Yksi monista asioista, mikä saa minut turhauma-raivon partaalle, on saamattomuus yhdistettynä kovaan puhumiseen. Karummin sanottuna lupausten ja yhteisten sovittujen asioiden pettäminen.
Jos jotain on sovittu, että tehdään näin, niin sen pitää sitten olla niin. Kerran voi tapahtua olosuhteiden tms. takia virheitä tai unohduksia. En ole maailman keskipiste, ymmärrän, että ihmiset eivät voi muistaa että juuri minun kanssani on sovittu niin tai näin. Näitä sattuu, ne ovat inhimillisiä erehdyksiä.
Mutta sitten kun niitä alkaa tulla enemmän niitä lipsahduksia. Kun tuntuu, että vaikka kuinka selittäisit ja yrität olla yhteistyökykyinen ja joustava ja uskot saavasi vastakaikua. Ja taas tuntuu siltä, että nyt on asiat järjestyksessä. Kunnes muutaman viikon päästä tai tunnin tai koska tahansa tuleekin kylmää vettä niskaan ja tajuat, että ei, ei mennyt perille, se sovittu asia ei pitänytkään ja toiset vetävät taas ihan omaa showtaan.
Milloin on luvallista saada raivari?
tiistai 2. marraskuuta 2010
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Korruptoitunut poliisi, korruptoituneempi poliisi, miliisi
Venäjän miliisivoimilla on ongelma. Venäläiset eivät luota organisaatioon, jonka tarkoitus olisi valvoa lakia ja järjestystä, toimia siis maan poliisivoimina. Vuonna 2005 tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että 72% venäläisistä pelkää miliisiä, koska miliisimiesten uskotaan syyllistyvän säännöllisesti laittomuuksiin viattomia vastaan. Toinen samana vuonna tehty tutkimus osoitti, että 41% venäläisistä (ja 56% moskovalaisista) pelkää samasta syystä miliisiä enemmän kuin mafiaa.
Miliisin ongelmat juontavat juurensa Neuvostoliittoon ja kommunistiseen ideologiaan, jonka mukaan poliisi oli tarpeellinen tsaarin Venäjällä ja kapitalistisissa maissa, jossa se sorti talonpoikia ja työläisiä porvarien ja hallitsijoiden etuja ajaakseen. Ja rikollisuus taas syntyi yhteiskunnassa, jossa taloudellinen hyvä ei ollut jakaantunut tasaisesti. Näin ollen Neuvostoliitossa, jossa ei ollut sortavia porvareita ja joka oli maanpäällinen paratiisi, ei voinut olla rikollisuutta eikä siis myöskään tarvetta ammattimaisille poliisivoimille. Ainoa rikollisuus, jonka olemassaolo hyväksyttiin oli kommunismin vastaisuus, jota varten olikin sitten olemassa omat viranomaiset (KGB lukuisine edeltäjineen).
Rikostilastot myös tukivat ideologiaa: rikollisuus oli alhaalla ja selviämisprosentit olivat korkealla. Miliisi ei kuitenkaan nauttinut mitään erityisen suurta kunnioitusta. Yleinen käsitys tuntui olevan, että miliisiin liittyivät ne, jotka eivät pystyneet mihinkään muuhun, ja että miliisimiehet olivat korruptoituneita ja taipuvaisia rikollisuuteen.
Vasta perestroikan aikana syyt miliisin tehokkuuteen alkoivat paljastua: miliisi ei yleensä edes aloittanut tutkimuksia, ellei ollut varmuutta siitä, että tekijä saataisiin selville, syytettä ei nostettu, jos ei ollut varmuutta siitä, että tuomio tulisi. Rikoksia, joita ei saatu selvitetyksi, ei kirjattu ollenkaan, jolloin tilastot pysyivät kauniina. Kun joku saatiin kiinni, hänen niskoilleen saatettiin sälyttää useitakin selvittämättömiä rikoksia, jolloin rikosten selvitystilastot kaunistuivat. Kidutuksen käyttö tunnustusten saamiseksi ei ollut harvinaista. Minkäänlaista keskusrikospoliisia keskusarkistoineen ei ollut, joten eri rikosten vertailu toisiinsa ei ollut mahdollista. Tämä ja miliisimiesten yleinen koulutuksen puute johti mm. siihen, että Andrei Tšikatilo sai toimia rauhassa vuodesta 1978 aina vuoteen 1990 jättäen jälkeensä ainakin 53 murhattua naista ja lasta. Kommunistinen ideologia kun ei taipunut myöskään siihen ajatukseen, että työläisten paratiisissa voisi olla sarjamurhaajia.
Miliisivoimien maine ei ole parantunut sitten Neuvostoliiton hajoamisen. 1990-luvulla se toimi minimaalisella budjetilla ja moni miliisimies siirtyi rajusti kasvavalle yksityiselle turvallisuusalalle paremman toimeentulon perässä. Tämän on katsottu entisestään heikentäneen miliisiainesta, kun valtion palvelukseen jäivät (kärjistäen) ne, jotka eivät kelvanneet yksityiselle puolelle.
Sittemmin miliisi on purjehtinut skandaalista toiseen. Milloin sen jäsenet ovat jääneet kiinni prostituutiorenkaiden pyörittämisestä, milloin yhteistyöstä mafian kanssa. Miliisiä syytetään lisäksi säännöllisesti brutaaliudesta ja sen erikoisyksikköä eli OMONia on syytetty myös osallisuudesta lukuisiin sotarikoksiin Tsetseniassa. Eniten tavalliseen venäläiseen vaikuttaa kuitenkin miliisin korruptoituneisuus ja lahjusten otto, josta ennen kaikkea liikennemiliisi on pahamaineisen kuuluisa. Melkein kaikki liikennerikokset ratkaistaan "paikan päällä" eli sujauttamalla miliisimiehelle muutama seteli. Yleinen vitsi onkin, että kun miliisiä vaivaa rahapula, hän alkaa sakottamaan. Useimmat ymmärtävät maksaa mukisematta lahjukset.
Monelle turistille ja paikallisellekin on tullut tutuksi miliisin "pikavippi": miliisiryhmä pysäyttää kadulla uhrinsa ja jollain syyllä vaatii saada nähdä henkilötodistuksen ja suorittaa henkilötarkastuksen. Henkilö- ja lompakkotarkastuksen jälkeen uhri saattaa huomata lompakkonsa keventyneen. Tai häntä syytetään jostain rikkeestä tai rikoksesta, josta selviää maksamalla "sakot" paikan päällä. Mitään papereita ei tietenkään täytetä. Leppoisan katuryöstön lisäksi on olemassa myös vaarallisempana pidetty asemaryöstö, jossa uhri kuljetetaan miliisiasemalle, jossa lompakon keventymisen lisäksi voi saada turpaansa ennen kuin päätyy kadulle.
Vuosi 2009 oli miliisivoimille raskas. Ensin huhtikuussa 2009 Moskovassa eteläisen miliisiaseman johtajana toiminut miliisimajuri Denis Jevsjukov marssi täydessä univormussaan paikalliseen kauppakeskukseen sisälle ja alkoi tulittamaan aseellaan asiakkaita ja henkilökuntaa. Hän surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää ennen kuin kauppakeskuksen vartijat saivat hänet taltutetuksi. Jevsjukov, jota esimiehet kuvailivat "lahjakkaaksi ja lupaavaksi miliisiupseeriksi" oli aiempana iltana täyttänyt 32-vuotta, riidellyt vaimonsa kanssa ja oli umpihumalassa tehdessään veritekonsa. Esimiehet sanoivat Jevsjukovin saaneen jonkinlaisen "henkisen romahduksen".
Hieman nolompi paljastus oli, kun kävi ilmi, että Denis Jevsjukovilla oli uusnatsisympatioita ja hän juhli joka vuosi Adolf Hitlerin syntymäpäivää. Ja vielä nolommaksi tilanne kävi, kun paljastui, että Jevsjukovin ase, jota hän käytti, oli takavarikoitu vuosia sitten eräältä rikolliselta, kunnes se katosi "mystisesti" todistevarastosta.
Jevsjukov tuomittiin helmikuussa 2010 elinkautiseen vankeusrangaistukseen kolmesta murhasta ja 22 murhanyrityksestä.
Toisesta skandaalista vastasi miliisimajuri Aleksei Dymovski, joka lähetti Youtubeen kaksi videoviestiä, jossa hän vetosi pääministeri Vladimir Putiniin ja pyysi tätä puuttumaan miliisivoimien toistuviin väärinkäytöksiin. Esimiestensä ja kollegoidensa väärinkäytöksiin kyllästynyt Dymovski kertoi mm. että miliisimiehiä painostetaan esimiesten taholta täyttämään pidätyskiintiönsä rikostilastojen kaunistamiseksi niin ankarasti, että useita viattomia on vangittu ja tuomittu vankeuteen. Dymovski erotettiin miliisin palveluksesta.
Mutta jotain Dymovskin vetoomus ainakin näyttäisi saaneen aikaan: Venäjän sisäministeriötä johtava Rashid Nurgalijev on myöntänyt, että korruptio on vakava ongelma miliisivoimissa. Tosin ilman skandaalia Nurgalijevkaan ei ole säästynyt: hän meni sanomaan julkisesti, että kansalaisilla on oikeus puolustautua vaikka väkivalloin miliisin oikeudettomia hyökkäyksiä vastaan. Tämä synnytti pilkallisia hymähdyksiä lehdistössä: että ensin ihmisten odotetaan maksavan miliisien palkat verorahoistaan ja palkanlisät lahjuksina ja nyt vielä pistävän omatoimisesti kuriin aseistautuneet miliisijoukot?
Joka tapauksessa uudistuksia on tulossa. Vuodenvaihteessa nimi "miliisi"-siirtyy historiaan ja tilalle tulee termi "poliisi". Niin historia on kiertänyt taas täyden kehän. Aikanaan Neuvostoliitto otti käyttöön miliisi-termin tehdäkseen lainvalvojista läheisempiä kansalaisille ja korostaakseen, että miliisit ovat kansan edustajia ja kansan keskuudesta tulleita: nyt termistä luovutaan, koskaa se on kerännyt niin pahan kaiun ympärilleen ja koska halutaan korostaa lainvalvonnan ammattimaisuutta.
Muita uudistuksia on mm. se, että miliisin/poliisin on pyydettävä anteeksi kansalaisilta, joiden oikeuksia he ovat rikkoneet. Heidän on tehtävä selvitys tuloistaan ja perheenjäsenistään eikä henkilöitä, joilla on rikosrekisteri, enää hyväksytä palvelukseen. Tarkoitus on myös pienentää miliisin vastuualueita, esim. katsastuskonttorit ja selviämisasemat jäisivät pois miliisin vastuulta.
Lisäksi tarkoitus on pienentää miliisivoimien kokoa 20 prosentilla. Nykyisin miliisillä on 1.4 miljoonaa työntekijää ja jopa Venäjän mittakaavaan suhteutettuna miliisi on mammuttimainen organisaatio. Tällä uudistuksella havitellaan säästöjä, joilla taas voitaisiin nostaa miliisien palkkoja (joka esim. Dymovskin tapauksessa oli 14 000 ruplaa eli noin 340 euroa kuussa),minkä taas toivotaan pienentävän lahjusten ottamista. Osa asiantuntijoista tosin suhtautuu tämän uudistuksen tehoon epäilevästi: heidän mukaansa muutos edellyttäisi muutosta ennen kaikkea ns. "miliisikulttuurissa", jossa korruptio tunnutaan näkevän enemmänkin valitettavana tosiasiana, jota ei voi hävittää, ja tietyllä tapaa jopa olennaisena osana miliisiä, vaikka kaikki miliisit eivät tietenkään ole korruptoituneita ja viran väärinkäyttäjiä.Asiantuntijoiden mukaan suurimmat syyt miliisin korruptioon ovat riittämättömät varat henkilökunnan kouluttamiseen ja varustamiseen, pienet palkat, huono työkuri ja pelko järjestäytyneen rikollisuuden kostotoimista.
Osa ihmisoikeusaktivisteista ja journalisteista taas rummuttaa, että muutos miliisissä edellyttäisi muutosta myös Tshetshenian suhteen. Tällä hetkellä miliisejä - ja erityisesti miliisin erikoisjoukkojen OMON:in jäseniä - lähetetään rutiininomaisesti sotatoimialueelle Tshetsheniaan eripituisille komennuksille. Kun komennus on ohi, he palaavat normaaliin virantoimitukseen siviilien pariin. Moni ihmisoikeusaktivisti on kyseenalaistanut sen kuinka viisasta on laittaa sodassa traumatisoituneita miehiä vastaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä siviilikaupungeissa? Varsinkin kun "terrorismin vastaisen" sodan kauhut nähnyt ja kokenut miliisimies ei välttämättä enää kykene tai halua nähdä eettistä ongelmaa jonkun rasittavan kiinniotetun pieksemisessä kun on juuri kotiutunut sodasta, jossa ihmisoikeudet tuntuvat monien raporttien mukaan olevan jokseenkin tuntematon käsite paljon suuremmassa mittakaavassa.
Miliisin ongelmat juontavat juurensa Neuvostoliittoon ja kommunistiseen ideologiaan, jonka mukaan poliisi oli tarpeellinen tsaarin Venäjällä ja kapitalistisissa maissa, jossa se sorti talonpoikia ja työläisiä porvarien ja hallitsijoiden etuja ajaakseen. Ja rikollisuus taas syntyi yhteiskunnassa, jossa taloudellinen hyvä ei ollut jakaantunut tasaisesti. Näin ollen Neuvostoliitossa, jossa ei ollut sortavia porvareita ja joka oli maanpäällinen paratiisi, ei voinut olla rikollisuutta eikä siis myöskään tarvetta ammattimaisille poliisivoimille. Ainoa rikollisuus, jonka olemassaolo hyväksyttiin oli kommunismin vastaisuus, jota varten olikin sitten olemassa omat viranomaiset (KGB lukuisine edeltäjineen).
Rikostilastot myös tukivat ideologiaa: rikollisuus oli alhaalla ja selviämisprosentit olivat korkealla. Miliisi ei kuitenkaan nauttinut mitään erityisen suurta kunnioitusta. Yleinen käsitys tuntui olevan, että miliisiin liittyivät ne, jotka eivät pystyneet mihinkään muuhun, ja että miliisimiehet olivat korruptoituneita ja taipuvaisia rikollisuuteen.
Vasta perestroikan aikana syyt miliisin tehokkuuteen alkoivat paljastua: miliisi ei yleensä edes aloittanut tutkimuksia, ellei ollut varmuutta siitä, että tekijä saataisiin selville, syytettä ei nostettu, jos ei ollut varmuutta siitä, että tuomio tulisi. Rikoksia, joita ei saatu selvitetyksi, ei kirjattu ollenkaan, jolloin tilastot pysyivät kauniina. Kun joku saatiin kiinni, hänen niskoilleen saatettiin sälyttää useitakin selvittämättömiä rikoksia, jolloin rikosten selvitystilastot kaunistuivat. Kidutuksen käyttö tunnustusten saamiseksi ei ollut harvinaista. Minkäänlaista keskusrikospoliisia keskusarkistoineen ei ollut, joten eri rikosten vertailu toisiinsa ei ollut mahdollista. Tämä ja miliisimiesten yleinen koulutuksen puute johti mm. siihen, että Andrei Tšikatilo sai toimia rauhassa vuodesta 1978 aina vuoteen 1990 jättäen jälkeensä ainakin 53 murhattua naista ja lasta. Kommunistinen ideologia kun ei taipunut myöskään siihen ajatukseen, että työläisten paratiisissa voisi olla sarjamurhaajia.
Miliisivoimien maine ei ole parantunut sitten Neuvostoliiton hajoamisen. 1990-luvulla se toimi minimaalisella budjetilla ja moni miliisimies siirtyi rajusti kasvavalle yksityiselle turvallisuusalalle paremman toimeentulon perässä. Tämän on katsottu entisestään heikentäneen miliisiainesta, kun valtion palvelukseen jäivät (kärjistäen) ne, jotka eivät kelvanneet yksityiselle puolelle.
Sittemmin miliisi on purjehtinut skandaalista toiseen. Milloin sen jäsenet ovat jääneet kiinni prostituutiorenkaiden pyörittämisestä, milloin yhteistyöstä mafian kanssa. Miliisiä syytetään lisäksi säännöllisesti brutaaliudesta ja sen erikoisyksikköä eli OMONia on syytetty myös osallisuudesta lukuisiin sotarikoksiin Tsetseniassa. Eniten tavalliseen venäläiseen vaikuttaa kuitenkin miliisin korruptoituneisuus ja lahjusten otto, josta ennen kaikkea liikennemiliisi on pahamaineisen kuuluisa. Melkein kaikki liikennerikokset ratkaistaan "paikan päällä" eli sujauttamalla miliisimiehelle muutama seteli. Yleinen vitsi onkin, että kun miliisiä vaivaa rahapula, hän alkaa sakottamaan. Useimmat ymmärtävät maksaa mukisematta lahjukset.
Monelle turistille ja paikallisellekin on tullut tutuksi miliisin "pikavippi": miliisiryhmä pysäyttää kadulla uhrinsa ja jollain syyllä vaatii saada nähdä henkilötodistuksen ja suorittaa henkilötarkastuksen. Henkilö- ja lompakkotarkastuksen jälkeen uhri saattaa huomata lompakkonsa keventyneen. Tai häntä syytetään jostain rikkeestä tai rikoksesta, josta selviää maksamalla "sakot" paikan päällä. Mitään papereita ei tietenkään täytetä. Leppoisan katuryöstön lisäksi on olemassa myös vaarallisempana pidetty asemaryöstö, jossa uhri kuljetetaan miliisiasemalle, jossa lompakon keventymisen lisäksi voi saada turpaansa ennen kuin päätyy kadulle.
Vuosi 2009 oli miliisivoimille raskas. Ensin huhtikuussa 2009 Moskovassa eteläisen miliisiaseman johtajana toiminut miliisimajuri Denis Jevsjukov marssi täydessä univormussaan paikalliseen kauppakeskukseen sisälle ja alkoi tulittamaan aseellaan asiakkaita ja henkilökuntaa. Hän surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää ennen kuin kauppakeskuksen vartijat saivat hänet taltutetuksi. Jevsjukov, jota esimiehet kuvailivat "lahjakkaaksi ja lupaavaksi miliisiupseeriksi" oli aiempana iltana täyttänyt 32-vuotta, riidellyt vaimonsa kanssa ja oli umpihumalassa tehdessään veritekonsa. Esimiehet sanoivat Jevsjukovin saaneen jonkinlaisen "henkisen romahduksen".
Hieman nolompi paljastus oli, kun kävi ilmi, että Denis Jevsjukovilla oli uusnatsisympatioita ja hän juhli joka vuosi Adolf Hitlerin syntymäpäivää. Ja vielä nolommaksi tilanne kävi, kun paljastui, että Jevsjukovin ase, jota hän käytti, oli takavarikoitu vuosia sitten eräältä rikolliselta, kunnes se katosi "mystisesti" todistevarastosta.
Jevsjukov tuomittiin helmikuussa 2010 elinkautiseen vankeusrangaistukseen kolmesta murhasta ja 22 murhanyrityksestä.
Toisesta skandaalista vastasi miliisimajuri Aleksei Dymovski, joka lähetti Youtubeen kaksi videoviestiä, jossa hän vetosi pääministeri Vladimir Putiniin ja pyysi tätä puuttumaan miliisivoimien toistuviin väärinkäytöksiin. Esimiestensä ja kollegoidensa väärinkäytöksiin kyllästynyt Dymovski kertoi mm. että miliisimiehiä painostetaan esimiesten taholta täyttämään pidätyskiintiönsä rikostilastojen kaunistamiseksi niin ankarasti, että useita viattomia on vangittu ja tuomittu vankeuteen. Dymovski erotettiin miliisin palveluksesta.
Mutta jotain Dymovskin vetoomus ainakin näyttäisi saaneen aikaan: Venäjän sisäministeriötä johtava Rashid Nurgalijev on myöntänyt, että korruptio on vakava ongelma miliisivoimissa. Tosin ilman skandaalia Nurgalijevkaan ei ole säästynyt: hän meni sanomaan julkisesti, että kansalaisilla on oikeus puolustautua vaikka väkivalloin miliisin oikeudettomia hyökkäyksiä vastaan. Tämä synnytti pilkallisia hymähdyksiä lehdistössä: että ensin ihmisten odotetaan maksavan miliisien palkat verorahoistaan ja palkanlisät lahjuksina ja nyt vielä pistävän omatoimisesti kuriin aseistautuneet miliisijoukot?
Joka tapauksessa uudistuksia on tulossa. Vuodenvaihteessa nimi "miliisi"-siirtyy historiaan ja tilalle tulee termi "poliisi". Niin historia on kiertänyt taas täyden kehän. Aikanaan Neuvostoliitto otti käyttöön miliisi-termin tehdäkseen lainvalvojista läheisempiä kansalaisille ja korostaakseen, että miliisit ovat kansan edustajia ja kansan keskuudesta tulleita: nyt termistä luovutaan, koskaa se on kerännyt niin pahan kaiun ympärilleen ja koska halutaan korostaa lainvalvonnan ammattimaisuutta.
Muita uudistuksia on mm. se, että miliisin/poliisin on pyydettävä anteeksi kansalaisilta, joiden oikeuksia he ovat rikkoneet. Heidän on tehtävä selvitys tuloistaan ja perheenjäsenistään eikä henkilöitä, joilla on rikosrekisteri, enää hyväksytä palvelukseen. Tarkoitus on myös pienentää miliisin vastuualueita, esim. katsastuskonttorit ja selviämisasemat jäisivät pois miliisin vastuulta.
Lisäksi tarkoitus on pienentää miliisivoimien kokoa 20 prosentilla. Nykyisin miliisillä on 1.4 miljoonaa työntekijää ja jopa Venäjän mittakaavaan suhteutettuna miliisi on mammuttimainen organisaatio. Tällä uudistuksella havitellaan säästöjä, joilla taas voitaisiin nostaa miliisien palkkoja (joka esim. Dymovskin tapauksessa oli 14 000 ruplaa eli noin 340 euroa kuussa),minkä taas toivotaan pienentävän lahjusten ottamista. Osa asiantuntijoista tosin suhtautuu tämän uudistuksen tehoon epäilevästi: heidän mukaansa muutos edellyttäisi muutosta ennen kaikkea ns. "miliisikulttuurissa", jossa korruptio tunnutaan näkevän enemmänkin valitettavana tosiasiana, jota ei voi hävittää, ja tietyllä tapaa jopa olennaisena osana miliisiä, vaikka kaikki miliisit eivät tietenkään ole korruptoituneita ja viran väärinkäyttäjiä.Asiantuntijoiden mukaan suurimmat syyt miliisin korruptioon ovat riittämättömät varat henkilökunnan kouluttamiseen ja varustamiseen, pienet palkat, huono työkuri ja pelko järjestäytyneen rikollisuuden kostotoimista.
Osa ihmisoikeusaktivisteista ja journalisteista taas rummuttaa, että muutos miliisissä edellyttäisi muutosta myös Tshetshenian suhteen. Tällä hetkellä miliisejä - ja erityisesti miliisin erikoisjoukkojen OMON:in jäseniä - lähetetään rutiininomaisesti sotatoimialueelle Tshetsheniaan eripituisille komennuksille. Kun komennus on ohi, he palaavat normaaliin virantoimitukseen siviilien pariin. Moni ihmisoikeusaktivisti on kyseenalaistanut sen kuinka viisasta on laittaa sodassa traumatisoituneita miehiä vastaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä siviilikaupungeissa? Varsinkin kun "terrorismin vastaisen" sodan kauhut nähnyt ja kokenut miliisimies ei välttämättä enää kykene tai halua nähdä eettistä ongelmaa jonkun rasittavan kiinniotetun pieksemisessä kun on juuri kotiutunut sodasta, jossa ihmisoikeudet tuntuvat monien raporttien mukaan olevan jokseenkin tuntematon käsite paljon suuremmassa mittakaavassa.
maanantai 13. syyskuuta 2010
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Helsinki-Shangri-La
En ole mikään rap-musiikin ystävä, mutta tämä räppäri Palefacen uusi kappale "Helsinki-Shangri-La" on aika hyvä ja sanomaakin on. Tosin kappale ei nyt taida edes varsinaista rappia olla....
lauantai 11. syyskuuta 2010
Todellisuus ja taru
Alla kaksi videota Venäjän armeijasta. Toinen on armeijan virallinen rekrytointivideo, jossa pyritään saamaan nuoria miehiä hakemaan Venäjän armeijan laskuvarjojoukkoihin eli VDV:hen. Toinen taas on kuvattu vuosia sitten. Siinä joukko varusmiesjohtajia kuvasi (ilmeisesti omaksi ilokseen) esimerkin siitä, miten alokkaista tehdään tappajia kasarmeilla. Ilmeisesti tässäkin videossa esiintyy VDV:n sotilaita.
Rekrytointivideo
Sulkeisharjoitukset (video on väkivaltainen)
Molemmat videot kuvaavat omalla tavallaan Venäjän armeijan ongelmia. Armeija koostuu edelleen pääosin asevelvollisista nuorista, mutta nuoret miehet eivät halua mennä armeijaan. Kutsuntoja vältellään kaikin mahdollisin keinoin ja joissain kaupungeissa miliisi ja sotilaspartiot keräävät rutiininomaisesti sopivan ikäisiä (18-27-vuotiaita) nuoria miehiä kaduilta talteen ja kuljettavat nämä sitten kutsuntaviranomaisille tarkastettavaksi, että ovatko he vältelleet kutsuntoja. Jos heidät todetaan syyllisiksi, seurauksena on sakkoa ja pikasiirto johonkin varuskuntaan ja mahdollisesti Tshetsheniaan rintamalle. Joskus niinkin nopeasti, että edes nuorten vanhemmille ei ilmoiteta asiasta. Siviilipalvelusmahdollisuutta Venäjällä ei ole, joskin varusmiespalvelusta on yritetty tehdä houkuttelevammaksi lyhentämällä sen kestoa. Nykyisin varusmiespalvelu kestää ilmeisesti yhden vuoden, kun se aiemmin kesti kaksi, joissain tapauksissa kolmekin vuotta.
Jälkimmäisellä videolla nähtävää toimintaa kutsutaan Venäjällä termillä dedovshina. Kyse on epävirallisesta kurinpitomuodosta, jolla varuskuntien "isoisät", kuten heitä kutsutaan, eli pidempään palvelleet varusmiehet ja varusmiesjohtajat pitävät yllä kuria varuskunnissa. Käytännössä dedovshina tarkoittaa vanhempien varusmiesten ja varusmiesjohtajien suorittamaa nuorempien varusmiesten ja alokkaiden simputtamista. Venäjällä simputtaminen ei tarkoita pelkästään henkistä nöyryyttämistä (miksi se yleensä Suomessa tulkitaan), vaan myös alokkaiden ja nuorempien sotilaiden systemaattista pahoinpitelyä ja kaikenlaista hyväksikäyttöä.
Dedovshinan takia Venäjän armeijassa kuolee tai tekee itsemurhan vuosittain suuri joukko nuoria miehiä. Myös karkaamisluvut ovat huimia. Vuonna 2006 esimerkiksi New York Times raportoi, että 292 miestä olisi kuollut dedovshinan takia. Näistä Venäjän armeija laskee vain 16 kuolleen dedovshinan seurauksena ja sanoo loppujen tehneen itsemurhan. Ero on armeijalle tärkeä, koska se on velvollinen kustantamaan koulutuksessa kuolleiden varusmiesten hautajaiset. Lisäksi palveluksessa menehtyneen sotilaan vanhemmat voivat saada eläkkeen (jonka suuruus on noin 70 dollaria kuussa), mutta ainoastaan, jos heidän lapsensa kuolema ei johtunut sairaudesta tai ollut itsemurha. Jos kyseessä on itsemurha, viranomaiset eivät ota huomioon itsemurhaan johtaneita syitä, mitkä varusmiesten tapauksissa ovat usein jatkuvat nöyryytykset, kidutus ja kiusaaminen dedovshinan nimissä.
Venäjällä toimiva Sotilaiden Äidit-järjestö (joka on perustettu nimenomaan suojelemaan varusmiehiä ja heidän perheitään dedovshinalta ja Tshetshenian sodalta ja nostamaan esiin armeijassa tapahtuneita väärinkäytöksiä) väittää kuitenkin, että oikeat luvut ovat paljon synkemmät. Sen mukaan armeija vääristelee tilastoja ja pelottelee perheet ja lääkärit pysymään hiljaa koulutuksessa loukkaantuneista tai kuolleista sotilaista. Järjestön mukaan vuosittain saattaa kuolla jopa 3000 varusmiestä simputuksen seurauksena. Simputustapaukset ja sen myötä myös kuolemantapaukset ovat järjestön mukaan myös rajussa kasvussa.
Viime vuosien tunnetuin dedovshinan uhri on Andrei Sytshev, jonka tapaus päätyi lehtiin myös Suomessa. Joulukuun 31. päivänä vuonna 2005 uuttavuotta juhlineet humalaiset vanhemmat varusmiehet pahoinpitelivät useita tunteja 19-vuotiasta Sytsheviä ja seitsemää hänen varusmiestoveriaan. Sytshev mm. pakotettiin pysymään sidottuna kyykkyasennossa tunteja, jonka aikana häntä pahoinpideltiin ja ilmeisesti myös raiskattiin toistuvasti. Saamiensa vammojen Sytshev pyysi päästä lääkäriin tammikuun 4.päivänä, mutta varuskunnan henkilökuntaan kuuluneet upseerit kielsivät tämän ilmeisesti voidakseen pitää salassa Sytshevin kidutuksen. Muutamaa päivää myöhemmin Sytshevin tila oli kuitenkin jo niin huono, että upseerit siirsivät hänet sairaalaan: siellä Sytshevillä todettiin olevan useita luunmurtumia, vammoja sukupuolielimissä ja kuolio molemmissa jaloissa. Joidenkin väitteiden mukaan armeija yritti salata Sytshevin tilan ja kielsi kaupunginsairaalan lääkäreitä kertomasta tapahtumasta kenellekään. Lääkärit eivät kuitenkaan noudattaneet kieltoa, vaan ottivat yhteyttä Sytshevin äitiin ja Sotilaiden Äidit-järjestöön.
Sytshevin äiti Galina Sytshov oli kuullut pojastaan viimeksi tammikuun 3. päivänä, jolloin hän oli soittanut pojalleen varuskuntaan toivottaakseen tälle hyvää uuttavuotta. Tuolloin Sytshev oli kertonut "voivansa huonosti" ja että häntä oltiin siirtämässä sairaalaan. Saatuaan uutisen pojan siirrosta sairaalaan, äiti oli yrittänyt tavoittaa tätä, mutta oli saanut vastauksen, että sairaalan henkilökunnan lomien vuoksi yhteydenotto onnistuisi vasta tammikuun 10. päivänä. Seitsemäntenä päivänä äiti sai kuitenkin soiton lääkäriltä, joka kehotti tulemaan välittömästi paikalle, koska Andrei Sytshev saattaisi kuolla pian saamiinsa vammoihin.
Sytshev jäi eloon, mutta viivästyneen lääkärihoidon takia hänen jalkoihinsa oli kehittynyt kuolio, joten lääkärit joutuivat amputoimaan Sytshevin molemmat jalat, sukupuolielimet ja yhden sormen.
Tapaus nousi julkisuuteen ja synnytti valtavan metelin Venäjällä. Puolustusministeri Sergei Ivanov yritti aluksi vähätellä tapahtunutta, mutta myrskyisten protestien, jonka aikana vaadittiin myös hänen eroaan, jälkeen hän lupasi ministeriön järjestävän asiasta "perusteellisen tutkimuksen". Sytshevin varuskuntaa johtanut upseeri erotettiin virastaan: lisäksi kolme Sytshevin kidutukseen osallistunutta varusmiestä vietiin sotaoikeuteen.
Oikeuden istunto oli varsin sekava, jossa lääketieteen asiantuntijat antoivat hyvin ristiriitaisia lausuntoja: sotilaslääkärit esittivät, että Sytshev kärsi verenkiertohäiriöistä, jonka vuoksi hän oli altis kuolioille; siviililääkärit taas arvioivat, että tuntikausia kestänyt kyykkyasento katkaisi verenkierron Sytshevin jaloissa, minkä vuoksi hänelle kehittyi kuolio.Jotkut varusmiestodistajat muuttivat lausuntojaan: jotkut kertoivat myöhemmin, että upseerit olivat pakottaneet heidät "korjaamaan" aiempia lausuntojaan armeijalle myönteisemmiksi.
Oikeus päätti lopulta uskoa siviililääkäreitä: kaikki kolme syytettyä todettiin syyllisiksi. Heistä yksi, alikersantti Alexander Sivyakov, tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen mm. "esimiesaseman väärinkäytöstä". Sivyakovin todettiin syyllistyneen mm. siihen, että hän pakotti Sytshevin kyykkyasentoon ja piti tämän sidottuna kyykyssä tuntien ajan niin, että Sytshevin jalkoihin kehittyi kuolio. Lisäksi Sivyakov menetti sotilasarvonsa ja häneltä vietiin oikeus toimia armeijan esimiestehtävissä kolmeksi vuodeksi. Kaksi muuta syytettyä, sotamiehet Pavel Kuzmenko ja Gennadi Bilimovich, todettiin syyllisiksi "samanarvoisen sotilaan simputtamiseen": he saivat 1.5 ehdolliset vankeustuomiot. Sytshevin perhe, joka oli vaatinut kaikille 10 vuoden vankeustuomioita, ilmoitti olevansa hyvin pettynyt lieviin tuomioihin.
Joka tapauksessa ensimmäisen videolinkin hieman lapsellinen musiikkivideo lakkaa olemasta hauska, kun hieman tutustuu mitä se todellisuus on mm. VDV:ssä, jota videossa esiintyvä yliluutnantti-laulaja niin ylistää.
Rekrytointivideo
Sulkeisharjoitukset (video on väkivaltainen)
Molemmat videot kuvaavat omalla tavallaan Venäjän armeijan ongelmia. Armeija koostuu edelleen pääosin asevelvollisista nuorista, mutta nuoret miehet eivät halua mennä armeijaan. Kutsuntoja vältellään kaikin mahdollisin keinoin ja joissain kaupungeissa miliisi ja sotilaspartiot keräävät rutiininomaisesti sopivan ikäisiä (18-27-vuotiaita) nuoria miehiä kaduilta talteen ja kuljettavat nämä sitten kutsuntaviranomaisille tarkastettavaksi, että ovatko he vältelleet kutsuntoja. Jos heidät todetaan syyllisiksi, seurauksena on sakkoa ja pikasiirto johonkin varuskuntaan ja mahdollisesti Tshetsheniaan rintamalle. Joskus niinkin nopeasti, että edes nuorten vanhemmille ei ilmoiteta asiasta. Siviilipalvelusmahdollisuutta Venäjällä ei ole, joskin varusmiespalvelusta on yritetty tehdä houkuttelevammaksi lyhentämällä sen kestoa. Nykyisin varusmiespalvelu kestää ilmeisesti yhden vuoden, kun se aiemmin kesti kaksi, joissain tapauksissa kolmekin vuotta.
Jälkimmäisellä videolla nähtävää toimintaa kutsutaan Venäjällä termillä dedovshina. Kyse on epävirallisesta kurinpitomuodosta, jolla varuskuntien "isoisät", kuten heitä kutsutaan, eli pidempään palvelleet varusmiehet ja varusmiesjohtajat pitävät yllä kuria varuskunnissa. Käytännössä dedovshina tarkoittaa vanhempien varusmiesten ja varusmiesjohtajien suorittamaa nuorempien varusmiesten ja alokkaiden simputtamista. Venäjällä simputtaminen ei tarkoita pelkästään henkistä nöyryyttämistä (miksi se yleensä Suomessa tulkitaan), vaan myös alokkaiden ja nuorempien sotilaiden systemaattista pahoinpitelyä ja kaikenlaista hyväksikäyttöä.
Dedovshinan takia Venäjän armeijassa kuolee tai tekee itsemurhan vuosittain suuri joukko nuoria miehiä. Myös karkaamisluvut ovat huimia. Vuonna 2006 esimerkiksi New York Times raportoi, että 292 miestä olisi kuollut dedovshinan takia. Näistä Venäjän armeija laskee vain 16 kuolleen dedovshinan seurauksena ja sanoo loppujen tehneen itsemurhan. Ero on armeijalle tärkeä, koska se on velvollinen kustantamaan koulutuksessa kuolleiden varusmiesten hautajaiset. Lisäksi palveluksessa menehtyneen sotilaan vanhemmat voivat saada eläkkeen (jonka suuruus on noin 70 dollaria kuussa), mutta ainoastaan, jos heidän lapsensa kuolema ei johtunut sairaudesta tai ollut itsemurha. Jos kyseessä on itsemurha, viranomaiset eivät ota huomioon itsemurhaan johtaneita syitä, mitkä varusmiesten tapauksissa ovat usein jatkuvat nöyryytykset, kidutus ja kiusaaminen dedovshinan nimissä.
Venäjällä toimiva Sotilaiden Äidit-järjestö (joka on perustettu nimenomaan suojelemaan varusmiehiä ja heidän perheitään dedovshinalta ja Tshetshenian sodalta ja nostamaan esiin armeijassa tapahtuneita väärinkäytöksiä) väittää kuitenkin, että oikeat luvut ovat paljon synkemmät. Sen mukaan armeija vääristelee tilastoja ja pelottelee perheet ja lääkärit pysymään hiljaa koulutuksessa loukkaantuneista tai kuolleista sotilaista. Järjestön mukaan vuosittain saattaa kuolla jopa 3000 varusmiestä simputuksen seurauksena. Simputustapaukset ja sen myötä myös kuolemantapaukset ovat järjestön mukaan myös rajussa kasvussa.
Viime vuosien tunnetuin dedovshinan uhri on Andrei Sytshev, jonka tapaus päätyi lehtiin myös Suomessa. Joulukuun 31. päivänä vuonna 2005 uuttavuotta juhlineet humalaiset vanhemmat varusmiehet pahoinpitelivät useita tunteja 19-vuotiasta Sytsheviä ja seitsemää hänen varusmiestoveriaan. Sytshev mm. pakotettiin pysymään sidottuna kyykkyasennossa tunteja, jonka aikana häntä pahoinpideltiin ja ilmeisesti myös raiskattiin toistuvasti. Saamiensa vammojen Sytshev pyysi päästä lääkäriin tammikuun 4.päivänä, mutta varuskunnan henkilökuntaan kuuluneet upseerit kielsivät tämän ilmeisesti voidakseen pitää salassa Sytshevin kidutuksen. Muutamaa päivää myöhemmin Sytshevin tila oli kuitenkin jo niin huono, että upseerit siirsivät hänet sairaalaan: siellä Sytshevillä todettiin olevan useita luunmurtumia, vammoja sukupuolielimissä ja kuolio molemmissa jaloissa. Joidenkin väitteiden mukaan armeija yritti salata Sytshevin tilan ja kielsi kaupunginsairaalan lääkäreitä kertomasta tapahtumasta kenellekään. Lääkärit eivät kuitenkaan noudattaneet kieltoa, vaan ottivat yhteyttä Sytshevin äitiin ja Sotilaiden Äidit-järjestöön.
Sytshevin äiti Galina Sytshov oli kuullut pojastaan viimeksi tammikuun 3. päivänä, jolloin hän oli soittanut pojalleen varuskuntaan toivottaakseen tälle hyvää uuttavuotta. Tuolloin Sytshev oli kertonut "voivansa huonosti" ja että häntä oltiin siirtämässä sairaalaan. Saatuaan uutisen pojan siirrosta sairaalaan, äiti oli yrittänyt tavoittaa tätä, mutta oli saanut vastauksen, että sairaalan henkilökunnan lomien vuoksi yhteydenotto onnistuisi vasta tammikuun 10. päivänä. Seitsemäntenä päivänä äiti sai kuitenkin soiton lääkäriltä, joka kehotti tulemaan välittömästi paikalle, koska Andrei Sytshev saattaisi kuolla pian saamiinsa vammoihin.
Sytshev jäi eloon, mutta viivästyneen lääkärihoidon takia hänen jalkoihinsa oli kehittynyt kuolio, joten lääkärit joutuivat amputoimaan Sytshevin molemmat jalat, sukupuolielimet ja yhden sormen.
Tapaus nousi julkisuuteen ja synnytti valtavan metelin Venäjällä. Puolustusministeri Sergei Ivanov yritti aluksi vähätellä tapahtunutta, mutta myrskyisten protestien, jonka aikana vaadittiin myös hänen eroaan, jälkeen hän lupasi ministeriön järjestävän asiasta "perusteellisen tutkimuksen". Sytshevin varuskuntaa johtanut upseeri erotettiin virastaan: lisäksi kolme Sytshevin kidutukseen osallistunutta varusmiestä vietiin sotaoikeuteen.
Oikeuden istunto oli varsin sekava, jossa lääketieteen asiantuntijat antoivat hyvin ristiriitaisia lausuntoja: sotilaslääkärit esittivät, että Sytshev kärsi verenkiertohäiriöistä, jonka vuoksi hän oli altis kuolioille; siviililääkärit taas arvioivat, että tuntikausia kestänyt kyykkyasento katkaisi verenkierron Sytshevin jaloissa, minkä vuoksi hänelle kehittyi kuolio.Jotkut varusmiestodistajat muuttivat lausuntojaan: jotkut kertoivat myöhemmin, että upseerit olivat pakottaneet heidät "korjaamaan" aiempia lausuntojaan armeijalle myönteisemmiksi.
Oikeus päätti lopulta uskoa siviililääkäreitä: kaikki kolme syytettyä todettiin syyllisiksi. Heistä yksi, alikersantti Alexander Sivyakov, tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen mm. "esimiesaseman väärinkäytöstä". Sivyakovin todettiin syyllistyneen mm. siihen, että hän pakotti Sytshevin kyykkyasentoon ja piti tämän sidottuna kyykyssä tuntien ajan niin, että Sytshevin jalkoihin kehittyi kuolio. Lisäksi Sivyakov menetti sotilasarvonsa ja häneltä vietiin oikeus toimia armeijan esimiestehtävissä kolmeksi vuodeksi. Kaksi muuta syytettyä, sotamiehet Pavel Kuzmenko ja Gennadi Bilimovich, todettiin syyllisiksi "samanarvoisen sotilaan simputtamiseen": he saivat 1.5 ehdolliset vankeustuomiot. Sytshevin perhe, joka oli vaatinut kaikille 10 vuoden vankeustuomioita, ilmoitti olevansa hyvin pettynyt lieviin tuomioihin.
Joka tapauksessa ensimmäisen videolinkin hieman lapsellinen musiikkivideo lakkaa olemasta hauska, kun hieman tutustuu mitä se todellisuus on mm. VDV:ssä, jota videossa esiintyvä yliluutnantti-laulaja niin ylistää.
tiistai 7. syyskuuta 2010
Valheellista mainontaa
Television lupamaksuun on tulossa tavalliseen tapaan kuuden prosentin korotus, joka vastaa noin 14 euroa. Televisiolupa tulee maksamaan vuoden 2011 alusta 245 euroa.
Muutama vuosi takaperin Yle mainosti televisiolupamaksua sloganilla :"Kun yksi ei maksa, muut joutuvat maksamaan enemmän." Ja sitten uutisoitiinkin, että televisiolupansa maksaa jo ennätysmäärä ihmisiä. Maksu tosin ei alentunut (niin kuin slogan olisi voinut antaa ymmärtää), vaan on noussut joka vuosi tasaiseen tahtiin.
Olen pitkävihainen ja tuo mainostemppu syljettää minua yhä.
Muutama vuosi takaperin Yle mainosti televisiolupamaksua sloganilla :"Kun yksi ei maksa, muut joutuvat maksamaan enemmän." Ja sitten uutisoitiinkin, että televisiolupansa maksaa jo ennätysmäärä ihmisiä. Maksu tosin ei alentunut (niin kuin slogan olisi voinut antaa ymmärtää), vaan on noussut joka vuosi tasaiseen tahtiin.
Olen pitkävihainen ja tuo mainostemppu syljettää minua yhä.
sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Sekalaista höpinää
Kun pikkupoikana keksin, että minusta voisi tulla kirjailija, otin hyvin vakavasti hankkeen nimeltä "taustatietojen hankkiminen". Raapustin vihkotolkulla muistiinpanoja milloin mistäkin mielenkiintoisesta. Kiinnostuksen kohteeni vaihtelivat suurestikin. Milloin olin kiinnostunut poliisista, milloin leijonista, milloin tasankointiaaneista, milloin antiikin Kreikan jumaltarustoista.
Vähän varttuneempana harmittelin ettei netistä mielestäni löytynyt sopivaa "yleismies-Jantus"-sivua, jonne olisi kerätty kaikenlaisia mielenkiintoisia artikkeleita. Koska kysyntää oli (minä) päätin vastata tarpeeseen itse. Julkaisin omat kotisivut, joissa oli valtavasti artikkeleita sekalaisista aiheista. Oman alueensa saivat niin Hopeanuoli, leijonat, käärmeet kuin myös Englannin historia vuodesta 1066 lähtien (jolloin tapahtui normannivalloitus ja Vilhelm Valloittaja/William the Conqueror sieppasi Englannin kruunun Harald/Harold II:lta).
Sittemmin sivut siirtyivät bittiavaruuteen, kenties onneksi, vaikka näinkin valtavasti vaivaa artikkeleideni kirjoittamiseen. Ei niitä kukaan lukenut, mutta niiden kirjoittaminen oli hauskaa.
Olen ajatellut, että mikäpä estäisi minua jatkamasta harrastusta täällä. Haluni keräillä sekalaista tietoa ja jakaa sitä kun ei ole kadonnut mihinkään. Ja koska blogi on minun, niin miksipä en piristäisi sitä niin halutessani julkaisemalla sekalaisia juttuja mielenkiinnon kohteistani?
Vähän varttuneempana harmittelin ettei netistä mielestäni löytynyt sopivaa "yleismies-Jantus"-sivua, jonne olisi kerätty kaikenlaisia mielenkiintoisia artikkeleita. Koska kysyntää oli (minä) päätin vastata tarpeeseen itse. Julkaisin omat kotisivut, joissa oli valtavasti artikkeleita sekalaisista aiheista. Oman alueensa saivat niin Hopeanuoli, leijonat, käärmeet kuin myös Englannin historia vuodesta 1066 lähtien (jolloin tapahtui normannivalloitus ja Vilhelm Valloittaja/William the Conqueror sieppasi Englannin kruunun Harald/Harold II:lta).
Sittemmin sivut siirtyivät bittiavaruuteen, kenties onneksi, vaikka näinkin valtavasti vaivaa artikkeleideni kirjoittamiseen. Ei niitä kukaan lukenut, mutta niiden kirjoittaminen oli hauskaa.
Olen ajatellut, että mikäpä estäisi minua jatkamasta harrastusta täällä. Haluni keräillä sekalaista tietoa ja jakaa sitä kun ei ole kadonnut mihinkään. Ja koska blogi on minun, niin miksipä en piristäisi sitä niin halutessani julkaisemalla sekalaisia juttuja mielenkiinnon kohteistani?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)