin ymmärrettävää kuin sen tekeminen olisikin ollut) vaan kertoo surullisen ja traagisen tarinan.
Tästä huolimatta olen hieman kahden vaiheilla haluanko katsoa tämän elokuvan, jonka loppu on väistämättä surullinen.
Tätä kyseistä elokuvaa on kehuttu paljon, koska se ei sorru kansallissankaruutta ja isänmaata ylistäväksi siirapiksi (niin ymmärrettävää kuin sen tekeminen olisikin ollut) vaan kertoo surullisen ja traagisen tarinan.
Tästä huolimatta olen hieman kahden vaiheilla haluanko katsoa tämän elokuvan, jonka loppu on väistämättä surullinen.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Poisto
Jouduin ensimmäistä kertaa poistamaan asiattoman oleskelijan.
Myymälään tuli häirikkö. Mitään asiaa sillä ei ollut, kunhan vaan tunki väkisin sisälle, mellasti ja pelotteli myyjiä. Eikä suostunut poistumaan. Minä tulin paikalle juuri kun henkilökunta yritti turhaan saada häirikköä lähtemään ovesta ulos.
Neuvot, kehotukset ja käskyt eivät tehonneet, joten oli turvauduttava voimakeinoihin. Kannoin häirikön pihalle ja siellä sivunurmikolle, jottei se häiritsisi maksavia asiakkaita tai tulisi liiskatuksi.
Häirikkö oli siis pieni sisilisko.
Myymälään tuli häirikkö. Mitään asiaa sillä ei ollut, kunhan vaan tunki väkisin sisälle, mellasti ja pelotteli myyjiä. Eikä suostunut poistumaan. Minä tulin paikalle juuri kun henkilökunta yritti turhaan saada häirikköä lähtemään ovesta ulos.
Neuvot, kehotukset ja käskyt eivät tehonneet, joten oli turvauduttava voimakeinoihin. Kannoin häirikön pihalle ja siellä sivunurmikolle, jottei se häiritsisi maksavia asiakkaita tai tulisi liiskatuksi.
Häirikkö oli siis pieni sisilisko.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)