Timo Kalli sitten ilmoitti palauttavansa vaalirahat ja on suostunut myös kertomaan lahjoittajien nimet. Lisäksi hän on esittänyt, että vaalirahoituslakiin säädettäisiin myös rangaistus lain rikkomisesta. Keskustan puolueväki on kiitellyt Kallia näistä päätöksistä ja eduskuntaryhmänsä täyttä luottamusta nauttiva Kalli saa jatkaa tehtävässään.
Kallin ilmoitus siitä, että on rikkonut lakia, on avannut matopurkin, josta on alkanut löytymään useita kansanedustajia ja poliitikkoja, jopa ministeri, joiden vaalirahoitusilmoitukset eivät ole lainmukaisia. Kalli ei siis suinkaan ole poikkeus. Euroopan neuvoston korruption vastainen järjestö Greco moitti Suomen vaalirahoituslakeja jo useita kuukausia sitten lepsuksi, mutta poliitikoilla ei ole ollut suurta kiirettä sen muuttamiseksi - ennen kuin nyt. Eräällä palstalla esitettiin ihan aiheellinen kysymys, että mikä ihmeen järki on edes säätää lakia, jonka rikkomisesta ei seuraa mitään? Pilkkakirves voisi kehottaa katsomaan kuka on vaalirahoituslain säätänyt ja keille se on erityisesti tarkoitettu. Vastaus: sen ovat säätäneet kansanedustajat ja se koskee erityisesti kansanedustajia. Jatkopäätelmät jääköön lukijan vastuulle.
Se mikä merkitys sillä, että on tiedossa keneltä kukin rahansa saa, tulee ilmi esimerkiksi nyt tässä Vihdin Ideapark-hankkeessa. Vihtiin siis haluttaisiin rakentaa uusi ostoskeskus, Ideapark. Kaavoituksesta vastaava ministeri Jan Vapaavuori (kok.) torppasi hankkeen, koska ostoskeskuksessa tultaisiin asioimaan ympäristöä kuluttavalla yksityisautoilulla. Sitten pääministeri Matti Vanhanen pohdiskeli aihetta omassa blogissaan ja suhtautui Ideaparkin rakentamiseen myötämielisesti. Ja sitten kävikin ilmi, että Ideaparkin puuhamies Toivo Sukari on rahoittanut kymmenillä tuhansilla euroilla Vanhasen vaalikampanjaa. Vanhanen puolestaan on nyt kiistänyt, että olisi tiennyt keneltä rahat tulivat.
Ikävä epäilys jää kuitenkin ilmaan eikä luottamus poliitikkoihin ole ainakaan nousussa. Siinä ei ole mitään väärää, että erilaiset järjestöt, liikemiehet ja liikkeet tukevat poliitikkoja, mutta niistä tulisi kertoa avoimesti. Soppa vain syvenee ja monimutkaistuu (kuten tänään on käynyt ilmi), kun kierrellään ja kaarrellaan. Kun poliitikot ensin pitävät vaalirahoittajiensa henkilöllisyydet piilossa, kunnes ne pikkuhiljaa paljastuvat, vainoharhaisilta kysymyksiltä ei voi välttyä. Miksi tämä salamyhkäisyys? Miksi politiikot eivät ole voineet sanoa suoraan että saivat rahaa näiltä liikemiehiltä, koska heillä on esim. samanlaiset aluepoliittiset näkemykset? Toisaalta järjestötkään eivät halua kertoa itsestään mitään. Kallia tukenut Kehittyvien maakuntien Suomi-yhdistys ei halunnut kertoa Helsingin sanomille sen enempää tarkoitustaan kuin jäseniäänkään. Eli edelleen kysymys on: jos mitään taka-ajattelua ei ole, niin miksi salailu?
Ja jos salailun ja kiertelyn tarkoituksena on pelko siitä, että suoraan puhuminen voisi synnyttää jopa jostain kummallisesta syystä luuloja, että Suomessa on korruptiota, niin taktiikan vaihto lienee enemmän kuin paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti