Taas aamulla tuli kotoa ikävä puhelinsoitto, mitä olin tosin tiennyt jo odottaakin. Myös toinen kilpikonnani, Kaisa nimeltään, on menehtynyt.
Kuten aiemmassa viestissä, jossa kerroin Kallen kuolemasta, kerroin molempien konnien yleistila oli laskenut kuluneen n. puolen vuoden aikana selvästi. Kaisa saatiin toipumaan melko hyvin, mutta Kalle kuoli. Hetken jo luulimme, että Kaisa jatkaisi taapertamistaan tässä maailmassa, sillä kaikki näytti lupaavalta. Se söi hyvin, ui ja käveli. Oli virkeä ja seurasi maailmaa.
Mutta sitten tapahtui romahdusmainen yleistilan lasku. Tänään oli tarkoitus mennä eläinlääkäriin, kuulemaan että joko se yritettäisiin parantaa (keuhkosairaudesta, jjota Kaisa oletettavasti sairasti ja joka lähteiden mukaan koituu lähes poikkeuksetta konnan kuolemaksi hoidosta huolimatta) tai sitten se siirrettäisiin ajasta ikuisuuteen. Tätä vaikeaa päätöstä ei sitten tarvinnut tehdä eikä kenenkään toteuttaa (minähän olen satojen kilometrien päässä itse tapahtumapaikasta), sillä Kaisa menehtyi yön hiljaisuudessa terraarioonsa.
Nyt ne on haudattu meidän kotipihalle omenapuun juurelle. Pikkusisko on käynyt poimimassa kukkia ja ostamassa hautakynttilän, joka kuulemma sytytetään tänään illalla haudalla. Minä olen hengessä mukana täällä kaukana.
Yhteistä taivalta minulle, Kaisalla ja Kallelle kertyi vähän yli 13 vuotta. Ei kovin paljon, mutta en tiedä kuinka vanhoja mahtoivat K&K olla, kun ne meille muuttivat. Niitä väitettiin 4-vuotiaiksi, mutta en kyllä enää usko sitä. Molemmat olivat jo reilusti täysikasvuisia, joten veikkaan että ne saattoivat olla iältään 10-30-vuotiaitakin.
Mutta niin päättyi sekin aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti