Elokuvia on tullut joskus suositeltua täältä, niin suositellaan nyt sitten myös joskus kirjojakin.
Lionel Shriverin kirja Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin) kertoo fiktiivisen tarinan kouluampujasta. Tarina on kerrottu ampujan äidin, Eva Khatchadourianin, näkökulmasta. Kerronta tapahtuu minämuodossa, kun kertoja-Eva lähettää vieraantuneelle aviomiehelleen Franklinille kirjeitä joukkomurhan jälkeen. Kirjeissään Eva käy läpi suhdettaan aviomieheensä ennen ja jälkeen heidän poikansa Kevinin syntymän, Kevinin elämää tämän syntymästä joukkomurhaan ja Evan ajatuksia omasta roolistaan Kevinin elämässä. Samalla hän myös tunnustaa miehelleen monia aikaisemmin salaamiaan asioita, kuten ettei ole koskaan kunnolla pystynyt rakastamaan Keviniä tai miten hän kerran mursi Kevinin käden vahingossa. Tai siitä miten Evan näkökulmasta katsottuna Kevin tuntui syntymästään saakka vihaavan ja halveksivan kaikkia ihmisiä (muistuttaen siinä mielessä synnynäistä sosiopaattia, joskin aika paljon jätetään myös lukijan mielikuvituksen varaan).
Kerrontamuodostaan huolimatta kirja muistuttaa myös trilleriä, jossa jännitys tiivistyy tarinan edetessä kohti katkeraa loppuaan.
"Luonto vastaan kasvatus" on yksi kirjan kantavia teemoja. Kyseinen termi "luonto vastaan kasvatus" kuvaa yhteiskuntatieteissä käytyä vastakkainasettelua ja kiistaa sitä, missä määrin ihmisen käyttäytyminen on selitettävissä ihmisen biologisilla ominaisuuksilla eli geeneille, ja missä määrin kasvatuksella ja kulttuurilla. Oliko Kevin jo syntyessään sosiopaatti, kykenemätön muodostamaan ihmissuhteita vai tuliko hänestä sellainen kasvatuksen myötä? Tätä Eva pohtii kirjeissään ja vielä enemmän sitä saa pohtia lukija tekstin äärellä.
Kirja käsittelee siis aikamoisia tabuja. Kouluampumisten lisäksi se nostaa esille äitiyden ja ehkä yhden isoimmista tabuista ja peloista joka siihen liittyy. Mitä jos äiti - kaikista parhaista yrityksistään huolimatta- ei yksinkertaisesti pysty rakastamaan lastaan? Voiko ihminen todellakin syntyä pahana? Tai miten länsimaalainen optimistinen elämänasenne voi joskus pitää sisällään melkoiset tuhon siemenet - tätä puolta tarinassa edustaa Franklin-isä, joka loppuun asti pitää kiinni haavekuvastaan, että hänellä on ihan tavallinen, onnellinen perhe.
Kirja on mielenkiintoinen ja vaikuttava lukukokemus, jota saa pohtia monelta kantilta. Esimerkiksi kertojan luotettavuus: missä määrin Eva on "luotettava kertoja", missä määrin hän kaunistelee ja vääristelee omaa osuuttaan? Jos tarina kerrottaisiinkin Kevinin näkökulmasta, niin miltä tapahtumat sitten näyttäisivät? Kaiken kaikkiaan "Poikani Kevin" on mukaansatempaava, surullinen ja traaginen tarina, johon kyllä kannattaa tutustua.
Lionel Shriverin kirja Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin) kertoo fiktiivisen tarinan kouluampujasta. Tarina on kerrottu ampujan äidin, Eva Khatchadourianin, näkökulmasta. Kerronta tapahtuu minämuodossa, kun kertoja-Eva lähettää vieraantuneelle aviomiehelleen Franklinille kirjeitä joukkomurhan jälkeen. Kirjeissään Eva käy läpi suhdettaan aviomieheensä ennen ja jälkeen heidän poikansa Kevinin syntymän, Kevinin elämää tämän syntymästä joukkomurhaan ja Evan ajatuksia omasta roolistaan Kevinin elämässä. Samalla hän myös tunnustaa miehelleen monia aikaisemmin salaamiaan asioita, kuten ettei ole koskaan kunnolla pystynyt rakastamaan Keviniä tai miten hän kerran mursi Kevinin käden vahingossa. Tai siitä miten Evan näkökulmasta katsottuna Kevin tuntui syntymästään saakka vihaavan ja halveksivan kaikkia ihmisiä (muistuttaen siinä mielessä synnynäistä sosiopaattia, joskin aika paljon jätetään myös lukijan mielikuvituksen varaan).
Kerrontamuodostaan huolimatta kirja muistuttaa myös trilleriä, jossa jännitys tiivistyy tarinan edetessä kohti katkeraa loppuaan.
"Luonto vastaan kasvatus" on yksi kirjan kantavia teemoja. Kyseinen termi "luonto vastaan kasvatus" kuvaa yhteiskuntatieteissä käytyä vastakkainasettelua ja kiistaa sitä, missä määrin ihmisen käyttäytyminen on selitettävissä ihmisen biologisilla ominaisuuksilla eli geeneille, ja missä määrin kasvatuksella ja kulttuurilla. Oliko Kevin jo syntyessään sosiopaatti, kykenemätön muodostamaan ihmissuhteita vai tuliko hänestä sellainen kasvatuksen myötä? Tätä Eva pohtii kirjeissään ja vielä enemmän sitä saa pohtia lukija tekstin äärellä.
Kirja käsittelee siis aikamoisia tabuja. Kouluampumisten lisäksi se nostaa esille äitiyden ja ehkä yhden isoimmista tabuista ja peloista joka siihen liittyy. Mitä jos äiti - kaikista parhaista yrityksistään huolimatta- ei yksinkertaisesti pysty rakastamaan lastaan? Voiko ihminen todellakin syntyä pahana? Tai miten länsimaalainen optimistinen elämänasenne voi joskus pitää sisällään melkoiset tuhon siemenet - tätä puolta tarinassa edustaa Franklin-isä, joka loppuun asti pitää kiinni haavekuvastaan, että hänellä on ihan tavallinen, onnellinen perhe.
Kirja on mielenkiintoinen ja vaikuttava lukukokemus, jota saa pohtia monelta kantilta. Esimerkiksi kertojan luotettavuus: missä määrin Eva on "luotettava kertoja", missä määrin hän kaunistelee ja vääristelee omaa osuuttaan? Jos tarina kerrottaisiinkin Kevinin näkökulmasta, niin miltä tapahtumat sitten näyttäisivät? Kaiken kaikkiaan "Poikani Kevin" on mukaansatempaava, surullinen ja traaginen tarina, johon kyllä kannattaa tutustua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti