Venäjän miliisivoimilla on ongelma. Venäläiset eivät luota organisaatioon, jonka tarkoitus olisi valvoa lakia ja järjestystä, toimia siis maan poliisivoimina. Vuonna 2005 tehdyissä tutkimuksissa todettiin, että 72% venäläisistä pelkää miliisiä, koska miliisimiesten uskotaan syyllistyvän säännöllisesti laittomuuksiin viattomia vastaan. Toinen samana vuonna tehty tutkimus osoitti, että 41% venäläisistä (ja 56% moskovalaisista) pelkää samasta syystä miliisiä enemmän kuin mafiaa.
Miliisin ongelmat juontavat juurensa Neuvostoliittoon ja kommunistiseen ideologiaan, jonka mukaan poliisi oli tarpeellinen tsaarin Venäjällä ja kapitalistisissa maissa, jossa se sorti talonpoikia ja työläisiä porvarien ja hallitsijoiden etuja ajaakseen. Ja rikollisuus taas syntyi yhteiskunnassa, jossa taloudellinen hyvä ei ollut jakaantunut tasaisesti. Näin ollen Neuvostoliitossa, jossa ei ollut sortavia porvareita ja joka oli maanpäällinen paratiisi, ei voinut olla rikollisuutta eikä siis myöskään tarvetta ammattimaisille poliisivoimille. Ainoa rikollisuus, jonka olemassaolo hyväksyttiin oli kommunismin vastaisuus, jota varten olikin sitten olemassa omat viranomaiset (KGB lukuisine edeltäjineen).
Rikostilastot myös tukivat ideologiaa: rikollisuus oli alhaalla ja selviämisprosentit olivat korkealla. Miliisi ei kuitenkaan nauttinut mitään erityisen suurta kunnioitusta. Yleinen käsitys tuntui olevan, että miliisiin liittyivät ne, jotka eivät pystyneet mihinkään muuhun, ja että miliisimiehet olivat korruptoituneita ja taipuvaisia rikollisuuteen.
Vasta perestroikan aikana syyt miliisin tehokkuuteen alkoivat paljastua: miliisi ei yleensä edes aloittanut tutkimuksia, ellei ollut varmuutta siitä, että tekijä saataisiin selville, syytettä ei nostettu, jos ei ollut varmuutta siitä, että tuomio tulisi. Rikoksia, joita ei saatu selvitetyksi, ei kirjattu ollenkaan, jolloin tilastot pysyivät kauniina. Kun joku saatiin kiinni, hänen niskoilleen saatettiin sälyttää useitakin selvittämättömiä rikoksia, jolloin rikosten selvitystilastot kaunistuivat. Kidutuksen käyttö tunnustusten saamiseksi ei ollut harvinaista. Minkäänlaista keskusrikospoliisia keskusarkistoineen ei ollut, joten eri rikosten vertailu toisiinsa ei ollut mahdollista. Tämä ja miliisimiesten yleinen koulutuksen puute johti mm. siihen, että Andrei Tšikatilo sai toimia rauhassa vuodesta 1978 aina vuoteen 1990 jättäen jälkeensä ainakin 53 murhattua naista ja lasta. Kommunistinen ideologia kun ei taipunut myöskään siihen ajatukseen, että työläisten paratiisissa voisi olla sarjamurhaajia.
Miliisivoimien maine ei ole parantunut sitten Neuvostoliiton hajoamisen. 1990-luvulla se toimi minimaalisella budjetilla ja moni miliisimies siirtyi rajusti kasvavalle yksityiselle turvallisuusalalle paremman toimeentulon perässä. Tämän on katsottu entisestään heikentäneen miliisiainesta, kun valtion palvelukseen jäivät (kärjistäen) ne, jotka eivät kelvanneet yksityiselle puolelle.
Sittemmin miliisi on purjehtinut skandaalista toiseen. Milloin sen jäsenet ovat jääneet kiinni prostituutiorenkaiden pyörittämisestä, milloin yhteistyöstä mafian kanssa. Miliisiä syytetään lisäksi säännöllisesti brutaaliudesta ja sen erikoisyksikköä eli OMONia on syytetty myös osallisuudesta lukuisiin sotarikoksiin Tsetseniassa. Eniten tavalliseen venäläiseen vaikuttaa kuitenkin miliisin korruptoituneisuus ja lahjusten otto, josta ennen kaikkea liikennemiliisi on pahamaineisen kuuluisa. Melkein kaikki liikennerikokset ratkaistaan "paikan päällä" eli sujauttamalla miliisimiehelle muutama seteli. Yleinen vitsi onkin, että kun miliisiä vaivaa rahapula, hän alkaa sakottamaan. Useimmat ymmärtävät maksaa mukisematta lahjukset.
Monelle turistille ja paikallisellekin on tullut tutuksi miliisin "pikavippi": miliisiryhmä pysäyttää kadulla uhrinsa ja jollain syyllä vaatii saada nähdä henkilötodistuksen ja suorittaa henkilötarkastuksen. Henkilö- ja lompakkotarkastuksen jälkeen uhri saattaa huomata lompakkonsa keventyneen. Tai häntä syytetään jostain rikkeestä tai rikoksesta, josta selviää maksamalla "sakot" paikan päällä. Mitään papereita ei tietenkään täytetä. Leppoisan katuryöstön lisäksi on olemassa myös vaarallisempana pidetty asemaryöstö, jossa uhri kuljetetaan miliisiasemalle, jossa lompakon keventymisen lisäksi voi saada turpaansa ennen kuin päätyy kadulle.
Vuosi 2009 oli miliisivoimille raskas. Ensin huhtikuussa 2009 Moskovassa eteläisen miliisiaseman johtajana toiminut miliisimajuri Denis Jevsjukov marssi täydessä univormussaan paikalliseen kauppakeskukseen sisälle ja alkoi tulittamaan aseellaan asiakkaita ja henkilökuntaa. Hän surmasi kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää ennen kuin kauppakeskuksen vartijat saivat hänet taltutetuksi. Jevsjukov, jota esimiehet kuvailivat "lahjakkaaksi ja lupaavaksi miliisiupseeriksi" oli aiempana iltana täyttänyt 32-vuotta, riidellyt vaimonsa kanssa ja oli umpihumalassa tehdessään veritekonsa. Esimiehet sanoivat Jevsjukovin saaneen jonkinlaisen "henkisen romahduksen".
Hieman nolompi paljastus oli, kun kävi ilmi, että Denis Jevsjukovilla oli uusnatsisympatioita ja hän juhli joka vuosi Adolf Hitlerin syntymäpäivää. Ja vielä nolommaksi tilanne kävi, kun paljastui, että Jevsjukovin ase, jota hän käytti, oli takavarikoitu vuosia sitten eräältä rikolliselta, kunnes se katosi "mystisesti" todistevarastosta.
Jevsjukov tuomittiin helmikuussa 2010 elinkautiseen vankeusrangaistukseen kolmesta murhasta ja 22 murhanyrityksestä.
Toisesta skandaalista vastasi miliisimajuri Aleksei Dymovski, joka lähetti Youtubeen kaksi videoviestiä, jossa hän vetosi pääministeri Vladimir Putiniin ja pyysi tätä puuttumaan miliisivoimien toistuviin väärinkäytöksiin. Esimiestensä ja kollegoidensa väärinkäytöksiin kyllästynyt Dymovski kertoi mm. että miliisimiehiä painostetaan esimiesten taholta täyttämään pidätyskiintiönsä rikostilastojen kaunistamiseksi niin ankarasti, että useita viattomia on vangittu ja tuomittu vankeuteen. Dymovski erotettiin miliisin palveluksesta.
Mutta jotain Dymovskin vetoomus ainakin näyttäisi saaneen aikaan: Venäjän sisäministeriötä johtava Rashid Nurgalijev on myöntänyt, että korruptio on vakava ongelma miliisivoimissa. Tosin ilman skandaalia Nurgalijevkaan ei ole säästynyt: hän meni sanomaan julkisesti, että kansalaisilla on oikeus puolustautua vaikka väkivalloin miliisin oikeudettomia hyökkäyksiä vastaan. Tämä synnytti pilkallisia hymähdyksiä lehdistössä: että ensin ihmisten odotetaan maksavan miliisien palkat verorahoistaan ja palkanlisät lahjuksina ja nyt vielä pistävän omatoimisesti kuriin aseistautuneet miliisijoukot?
Joka tapauksessa uudistuksia on tulossa. Vuodenvaihteessa nimi "miliisi"-siirtyy historiaan ja tilalle tulee termi "poliisi". Niin historia on kiertänyt taas täyden kehän. Aikanaan Neuvostoliitto otti käyttöön miliisi-termin tehdäkseen lainvalvojista läheisempiä kansalaisille ja korostaakseen, että miliisit ovat kansan edustajia ja kansan keskuudesta tulleita: nyt termistä luovutaan, koskaa se on kerännyt niin pahan kaiun ympärilleen ja koska halutaan korostaa lainvalvonnan ammattimaisuutta.
Muita uudistuksia on mm. se, että miliisin/poliisin on pyydettävä anteeksi kansalaisilta, joiden oikeuksia he ovat rikkoneet. Heidän on tehtävä selvitys tuloistaan ja perheenjäsenistään eikä henkilöitä, joilla on rikosrekisteri, enää hyväksytä palvelukseen. Tarkoitus on myös pienentää miliisin vastuualueita, esim. katsastuskonttorit ja selviämisasemat jäisivät pois miliisin vastuulta.
Lisäksi tarkoitus on pienentää miliisivoimien kokoa 20 prosentilla. Nykyisin miliisillä on 1.4 miljoonaa työntekijää ja jopa Venäjän mittakaavaan suhteutettuna miliisi on mammuttimainen organisaatio. Tällä uudistuksella havitellaan säästöjä, joilla taas voitaisiin nostaa miliisien palkkoja (joka esim. Dymovskin tapauksessa oli 14 000 ruplaa eli noin 340 euroa kuussa),minkä taas toivotaan pienentävän lahjusten ottamista. Osa asiantuntijoista tosin suhtautuu tämän uudistuksen tehoon epäilevästi: heidän mukaansa muutos edellyttäisi muutosta ennen kaikkea ns. "miliisikulttuurissa", jossa korruptio tunnutaan näkevän enemmänkin valitettavana tosiasiana, jota ei voi hävittää, ja tietyllä tapaa jopa olennaisena osana miliisiä, vaikka kaikki miliisit eivät tietenkään ole korruptoituneita ja viran väärinkäyttäjiä.Asiantuntijoiden mukaan suurimmat syyt miliisin korruptioon ovat riittämättömät varat henkilökunnan kouluttamiseen ja varustamiseen, pienet palkat, huono työkuri ja pelko järjestäytyneen rikollisuuden kostotoimista.
Osa ihmisoikeusaktivisteista ja journalisteista taas rummuttaa, että muutos miliisissä edellyttäisi muutosta myös Tshetshenian suhteen. Tällä hetkellä miliisejä - ja erityisesti miliisin erikoisjoukkojen OMON:in jäseniä - lähetetään rutiininomaisesti sotatoimialueelle Tshetsheniaan eripituisille komennuksille. Kun komennus on ohi, he palaavat normaaliin virantoimitukseen siviilien pariin. Moni ihmisoikeusaktivisti on kyseenalaistanut sen kuinka viisasta on laittaa sodassa traumatisoituneita miehiä vastaamaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä siviilikaupungeissa? Varsinkin kun "terrorismin vastaisen" sodan kauhut nähnyt ja kokenut miliisimies ei välttämättä enää kykene tai halua nähdä eettistä ongelmaa jonkun rasittavan kiinniotetun pieksemisessä kun on juuri kotiutunut sodasta, jossa ihmisoikeudet tuntuvat monien raporttien mukaan olevan jokseenkin tuntematon käsite paljon suuremmassa mittakaavassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti