Kun sain siirrettyä koneelle kuvia meidän pikkukoirasta, koin ajatuksen ottaa taas yhteyttä koiran kasvattajaan ja kenties lähettää vähän näitä valokuviakin meidän pikkukoirasta.
Mutta vierailu kasvattajan sivuilla aiheutti sen, että minulle tuli alemmuudentunteita. Ei ole meidän pikkukoira saavuttanut samoja meriittejä kuin veljensä. Ei ole näyttelytuloksia eikä mitään muutakaan. En kehtaa lähettää kuvia koirasta, jonka turkinhoidosta vastaa allekirjoittanut tyylillä "ajetaas taas koneella turkki kun näyttää niin pitkältä.... noin.... oho, tässä olikin säädöt väärin päin, tulee aika lyhyttä sänkeä.... mites se nyt tuolta näyttää.... no kasvaahan se turkki takaisin... kai" Eipä taida tulla näyttelyissä enää menestystä, vaikka mentäiskin. Mutta ei mennä. Vähän pulleakin koirasta on tullut.
Pohjimmiltaan minua siis hirvittää mitä kasvattaja sanoisi jos näkisi kuvia meidän ötökästä, kasvatustyönsä tuloksesta.
Olen paha koiranomistaja.
torstai 26. marraskuuta 2009
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
maanantai 23. marraskuuta 2009
"Paska kännykkä. Paska vartija."
Oli sulkemisaika. Seisoin ulko-ovilla ja tarkistin kännykästä kellonajan. Silloin ohitseni käveli natiainen, vaahtosammuttimen kokoinen, pellavatukka. XY-kromosomit. Naama täynnä tussinviivoja ja piirretyt viikset ylähuulen yläpuolella. Katsoi minuun ja hymyili.
"Paska kännykkä."
Käveli vähän matkaa, pysähtyi ovella ja kääntyi taas katsomaan minua. Hymy leveni entisestään.
"Paska vartija."
Sen sanottuaan livahti ulos. Ovet napsahtivat kiinni. Minä jäin pyörittelemään päätäni. Kohta sama pellavapää kävelee suljettujen ovien ohi, siskonsa kanssa. Ja keskisormi pystyssä. Nyt molemmat nauroivat. Minä katselin niiden menoa. Kohta ne tulivat ohi uudestaan. Pysähtyivät seisomaan ovien eteen ja nostivat kumpikin keskisormensa pystyyn. Jonkun ajan päästä ne ilmestyivät koputtelemaan ikkunoita, mutta en ollut huomaavinanikaan. Mietin mielessäni, että ennen muinoin vartijat antoivat huutia mokomille penskoille. Mietin että pitäisikö tehdä jotain tajunnanräjäyttävää. Mutta en jaksanut.
Penskojakaan ei enää näkynyt viimeisen kolkuttelun jälkeen. En kaiketi ollut hauska.
Mutta on ne ihania nää nykyajan lapset.
"Paska kännykkä."
Käveli vähän matkaa, pysähtyi ovella ja kääntyi taas katsomaan minua. Hymy leveni entisestään.
"Paska vartija."
Sen sanottuaan livahti ulos. Ovet napsahtivat kiinni. Minä jäin pyörittelemään päätäni. Kohta sama pellavapää kävelee suljettujen ovien ohi, siskonsa kanssa. Ja keskisormi pystyssä. Nyt molemmat nauroivat. Minä katselin niiden menoa. Kohta ne tulivat ohi uudestaan. Pysähtyivät seisomaan ovien eteen ja nostivat kumpikin keskisormensa pystyyn. Jonkun ajan päästä ne ilmestyivät koputtelemaan ikkunoita, mutta en ollut huomaavinanikaan. Mietin mielessäni, että ennen muinoin vartijat antoivat huutia mokomille penskoille. Mietin että pitäisikö tehdä jotain tajunnanräjäyttävää. Mutta en jaksanut.
Penskojakaan ei enää näkynyt viimeisen kolkuttelun jälkeen. En kaiketi ollut hauska.
Mutta on ne ihania nää nykyajan lapset.
Vitsi
Tällainen vitsi tuli vastaan (joskin joskus keskustelupalstojen parisuhdejuttuja seurattuani onkin tullut olo, että tällaista se sukupuolten välinen kommunikointi taitaa olla):
(mies ) Ostin sulle kukkasia.
(vaimo ) Jaa. Miksi?
- No ostin kun ajattelin että kaipaat kukkia.
- Onko tapahtunut jotain?
- Ei. Miten niin?
- No kun ostit kukkia.
- Siis mä ostin kukkia ihan vaan ostamisen ilosta.
- Et siis mua varten. Ostamisen ilosta. Luulekko saavas sillä perusteella?
- No en. Ostin kukkia, kun olet sanonut etten mä koskaan osta kukkia ja kun ne sattui eteen ja oli halpoja.
- Nii just! Halpoja. Et voi yhtään niinkuin sijoitaa meidän suhteeseen.
- No voi hitto. Nytkö sä suutuit?
- EN!
- Oikeasti. Hankala tässä on tuoda kukkia kun sä suutut niistä.
- En mä kukista suutu. Ne on ihania, mutta miksi sä ostit niitä nyt?
- Voi luoja. Anteeksi että mä ostin kukkia. Voin viedä ne pois.
- Älä vie. Ne on ihania. Ihmetyttää vaan miksi sä ostit nyt.
- Ok. Selvä. Mä en osta enää kukkia sitten jos niistä nousee poru.
- Sä et siis halua ostaa mulle kukkia?
- Täh? No haluan ostaa!
- Älä huuda! No miksi ihmeessä sä sitten et yleensä osta mulle kukkia? Ainoastaan silloin kun tekee mieli tai on tapahtunut jotain.
- No just! Niinpä. Vain silloin kun tekee mieli. Ei mun tee aina mieli. Ja just nyt ei tosiaan tee mieli. Ostin vaan kukkia. En mä nyt halua seksiä.
- Sä et siis halua mua?
- Uskaltaakohan tähän vastata?
- Tulee vaan sellainen olo nyt että sä et halua mua.
- No haluan. Herran jestas. Tottakai mä haluan sua!.
- Huomaa että sä olet mies. Huudat koko ajan ja ajattelet vaan seksiä.
- Kuule. Mä tulin just kotiin. Väsyttää ja on ollut pitkä päivä. Ja mä ostin vaan kukkia.
- Ei kukat ole vaan kukkia. Ne on romanttinen ele ja normaalisti mies haluaa huomioida naisen tarpeet ostamalla kukkia.
- Niin just! Sitä mä yritin selvitää!
- Miksi sä taas huudat? Niin, mut kun sä et osta kukkia ilman että on joku juju.
- Oikeesti. Lopeta nyt. Annetaan noiden kukkien olla nyt. Onko jotain ruokaa?
- SIKA! Ensin sä tuut ovesta sisään kukka puskan kanssa ja sitten kysyt onko jotain ruokaa. Luuletko että mä olen täällä sua varten palvelemassa ja pyllistelemässä heti jos sä tuot kukkia.
- En mä tuonut kukkia sen takia. Ja ainahan sä teet ruokaa. Äläkä sä huuda koko aikaa.
- AI! Mäkö en saa ilmaista tunteitani koskaan!! Ja kauanko meni että tuon huomasit että mä teen aina ruokaa?
- Mä en sano nyt mitään.
- Niinkuin yleensä. Sä et puhu koskaan mistään mitään.
- No uskaltaako tässä puhua kun aina asia kääntyy väärin päin.
- Ei ne mitään väärin päin käänny. Itsehän alotit!
- Jaa tuomalla kukkia?
- Niin!
- No nyt on selvä että mä en tosiaan enää tuo kukkia..
- Sä et siis välitä musta, kun et halua tuoda edes kukkia.
Seuraa viiden minuutin hiljaisuus. Keittiöstä kuuluu ääni, johon vaimo aloittaa:
- Ei jumalauta. Miksi ihmeessä sun pitää heti kotiin tullessa avata kaljapullo. Mitä nyt on tapahtunut kun toit kukkia ja heti alat ryypätä!?!
(mies ) Ostin sulle kukkasia.
(vaimo ) Jaa. Miksi?
- No ostin kun ajattelin että kaipaat kukkia.
- Onko tapahtunut jotain?
- Ei. Miten niin?
- No kun ostit kukkia.
- Siis mä ostin kukkia ihan vaan ostamisen ilosta.
- Et siis mua varten. Ostamisen ilosta. Luulekko saavas sillä perusteella?
- No en. Ostin kukkia, kun olet sanonut etten mä koskaan osta kukkia ja kun ne sattui eteen ja oli halpoja.
- Nii just! Halpoja. Et voi yhtään niinkuin sijoitaa meidän suhteeseen.
- No voi hitto. Nytkö sä suutuit?
- EN!
- Oikeasti. Hankala tässä on tuoda kukkia kun sä suutut niistä.
- En mä kukista suutu. Ne on ihania, mutta miksi sä ostit niitä nyt?
- Voi luoja. Anteeksi että mä ostin kukkia. Voin viedä ne pois.
- Älä vie. Ne on ihania. Ihmetyttää vaan miksi sä ostit nyt.
- Ok. Selvä. Mä en osta enää kukkia sitten jos niistä nousee poru.
- Sä et siis halua ostaa mulle kukkia?
- Täh? No haluan ostaa!
- Älä huuda! No miksi ihmeessä sä sitten et yleensä osta mulle kukkia? Ainoastaan silloin kun tekee mieli tai on tapahtunut jotain.
- No just! Niinpä. Vain silloin kun tekee mieli. Ei mun tee aina mieli. Ja just nyt ei tosiaan tee mieli. Ostin vaan kukkia. En mä nyt halua seksiä.
- Sä et siis halua mua?
- Uskaltaakohan tähän vastata?
- Tulee vaan sellainen olo nyt että sä et halua mua.
- No haluan. Herran jestas. Tottakai mä haluan sua!.
- Huomaa että sä olet mies. Huudat koko ajan ja ajattelet vaan seksiä.
- Kuule. Mä tulin just kotiin. Väsyttää ja on ollut pitkä päivä. Ja mä ostin vaan kukkia.
- Ei kukat ole vaan kukkia. Ne on romanttinen ele ja normaalisti mies haluaa huomioida naisen tarpeet ostamalla kukkia.
- Niin just! Sitä mä yritin selvitää!
- Miksi sä taas huudat? Niin, mut kun sä et osta kukkia ilman että on joku juju.
- Oikeesti. Lopeta nyt. Annetaan noiden kukkien olla nyt. Onko jotain ruokaa?
- SIKA! Ensin sä tuut ovesta sisään kukka puskan kanssa ja sitten kysyt onko jotain ruokaa. Luuletko että mä olen täällä sua varten palvelemassa ja pyllistelemässä heti jos sä tuot kukkia.
- En mä tuonut kukkia sen takia. Ja ainahan sä teet ruokaa. Äläkä sä huuda koko aikaa.
- AI! Mäkö en saa ilmaista tunteitani koskaan!! Ja kauanko meni että tuon huomasit että mä teen aina ruokaa?
- Mä en sano nyt mitään.
- Niinkuin yleensä. Sä et puhu koskaan mistään mitään.
- No uskaltaako tässä puhua kun aina asia kääntyy väärin päin.
- Ei ne mitään väärin päin käänny. Itsehän alotit!
- Jaa tuomalla kukkia?
- Niin!
- No nyt on selvä että mä en tosiaan enää tuo kukkia..
- Sä et siis välitä musta, kun et halua tuoda edes kukkia.
Seuraa viiden minuutin hiljaisuus. Keittiöstä kuuluu ääni, johon vaimo aloittaa:
- Ei jumalauta. Miksi ihmeessä sun pitää heti kotiin tullessa avata kaljapullo. Mitä nyt on tapahtunut kun toit kukkia ja heti alat ryypätä!?!
keskiviikko 18. marraskuuta 2009
Kova sälli
Toisaalla keskustellaan ikuisuusaiheesta "armeija vai siviilipalvelus?" Ollaan yksimielisiä siitä, että armeijan käyneet, ne ne on kovia sällejä, siviilipalvelusmiehet taas vätyksiä. Armeijan käyminen on kuulemma meriitti, joka kertoo luonteenlujuudesta.
Luultavasti niin. Tosin itse menin armeijaan, koska kaikki muutkin menivät. Ja koska toisella tavalla valitseminen se vasta olisikin kanttia kysynyt, koska tuttujen ja sukulaisten "miksi, miksi" kysymykset ne vasta sietämättömiä olisivatkin olleet. Olin kylläkin myös isänmaallinen turjake ja vielä muutamaa viikkoa ennen palvelukseen astumista haaveilin alikersantin natsoista kauluksessani. Olisi se ollut kommeeta.
Olen iloinen, että kävin armeijan, koska nyt minulla on sentään jotain meriittejä. Olen oppinut viikkaamaan ruudullisen päiväpeitteen (huonosti), olen juossut metsässä (hitaasti), olen hiihtänyt ja liukunut, huutanut "laukaus, laukaus", kun saimme viholliskontaktin, olen heittäytynyt turvalleni, kun vihelsi ja sitten hakeutunut parempaan suojaan, kun jo räjähti. Minulle on huudettu ja olen oppinut, että ainoa oikea vastaus siihen on: "Kyllä, herra alikersantti!". Ihmetellyt, että ihanko oikeasti tuollekin veijarille annetaan käsiin toimiva ase ja panoksia. Oppinut, että kannattaa ampua vihollista vatsaan, koska silloin vihollinen haavoittuu vakavasti, mikä sitoo vastapuolen resursseja ja voimavaroja, kun haavoittunutta hoivataan. Lisäksi vatsaosumat ovat kuulemma äärimmäisen tuskallisia ja karmea valitus syö vihollisen motivaatiota. Ja kenttäsairaala oloissa johtavat kuitenkin yleensä kuolemaan.
Arvostan silti sitä, mitä veteraanit tekivät. Mutta maailma olisi parempi paikka, jos armeijoita ei olisi.
Kerran televisiossa nuori pauhasi, miten yleistä asevelvollisuutta tulee vastustaa, koska armeija tiukan hierarkisena organisaationa loukkaa ihmisen yksilöllisyyttä.
Mihin on kadonnut ajatus sodan vastustamisesta?
Luultavasti niin. Tosin itse menin armeijaan, koska kaikki muutkin menivät. Ja koska toisella tavalla valitseminen se vasta olisikin kanttia kysynyt, koska tuttujen ja sukulaisten "miksi, miksi" kysymykset ne vasta sietämättömiä olisivatkin olleet. Olin kylläkin myös isänmaallinen turjake ja vielä muutamaa viikkoa ennen palvelukseen astumista haaveilin alikersantin natsoista kauluksessani. Olisi se ollut kommeeta.
Olen iloinen, että kävin armeijan, koska nyt minulla on sentään jotain meriittejä. Olen oppinut viikkaamaan ruudullisen päiväpeitteen (huonosti), olen juossut metsässä (hitaasti), olen hiihtänyt ja liukunut, huutanut "laukaus, laukaus", kun saimme viholliskontaktin, olen heittäytynyt turvalleni, kun vihelsi ja sitten hakeutunut parempaan suojaan, kun jo räjähti. Minulle on huudettu ja olen oppinut, että ainoa oikea vastaus siihen on: "Kyllä, herra alikersantti!". Ihmetellyt, että ihanko oikeasti tuollekin veijarille annetaan käsiin toimiva ase ja panoksia. Oppinut, että kannattaa ampua vihollista vatsaan, koska silloin vihollinen haavoittuu vakavasti, mikä sitoo vastapuolen resursseja ja voimavaroja, kun haavoittunutta hoivataan. Lisäksi vatsaosumat ovat kuulemma äärimmäisen tuskallisia ja karmea valitus syö vihollisen motivaatiota. Ja kenttäsairaala oloissa johtavat kuitenkin yleensä kuolemaan.
Arvostan silti sitä, mitä veteraanit tekivät. Mutta maailma olisi parempi paikka, jos armeijoita ei olisi.
Kerran televisiossa nuori pauhasi, miten yleistä asevelvollisuutta tulee vastustaa, koska armeija tiukan hierarkisena organisaationa loukkaa ihmisen yksilöllisyyttä.
Mihin on kadonnut ajatus sodan vastustamisesta?
maanantai 9. marraskuuta 2009
Meemi
Kun ei oo nyt muutakaan tekemistä, niin sitten meemeilen. Tämä on poimittu mukaan täältä.
Tällä meemillä on ilmeisesti tarkoitus testailla hulluden lajia tai astetta. No, hulluilla on yleensä kuulemma halvat huvit ja se sopii budjetilleni tällä hetkellä paremmin kuin hyvin.
Oletko joskus:
[ ] karannut ikkunasta
[X] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[X] rikkonut tahallaan jotakin
[X] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[X] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[X] matkustanut pummilla (on tätäkin pahetta joskus tullut harrastettua)
[X] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa (opintolaina on hieno asia)
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa (on jäänyt kokeilematta )
[X] shoppaillut tilini tyhjäksi (tosin tylsästi vain ruokaa)
[ ] juonut raakaa vodkaa (millaista on kypsä vodka kyselee alkoholiasioissa ummikko)
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen (olisinkin....)
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[X] ollut päivystyksessä (töissä)
[X] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[ ] tanssinut pöydillä (olen kieltänyt ihmisiä tanssimasta pöydällä, lasketaanko se?)
[X] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän (on tätäkin tullut tehtyä)
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[X] nukkunut väärinpäin sängyssä (olen nukkunut vaikka kuinka päin)
[X] kuvitellut olevani satuhahmo (minulla on vilkas mielikuvitus)
[ ] leikkinyt ruoalla
[X] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta (olen heitellyt ulos ihmisiä vaikka mistä, tosin en asunnusto, mutta pistin silti ruksin)
[X ] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[X] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[X ] valehdellut ikäni
[X ] saanut sakot (parkkisakot)
[X] syönyt kolmiolääkkeitä
[ ] kuullut tai nähnyt harhoja
[X] pohtinut olenko oikeasti olemassa.
[X] suunnitellut hautajaiseni (virret on valittu)
[X] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[ ] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[X] pukeutunut täysmustaan
[X] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] kokeillut huumeita
[X] koukussa kofeiiniin
[X ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ X] tiedän mitä on semper (mutta en silti kerro, että mitä se tarkoittaa...)
[X] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[X ] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg (piruuttani on joskus tullut ihqutettua)
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[X ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ] käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa (mieli on kyllä tehnyt)
[X] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[X] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[ ] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[X] laulanut täysi-ikäisenä singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kokeillut spiritismiä
[ ] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[ ] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta (monestakin eri syystä..)
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[ ] nähnyt enneunia
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[X] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa (töiden myötä yleistynyt huimasti: tosin korostan, että ne riitelevät, minä puhun järkeä)
[ X ] eksynyt kotiin mennessäni
[X] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[X] tapellut Kelan kanssa (jos tappeluksi lasketaan se, että Kela lähettää päätöksensä ja minua keljuttaa se)
[ ] maannut koko päivän peiton alla
[X] ollut nukutuksessa
[X] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[X] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[ ] sekoittanut todellisuuden ja unen
[X ] heittänyt kännykän seinään
[ ] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[X ] riidellyt itseni kanssa
[ ] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[ ] tunnistin tästä testistä itseni
Laskujeni mukaan yli 40 pistettä.
Arvosteluasteikko:
Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaa…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet pihalla kuin lintulauta
Taksissa
Pitkä työpäivä oli takana ja jalkoja särki aivan vimmatusti. Oli taas se hetki kuukaudesta, jolloin palkka oli juuri tullut ja tunsin itseni rikkaaksi roikaleeksi. Niinpä nousin taksiin. Sanoin osoitteen reippaasti ja taksi lähti liikkeelle.
"Arvaapa mikä on pisin ajo, jonka olen tänään tehnyt?" taksinkuljettaja kysyi.
"En osaa kyllä sanoa", vastasin minä.
"Arvaa."
Pitkä hiljaisuus, jonka aikana hoksasin, että minun ihan oikeasti odotettiin arvaavan. En ole pitänyt arvausleikeistä sitten sen, kun pikkusiskoni vuosia sitten alkoi huvikseen kertomaan päivän tapahtumista arvuuttelemalla. Yleensä tyylillä: "Arvaa mitä tänää tapahtu? Arvaa." Ja kun arvasit väärin, lisävihjeen sijasta sait vastaukseksi: "Eeei. Arvaa." Tätä jatkui kunnes arvaaja viimein jossain vaiheessa hoksasi ettei arvuuttelija enää itsekään tainnut muistaa oikeaa vastausta.
Takaisin taksiin. Vastasin jotain epämääräisesti: "En osaa kyllä sanoa" (eli hienovarainen vihjaus "jos ei kuitenkaan arvuuteltaisi")
"Kävin yhessä kaupungissa."
"En kyllä hoksaa..."
"Ajattele vähän laajemmin."
"No Turussa."
"Ei niin kaukana."
"En tiedä."
"Aika tuttu paikka täällä etelä-Suomessa."
"Tampere."
"Joo!" Taksikuski vaikutti kuitenkin vähän pettyneeltä, että arvasin niin nopeasti, minä taas olin onnellinen, että tämä uusi kokemus tuntemattomien ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta päättyi niinkin nopeasti.
No, se arvuuttelua seurannut itse kertomus oli kyllä mielenkiintoinen.
"Arvaapa mikä on pisin ajo, jonka olen tänään tehnyt?" taksinkuljettaja kysyi.
"En osaa kyllä sanoa", vastasin minä.
"Arvaa."
Pitkä hiljaisuus, jonka aikana hoksasin, että minun ihan oikeasti odotettiin arvaavan. En ole pitänyt arvausleikeistä sitten sen, kun pikkusiskoni vuosia sitten alkoi huvikseen kertomaan päivän tapahtumista arvuuttelemalla. Yleensä tyylillä: "Arvaa mitä tänää tapahtu? Arvaa." Ja kun arvasit väärin, lisävihjeen sijasta sait vastaukseksi: "Eeei. Arvaa." Tätä jatkui kunnes arvaaja viimein jossain vaiheessa hoksasi ettei arvuuttelija enää itsekään tainnut muistaa oikeaa vastausta.
Takaisin taksiin. Vastasin jotain epämääräisesti: "En osaa kyllä sanoa" (eli hienovarainen vihjaus "jos ei kuitenkaan arvuuteltaisi")
"Kävin yhessä kaupungissa."
"En kyllä hoksaa..."
"Ajattele vähän laajemmin."
"No Turussa."
"Ei niin kaukana."
"En tiedä."
"Aika tuttu paikka täällä etelä-Suomessa."
"Tampere."
"Joo!" Taksikuski vaikutti kuitenkin vähän pettyneeltä, että arvasin niin nopeasti, minä taas olin onnellinen, että tämä uusi kokemus tuntemattomien ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta päättyi niinkin nopeasti.
No, se arvuuttelua seurannut itse kertomus oli kyllä mielenkiintoinen.
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Halloween, se elokuva
Katselen toisella silmällä elokuvaa "Halloween", joka aikanaan aiheutti äidilleni traumoja. Silloisen teini-ikäinen äiti päätti mennä elokuviin katsomaan tätä silloin ensi-iltaan tullutta, nykyisin jo klassikoksi laskettua elokuvaa, ja valkonaamainen Michael Myers veitsen kanssa oli sen verran vaikuttava ilmestys, että äitini nukkui tämän kyseisen "viihde-elämyksen" jälkeen viikon verran lattialla vanhempiensa huoneessa.
Ajan hammas ei ole erityisen paljon tätä elokuvaa purrut, ehkä jo siksikin, että tässä on luotettu tarinan voimaan ja painostavaan tunnelmaan, ei erikoisefekteihin. Itse en ole kauhuelokuvien ystävä, mutta olen tämän aiemminkin silmäillyt läpi.
Tietyt kauhuelokuvakliseet tuppaavat kyllä ärsyttämään/huvittamaan. Silloin ne eivät tosin varmaan olleet kliseitä:
- Kuten murhaaja, joka ei koskaan juokse, vaan kävelee hitaasti laahustamalla. Silti ehtii paikkaan kuin paikkaan.
- Murhaaja ei koskaan kuolla kupsahda, vaan pomppaa aina pystyyn.
- Uhrien (yleensä nuoret naiset) käsittämätön tyhmyys. Siis oikeasti, murhaaja ajaa sinua takaa ja päätät että oiva piilopaikka on vaatekaappi huoneessa, jonne murhaaja näki sinun pakenevan?
- Miksi pitää jäädä istumaan samaan huoneeseen, jossa se murhaaja pötköttää? Ja vielä kääntää sille selkänsä?
Yllättävän tehokkaasti tosin nämä kliseet toimivat. Saattaa tietysti olla, että äitiäni säikytti silloin elokuvan inhottavasti auki jäävä loppu, joka luonnollisesti johti armadaan toinen toistaan huonompaan jatko-osaan, joiden tekeminen taisi silloin olla muotia (nykyisinhän muotia on filmata kaikki mahdollinen uudelleen - tämäkin elokuva on saanut päivitetyn version)
Ja tässä sitten tietysti Halloweenin pelottelumusiikki
Ajan hammas ei ole erityisen paljon tätä elokuvaa purrut, ehkä jo siksikin, että tässä on luotettu tarinan voimaan ja painostavaan tunnelmaan, ei erikoisefekteihin. Itse en ole kauhuelokuvien ystävä, mutta olen tämän aiemminkin silmäillyt läpi.
Tietyt kauhuelokuvakliseet tuppaavat kyllä ärsyttämään/huvittamaan. Silloin ne eivät tosin varmaan olleet kliseitä:
- Kuten murhaaja, joka ei koskaan juokse, vaan kävelee hitaasti laahustamalla. Silti ehtii paikkaan kuin paikkaan.
- Murhaaja ei koskaan kuolla kupsahda, vaan pomppaa aina pystyyn.
- Uhrien (yleensä nuoret naiset) käsittämätön tyhmyys. Siis oikeasti, murhaaja ajaa sinua takaa ja päätät että oiva piilopaikka on vaatekaappi huoneessa, jonne murhaaja näki sinun pakenevan?
- Miksi pitää jäädä istumaan samaan huoneeseen, jossa se murhaaja pötköttää? Ja vielä kääntää sille selkänsä?
Yllättävän tehokkaasti tosin nämä kliseet toimivat. Saattaa tietysti olla, että äitiäni säikytti silloin elokuvan inhottavasti auki jäävä loppu, joka luonnollisesti johti armadaan toinen toistaan huonompaan jatko-osaan, joiden tekeminen taisi silloin olla muotia (nykyisinhän muotia on filmata kaikki mahdollinen uudelleen - tämäkin elokuva on saanut päivitetyn version)
Ja tässä sitten tietysti Halloweenin pelottelumusiikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)