Kovaa lakia

Tänään on Päivän sanassa kovaa lakia. 1.Korinttolaiskirjeen rakkauden ylistys, tuo häissä niin suosittu. Vaikka kyseisessä kohdassa Paavali ei kyllä puhu mitään avioliitosta tai romanttisesta rakkaudesta, vaan seurakunnan järjestyksestä ja armolahjoista. Joista suurin on siis rakkaus. Ja samalla Paavali lukee ankaraa lakia.

"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus ei kadehdi..."

Tätä kaikkea rakkaus on. Olenko minä tätä? Pistä oma nimesi sanan "rakkaus"-tilalle ja näet, että mitä tarkoitan sillä, kun sanon että tämä kohta on kovaa lakia, siis tekstiä jonka tarkoitus on tehdä ihminen tietoiseksi omaksi pienuudestaan.

Ja muistuttamaan meitä siitä, että mikä on se todellinen rakkaus, se aidoin ja uhrautuvin rakkaus:

"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi."
(1. Johanneksen kirje 4: 10)

Koskelan veljekset

Olen aina säästänyt tavaroita ja papereita. Onneksi, sillä kun tänään ihan vain ajankulukseni pengoin arkistoja, eteeni osui nippu vähän virttyneitä papereita, jotka sisälsivät lukuisia n. vuosien 1994-1997 aikana kirjoittamiani romaanien alkuja (vain alkuja, sillä yhtään näistä suurkirjoista ei valmistunut). Vanhin on käsinkirjoitettu n. 19 sivua pitkä (isoilla harakanvarpailla molemmin puolin paperia) romaani nimeltään "Koskelan veljekset" a.k.a Kahdeksan veljestä.

Luin 12-vuotiaana Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä" ja siitä innoittuneena lähdin sitten kirjoittamaan omaa versiotani. Kiven ja myös toisen suosikkini Päätalon vaikutus näkyy omalaatuisena kerrontatyylinä ja sanavalintoina (tekstissä tulee vastaan mm. sanat "ökytalo" ja "äpäreet"). Tarinan aikaan ja paikkaan sijoittuminen on kafkamainen, sillä kertoja ei osaa päättää että kertooko hän alkuperäisteoksen hengessä tarinaa 1800-luvulta vai nykyajasta. Niinpä kertomuksessa esiintyvät rintarinnan suomalaiset pienviljelijät (joilla on jopa kaksi lehmää), hevoskärryillä matkustaminen, kaukaloluistelu, vaahtosammuttimet ja Mersuilla ajelevat pahat kunnanisät. Herrat sortavat julmasti suomalaista köyhälistöä, mutta tuskinpa meno enää 1990-luvulla ihan näin villiä on ollut :)

Jotain poimintoja:

"Lopulta lähtivät Anteron pojat käpälämäkeen kovasti turpaan ottaneena".

"Kun sitten tuli kevät ja Mikko oli 15 vuotta ja  nuorin heistä Erno oli 7, niin Koskelan Maria kuoli (poikien äiti, toim.huom.) Veljekset itkivät ja surivat noin kaksi kuukautta."¨

"Näin puhelivat veljekset, kunnes sitten aina maan päällä oleva Asko ehdotti, että mentäisiin ulos."

Ilonpilaaja

Olen näemmä muuttumassa vanhemmiten teologiassa oikeistolaisemmaksi. Nimittäin, kun kuulin, että kirkon eräs seurakunta menee mukaan Sexhibition-messuille, niin ajatus oli, että en hyväksy. Ei pitäisi mennä.

Messuille menemistä on puolusteltu mm. sillä että Jeesuskin oli siellä missä ihmiset ovat. Ja  niinhän hän oli (tosin evankeliumien mukaan hän ei käynyt kaupungeissa juuri koskaan, vaikka ihmiset olivat siellä silloinkin... Noh, yhden kerran hän uransa aikana kyllä kävi kaupungissa ja se meni vähän huonosti...) Niin, että oliko Jeesus loppujen lopuksi siellä missä ihmiset olivat?

Mutta ajatellaan nyt, että Jeesus olisi siellä.

Mitä hän siellä tekisi?

Hän kyllä hyväksyi kaikki ihmiset, otti luokseen syntisen naisen ja niin edelleen. Mutta hän oli erittäin tiukka kaikkea sellaista kohtaan, joka vei ihmisen huomion pois siitä mikä oli oikeasti tärkeää. Jumalan rakastamisesta, Jumalan valtakunnan tuntemisesta.

Olisiko Jeesus seksimessuilla pohtimassa miten tärkeää seksuaalisuus on ja miten hyvää sen oikein harrastaminen voi olla parisuhteelle ja ihmiselle itselleen ja kaikki ovat tervetulleita. Vai olisiko hän heittämässä näyttelynjärjestäjien pöydät ympäri?

Luulen että jälkimmäistä.

Ei siksi että seksi olisi syntiä. Tai että seksuaalisuus olisi pahaa.

Vaan koska ne voivat olla sitä. Nyky-yhteiskunta on yliseksualisoitunut. Kaikkea ja kaikkia myydään seksillä. Oma mielihyvä on kaiken keskus.

Ja sitähän Jeesus vastusti. Kun tärkeää ei ole se, että minulla on aina ja kaikkialla kivaa. "Tule siksi, mitä jo olet" eli tule Jumalan valtakunnan kansalaiseksi, rakasta Herraa, Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Se, että jokainen meistä on Jumalan lapsi, ei tarkoita, että ollaan miten ollaan, kaikki käy. Lähimmäinen ei ole pelkkä panopuu, maailman tärkein arvo ei saa olla seksi, minun mielihyväni ei saa olla elämäni tärkein asia.

Pidetään Sexhibition-messut, koska seksuaalisuus on tärkeä asia. Mutta kirkko pysyköön sieltä poissa, koska seksin ei tulisi olla se elämän tärkein kysymys, jota kirkonkin on ajatteva

Kirjoitus

Nykyisen työni ansiosta kirjoitan paljon. Normaaliin työviikkoon saattaa kuulua 2-4 puhetta, joskus enemmänkin. Joskus tosin myös vähemmän. Arvioisin että normipuhemäärä on 2-3 puhetta.

Kuitenkin, kun niitä kirjoittelee ja olen kohtuullisen kunnianhimoinen niiden suhteen, niin aikaa ei juuri jää kirjoittaa mitään muuta. Ei kyllä oikein kiinnostustakaan. Ikiaikainen haaveeni tulla kirjailijaksi jää luultavasti haaveeksi. Minulla ei ole sellaista kirjoitusrytmiä joka tuottaisi tulosta. Siis olen luonteeltani työnvieroksuja. Minulla saattaa olla ideoita, jopa ihan hyviäkin ideoita, tarinanaihioita, mutta yleensä aika vähän aikaa tai kiinnostusta tehdä niiden eteen töitä. Stephen King arvioi, että kirjoittajan olisi hyvä totutella sellaiseen n. 1000 sanan päivätahtiin ja tosiaan kirjoittaa se 1000 sanaa. Muuten tarina väljähtää. Olen kyllä huomannut saman.

Tosin välillä ne palaavat. Niitä on sitten vähän haikea muistella. Tarinoita, jotka olisivat voineet olla. Jos vain olisin saanut aikaiseksi. Näitä väljähtäneitä tarinoita on aika monta, jopa ihan muutama joista suunnittelin romaania.Tuskin koskaan niitä kirjoitan.

Kirjoitin taas pitkästä aikaa fiktiota. Novellia. Jaksoin kirjoittaa sitä 1.luvun verran. Siinä on 380 sanaa. Jutun juoni on yksinkertainen ja kulunut. Tarinankertoja havaitsee olevansa kuollut. Tai niin ainakin hän arvelee, koska kovasti itseltään näyttävä ruumis makaa kylpyhuoneen lattialla ja hän itse leijailee katossa. Siis tällainen aika kulunut kummitustarinan poikanen.Jotain yhtymäkohtia siinä on omaankin elämään, yhdessä tarinanvaiheessa olisi käsitelty kuolleen kertojan pientä koiraa, joka odottaa isäntäänsä saunasta palaavaksi...

Mutta saapa nähdä saanko kirjoitettua

Koiranpentu

Tiedät, että tästä tulee taas yksi Niistä Päivistä...

kun uusin hankintasi eli ihmisen paras ystävä eli Koiranpentusi herättää sinut ennen klo kuutta hyppimällä sänkyäsi vasten ja piipittämällä sillä äänellään, joka tuntuu uppoavan aina selkäytimeen saakka. Kestää hetken ennen kuin tajuntaasi todella iskee, että tämä paha uni onkin todellisuutta ja voi muuttua kohta pahemmaksi jos et ole nopea.

Olet kaksi sekuntia liian hidas. Seistessäsi ulko-ovella tunnet miten jalkojesi viereen ilmestyy lämmin lätäkkö. Koiranpentusi, joka havahtui kaksi minuuttia sitten siihen, että sillä on pissahätä,ei jaksanut enää pidätellä. Käytte kuitenkin pihalla partioimassa, jos Koiranpentusi vaikka kakkaisi. Ei kakkaa. Sen sijaan se löytää hiirenraadon ja haluaa syödä sen. Et suostu.

Tulet sisälle ja siivoat pissat pois. Pentusi auttaa sinua yrittämällä repiä vessapaperit pois käsistäsi. Sitten huomaat, että Pentusi kyykkää lattialle niin kuin aikoisi tehdä Ison Hädän. Koska kello on vähän, nappaat pennun syliisi ja heivaat sen irti pihalle. Ei siellä kukaan tähän aikaan liiku.

Havaitsette Pentusi kanssa yhtä aikaa, että olet väärässä. Naapuri on sittenkin liikkeellä. Pentu lähtee rähisten taisteluun. Naapurisi näkee lähestyvän hyökkäyksen ja lähtee juosten karkuun. Tajuat, että sinä olet tässä näytelmässä pelkkä katsoja. Huudat kuitenkin ilmoille kusipää-koiranomistajien ikiaikaisen tunnuslauseen: "Ei se ole vihainen!" Inhoat itsesi kun tajuat mitä juuri päästit suustasi.

Naapuri pääsee sisälle ja Pentusi juoksee polleana luoksesi kysymään että näitkö mitä se juuri teki. Vastaat, että totisesti näit. Siirrytte sisälle. Laitat kengät jalkaan, kampaat tukkasi ja lähdet pyytämään naapurilta anteeksi. Pentusi havaitsee että olet hajamielinen ja livistää jalkojesi välistä takaisin pihalle. Sitten se alkaa virnuillen juosta kierroksia ympärilläsi. Ota kiinni, se ilkkuu ja spurttailee. Menet sisälle. Juoskoon perkele.

Kohta kurkkaat pihalle ja näet, että Pentusi on kynnyksellä syömässä antaumuksella jotain. Kaivat sormillasi sen kitalaesta puoliksi syödyn hiirenraadon. Pistät Pennun sisälle ja lähdet naapurin luo.

Pyytelet vuolaasti anteeksi että Pentusi säikäytti ja lupaat että milloinkaan enää tätä ei tapahdu. Naapuri sanoo antavansa anteeksi, mutta sinulla on silti yhä paha mieli. Ja sinua vähän myös hävettää.

Pentusi on riemuissaan, kun palaat. Se luuli, ettet aio ikinä enää palata. Itsekin mietit, että miksi muuten palasit. Varsinkin kun huomaat, että lattialla on kakkaa. Siivoat kakat.

Pentusi menee nukkumaan. Katsot kelloon. Se on 6.15. Armeijan jälkeen et ole tiennytkään että tällainen kellonaika on oikeasti olemassa. Mietit että olisikohan koirannahka-taljoilla millaiset markkinat Suomenmaassa.

Pentusi huomaa, että olet vähän masentunut. Se tulee viereesi seisomaan. Otat sen syliisi ja silität sitä. Sen turkki on pehmoinen ja sillä on nappisilmät,joilla se killittää sinua lempeästi. Sitten se antaa sinulle ison märän pusun suoraan suulle. Olosi paranee. Ei tämä niin kamalaa olekaan.

Sitten muistat hiirenraadon.

Lontoo

Pitkä aikainen haave toteutui, kun sain viettää mainiossa seurassa viisi päivää Lontoossa. Englannin historia on aina ollut sydäntäni lähellä ja nyt pääsin sitten itse pelipaikoille. British Museum, Westminster Abbey ja Westminster Palace, Whitehall, Buckingham Palace ja ennen kaikkea Tower of London, jossa viipotin kuin pikkulapsi karkkikaupassa pitkin muureja. St. Pauls oli hieno, sen tornista (520 askelmaa ja risat ja pikkasen välillä pelotti niitä kapeita rappusia tallustaessa) aukesi komea näkymä kaupunkiin. Anglikaanimessuja tuli nähtyä kaksin kappalein.

Nähtävääkin jäi. Anglikaanimessu tuli nähtyä vain luettuna, ensi kerralla haluan nähdä sen laulettuna (ja jo nyt messu oli korkeakirkollisuudesta mieltä lämmittävä). Mielenkiintoisia kulttuurierojakin oli: anglikaanit polvistuivat siinä missä me yleensä nousemme seisomaan.

Vain yksi paikka oli masentava: tavaratalo Harrods. Tuossa ökyrikkaiden kauppapuodissa joka ovella oli vartija, joiden yhtenä tehtävänä oli pitää huoli että pukeutumiskoodia ei rikota (ei revittyjä farkkuja ym.). Minua kehotettiin kantamaan reppua kädessäni. Hyvä vinkki, koska liike oli täynnä rojua, johon minulla ei kuuna päivänä tule olemaan varaa. Se jaksoi huvituttaa aluksi, mutta kun nousi ylemmäs ja ylemmäs kerroksiin jossa hinnat vain nousivat, niin tuli lannistunut olo. Ei sen takia, että tajusi olevansa köyhä, vaan koska se kaikki oli niin JÄRJETÖNTÄ.

10 000 puntaa kynästä. 7000 puntaa sängystä. 2000 puntaa vessan koristeista. 80 000 puntaa bensalla toimivasta leluautosta. Järjettömyyttä. Sillä jos saat lahjaksi kynän, joka nyt olisi vain vaatimattoman 2000 punnan arvoinen, niin kirjoittaisitko sillä? Ottaisitko sen roolipelipöytään? Laittaisitko sen työpaidan rintataskuun. Tuskinpa. Eli toisin sanoen, saamasi kynä on TÄYSIN HYÖDYTÖN kynä. Siis rojua. Tai kuka ihme ostaa vauvalle jonkun Diorin merkkitakin. Sitä voi käyttää kaksi viikkoa ja sitten vauva on jo liian iso merkkirytkyynsä.

Vilkkain osasto oli muistotavaraliike, joka oli täynnä turisteja ostamassa krääsää, jossa luki Harrods. Ostin toffeeta. Muissa liikkeissä oli ajoittain enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita. Heti jos pysähtyi, viereesi ilmestyi ystävällinen myyjä kysymänä voisiko auttaa. Mutta jos halusit kuvata ökykallista kenkää ystäväsi kanssa, ilmeet olivat tuimat.

Pääsiäinen

Kristus nousi kuolleista.

Hyvää pääsiäistä!