Pitkä aikainen haave toteutui, kun sain viettää mainiossa seurassa viisi päivää Lontoossa. Englannin historia on aina ollut sydäntäni lähellä ja nyt pääsin sitten itse pelipaikoille. British Museum, Westminster Abbey ja Westminster Palace, Whitehall, Buckingham Palace ja ennen kaikkea Tower of London, jossa viipotin kuin pikkulapsi karkkikaupassa pitkin muureja. St. Pauls oli hieno, sen tornista (520 askelmaa ja risat ja pikkasen välillä pelotti niitä kapeita rappusia tallustaessa) aukesi komea näkymä kaupunkiin. Anglikaanimessuja tuli nähtyä kaksin kappalein.
Nähtävääkin jäi. Anglikaanimessu tuli nähtyä vain luettuna, ensi kerralla haluan nähdä sen laulettuna (ja jo nyt messu oli korkeakirkollisuudesta mieltä lämmittävä). Mielenkiintoisia kulttuurierojakin oli: anglikaanit polvistuivat siinä missä me yleensä nousemme seisomaan.
Vain yksi paikka oli masentava: tavaratalo Harrods. Tuossa ökyrikkaiden kauppapuodissa joka ovella oli vartija, joiden yhtenä tehtävänä oli pitää huoli että pukeutumiskoodia ei rikota (ei revittyjä farkkuja ym.). Minua kehotettiin kantamaan reppua kädessäni. Hyvä vinkki, koska liike oli täynnä rojua, johon minulla ei kuuna päivänä tule olemaan varaa. Se jaksoi huvituttaa aluksi, mutta kun nousi ylemmäs ja ylemmäs kerroksiin jossa hinnat vain nousivat, niin tuli lannistunut olo. Ei sen takia, että tajusi olevansa köyhä, vaan koska se kaikki oli niin JÄRJETÖNTÄ.
10 000 puntaa kynästä. 7000 puntaa sängystä. 2000 puntaa vessan koristeista. 80 000 puntaa bensalla toimivasta leluautosta. Järjettömyyttä. Sillä jos saat lahjaksi kynän, joka nyt olisi vain vaatimattoman 2000 punnan arvoinen, niin kirjoittaisitko sillä? Ottaisitko sen roolipelipöytään? Laittaisitko sen työpaidan rintataskuun. Tuskinpa. Eli toisin sanoen, saamasi kynä on TÄYSIN HYÖDYTÖN kynä. Siis rojua. Tai kuka ihme ostaa vauvalle jonkun Diorin merkkitakin. Sitä voi käyttää kaksi viikkoa ja sitten vauva on jo liian iso merkkirytkyynsä.
Vilkkain osasto oli muistotavaraliike, joka oli täynnä turisteja ostamassa krääsää, jossa luki Harrods. Ostin toffeeta. Muissa liikkeissä oli ajoittain enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita. Heti jos pysähtyi, viereesi ilmestyi ystävällinen myyjä kysymänä voisiko auttaa. Mutta jos halusit kuvata ökykallista kenkää ystäväsi kanssa, ilmeet olivat tuimat.
Nähtävääkin jäi. Anglikaanimessu tuli nähtyä vain luettuna, ensi kerralla haluan nähdä sen laulettuna (ja jo nyt messu oli korkeakirkollisuudesta mieltä lämmittävä). Mielenkiintoisia kulttuurierojakin oli: anglikaanit polvistuivat siinä missä me yleensä nousemme seisomaan.
Vain yksi paikka oli masentava: tavaratalo Harrods. Tuossa ökyrikkaiden kauppapuodissa joka ovella oli vartija, joiden yhtenä tehtävänä oli pitää huoli että pukeutumiskoodia ei rikota (ei revittyjä farkkuja ym.). Minua kehotettiin kantamaan reppua kädessäni. Hyvä vinkki, koska liike oli täynnä rojua, johon minulla ei kuuna päivänä tule olemaan varaa. Se jaksoi huvituttaa aluksi, mutta kun nousi ylemmäs ja ylemmäs kerroksiin jossa hinnat vain nousivat, niin tuli lannistunut olo. Ei sen takia, että tajusi olevansa köyhä, vaan koska se kaikki oli niin JÄRJETÖNTÄ.
10 000 puntaa kynästä. 7000 puntaa sängystä. 2000 puntaa vessan koristeista. 80 000 puntaa bensalla toimivasta leluautosta. Järjettömyyttä. Sillä jos saat lahjaksi kynän, joka nyt olisi vain vaatimattoman 2000 punnan arvoinen, niin kirjoittaisitko sillä? Ottaisitko sen roolipelipöytään? Laittaisitko sen työpaidan rintataskuun. Tuskinpa. Eli toisin sanoen, saamasi kynä on TÄYSIN HYÖDYTÖN kynä. Siis rojua. Tai kuka ihme ostaa vauvalle jonkun Diorin merkkitakin. Sitä voi käyttää kaksi viikkoa ja sitten vauva on jo liian iso merkkirytkyynsä.
Vilkkain osasto oli muistotavaraliike, joka oli täynnä turisteja ostamassa krääsää, jossa luki Harrods. Ostin toffeeta. Muissa liikkeissä oli ajoittain enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita. Heti jos pysähtyi, viereesi ilmestyi ystävällinen myyjä kysymänä voisiko auttaa. Mutta jos halusit kuvata ökykallista kenkää ystäväsi kanssa, ilmeet olivat tuimat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti