Kuka voivottaa, kuka vaikertaa? Kuka rettelöi, kuka haastaa riitaa? Kuka hankkii kolhuja syyttä suotta? Kuka katsoo harottavin silmin?
Se, joka viipyy viinin ääressä, se, joka etsii maustejuomaa. Älä katsele viinin hehkuvaa punaa, älä katso sen välkettä maljassa. Helposti se valahtaa kurkusta alas, mutta perästäpäin se puree kuin käärme, iskee myrkkyhampaillaan kuin kyy. Silmäsi näkevät outoja, puheesi ovat hullun houreita. Olet kuin aalloilla keskellä merta, kuin maston nenässä mainingeilla. "Minut piestiin, mutta en tuntenut mitään, minut hakattiin, mutta en tiennyt mitään. Milloin pääni selviää? Pitäisi päästä hakemaan lisää." (Sananlaskujen kirja 20:29-35)
Olen löytänyt itsestäni sisäisen paheksujan, kyttääjän vailla vertaa. En vain jaksa katsella viinin välkettä ihmetelleiden nuorten miesten seikkailuja koti-ikkunani alla, en jaksa kuunnella iloista naurua, joka syntyy kun keskellä katua pelattu jalkapallo melkein johtaa siihen, että jonkun autossa on uusi klommo. En jaksa ymmärtää niitä nuoria miehiä, jotka tahtovat tuoda ilmi iloaan elämästä ja viinin hehkuvasta punasta huutamalla niin että katu ja rappu raikaa. En jaksa kuunnella oven paukutusta, kun joku on unohtanut avaimet sisään tai vallan erehtynyt rapusta, kaupunginosasta, kenties jopa maanosasta.
Ehkä se on työn sivuvaikutusta. Katseltuani töissä humalaisia ja sietäessäni heitä siellä, ennestäänkin lyhyt pinnani humalaisten suhteen on vapaalla ollessani lyhentynyt entisestään. Se on ilmeisesti aika tyypillinen ilmiö eli vapaalla ollessa helposti napsahtaa ja kyky kuunnella ja sietää kaikenmaailman mussutusta ja elämän pikku valopilkkuja ohenee. Kun ei sitä enää vain omalla ajallaan viitsisi.
Minulla on kännykkä aina käden ulottuvilla ja siinä on poliisin numero. Tietäköön, että talossa asuu kyttääjä-paappa, joka myös käyttää sitä puhelinta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti