Alemmuuskompleksinen teologi

Seikkailin taas netissä ja päädyin lukemaan teologista keskustelua. Ei ehkä olisi pitänyt.

Olen saanut rokotuksen niitä keskusteluja vastaan. Niiden näkeminenkin aiheuttaa jo melkein inhonväreitä. Kokemukseni mukaan teologisia keskusteluja on netissä kolmenlaisia: 1) vänkäämiskeskusteluja, joissa keskustelevat maallikot (siis ei-teologit). Ajoittain keskustelu on täysin asiatonta provoamista puolin ja toisin. Luterilaisuus ottaa turpiinsa. 2) Hurskaita keskusteluja, joissa viitteitä Raamattuun on enemmän kuin konsonantteja. Vaatii Raamatun jatkuvan läsnäolon, jotta saisi selville, että mitä se kirjoittaja oikein yrittää sanoa. Luterilaisuus ottaa turpiinsa. 3) Asiantuntevat keskustelut, joissa vääntävät teologit. Näihin pöytiin ei olekaan enää menemistä. Keskustelu ei ole asiatonta karkealla tavalla, joskin sivistyneesti voidaan olla aivan yhtä häijyjä kuin keskustelutyypissä yksi.

Minä en ole "keskustelusynnistä" vapaa itsekään. Kun päätin/koin, että teologia voisi olla alani, harrastin keskustelemista innolla. Keskustelupalstani oli Nyt-liitteen Uskontofoorumi. Minusta keskustelu oli mukavaa, pidin ykköstyypin keskusteluista (jos ne pysyivät asiallisina), kakkostyypissä yritin olla mukana ja uskoin kuuluvani kolmostyyppiin. Varsinkin silloin, kun olin opiskellut teologiaa jo puoli vuotta ja läpäissyt kirkkohistorian, systemaattisen teologian ja eksegetiikan peruskurssit.

Nyt, kun tästä kaikesta on kulunut jo vuosia, uskallan jo paljastaa nickini. Se oli Kaikentietävä(?). Ironiaa osoittaa tuo kysymysmerkki, koska huomasin, että olin aina besserwisseröimässä kaikissa mahdollisissa keskusteluissa. Mutta olin innokas käännynnäinen.

Sain ihan nettikavereitakin, kunnes kyllästyin ja lopetin. Tähän vaikutti ennen kaikkea Nyt-palstan sulkeutuminen, mikä johti että nettiseurakuntamme siirtyi Suomi24:lle. Taisin sielläkin kitkutella puoli vuotta, mutta sitten samojen asioiden vatkuttaminen ja nimettömänä pysyttelevien kirjoittajien trollaaminen vei kaiken innon.

Järkyttävää on kuitenkin ollut huomata se, että vuosien opiskelujen jälkeen minä en edelleenkään pysty nousemaan kolmostason veljien ja sisarien keskuuteen. Ei ole minusta keskustelemaan dogmatiikasta tai systemaattisesta teologiasta ylipäätänsä. Minä en osaa enkä tiedä aiheesta tarpeeksi. Tai oikeastaan juuri mitään. Ja se aiheuttaa hienoista alemmuuskompleksia. Olen opiskellut yli kuusi vuotta alaa, josta en tiedä hölkäsen pöläystä.

Tähän blogiinkin ajattelin joskus alkaa kirjoittamaan teologiaa. Jälkikäteen ajateltuna onneksi se ajatus ei ottanut tulta alleen enkä koskaan tosissani alkanut räpistelemään kokoon mitään teologisesti merkittävää sanottavaa. Koska eipä taida minulla sellaiseen paukut riittää. Sisäinen teologini on aika tylsämielinen. Ja se myös kuiskaa sisälläni aika herkästi: "Että aikuiset ihmiset sitten jaksaa vääntää..."