Yleisön pyynnöstä esittelen leikin nimeltä hutkutus. Voi olla, että muutkin ovat leikkiä leikkineet, itse en ole tosin koskaan tavannut muita hutkuttajia kuin itseni.
Ensin peruskäsitteet. Leikin yleisnimi on hutkutus. Joskus voidaan puhua myös hutkuttamisesta. Välineet ovat yksinkertaiset: hyvä, oikeanlainen hutku (mieluusti jopa useita) ja mielikuvitus. Leikkijästä käytetään nimitystä hutkuttaja. Vain yksi leikkijä. Leikkipaikkana mielellään syrjäinen paikka, jossa saa olla rauhassa. Metsä on hyvä valinta, itse pidin jos siellä oli kiviä, joiden päällä saattoi vaikka keikkua leikin tiimellyksessä. Lisäksi niiltä käsin saattoi pitää silmällä ympäristöä tunkeilijoiden varalta.
Hutkun valitseminen on tarkkaa tiedettä, sillä sen tulee olla juuri oikeanlainen. Sopiva hutku on sopivan notkea, mutta ei liian notkea ja sellainen että sitä voi pitää hyvin kädessä. Esimerkkejä hyvistä hutkuista: kärpäslätkät, risut, heinät, kukkaset. Huom! Vain yksi hutku kättä kohti, hutkuja voi olla useampiakin, mutta niitä vaihdellaan sitten leikin tiimellyksessä. Se ei ole ongelma, muistaa vain mihin kohtaa jäi kun piti välinetauon.
Leikin yleisnimi on hutkutus, mutta itse aihe voi olla ihan mikä tahansa. Vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi vaikkapa olet nähnyt Avara luonto-ohjelman ja päätät leikkiä ohjelmassa nähtyä leijonaperhettä. Etsit oikeanlaiset hutkut ja aloitat. Kerrot mielikuvituksessasi tarinaa (yleensä myös suusanallisesti, koska se on siten hauskempaa). Hutkua heiluttamalla näyttelet liikkeet. Eli hutkutus on tarinankerrontaa. Hutkun liike määrittää mitä leijona tekee. Kun heilutat hutkua hiljaa, leijona kävelee. Kun se juoksee, hutkun liikenopeuskin kasvaa. Oikein kovassa liikkeessä leikkijäkin saattaa liikkua.
Hutkuttamisen vaaroihin kuuluu se, että talvella kädet jäätyvät. Hutkuttamista nimittäin ei voi tehdä hanskat kädessä, koska hutku on tunnettava. Suurempi vaara on ihmisten nauru ja kummastelu. Sivistymättömien tollukoiden silmissä hutkuttaminen voi näyttää oudolta. Siksi tuleekin valita syrjäinen paikka, jonne hutkut ovat nopeasti kätkettävissä, mikäli paikalle ilmestyy joku.
Lisää hutkuttamisesta ehkä joskus toiste.
4 kommenttia:
Kerrassaan valloittava keksintö. Taidanpa kokeilla tuota leikkiä joku kerta, kun perheen toinen pää on poissa. Tosin meillä hutkuihin saattaa melko pian takertua innokas joukko nelijalkaisia kanssaleikkijöitä.
Pitää hutkuttaa seisaallaan jotta eivät ylety. Ja luonnollisesti käyttää ääniefektejä, jos leijona vaikka on ärtynyt, niin kyllä se sen ilmi tuo ;-)
Onko tuo hutkuttaminen vähän kuin orkesterin johtamista, ilman orkesteria, tai hyttysten hätistämistä ? Täytyy kokeilla. Liityn sinun blogikaveriksi, kun sulla on vaan toi koira seurana. Käy vilkaisemassa mun blogia.
t Annu
Hei ja tervetuloa!
Hutkuttaminen on ehkä enemmän orkesterinjohtamisen tapaista ja joiltain osin ainakin yhtä monimutkaista ;-) Yksi perustavaa laatua oleva ero on ainakin siinä, että hutkuttaessa käytetään vain ranneliikettä, ei koko kättä.
Lähetä kommentti