Pitkä työpäivä oli takana ja jalkoja särki aivan vimmatusti. Oli taas se hetki kuukaudesta, jolloin palkka oli juuri tullut ja tunsin itseni rikkaaksi roikaleeksi. Niinpä nousin taksiin. Sanoin osoitteen reippaasti ja taksi lähti liikkeelle.
"Arvaapa mikä on pisin ajo, jonka olen tänään tehnyt?" taksinkuljettaja kysyi.
"En osaa kyllä sanoa", vastasin minä.
"Arvaa."
Pitkä hiljaisuus, jonka aikana hoksasin, että minun ihan oikeasti odotettiin arvaavan. En ole pitänyt arvausleikeistä sitten sen, kun pikkusiskoni vuosia sitten alkoi huvikseen kertomaan päivän tapahtumista arvuuttelemalla. Yleensä tyylillä: "Arvaa mitä tänää tapahtu? Arvaa." Ja kun arvasit väärin, lisävihjeen sijasta sait vastaukseksi: "Eeei. Arvaa." Tätä jatkui kunnes arvaaja viimein jossain vaiheessa hoksasi ettei arvuuttelija enää itsekään tainnut muistaa oikeaa vastausta.
Takaisin taksiin. Vastasin jotain epämääräisesti: "En osaa kyllä sanoa" (eli hienovarainen vihjaus "jos ei kuitenkaan arvuuteltaisi")
"Kävin yhessä kaupungissa."
"En kyllä hoksaa..."
"Ajattele vähän laajemmin."
"No Turussa."
"Ei niin kaukana."
"En tiedä."
"Aika tuttu paikka täällä etelä-Suomessa."
"Tampere."
"Joo!" Taksikuski vaikutti kuitenkin vähän pettyneeltä, että arvasin niin nopeasti, minä taas olin onnellinen, että tämä uusi kokemus tuntemattomien ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta päättyi niinkin nopeasti.
No, se arvuuttelua seurannut itse kertomus oli kyllä mielenkiintoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti