En ole menossa minnekään

Minun olisi pitänyt mennä perjantaina kreikan tenttiin - mutta tajusin, että en ole ilmoittautunut siihen ajoissa.

Minun olisi pitänyt tavata tänään vuokranantaja - mutta peruutin tapaamisen toisen asian vuoksi.

Minun olisi pitänyt mennä tänään judoon - mutta en mennyt syystä jota en itsekään tajua, flunssan, mukavuudenhalun ja yleisen saamattomuuden takia kai.

Minun olisi pitänyt mennä tänään Varsinaissuomeen asti tapaamaan sairaalassa olevaa vanhaa perhetuttua - mutta en mennyt, koska tunsin olevani tulossa flunssaan.

Kun tajusin tämän kaiken, ajattelin että lähden sittenkin sinne sairaalaan, pukeuduin ja istuin sängynkulmalle kiristämään maiharinnauhoja. Mielessä vilisi hurja suunnitelma: kyyti oli lähtenyt jo puoli tuntia sitten, mutta minähän voisin mennä vaikka bussilla perässä! Mutta sitten alkoi tuntua siltä, että suunnitelmassani ei ole mitään järkeä. Istuin sitten vain vuoteellani, ja tajusin että en ole menossa minnekään.

Inhaa

Uusi vuokranantaja olisi halunnut tavata minut tällä viikolla ja siinä olisi sitten samalla tarkastettu asunnon kunto, keskusteltu valmistumissuunnitelmistani, vuokrannoususta jne. Mutta minä en pääse tuohon tapaamiseen. Kenties sitten tapaamme ensi viikolla.

Vuokria kuulemma tarkistetaan kesäkuun alussa. Emme tiedä vielä että miten paljon. Se on selvää, että asuntojen vuokrataso on tällä hetkellä reilusti alle sen mitä se muualla Helsingissä on.

Tulevaisuus näyttää inhan epävarmalta. Toivon että saisin nyt keväällä suoritettua kreikan, latinan ja sen yhden kirjatentin, joka vielä on edessä. Silloin voisin valmistua ensin kandidaatiksi ja sitten maisteriksi. Mutta pelkään, että jospa se ei onnistukaan? Mitä jos en saakaan suoritettua niitä suunnitelmieni mukaan? Sitten olen 30-vuotias ja edelleen opiskelija. En tiedä pitäisikö minun jo nyt aloittaa hakuprosessi uuden asunnon saamiseksi. Vaiko odottaa ja katsoa mitä tapahtuu, miten paljon vuokra nousee ja onko minulla varaa siihen?

Väsyttää.

Judo

Taas olen antanut laiskuudelle pikkusormen ja minulla on siitä paha mieli. Olen nyt jättänyt kolmet judotreenit väliin. Ensimmäisiin en mennyt jostain syystä, jota en enää muista, toisiin en mennyt, koska oksentelin, ja nyt en taaskaan mennyt, koska en ollut ehtinyt syödä koko päivänä ja kotiin tultuani sitten söin ja sitten ajattelin että ei voi mennä... Selittelyn makua ilmassa siis.

Ja kaikesta tästä huolimatta minä kyllä edelleen tykkään harrastaa judoa. Mutta taidan kyllä olla enemmän sitä ryhmää, joka tykkää siitä ajatuksesta, että harrastaa jotain. En niinkään sitä ryhmää, joka tykkää harrastaa.

Oranssi vyö ei taida tällä etenemis/osallistumistahdilla olla vielä tämän kevään asia.

Hullu maailma

Viikonloppuna Oulussa mies marssi pizzeriaan, tilasi pizzan, istui odottamaan sitä ja sitten - jostain syystä - ampui kaksi ihmistä, haavoitti kolmatta, yritti ampua neljännen ja kruunasi kaiken ampumalla itseään ja kuolemalla myöhemmin sairaalassa.

Uhrit olivat ulkomaalaisia, ampuja kantasuomalainen. Motiivia ei tiedä kukaan, koska ampuja kuoli. Häntä on kuvailtu väkivaltaiseksi ja impulsiiviseksi ihmiseksi.Vuonna 2006 hän tappoi ystävänsä lyömällä tätä kymmeniä kertoja kirveellä.

Köyliön kunnanvaltuutettu, perussuomalaisten Tommi Rautio kirjoitti Facebookissa, että ampujalle pitäisi antaa mitali. Kun hänelle huomautettiin, että aika kovaa puhetta, poliitikko vastasi että olemme sodassa ja sodassa jaetaan mitaleja.

 Pari kysymystä nousee pintaan: mikä pelottaa enemmän, se että silmittömästi on ihmisiä taas ammuttu vai se, että päättäjissä on ihmisiä, jotka antaisivat tappajalle mitalin? Entä suomalainen oikeuskäytäntö? Miten voi olla mahdollista, että vuonna 2006 ystävänsä tappanut ja sittemmin vielä pahoinpitelystä ja törkeästä pahoinpitelystä tuomiot saanut rikollisjengiin kuuluva tai kytköksissä oleva mies kävelee vuonna 2012 vapaana miehenä pizzeriaan ladattu ase taskussaan? 

Ravintolat kiinni, poliisi säästää

Sisäministeri Päivi Räsänen pohti Helsingin sanomissa, miten poliisi selviää tulevien vuosien rahapulastaan. Ratkaisuksi hän ehdotti, että ravintolat menisivät aikaisemmin kiinni. Kun ravintolat menevät aikaisin kiinni, ihmiset eivät hillu kaduilla niin myöhään ja poliisin työmäärä vähenee. Ja kun ihmiset eivät hillu yökerhossa yötä myöten niin jaksavat aamulla nousta kirkkoon... Okei, tuo viimeinen oli minun lisäykseni.

Se, minkä Räsäsen ehdotus aiheuttaa on, että ihmiset juovat entistä rajummat pohjat kotona, jotta siellä ravintolassa olisi sitten hauskaa sen lyhyen ajan minkä siellä ehtii olla (koska suomalaisella on hauskaa vain kännissä). Juominen siirtyisi entistä enemmän kotiin = yleisille paikoille, joukkoliikenteeseen, kaduille, kauppakeskuksiin. Salakapakatkin saattaisivat yleistyä. Poliisin työmäärä tuskin vähenisi, verorahat tosin kyllä.

Ja vähän tulee mieleen taas ketunhäntä tähän tyyliin: ravintolat menevät kiinni aiemmin --> poliisin työmäärä vähenee --> kalliit yötunnit vähenevät koska poliiseja ei tarvita yhtä paljon --> poliisien määrää voidaan vähentää ja valtio säästää.  Joko Räsänen ei tajua tätä Paateron tavoin (joka tuntuu olevan vakuuttunut siitä, että siirtämällä poliisin tehtävät muille poliisien määrä lisääntyy) tai sitten tajuaa kyllä.

Paateron ja Räsäsen välit ovat kyllä muutenkin jännä ilmiö. Niin kauan kun sisäministerinä istui kokoomuksen Anne Holmlund Paatero veisasi jokaisessa tilaisuudessa, että poliisiksi kannattaa hakea, töitä riittää. Tätä lupailua jatkui vaaleihin asti, joiden jälkeen sisäministeriksi tuli Päivi Räsänen, kristillisdemokraatti. Siitä lähtien Paatero on tehnyt kaikille selväksi että ei ole rahaa, ei ole töitä, huonosti menee. Paatero itse kuuluu ilmeisesti myös kokoomukseen ja hänen poikansa toimi Anne Holmlundin erityisavustajana. Jännä.

Onko suru sairaus?

 Helsingin sanomat uutisoi lääketieteellisen aikakauslehti Lancetin pääkirjoituksesta, jossa otetaan vahvasti kantaa surun sairaudeksi määrittelemistä vastaan. Kiista liittyy Yhdysvalloissa tällä hetkellä tekeillä olevaan psykiatristen häiriöiden diagnostisen järjestelmän uudistamiseen, jossa masennuksen diagnosoimisen määritelmät ovat mahdollisesti muuttumassa. Aiemmassa diagnostisessa järjestelmässä masennusdiagnoosia tehdessä oli poissuljettava se mahdollisuus, että masennuksen oireet johtuisivat lähimmäisen kuoleman aiheuttamasta surusta.

Mutta uudessa järjestelmässä surua ei enää mainita poissuljettavana kriteerinä. Tämä mahdollistaa sen, että lääkäri voi määritellä surun aiheuttamat oireet (suru, ruokahaluttomuus, unettomuus, itkeminen)  - jos ne ovat kestäneet yli kaksi viikkoa - lääkehoitoa vaativaksi sairaudeksi.

Masennusta ei pidä missään nimessä vähätellä ja joskus suru todella muuttuu sairaalloiseksi, jolloin lääketieteellisen avun hakemisessa ei ole mitään vikaa. Silti siinä ajatuksessa, että surureaktiot eivät saisi kestää kahta viikkoa pitempään, on minusta jotain vikaa. Suru on epämiellyttävä tunne, mutta se on myös luonnollinen osa ihmisyyttä. Itse asiassa voisi sanoa jopa niinkin että suru on terve reaktio. Suru todistaa, että olet rakastanut ja nyt kaipaat. Nyt sille kaipaamiselle ollaan laittamassa aikarajaa: kaksi viikkoa ja sitten elämän tulisi normalisoitua. Lancetin pääkirjoituksessa itsessään todetaan myös, että surevien ihmisten lääkehoidon tehosta ei ole edes mitään tieteellisiä todisteita. Ja aika viisaasti myös, että surevia kohdatessaan lääkäreiden tulisi tarjota aikaansa, myötätuntoa ja empatiaa eikä reseptiä.

Kaiketi koko keskustelu kuvaa tätä kulttuuriamme, jossa onnellisuuden tulisi olla ihmisen perustila ja kaikki pienetkin poikkeamat siitä tulisi hoitaa lääkkeillä. Ja lääkkeiden myynti ja valmistus on luonnollisesti myös bisnestä - Lancetin näkökulmaosiossa esitetäänkin epäillys, että diagnostisten kriteerien muuttamisen taustalla olisi lääketehtaiden lobbaus, jotka haluavat päästä laajentamaan markkinoitaan. Jos suru määritellään sairaudeksi, se tarkoittaa Amerikassa miljoonia ihmisiä, joille voitaisiin määrätä mielialalääkitys. Luultavasti onnellisuus ja ilokin - jota ei ole saavutettu ottamalla apteekista ostettua pilleriä - määritellään jossain vaiheessa sekin "perusteettomaksi euforiaksi", joka pitää hoitaa mielialalääkeillä.

Kohta koditon(ko), osa II

Vasta tänään pääsin sen verran piipahtamaan yhteistilassa että sain keskusteltua torstaiseen palaveriin osallistuneen kanssa (olen perinteiseen tapaan viikonloppuna töissä jokaisena päivänä). Vaikuttaisi nyt siltä, että uusi vuokranantaja suhtautuu ymmärtäväisesti siihen, että tämä tieto vuokranantajan vaihdosta tuli yllätyksenä ja järkytyksenä ja ilmeisesti ollaan tultu siihen tulokseen, että mitään muutoksia ei tapahdu ainakaan kesään mennessä /kesän aikana. Syksyllä on sitten edessä vuokrankorotukset/vuokrasopimuksen muutokset. Vuokrasopimuksia ei olla irtisanomassa.

Vuokranantaja haluaa myös tavata jokaisen vuokralaisen, missä yhteydessä sitten ilmeisesti keskustellaan tarkemmin kys. vuokralaisen tilanteesta, vuokran korotuksista, valmistumissuunnitelmista jne.

Tietyssä mielessä siis eletään yhä epätietoisuudessa, tietyssä mielessä taas putken päässä pilkottaa valoa. Kunhan vain ei olisi liekinheitin, pohtii pessimisti.

Tympeä maku suuhun jäi edellisestä vuokranantajasta, joka kuulemani mukaan on valmistellut tätä asuntolan myyntiä vuoden verran ja sitten n. 2 viikkoa ennen H-hetkeä katsoo olevan aiheellista informoida asiasta vuokralaisiaan.

Kohta koditon(ko)?

Oksennustaudin jälkihuuruissa vietetyn päivän kruunasi päivällä ylioppilaskodin, jonka vuokralaisena olen, emännältä (joka on meidän ja vuokranantajan välinen eräänlainen yhteyshenkilö-opiskelija) tullut tekstiviesti, jossa sanottiin suurin piirtein seuraavaa:

"Huomenna yhteistilassa tiedotustilaisuus talon asioista." Ja paikalle kerrottiin olevan myös vuokranantajan edustajat. Minun vähäinen elämänkokemukseni tästä asiasta osoittaa, että se ei koskaan, ei milloinkaan tarkoita mitään hyvää, jos vuokranantaja, työnantaja, viranomainen, lääkäri jne. pitää tiedotustilaisuuden yhteisistä asioista. Yleensä se tuntuu tarkoittavan, että kohta joku itkee ja se ei ole tiedotustilaisuuden pitäjä. Huonot aavistukset siis ottivat vallan.

Sitten paria tuntia myöhemmin kolahti postilaatikosta kirje, joka antoi asiasta lisää tietoa. Kävi ilmi, että tämä yli satavuotias ylioppilaskoti, jossa siis asun, on myyty uusille omistajille. Tämän kuun vuokra maksetaan vielä entiselle vuokranantajalle, ensi kuussa on sitten uudet omistajat kelkassa.

Huhumylly pyörii nyt vilkkaana. Sen myötä oma kohtalo on myös nyt aika lailla auki. Yksi uusista omistajista on samassa rakennuksessa tilojaan pitävä oppilaitos. Sen puolestaan "tiedetään" haluavan lisää asuntoja, joita se voi vuokrata omille opiskelijoilleen (tällä hetkellähän täällä asuvat ovat korkeakouluopiskelijoita, valtaosa teologeja). Kirkollisessa mediassakin myynti on noteerattu ja siellä lupaillaan että "suurella todennäköisyydellä" vanhat vuokralaiset saavat jatkaa asumistaan.

Sitten pitäisi vain tietää, että mikä on "suuri todennäköisyys"? Ja milläköhän vuokralla? Nythän vuokra on halpa, joten odotettavissa saattaa olla sen tuntuva korotus, jolloin monella, esim. minulla ei ole enää välttämättä varaa asua täällä.

Huomenna selviää lisää, mutta pitää olla töissä. Mikä on ehkä hyväkin, jos vuokra nousee ja/tai pitää alkaa muuttokuormaa suunnittelemaan. Tai ensin pitäisi tietysti löytää se asunto.

Novelli

En saanut eilen unta millään. Olin ottanut päivänokoset, ja toiset  linja-autossa matkalla takaisin Helsinkiin, joten ei ehkä varsinaisesti ollut mikään ihme, että yöunista ei tullut sitten mitään. Kello soi 06.45 muistutuksena kreikan tunnista. Silloin makasin vielä vuoteessa ja yritin saada unta. Lopulta nukahdin ja sain nukuttua niin että pääsin pirteänä kreikan iltapäiväryhmään.

Siinä unettomuudesta kärsiessä tulin taas novellin kirjoitustuulelle ja runnoin valmiiksi osittain vähän väkisinkin yhden novellin, jota olen työstänyt syksystä lähtien. Se on nyt valmis, mutta en ole tyytyväinen. Ei olisi kannattanut lukea muita novelleja, oma vaikuttaa niihin verrattuna kömpelöltä, huonosti kirjoitetulta, ajatukset keskeneräisiltä.

Joskus kirjoitin paljonkin, mutta oikeastaan lukiosta lähtien fiktion määrä on vähentynyt vähenemistään. Oikeastaan vasta viime vuosina olen kirjoittanut taas vähän fiktiota, mutta kirjoittamisen vähyyden huomaa. Aika harvoin enää haltioidun kirjoittamisesta, pikemminkin saatan sepitellä jotain pieniä tunnelmakuvauksia, mutta minun on vaikea löytää omaa ääntäni. Kirjoituskone sisälläni on rikki eikä se välttämättä koskaan edes kovin hyvä ollut.

Kirja: "Poikani Kevin"

Elokuvia on tullut joskus suositeltua täältä, niin suositellaan nyt sitten myös joskus kirjojakin.

Lionel Shriverin kirja Poikani Kevin (We Need to Talk About Kevin) kertoo fiktiivisen tarinan kouluampujasta. Tarina on kerrottu ampujan äidin, Eva Khatchadourianin, näkökulmasta. Kerronta tapahtuu minämuodossa, kun kertoja-Eva lähettää vieraantuneelle aviomiehelleen Franklinille kirjeitä joukkomurhan jälkeen. Kirjeissään Eva käy läpi suhdettaan aviomieheensä ennen ja jälkeen heidän poikansa Kevinin syntymän, Kevinin elämää tämän syntymästä joukkomurhaan ja Evan ajatuksia omasta roolistaan Kevinin elämässä. Samalla hän myös tunnustaa miehelleen monia aikaisemmin salaamiaan asioita, kuten ettei ole koskaan kunnolla pystynyt rakastamaan Keviniä tai miten hän kerran mursi Kevinin käden vahingossa. Tai siitä miten Evan näkökulmasta katsottuna Kevin tuntui syntymästään saakka vihaavan ja halveksivan kaikkia ihmisiä (muistuttaen siinä mielessä synnynäistä sosiopaattia, joskin aika paljon jätetään myös lukijan mielikuvituksen varaan).

Kerrontamuodostaan huolimatta kirja muistuttaa myös trilleriä, jossa jännitys tiivistyy tarinan edetessä kohti katkeraa loppuaan.

"Luonto vastaan kasvatus" on yksi kirjan kantavia teemoja. Kyseinen termi "luonto vastaan kasvatus" kuvaa yhteiskuntatieteissä käytyä vastakkainasettelua ja kiistaa sitä, missä määrin ihmisen käyttäytyminen on selitettävissä ihmisen biologisilla ominaisuuksilla eli geeneille, ja missä määrin kasvatuksella ja kulttuurilla. Oliko Kevin jo syntyessään sosiopaatti, kykenemätön muodostamaan ihmissuhteita vai tuliko hänestä sellainen kasvatuksen myötä? Tätä Eva pohtii kirjeissään ja vielä enemmän sitä saa pohtia lukija tekstin äärellä.

Kirja käsittelee siis aikamoisia tabuja. Kouluampumisten lisäksi se nostaa esille äitiyden ja ehkä yhden isoimmista tabuista ja peloista joka siihen liittyy. Mitä jos äiti - kaikista parhaista yrityksistään huolimatta- ei yksinkertaisesti pysty rakastamaan lastaan? Voiko ihminen todellakin syntyä pahana? Tai miten länsimaalainen optimistinen elämänasenne voi joskus pitää sisällään melkoiset tuhon siemenet - tätä puolta tarinassa edustaa Franklin-isä, joka loppuun asti pitää kiinni haavekuvastaan, että hänellä on ihan tavallinen, onnellinen perhe.

Kirja on mielenkiintoinen ja vaikuttava lukukokemus, jota saa pohtia monelta kantilta. Esimerkiksi kertojan luotettavuus: missä määrin Eva on "luotettava kertoja", missä määrin hän kaunistelee ja vääristelee omaa osuuttaan? Jos tarina kerrottaisiinkin Kevinin näkökulmasta, niin miltä tapahtumat sitten näyttäisivät? Kaiken kaikkiaan "Poikani Kevin" on mukaansatempaava, surullinen ja traaginen tarina, johon kyllä kannattaa tutustua. 

Ulkopuolisen havaintoja

Ruotsalainen koomikko esittelee jossain ruotsalaisessa viihdeohjelmassa suomalaisten juomatavat.

Video on tässä.

Hauska, ja osuu myös maaliinsa.

Netistä

Netistä löydetty:

Iltapäivälehden otsikko-suomi-sanakirja:

Ennenjulkaisematon video = ollut Youtubessa viikon
Hirmupakkanen = -30 astetta
Huippumuusikko = 99% ihmisistä ei ole kuullutkaan
Huvittaa netissä= Aiheet lopussa, laitetaan vuoden vanha hassu video
Hämmensi ihmisiä= Leikisti hämmensi toimittajia
Katsojat suuttuivat= Kaksi mummua soitti
Kiidätettiin sairaalaan= Julkkis vietiin ambulanssissa sairaalaan 50 km/h.
Mitä ihmettä?= Julkkis värjäsi hiukset
Mystinen esine= Esim. ilmapallo
Nousi kohu= Ei noussut, mutta jos nyt nousisi
Paljasteli=Avoin kaula-aukko
Paljastavissa kuvissa= Tissit melkein näkyvät
Paljastus=Olematon tapahtuma 60-luvulta
Raju tauti= Vatsaflunssa
Raju riita= Julkkis sanoo pahasti
Raju elämä= Kuollut julkkis, joka on ollut humalassa
Riisui kaiken= Ei riisunut ihan kaikkea
Salaa Suomeen= Madonna ei soittanutkaan toimitukseen
Salasuhde= Puoli Suomea tiesi
Salattu huumetausta= Poltti pilveä teini-iässä kaksi kertaa
Suomalainen julkkis jenkkileffassa=Esittää ruumista 10 sekunttia
Supermyrsky= Navakka tuuli
Superbakteeri= Tavallinen bakteeri
Suuri suru = Joku kuoli
Säikäytti = Melkein meinasi tapahtua
Supertähti = Ollut kaksi kertaa telkkarissa
TV-tähti = Esim. yöchatin juontaja
Uhkaa Suomea = kolme kiinalaista on joutunut Kiinassa sairaalaan
Vakava vaaratilanne = Ei ollut lähelläkään
Viranomainen varottaa = Ei tapahdu, mutta voisi
Ökytalo = Kaksi kerrosta ja piha
Ökyvene = Perämoottori ja kaikki.